Luettuani jo useamman kehuvan tekstin Satu Grönroosin Lumen sylistä (Atena, 2012) oli se tietysti kirjastokiellosta huolimatta napattava uutuushyllystä mukaan. Ja kyllä se taas kannatti, kirjaan tarttuminen, vaikka se jättikin sydämeen painavan surun.
Opettajan mekossa oli punaisia palloja oranssilla pohjalla. Hänen tukkansa oli pöyheämpi kuin äidillä. Pian tiesin miksi. Opettajalla ei ollut omia lapsia. Kun ei ollut lapsia, ehti tupeerata kunnolla. Jos oli, piti leikata leipää ja etsiä lipastosta puhtaita sukkia ja huutaa lapsille että vipinää kinttuihin.
Lumen syli sijoittuu 1960-lukuiseen Jyväskylään, jossa talot vielä lämmitetään puilla ja hiki tarttuu laamapaitaan. Saunassa käydään vain lauantaisin ja nallekarkkeja saa kioskilta penneillä. Tarinaa kertovat vuorotellen ekaluokkalainen Helmi ja vastavalmistunut luokanopettaja Kaarina.
Helmi ei elä ihan tavallisessa perheessä. Äiti Elsa tekee töitä pankissa, mutta todella hän on lintu jonka täytyy toisinaan päästä tanssimaan ja viettämään iltaa. Perheeseen kuuluvat myös ilkikuriset isoveljet Timo ja Tommi sekä yllättäen paikalle tupsahtava vielä isompi veli Pena. Pena on perheessä ystävällisin Helmille, siis silloin kun afääreiltään ehtii. Helmillä on lapset unelmat ja mielikuvitusmaailma enkeli-Mirjameineen ja pelottavine Otuksineen ja tämän mielikuvituksen kautta tapahtumia paljon katsotaankin.
Kaarina elää jonkinlaista unelmaa: paperit on kourassa, asunto on mukava ja työtätekevä mieskin on rinnalla. Asiat alkavat kuitenkin lähteä oudoille raiteille, kun yhden pillerin unohdus johtaa raskauteen eikä luokan opettaminenkaan ole ihan helppoa kaikkine monimutkaisuuksineen.
Grönroos kirjoittaa vetävästi ja sujuvasti. Teksti luistaa eteenpäin kuin hyvin voideltu suksi ja henkilöt puhuvat ja ajattelevat juuri niin kuin he voisivat oikeastikin. Helmin kieli ja havainnot ovat lapsekkaita ja tietyssä viattomuudessaan tarkkanäköisiä, Kaarina puolestaan tarkkailee asioita nuoren naisen, vastavalmistuneen opettajan katsantokannasta. Vaikka itse olen 80-luvun lapsi, voin uskoa kirjan 60-luvun kuvauksen; se on kirjoitettu niin vakuuttavasti että se tuntuu aidolta.
Puhelu jäi kaihertamaan. Tunsin epämääräistä syyllisyyttä. Olinko sittenkään menetellyt oikein, kun olin tarjonnut lapsille työtä ja unohdusta. Olisi ehkä pitänyt jutella Helmin kanssa. Nyt se tuntuisi jotenkin teennäiseltä, vanhojen kaivelulta. Eikä se ollut minun tehtäväni. Minä opetin, tunteita purettiin kotona.
Tietyistä syistä samaistuin tässä kirjassa eniten Kaarinaan ja hänestä olisin voinut lukea enemmänkin. Nuoren naisen toisaalta iloiset ja elämänmyönteiset, toisaalta voimattomat ja turhautuneet ajatukset tulevat iholle ja jäävät siihen. Mitä olisi voinut tehdä toisin, miksi kävi niin kuin kävi, mikä jäi selvittämättä. Toisaalta pohditutti myös se opettajan rooli, että onko opettaja enemmän kasvattaja vai kouluttaja vai missä suhteissa pitäisi olla kumpaakin. Tästä on ollut paljon keskustelua opettajankoulutuksen aikana, mutta selkeää vastausta kysymykseen nyt ei vain ole.
Toisinaan tuntui, että tässä kirjassa on melkein liian paljon pahaa ja epäonnea. Tunne muistuttaa sitä pohjatonta lohduttomuutta, jonka koin ollessani yksin katsomassa elokuvaa Babel lähes tyhjässä teatterissa.
Lumen syli ei ole iloinen kirja, mutta on siinä paikoin jotain lohtua. Kirjassa on paljon rikkinäisiä ihmisiä, joiden puolesta pelkää, jotka tahtoisi sulkea syliinsä tai vähintään antaa heille viltin ja kupin kuumaa kaakaota. Se on myös ehdottomasti vahva esikoinen ja uskon lukevani mielelläni mikäli Grönroosilta tulee lisää kaunokirjallista tuotantoa.
Luettavaksi lämpimässä sisätilassa, takka ja kaakao tuovat lisätunnelmaa. Mielellään myös varmistettava, että kirjan luettuasi paikalla on joku joka halaa.
Korttelin ympäri ovat hiihtäneet myös Jaakko (jonka Grönroos onnistui sulkemaan sanoillaan syliinsä), Katja (jolle tämä tuntui elämänmakuiselta ja todelta), Leena Lumi (joka luki kirjaa aamukolmeen), Kirsi (jolle pieni Helmi kävi sydämeen), Susa (joka kuvaili tätä häkellyttävän vahvaksi esikoiskirjaksi), Maija (joka toteaa tämän upeaksi kirjaksi) ja Maria (jolle jäi paha maku suuhun, vaikka kirja hieno olikin). Juonikeskustelua kirjasta Juonittelua-blogissa.
Satu Grönroos : Lumen syli.
Atena, 2012. 311 s.
Kansi: Nina Leino.
Toinen kuva otettu joitakin vuosia sitten Kivihaassa Olympus OM-1 -filmikameralla.