Äänikirjahömppä best

Palasin kesäksi BookBeatin asiakkaaksi ja olen onnellisena kuunnellut ja lukenut palvelusta jos jonkinlaista. Pakko on kuitenkin myöntää, että äänikirjana kuuntelen kaikista mieluiten hömppää ja sitä sieltä onneksi löytyy runsain mitoin.

Olin aikaisemmin vahvasti sitä mieltä, että Sophie Kinsellaa tuskin voi kuunnella muulla kielellä kuin englanniksi. Leena Pöystin lukema Kuka on pomo pisti minut kuitenkin pyörtämään päätökseni. Markkinoinnin maailmaan sijoittuva hupsuttelu kertoo Katie Brenneristä, joka yrittämisestään huolimatta ei onnistu Lontoon kovassa markkinointibisneksessä ja päätyy työskentelemään isänsä ja äitipuolensa vastaperustettuun maatilaluksuslomabisnekseen. Ja siis toki niin, että huiputtaa olevansa vain sapattivapaalla, sillä eihän epäonnistumista kerrota. Vaikeudet alkavatkin viimeistään siinä vaiheessa, kun entinen pomo saapuu perheensä kanssa lomailemaan ja liittyyhän tähän se rakkaustarinakin mutta ei siitä nyt sen enempää. Juoni on jälleen aika ennalta-arvattava, mutta eipä tuo haitannut. Katie on symppis joskin paikoin hieman vatipäinen päähenkilö (ihan oikeasti, joskus voisi kertoa sen totuuden oi kinsellasankaritar) ja kerronta eteni sutjakkaasti. Peukku siis Pöystille lukusuorituksesta ja Kaisa Kattelukselle oivankuuloisesta käännöksestä.

Seuraavaksi meninkin lukija edellä, sillä kiinnosti miten Heljä Heikkinen suoriutuu Sari Luhtasen Linssit huurussa -teoksen lukemisesta. Siinä sukelletaan valokuvauksen maailmaan, sillä Kristiina eli Riki on maailmallakin tunnettu valokuvaaja, joka tekee keikkaa milloin missäkin. Sisilian komennuksellaan Riki tutustuu sattumalta ihanaan mieheen, mutta juttu jää yhden illan rupeamaksi. Elämä heittelee eteen kuitenkin lisää kierrepalloja, kun Rikin Pariisin asunto on yllättäen vallattu ja lakimiehen selvitellessä asiaa Riki lähtee Suomeen viettääkseen aikaa lapsuudenystäviensä Mannan ja Oskun kanssa. Helsingissä Riki joutuu sittemmin pohtimaan suhdettaan niin työhönsä, miehiin kuin ystäviinsä, koskaan kun ei tiedä mitä voi tapahtua. Linssit huurussa oli varsin viihdyttävää siivousseuraa, mutta täytyy myöntää että välillä toivoin pääseväni vähän ravistelemaan Rikiä ja vielä enemmän läpsimään tuota Sisilian matkan miestä. Voi hyvää päivää hei. Mutta hömppänä oikein jees.

Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa osui seuraavaksi silmiin hömppä-äänikirjoja selaillessa ja kirjailijan ollessa tuttu totesin että mikä ettei. Lukijana sattui kaiken lisäksi olemaan Anni Kajos, jota olin edellisenä päivänä kuullut Lahden Uuden kesäteatterin Hyvät siskot -esityksessä, joten tähtien asento vaikutti olevan kohdallaan. Teoksessa Pihla muuttaa Tornionjokilaaksoon mummoltaan perimäänsä mökkiin ja yrittää pohjoisen rauhassa selvittää päätään ja selviytyä täysipäisenä raskausajastaan. Avopuoliso Otto on lähtenyt puolipaniikissa Intiaan joogaamaan, naapurissa asuu vain vanha Arvo ja autoakaan ei Pihlalla ole, mutta kyllä sisukas nainen keinot keksii ja niitä mukavia apumiehiä ja tilanteessa tukevia naisihmisiäkin alkaa löytyä. Ilman erilaisia rakkausdraamoja ei siis tietenkään selvitä. Eniten symppasin kirjassa naapurin Arvoa, siinä oli mainio ukkeli. Pihlan toiminta puolestaan vaikutti paikoin hieman omituiselta ja olipa hän välillä vähän rasittavakin. Kajos joka tapauksessa luki kirjan oikein miellyttävästi ja teos toimi hyvin siivousurakan taustalla, joten suht tyytyväinen peukku tällekin.

Olisikos teillä vielä hyviä äänikirjahömppäsuosituksia?

Sophie Kinsella: Kuka on pomo (My Not So Perfect Life, 2017)

WSOY äänikirja, 2017. 12 h 11 min.

Lukija: Leena Pöysti

Suomennos: Kaisa Kattelus

Sari Luhtanen: Linssit huurussa

Tammen äänikirja, 2016 (2014). 8 h 36 min.

Lukija: Heljä Heikkinen

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Tammen äänikirja, 2017. 5 h 49 min.

Lukija: Anni Kajos

Sari Luhtanen & Miikko Oikkonen: Nymfit - Montpellierin legenda

Maikkarin uutuussarjaa mainostettiin isosti ja siinä se kiinnostus sitten heräsi. Koska tv:n avaaminen säännöllisesti ei kuitenkaan nykyään enää minulta onnistu, päädyin lainaamaan kirjastosta Sari Luhtasen ja Miikko Oikkosen kynäilemän Nymfit - Montpellierin legenda (Gummerus, 2014) opuksen. Lähtökohtana oli toivomus leppoisasta viihteestä.

- Seuraava täysikuu nousee, vastasi Nadia. - Sinun pitää oppia kohtaamaan se, mitä se saa aikaan sinussa. Sinä olet vaarassa, mutta sinä olet itsekin vaarallinen ihmisille. Me opetamme, miten voit kätkeytyä, mutta silti toteuttaa omaa nymfiyttäsi. Meillä on omat sääntömme. Me tarvitsemme tietynlaista ravintoa. Jokaisella meistä on oma erityislahjansa. Kun sinun lahjasi löytyy, sinun pitää opetella käyttämään sitä. Ja ennen kaikkea sinun pitää jokaisen täydenkuun aikana...

Nuori Didi vaikuttaa normaalilta teinitytöltä, mutta radikaalisti pieleenmenneen illan jälkeen tyttö saa tietää itsestään jotain uutta. Didi on nymfi eikä täten voi elää normaalia elämää, jokaisen täydenkuun aikaan on nimittäin saatava mies tai Didi kuolee. Ongelmana tässä tosin on se, että tapahtuman seurauksena mies kuolee. Onneksi apuun saapuvat vanhemmat nymfit Kati ja Nadia, jotka yrittävät luotsata uppiniskaista tyttöä uuden elämän alkuun. Nimi ja maisema muuttuvat, nymfiys pysyy.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi nymfien perässä laukkaa satyyreja, jotka haluavat pitää nymfit omina palvelijoinaan. Lisäksi satyyreilla on selvästi jotain suunnitelmia Didin varalle. Ja kaiken lisäksi soppaa sekoittaa vielä jo aikuiseksi kasvanut entinen naapuri Samuel, johon rakastuminen ei luonnollisestikaan ole hyvä juttu.

Hyvinä asioina mainittakoon, että Nymfien idea on kiinnostava ja kiva. Lisäksi tapahtumia on paljon, kirja nopeatempoinen ja helppolukuinen. Hahmoissa on riittävästi samaistumispintaa, että heistä jaksaa kiinnostua. Varmaan alusta arvasitte, että nyt tulee se mutta. Hyvästä ideasta huolimatta kirja tuntuu olevan tehty tv-sarjan oheistuotteeksi ja se aiheuttaa ongelmia.

Morre kuvailee tekstissään opusta käsikirjoitusmaiseksi ja tämä pitää valitettavasti paikkansa. Juonikuvaukset tuntuvat toisinaan enemmän käsikirjoituksen parenteeseilta ja se hieman haittaa tarinaan eläytymistä. Juoni myös tuntuu paikoin aukkoiselta ja tuntuu siltä, että homma toimisi ruudulla ehkä paremmin. Lisäksi minua ehkä enemmän häiritsi se, että kirjan oikolukuun ei ilmeisesti ollut pahemmin panostettu sillä kirjoitusvirheitä oli häiritsevän paljon ja muutamaan otteeseen sekoiltiin myös henkilöiden nimissä.

Toisaalta Nymfit kyllä tarjosi minulle sitä mitä hain. Se toimi erittäin hyvänä pääntyhjennyskirjana loistavan romaanin jälkeen ja jaksoi viihdyttää niin paljon, että luin kirjan ihan mieluusti loppuun. Tv-sarjan katsomisesta en nyt sitten tiedä, sitä katsoin vain yhden osan, mutta ehkä voisin antaa vielä toiselle jaksolle mahdollisuuden.

Morren lisäksi ainakin Taika, joka ei tälle juuri lämmennyt, on blogannut kirjasta.

Sari Luhtanen & Miikko Oikkonen: Nymfit - Montpellierin legenda
Gummerus, 2014. 381 s.