Laadukas lastenteatteri tuo kesän

Tänä kesänä Puotilan kartanolla seikkailevat Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen. Kuva: Ingermar Raukola

Kaipaan kesääni kesäteatteria ja parhainta sellaista ovat viime vuosina tarjonneet nimenomaan lapsille suunnatut esitykset. Kesäperinteisiimme ovat jo useana vuotena kuuluneet vierailut sekä Puotilan kesäteatterin että Teatteri Tuikkeen kesäteatteriesitysten pariin, ja nyt näistä vierailuista on tullut entistä hauskempia minimesenaatin liityttyä katsomokaartiimme.

***

Puotilan kesäteatteri toi tänä vuonna näyttämölle Timo Parvelan kirjaan perustuvan Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen -esityksen Samu Loijaksen dramatisoimana ja ohjaamana. Päästäinen nimeltänsä Karhu Murhinen on muuttanut asumaan Maukka-kissan ja Väykkä-koiran pihapiiriin ja haluaa elää täyttä elämää. Päästäisellä kun tahti on toinen, eikä aikaa ylenmääräiseen haahuiluun ole elämän kohistessa korvissa.

Noin 40 minuuttiin mahdutetussa esityksessä nähdään elämän koko kirjo, nauretaan paljon, koetaan syvää ystävyyttä ja vähän rakastutaankin. Anna Ranta, Ingermar Raukola ja Mikko Lauronen heittäytyvät rooleihinsa edellisiltä vuosilta tutulla taidolla ja sydämellisyydellä niin, että kirjojen kautta jo hyvin tutuiksi tulleet hahmot tuntuvat heräävän eloon juuri sellaisina, kuin heidät on kuvitellut.

Erityisesti Laurosen roolityö Karhu Murhisena on humoristinen ja yllättävän koskettava. Etenkin vanhan Murhisen muistelo elämästään käy sydämeen ja en tainnut olla ainoa aikuinen, joka räpytteli kyyneliä silmistään esityksen päättyessä. Puoliso myös huokaili, että miten se onkin nykyään aina tuo Väykkä, johon tuntuu samaistuvan. Vaikka eipä hän huono samaistumisen kohde ole, sanon.

Meitä riemastuttivat (jälleen kerran) Mari Hannin taituroimat kekseliäät lavasteet ja näyttelijöiden vilpitön lavallaolo. Murhinen oli meille jo seitsemäs kerta Puotilan katsomossa eikä varmasti jää viimeiseksi. 

***

Rohkea muurahainen (Riina Nieminen) lähtee seikkailuun. Kuva: Nina Rinkinen

Teatteri Tuikkeen Rohkea muurahainen puolestaan perustuu löyhästi samannimiseen venäläiseen kansansatuun, mutta iso osa kohtauksista on työryhmän yhdessä suunnittelemia. Tarinassa muurahainen on kyllästynyt toisteiseen eloonsa keon rakentajana ja päättää ryhtyä seikkailijaksi. Osittain päätös tosin syntyy myös pakosta, sillä kotikeko on kadonnut mystisesti tavalliselta paikaltaan.

Matkallaan muurahainen (mainio Riina Nieminen) kohtaa paljon muita hyönteisiä, kuten hyttysen, sittisontiaisen ja leppäkertun, ja hämähäkkieläinten joukosta tavataan luonnollisesti hämähäkki, joskin varsin hajamielinen sellainen. Persoonalliset niveljalkaiset sekä antavat muurahaiselle ajattelemisen aihetta että auttavat häntä matkalla takaisin kotikeon luokse. Anna Norros, Mimmu Korvenpää ja Sinikka Isoaho esittävät ansiokkaasti erilaiset hyönteisroolinsa tuoden niihin hauskoja sävyjä. Minimesenaatin suosikki oli kipakka Pirkko Leppäkerttu ja paljon on puhuttu myös Sippe Sittisontiaisesta.

Rohkeassa muurahaisessa toimintaa ja tapahtumia riittää. Välillä meno on hyvinkin vauhdikasta, mutta ilokseni sain jälleen todeta, että päättömään kohellukseen ei sorruta, vaan tarjotaan koordinoitua slapstick-henkistä huvittelua, jota katsoo ilokseen. Koominen ajoitus on kunnossa ja akrobatiakykyjä katsovat osuudet tuovat elävyyttä esitykseen.

Erityiskiitosta annamme vielä luovista ratkaisuista tarpeiston suhteen. Minua ilahduttaa aina, kun pienellä tehdään kunnianhimoista ja laadukasta. Omat tarpeistosuosikkini olivat sittisontiaisen jumppapalloista askarrellut kakkapallerot, aivan loistavia!

***

Lastenteatteri on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun se tarjoaa jotain sekä lapselle että mukaan tulleelle aikuiselle. Esimerkiksi sekä Puotilassa että Tuikkeen esityksessä oli lainattu pätkiä erilaisista musiikkikappaleista, jotka tyrskähdyttivät sopivasti. Harvoin on kuullut yhtä koskettavaa tulkintaa kuin Rakkaus on lehtivihreää Kari Kirvan laulamana. Sydäntä sykähdytti myös Possu Röhkötin My Heart Will Go On ja siippa fiilisteli useata Scorpions-lainaa.

Liki kolmivuotiaan kanssa teatterissa käyminen on usein myös vähän jännittävää. Esimerkiksi Rohkean muurahaisen kohdalla minimesenaatti totesi useaan otteeseen haluavansa kotiin, mutta pää kääntyi välittömästi kohti lavan tapahtumia kun uusi hahmo astui kehiin. Esityksestä on myös puhuttu jälkikäteen valtavan paljon eli innostus saattaa pulpahtaa esiin vasta myöhemmin kun varsinaisessa tilanteessa vielä vähän jännittää.

Molemmat esitykset sopivat kuitenkin hyvin myös nuoremmalle katsojalle, etenkin kun tarvittaessa sai kiivetä vanhemman kainaloon. Suurin riemu saavutettaneen hieman isompien katsojien joukossa, mutta on mahtavaa että myös pienihmisen kanssa on mahdollista mennä katsomaan erilaisia esityksiä. Suosittelemme molempia esityksiä siis erittäin lämpimästi.

Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen on nähtävässä Puotilassa vielä 9.8. asti eli tämän viikon. Hopi hopi!

Rohkea Muurahainen puolestaan seikkailee Tapanilan alakoulun pihalla vielä 23.8. asti (ja näyttäytyy myös Roihuvuoren Riossa 8.-9.8.).

***

Puotilan kesäteatteriin hankimme liput itse, Teatteri Tuikkeen katsomossa minä ja minimesenaatti olimme kutsuvieraina ja siippa ostolipulla.

Lavalta: Herra Hakkaraisen Suuri Urheiluesitys (Puotilan kesäteatteri)

Herra Hakkarainen (Karo Lauronen) ja Tarmo Takkula (Mikko Lauronen) valmistautuvat juoksukilpailuun. Kuva: Ingemar Raukola

Paikoillanne, valmiit, teatteriin!

Puotilan kesäteatteri marssittaa jälleen lapsille räätälöityä kesäteatteria Puotilan kartanon mailla. Tällä kertaa lavalla nähdään Herra Hakkaraisen Suuri Urheiluesitys, joka luonnollisesti perustuu Mauri Kunnaksen loistavaan Suuren Urheilukirjaan. Kirjan hengen mukaisesti esityksessä esitellään erilaisia urheilulajeja humoristisella otteella ja puhutaan liikunnan puolesta hymy huulilla.

Herra Hakkarainen saapuu koulun liikunnanopettajan varasijaiseksi ja yrittää innostaa myös Tarmon kiinnostumaan urheilun saloista. Lajeja kokeillaan niin urheilukentällä kuin olohuoneessakin. Eksoottisiin lajeihin tutustutaan myös yöradiohenkisissä lähetyksissä, joissa radiojuontajamme Masa Marsun avustuksella kertoo katsojille muun muassa painista ja suunnistuksesta. Ja nähdään lavalla myös oma lapsuudensuosikkini Heikki Hämähäkki, tosin ei urheilemassa vaan puuhaamassa jotain aivan muuta.

Näyttelijöitä esityksessä on jälleen kaksi eli edellisiltä vuosilta tutut Karo Lauronen ja Mikko Lauronen urheilevat lavalla Samu Loijaksen ohjauksessa. Karo Lauronen on saanut kunnian vetää yllensä Herra Hakkaraisen sinisen yöpuvun ja pukinsarvet, Mikko Lauronen saa puolestaan poukkoilla enemmän roolista toiseen. Draivi on molemmilla hyvä ja myös esiintyjillä tuntuu olevan esityksessä hauskaa. Sählymailakeihäs lentää komeasti ja ainakin näennäisesti raskaat painot nousevat kevyesti.

Juonellisesti Suuri urheiluesitys ei niinkään päätä huimaa, mutta ehkä sen ei tarvitsekaan. Lajiesittelyt ovat hauskoja ja mukaansatempaavia ja myös yleisö pääsee ajoittain osallistumaan. Eniten fiiliksissä vaikuttivat olevan noin eskari-ikäiset katsojat, jotka meinasivat hypätä pois penkeiltään osallistuakseen esitykseen.

Eniten kuitenkin jälleen ihastuin siihen riemuun, jolla Puotilassa tätä lapsille suunnattua kesäteatteria tehdään. Lapsiyleisö otetaan vakavasti ja esitys on laadukas, mutta pilkettä saa silti näkyä silmäkulmassa. Mari Hannin käsialaa olevat lavasteet ja rekvisiitta ovat kieli poskessa väkerrettyjä ja värikkäitä. Ja on siellä hauskaa aikuisellakin, ihan olimme taas katsomossa ilman rekvisiittalapsia ja hyvin viihdyimme.

Suositusikärajaksi esitykselle on lätkäisty 3 vuotta ja kesto on noin 45 minuuttia. Esityksen ehtii vielä nähdä tällä ja ensi viikolla (viimeiset vedot 13.8.), joten kipin kapin teatteriin.

Lavalta: Saapasjalkakissa (Puotilan kesäteatteri)

Kuva: Ingemar Raukola

Perinteitä on hyvä olla ja yhdeksi kesän parhaimmista on muodostunut reissu Puotilan kesäteatterin suojiin. Jo kolmatta vuotta teatterissa on tuunattu satuja uuteen uskoon ja tänä vuonna käsittelyyn pääsi Saapasjalkakissa. Samu Loijaksen ohjauksessa näytelmästä on pyyhitty pölyt pois ja tuloksena on raikas ja kompakti esitys, joka viihdyttää erinomaisesti myös aikuiskatsojaa.

Myllärin poika Markku on kolmantena perimysjärjestyksessä ja vanhempien veljien saadessa huostaansa myllyn ja pellot jäi Markulle vain kissa. Kissa ei kuitenkaan ole mikä tahansa katti, vaan osaa puhua ja kaiken lisäksi tekee tarjouksen josta ei voi kieltäytyä. Viiksekäs toveri nimittäin lupaa, että jos hänelle hankitaan saappaat, pussi ja hattu jossa on komea sulka tulee hän johdattamaan Markun rikkauksien ja onnen äärelle. Tuumasta toimeen siis, kissalle saappaat ja kohti seikkailuja.

Aikaisempien vuosien tapaan näytelmä esitetään kahden näyttelijän voimin. Kissan roolissa nähdään Karo Lauronen ja myllärin poikaa sekä kyläläisiä, kuningasta, velhoa ja keitä vielä esittää Mikko Lauronen. Roolihahmot ovat hauskoja ja rekvisiitta kekseliästä. Meininki on kotikutoinen sellaisella konstailemattomalla tavalla, mieleen nousevat lasten roolileikit. Tällä tarkoitan sitä, että mielikuvitusta käyttämällä pienilläkin kikoilla lavalle saadaan tuotua niin kuninkaan komeat vaunut, parvekkeella vilkuttava prinsessa ja hurjia taikoja loitsiva velho linnoineen. Lavasteista ja puvuista on kiittäminen Mari Hannia.

Puotilan meiningissä arvostan aina vain enemmän sitä vilpittömyyttä ja hyvää fiilistä, joilla esitykset on tehty. Lapsikatsojat päästetään mukaan esityksen maailmaan ja osallistua saa, neljäs seinä on kutakuinkin heitetty romukoppaan ja satunnaiset huudahdukset otetaan saumattomasti mukaan vuorosanoihin. Esityksen jälkeen mieli on hyvä.

Jos jonkin kesäteatterin aiotte Helsingissä mennä katsomaan, niin lähtekää Puotilaan. Esitys on sallittu 3-vuotiaasta ylöspäin, kestää noin 40 minuuttia ja sen ehtii nähdä elokuun alkupuolelle asti.

Lavalta: Keisarin Uudet Vaatteet (Puotilan kesäteatteri)

Keisari (Mikko Lauronen). Kuva: Puotilan kesäteatteri

Viime kesän riemukkaimpia kulttuurihetkiä oli visiitti vastaperustettuun Puotilan kesäteatteriin. Kaikkien laadukkaan lastenteatterin ystävien onneksi toiminta jatkui ja tänä kesänä Puotilan kartanon pihamaalla tarjoillaan katsojien iloksi uusi tulkinta Hans Christian Andersenin klassikkosadusta Keisarin Uudet Vaatteet.

Tutussa sadussa turhamainen keisari tuhlailee häpeilemättä valtakunnan varoja vaatteisiin ja kansansuosio laskee kuin lehmän häntä. Piristääkseen itseään keisari päätyy tilaamaan uuden, ihmeellisen vaatteen paikalle kovin sopivasti sattuneelta vaatturilta. Vaatturi myös lupaa, ettei upeaa kangasta kykene näkemään jos on typerys tai virassaan epäpätevä. Tosin vaikuttaa siltä, että suurinpiirtein kaikki ovat hieman typeryksiä tai virkaansa epäpäteviä ja sekamelskan keskellä pyörivät toki myös oiva kansleri ja täysin hyödytön ministerismies Makkonen.

Puotilan kesäteatteri on loihtinut hauskan sadun näyttämölle kahden näyttelijän, Karo ja Mikko Laurosen, ja oivaltavien lavastusten avulla. Pienillä jutuilla on saatu tehtyä näyttävää ja hulvattoman hauskaa teatteria eikä vähiten siksi että näyttelijät tietävät tasan tarkkaan mitä ja kenelle ovat tekemässä. Lapsiyleisöä ei aliarvioida, vaan heidät otetaan hienosti mukaan ja näyttelijät improvisoivat tarpeen vaatiessa lennokkaasti esityksen edetessä. Seuralaisena ollut mies myös kiitteli sitä, kuinka pienillä jutuilla on osattu tehdä konstailematonta ja tavattoman laadukasta teatteria. Aina ei tarvita isoja efektejä ja kalliita lavasteita, vaan tärkeintä on se sydämellä tehty työ lavalla ja sen ulkopuolella.

Vaatturi (Karo Lauronen) ja kansleri. Kuva: Puotilan kesäteatteri

Teatteri suosittelee esitystä kolmevuotiaasta ylöspäin ja katsomossa nähtiin kirjava kattaus eri-ikäisiä katsojia. Ilokseni voin todeta, että huumori ja tarina upposivat niin meihin aikuiskatsojiin kuin pääasialliseen kohderyhmäänkin. Nauru raikasi ja mies aiheutti taas pienoista hämmennystä katsomossa hekottaen kaikista kovimmin. Näytelmän taustalla esiintyvät politiikan kiemurat tavattoman epäpätevine ministereineen huvittavat katsomossa istuvaa aikuista ja milloin minkäkinlaisiin kommelluksiin päätyvät hahmot tasapuolisesti kaikkia.

Viime kesän hienon produktion jälkeen osasin jo odottaa laadukasta tuotantoa, mutta on mukava huomata silti yllättyvänsä positiivisesti. Laululla höystetty noin 50 minuuttia kestävä satunäytelmä piti otteessaan ja hymyilyttää vielä nytkin, kun tätä tekstiä kirjoitan.

Esityksiä on Puotilassa kesäkuun loppuun saakka juhannusviikkoa lukuunottamatta ja suosittelen tätä esitystä erittäin lämpimästi sekä lapsille että aikuisille.

Kiitokset teatterille lipuista esitykseen.

Lavalta: Liisa Ihmemaassa (Puotilan kesäteatteri)

Kuva: Antti Rahtu

Ajaessamme kohti Puotilaa alkaa sataa. Tiedän, että katsomon yllä on katos, mutta lavasta en ole aivan varma. Saavumme Puotilan kartanolle, jonka remontissa olevan pihan läpi luovimme kohti pientä näyttämöä. Sade ei ole hidastanut muitakaan paikalle tulleita, katsomo on täynnä lapsiperheitä. Alkamassa on Puotilan kesäteatterin ensimmäinen produktio, Liisa Ihmemaassa.

Lewis Carrollin Liisa-tarinat ovat eittämättä jo klassikoita. Pieni, utelias tyttö putoaa kaninkoloon ja päätyy Ihmemaahan, paikkaan jossa kaikki tuntuu olevan hieman kummallista. On hulluja hatuntekijöitä, irvikissoja, kaalimatoja, äksyjä kuningattaria. Ja aivan näytelmän alussa on Lewis Carroll, joka kovasti haluaisi ottaa Liisasta hyvän valokuvan. Tyttö ei kuitenkaan pysy paikallaan, ellei Carroll kerro hänelle sitä tarinaa, jossa on jänis jolla on valkoiset hansikkaat.

Kathryn Schultz Millerin näytelmäsovitus taipuu oivallisesti kahden näyttelijän esitykseksi Samu Loijaksen ohjauksessa. Henna Tanskanen on oivallinen, hauska ja itsetietoinen Liisa. Karo Lauronen esittääkin sitten kaikki muut roolit, Carrollin, jäniksen, hatuntekijän ja kumppanit. Esitys on hyväntuulinen ja energinen, näyttelijöistä ei edes huomaa että ulkona sade jatkuu.

Pääasiallinen kohderyhmä, lapset, myös otetaan hienosti huomioon. Lapset saavat kommentoida ja auttaa, saattavat he hieman myös juksata Liisaa etsivää Carrollia. Yleisössä istuneet lapset myös tuntuivat pitävän esityksestä kovasti, mutta niin pidimme mekin. Miehen purskahtaessa äänekkääseen nauruun kaalimadon puhallellessa saippuakuplia, kääntyivät lapsikatsojat hämmentyneinä katsomaan hohottavaa aikuista.

Ja vaikka tämä teksti on jo varsin hehkuttava, niin nostan vielä kerran hattua Tanskaselle ja Lauroselle. Näytelmän hahmot on tehty viimeisen päälle, eivätkä he hämmenny edes ulkoisista häiriötekijöistä. Esityksen alussa pään yläpuolella lepattava helikopteri otetaan vaivatta mukaan esitykseen. Osa kiitoksista täytyy toki antaa myös työryhmän muille osapuolille. Aukeavan kirjan kaltainen näyttämölavaste on oivaltava ja myös lavastuksellisesti ja puvustuksellisesti on tehty nerokkaita ratkaisuja. Esimerkiksi klassiset flamingo-krokettimailat ovat juuri sen näköisiä kuin pitääkin. Muut hienoudet jätän teille itse havaittavaksi.

Vaikka myös Ryhmäteatteri esittää tänä kesänä myös Liisaa Ihmemaassa, en epäile laisinkaan etteikö Helsinkiin mahtuisi kahta Liisaa. Produktiot ovat sen verran erilaisia. Sen kuitenkin sanon, että rima Liisoille on korkealla tämän mainion esityksen jälkeen. Oli nimittäin mahtavaa katsoa lastenteatteria, jossa kohdeyleisöä ei aliarvioida ja kaiken lisäksi esityksessä viihtyvät erinomaisesti myös aikuiset. Tällaista kesäteatteria katsoisin mielelläni lisää.

Esityksiä on koko kesäkuun ja katsojaksi pääsee 3-vuotiaasta ylöspäin. Esityksen ja teatterin kuulumisia voi seurata myös facebookin kautta.

Lämmin kiitos tuotannolle kutsusta esitykseen.