Pierre-Michel Bertrandin Väärän käden maailma: vasenkätisten historiaa (Atena, 2006) osui silmiin jonkun tutun Goodreads-päivityksistä. Aihe vaikutti sen verran kiinnostavalta, että vaivauduin varaamaan kirjan kirjastosta itselleni. Itse olen oikeakätinen, mutta vasenkätisyys on minusta jostain syystä äärimmäisen viehättävää.
Vasen käsi jäi toisinaan täysin vaille hyväksyntää pelkästään kielen mielivaltaisuuden takia. Ikivanhan perinteen mukaan vasen käsi sai latinassa nimensä (sinistra) ilmaisusta sine dextra (ilman oikeaa kättä). Se oli siis jonkinlainen negaation kautta määritelty kömpelö kumppani, hyödytön lisäke: ---
Väärän käden maailma luotaa vasenkätisten asemaa Euroopassa, erityisesti Ranskassa, eri aikakausina. Takakannen mukaan kyseessä on ensimmäinen yleisesitys vasenkätisten historiasta, joten teos puoltanee siellä paikkaansa tietokirjojen kirjavassa joukossa. Kaiken lisäksi Bertrand myös kirjoittaa varsin hyvin käyttäen paljon esimerkkejä, toisinaan ehkä liiaksikin lainausten venyessä jopa sivun pituisiksi.
Neljään osaan jaettu opus käsittelevät käsien keinotekoista jakoa hyviin ja huonoihin, vasenkätisyyden halveksittavuutta, sen suvaitsemista ja lopulta sen ihailua. Etenkin kaksi ensimmäistä osiota ovat melkoisen hurjaa luettavaa. Jokseenkin huvittavasti tiettyyn maailmanaikaan päätettiin, että oikeaan käteen liitetään kaikki mahdolliset hyveet kun taas vasen käsi edustaa paheellisuutta. Tästä ajatuksesta sitten lähti laajamittainen syrjintä, jonka seurauksena vasenkätiset tuomittiin esimerkiksi hirviömäisiksi, rodullisesti alemmiksi sekä normista poikkeaviksi.
Vasenkätisyys on rinnastettu hirviömäisyyteen vielä nykyisinäkin aikoina ("Vasenkätisiä pelätään niin kuin pelätään epänormaaleja olentoja ja hirviöitä, koska he ovat harvinaisia kaikissa maissa", kirjoitettiin vielä niinkin myöhään kuin 1914!).
Nykyään vasenkätisillä onneksi menee paremmin, ainakin virallisesti. Tilastot osoittavat vasenkätisten määrän kasvaneen, vaikka todellisuudessa kyse lienee lähinnä siitä että nykyään on niin sanotusti ihan ok olla vasenkätinen. Kirja jakaa tässä vaiheessa osan kunniasta kuuluisille scaevoloille, siis syystä tai toisesta oikean käden käytöstä vasempaan siirtyneille, sekä muutoin tunnetuille ja lahjakkaille vasenkätisille kuten Da Vinci. Yritetäänpä vasenkätisyyttä muutenkin yhdistää lahjakkaisiin ihmisiin, perustein tai ilman.
Luin Bertrandin kirjaa useamman kuukauden ajan yleensä muutama sivu kerrallaan. Tämän vuoksi minulle ei jäänyt kirjasta kovinkaan hyvää kokonaiskuvaa. Kirja oli joka tapauksessa melko leppoisaa luettavaa, vaikka tapauskertomukset olivatkin pöyristyttäviä. Tuntuu kummalta, että ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä kun lapsia pakotettiin kirjoittamaan oikealla kädellä vaikka vasen olisi hallitsevampi. Varmasti joku tekee sitä edelleen. Hurjaa.
Itse laskeskelin viime vuonna ylioppilaskirjoituksia valvoessani vasenkätisten osuutta kirjoittajien joukossa. Veikkaisin määrän osuvan aika lähelle 10%, siis melko lähelle tilastonormeja. Siistiä.
Tunnustan, että kirjan viitteitä en lukenut. Niitä oli lähemmäs 40 sivua.
Atena, 2006. 248 s.
Suomentanut: Sampsa Peltonen ja Pirjo Thorel
Kansi: Jukka Kotisaari