Pekka Hiltunen: Sysipimeä (Studio #2)

Pekka Hiltusen Sysipimeä (Gummerus, 2012) jatkaa siitä mihin Studio-sarjan edeltävä osa Vilpittömästi sinun jäi. Tapahtumapaikkana on edelleen Lontoo ja Lia jatkaa AD-hommiensa ohella Studion leivissä. Tällä kertaa vastassa ovat uudet haasteet ja samalla uusi teemoitus.

Joku kaappaa satunnaisia youtube-tilejä ja lataa niiden kautta pelkkää pimeyttä sisältäviä videoita. Myöhemmin videoihin saadaan mukaan kuva. Kammottavissa, taitentehdyissä videoissa potkitaan ihmisiä hengiltä. Poliisi tuntuu olevan neuvoton. Ainut vihje tuntuu olevan, että uhrit on kaapattu tunnettujen homoklubien lähettyviltä. Studiolaiset päättävät puuttua peliin ja päätyvät sekaantumaan juttuun traagisin seurauksin.

Yhtä olennaisia ovat ne aiemmat videot, mustat ja mykät. Joukko pimeyden kuvauksia, joiden tarkoitus on herättää pelkoa. Vaikka niissä ei näy mitään, ne raottavat ovea johonkin pelottavaan paikkaan.

Sivujuonteena videorikolliselle on suositun radiojuontajan maineen pelastus. Miestä syytetään alaikäisen nuoren kähminnästä. Itse pidin tätä radiojuonta hieman turhana kirjassa, mutta ehkä se vastaa rikossarjoissakin nähtyä settiä, jossa osa porukasta työskentelee päärikoksen parissa ja muut puuhailevat jonkin pienimuotoisemman casen parissa.

Hiltunen kirjoittaa vetävää tekstiä ja Studion väen mukana on mielenkiintoista seikkailla rikosten maailmassa. Sysipimeä on jännä kirja siinä mielessä, että toisaalta minun on vaikea ottaa sitä vakavasti sen toiminnallisen luonteen vuoksi ja toisaalta siinä käsiteltävät teemat ovat ajatuksia herättäviä. Minulle tämä yhdistelmä toimi, sillä en huomannut ahdistuvani suunnattomasti (kuten tapaan tehdä vakavien kirjojen äärellä) mutta en myöskään kokenut lukevani liian höttöistä kirjaa. Lisäksi huomasin kirjan lopussa ihan herkistyväni kun vyyhti alkoi vihdoin selvitä.

Jos jokin miinus on mainittava, niin huomasin hieman pitkästyväni tiettyjen asioiden toistoon. Moni asia oli tullut ilmi useampaan kertaan ykkösosassa, enkä olisi tarvinnut niin paljoa kertausta. Toisaalta siitä on hyvin lyhyt aika kun luin edellisen osan, joten tapahtumat olivat hyvinkin tuoreessa muistissa. Arvostettavaa puolestaan on se, että esimerkiksi Marin ja Ricon hahmoihin saatiin lisää taustoitusta. Plussaa myös Queenin kappaleista, jotka toimivat kirjalle hyvänä päänsisäisenä soundtrackina.

Sysipimeä oli mainio lisä kesälukemistoon. Studion väki alkoi käydä tutummaksi, Hiltunen on fiksusti vaihtanut pääteemaa ykkösosasta eikä jäänyt jumittamaan ja tekstiä on helppo lukea. Ja oli tämä pakko lukea loppuun yömyöhällä, vaikka seuraavana päivänä oli töitä.

Esimerkiksi Amma on lukenut tämän vastikään ja on kirjoittanut siitä mielenkiintoisesti.

Pekka Hiltunen: Sysipimeä
Gummerus, 2012. 362 s.
Kansi: Marjaana Virta

Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun (Gummerus, 2011) lähti kirjastosta mukaan herätelainauksena. Muistin nähneeni kirjasta juttuja lehdissä ja blogeissa sen ilmestyttyä ja kiinnostuneeni. Kesän korvalla taajuuteni virittyi selvästi trillerin ja jännityksen kaipuiseksi, joten kirja lähti luontevasti yöpöytäpinon jatkeeksi.

"Sinä tulit tarkoituksella tapaamaan minua", Lia totesi.
"Niin tulin."
"Miksi? Mitä sinä haluat minusta?"
Mari katsoi Liaa pitkään, ja ensimmäistä kertaa aamuyöksi muuttuneen illan jälkeen hän näytti väsyneeltä.
"Haluaisin sinusta ystävän."

Vilpittömästi sinun keskiössä on Lia, suomalainen graafikko, joka työskentelee lontoolaisessa lehdessä. Nähtyään bussin ikkunasta raa'an murhan tapahtumapaikan Lia kiinnostuu kummallisesta tapauksesta. Miksi nainen on murhattu niin kauhealla tavalla ja miksi ruumis on tuotu keskelle Lontoon Cityä? Ja miksi syyllistä tai naisen henkilöllisyyttä ei saada selville?

Jokin aika tapahtuman jälkeen Lia tapaa Marin, toisen suomalaisnaisen Lontoossa. Mari pyörittää Studio-nimistä firmaa, jonka toimintamalli on varsin erikoinen. Eikä Marikaan ole tavallinen, hänellä on erikoinen kyky aistia ja tietää ihmisistä monia asioita. Studion ja sen henkilökunnan avulla Mari haluaa käyttää kykyään ja tehdä maailmaa omalta osaltaan hieman paremmaksi paikaksi.

Kirja keskittyy muutamaan suureen teemaan, joita ovat muun muassa pahuus, prostituutio ja (naisiin kohdistuva) väkivalta. Hiltunen osasi rakentaa tarinaansa jännitystä, jonka minäkin pystyn sulattamaan. Psykologinen trilleri piti otteessaan ja vaikka esimerkiksi kirjan murhat olivat raakoja ei niitä kuvattu niin yksityiskohtaisesti että viihdyttävyys olisi muuttunut pitkäkestoiseksi inhotukseksi. Lisäksi Lia ja Mari olivat kiinnostavia hahmoja, eivät millään tavalla täydellisiä tai kaikkivoipaisia vaikka päteviä olivatkin.

Tunnelmaltaan Vilpittömästi sinun muistutti minua Stieg Larssonin kirjoista. Kytkös saattoi liittyä molempien kirjojen kytköksistä lehtimaailmaan, ehkä myös raakuuksista naisia kohtaan. Sekä Hiltusen että Larssonin tekstissä on myös jotenkin, hm, globaali ote. Tosin Hiltunen kirjoittaa vähemmän teknistä jargonia.

Seikka, johon tekstissä kiinnitin erityistä huomiota, oli aikamuotojen käyttö. Aina Lian ollessa äänessä kirjan tapahtumat kulkivat imperfektissä, Marin preesensissä. En ainakaan vielä tästä kirjasta löytänyt vastausta pohdintaani, ehkä Sysipimeä kertoo enemmän tai sitten se jää ikuiseksi arvoitukseksi (tai tyylikeinoksi, en tiedä).

Lyhyesti Vilpittömästi sinun oli viihdyttävä psykologinen trilleri. Se sopi hyvin kesälukemiseksi ollen riittävän juonivetoinen mutta myös sisältörikas ja fiksu. Kirjan jatko-osa Sysipimeä eksynee lukulistalle jossakin vaiheessa.

Petri Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Gummerus, 2011. 424 s.
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen