Pauliina Susi: Seireeni

Seireenissä seilataan hieman isommalla paatilla.

Seireenin koukuttava kutsu

Voi Pauliina Susi, minkä sinä joka kerran teet. En tiedä mikä siinä on, mutta Suden tekstiä luen aina aivan hillittömällä tahdilla. Liekö sanarytmissä jotain, joka hypnotisoi? Oli miten oli, Välimeren loistoristeilijälle sijoittuva Seireeni (Tammi, 2017) koukutti minut pahemman kerran.

Leia Laine lähtee siskonsa Ripsan kanssa upealle all-inclusive-risteilylle. Tarkoitus on heittää korkkarit kattoon ja lomailla, mutta jo matkan alussa Leiasta tuntuu, että joku tarkkailee häntä. Takaraivossa nakuttavan ikävän tunteen lisäksi Ripsa käyttäytyy täysin holtittomasti, eikä Leia tiedä miten reissusta selviäisi täysjärkisenä saati sitten lopulta hengissä.

Seireeni on ikään kuin itsenäinen jatko-osa muutaman vuoden takaiselle Takaikkunalle. Kun siinä fokuksessa olivat moninaiset tietoturva-asiat, perehdytään Seireenin kyydissä globaaliin epätasa-arvoon pohtimalla pakolaisasioita erityisesti Välimeren yli matkaavien ihmisten kannalta. Ei siis mitään kevyttä settiä. Kirja onnistuu herättämään paljon ajatuksia ja toisaalta myös turhautumista maailman epäoikeudenmukaisuuteen.

Yhteiskunnallinen kritiikki on nivottu nopeatempoiseen trillerijuoneen, jossa saa jatkuvasti arvuutella kuka oikein haluaa sabotoida Leian elämää ja kuka puolestaan on tehtailemassa terrori-iskua risteilyalukselle. Juonen tahdin kiihtyessä käänteet tuntuvat riistäytyvän käsistä, mutta eipähän pääse tunnelma lässähtämään. Tiuhaan vaihtuva näkökulmakertoja pitää tahtia yllä ja useampana hetkenä huomasin lukevani aina vain "vielä yhden luvun". Oivallinen lukusukkula!

Helmet-haasteesta kuittaan kohdan kirjan kannessa on kulkuneuvo ja Prinsessoja ja astronautteja -haasteessa tämä on naisen kirjoittama dekkari, vaikka enemmän trillerin puolelle kallistuukin.

Rakkaudesta kirjoihin -blogissa teosta kuvataan päivänpolttavilla teemoilla nokkelasti purjehtivaksi, Luetut.net:issä puolestaan kaipailtiin napakkuutta kirjan alkuun mutta koukututtiin loppua kohden.

Pauliina Susi: Seireeni
Tammi, 2017. 521 s.

Pauliina Susi: Pyramidi

Kun kerrot asuvasi Vantaalla, ihmiset ovat hetken hiljaa.

Viime vuoden Helmet-lukuhaasteeseen piti lukea kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja. Olin jo optimistisesti rustannut kohtaan erään Helsinki-kirjan, mutta syvällä asuva vantaalaisuus nosti kuitenkin päätään ja vaati tulla huomatuksi. Onneksi kotihyllystä sattui löytymään Pauliina Suden romaani Pyramidi, joka oli sekä odottanut lukuvuoroaan pidempään että sijoittui Vantaalle. Ihan siellä "omilla vanhoilla hoodeilla" ei seikkailtu, mutta kirjassa esiintyvä Kulomäki on kuitenkin riittävän lähellä ensimmäistä kotipaikkaani todetakseni yhtymäkohdan olevan riittävä.

Romaani sukeltaa pää edellä verkostomarkkinoinnin maailmaan. Kaupan kassalla työskentelevä Sini liittyy vanhan koulutoverinsa kannustamana mukaan bisnekseen ja jättää päivätyönsä, helppo raha kelpaisi ja onhan superkonsultti Anto aika ihana. Uusien iiteehoiden (eli itsenäinen toiminnanharjoittaja) rekryäminen ei kuitenkaan suju ihan niin kuin pitäisi ja liittymis- ja materiaalimaksujen hoitaminen alkaa käydä hankalaksi. Sinin osuuden jälkeen kertojaksi tulee nimettömäksi jäävä mies, joka tahtoo pelastaa Sinin kasvottoman verkostomarkkinointiorganisaation hampailta ja ehkä samalla kiillottaa omaa kilpeään. Loppukirja vietetäänkin sankarimme seurassa, kun hän yrittää Sinin kanssa saada driimuksen suhmureita kiikkiin.

Olen itse käynyt aikoinaan yhden verkostomarkkinointipuljun koulutuksen, mutta totesin viime hetkillä että ei tämä homma kyllä ole minua varten. Ehkä jossain tulevaisuudessa siintävä vaaleanpunainen auto ei ollut riittävä motivaattori siihen, että saisin päälleni kiskottua jakkupuvun ja houkuteltua ihmisiä ostamaan tuotteita. Näin jälkikäteen ajateltuna varmaan ihan hyvä juttu.

Joka tapauksessa tästä näkökulmasta kirjan alku oli aika kamalaa luettavaa, sillä jossain määrin pystyin samaistumaan Sinin ahdistukseen ja verkostomarkkinoinnin houkuttelevuuteen. Samaan aikaan teki mieli huutaa päähenkilölle että älä nyt helvetti allekirjoita mitään ja poksautella pussi poppareita, sillä hyvinhän tämä ei pääty. Aivan samanlaista tenhoa ei ollut mieskertojan osuudessa ja tarinakin lähti välillä aika uskomattomiin sfääreihin, mutta en voi kieltää ettenkö olisi viihtynyt. Suden teksti on koukuttavaa ja onnistui kietomaan minutkin pikkusormensa ympäri, vaikka pitäisihän sitä ihmisen tietää paremmin ja lukea se pienikin präntti. Oivallinen teos.

Pauliina Susi: Pyramidi
Tammi, 2009. 255 s.
Kansi: Camilla Pentti

Pauliina Susi: Takaikkuna

Takaikkunasta saattaa tiirailla myös pieni eläin.

Pauliina Suden Takaikkuna (Tammi, 2015) sai jokin aika sitten Suomen Dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon eikä suotta. Luin kirjaa useampaan otteeseen aivan liian myöhään yöhön, enkä tunnusta katuvani mitään. Toisinaan juonivetoinen trilleri on juuri se, mitä ihminen luettavakseen kaipaa ja Takaikkuna on siihen tarpeeseen oiva valinta.

Leia Laine ei välttämättä osannut aavistaa millaisen ryöpytyksen kohteeksi joutuisi, kun aloitti hankkeessa jonka tavoitteena on tukea prostituoitujen palveluja käyttäviä miehiä. Tähän päälle kun lisätään lukioikäisen tyttären yksinhuoltajuus niin tasapainoteltavaa on paljon. Yksi vaarallisimmista Leian projektin vastustajista on uunituore oikeusministeri, mutta ei kovapuheisella ministerilläkään helppoa ole. Lehdet seuraavat nousukaspoliitikon tekemisiä silmä kovana ja sitä uutisoitavaa tekemisissähän olisi, valitettavasti. Homma on lakaistava maton alle ja nopeasti ja tällaiseen hommaan tarvitaan tietysti ammattimies, henkilö joka osaa löytää netistä tarvitun tiedon ja poistaa sen, pysyvästi. Piiri pieni pyörii ja vähitellen yksittäisiltä vaikuttavien tarinalinjojen sotku alkaa selvitä hengästyttävällä tavalla.

Hitchcockin Takaikkuna on yksi suosikkielokuviani, olen katsonut sen todella monta kertaa. Teosten nimien yhteneväisyys on tarkoituksellista, yhtymäkohtia löytyy ja ne lisäävät mukavasti kirjan viehätystä. Muitakin viittauksia populaarikulttuuriin löytyy ja ne on tehty ilahduttavan vaivattoman oloisesti. Viittauskimaran lisäksi Susi on hyvin ajan hermolla, sillä Takaikkuna saa huolestumaan omasta tietoturvastaan vaikka mielestäni tiedän verkkoturvallisuudesta melko paljon.

Joka tapauksessa Takaikkuna oli nappivalinta kirjaston bestseller-hyllystä. Tarina on koukuttava, Suden teksti nakuttaa eteenpäin hirmuista tahtia ja juonikuviot ovat sopivan monimutkaiset mutteivät mahdottomat. Lopussa meno äityy makuuni hieman liian toimintaelokuvamaiseksi, mutta sallittakoon se tämän kerran. Oiva teos, palkintonsa ansainnut. Lue, jos et vielä ole sitä tehnyt.

Kurkkaa lisäperusteluita kaivatessasi vaikka Kirsin kirjanurkan arvio kirjasta, Kirsi nimittäin oli mukana kirjan palkinneessa Vuoden johtolanka -raadissa.

Pauliina Susi: Takaikkuna
Tammi, 2015. 555 s.
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Pauliina Susi: Ruuhkavuosi

Vuoden pääprojektit (nimeä kolme):
1. Gradu ja ura (tee!)
2. Talo (rakenna!)
3. Vauva (synnytä!)


Omat tämän vuoteni pääprojektit lienevät sitten gradu (tee!), työ (hanki!) ja talo (muuta, ei onneksi sentään rakenna!). Samaistuminen oli siis välitön, kun aloitin lukemaan Pauliina Suden Ruuhkavuotta (Tammi, 2005).

Minna. Se on kaikki sinusta itsestäsi kiinni. Sinä onnistut. Don't worry. Just do it.
Minä teen sen. Minä pystyn siihen. Pitää vain olla tehokkaampi, tarmokkaampi. Vatvoa vähemmän, tehdä enemmän. Nukkua enemmän, syödä terveellisemmin. Juoda enemmän kahvia.


Minna Mäkinen on 30, nyt on aika laittaa elämä kuntoon. Saman vuoden aikana on tarkoitus saada sosiaalipsykologian gradu valmiiksi, aloittaa työura, synnyttää vauva ja rakentaa Harri-miehen kanssa talo Pornaisiin. Apuna on kalenteri, jonka kannessa lukee Don't worry, lisätyönä Rakkauden valtakunta -kioskikirjallisuuden kääntäminen ja toki niitä sosiaalisia suhteitakin pitäisi Karoliinaan Kaisaan Sariin hoitaa. Vaan eipä ole ihan helppoa suorittaa kaikkea, vaikka tarmoa onkin ensi alkuun kuin pienessä kylässä.

Ensin liika stressi meinaa käynnistää synnytyksen etuajassa, myöhemmin sitten alkaakin putkiremontti kerrostalossa ja on pakko muuttaa asuntovaunuun mutaisen tontin laidalle. On muskari, vauvauinti, timpurin käynnit, painajaiset, gradu, puklut ja valmisruoat. Että huhhei vaan.

Takakannessa on pätkä Savon Sanomien arviosta: Pauliina Suden kirja Ruuhkavuosi on hysteerisen hauska ja miestä kasvattava lukuelämys siitä, kuinka lapsi voi myllertää äitinsä ja muun maailman jopa ennen syntymäänsä. Ja tämän perusteella minä sitten odotin jotain humoristista. No eipä ollut hysteerisen hauska minusta, anteeksi vaan. Tunnistan tästä kyllä absurdia huumoria, mutta eipä tämä kauheasti naurattanut. Tiedän nimittäin itse miten kauheaa on olla pitäisipitäisipitäisideadlinekalenteripitäisi -koukussa. Siis ihan oikeasti tiedän. Ja tämä kirja kuvaa sitä todella hyvin. Mutta ehkä tämä herra Savon Sanomain arvostelijan mukaan oli hauska, hänen miehisestä näkökulmastaan (ja anteeksi nyt tämä purkaus, totta kai tätä voi lukea monesta näkökulmasta).

Edellinen jupinani ei kuitenkaan tarkoita, ettei Suden esikoinen olisi ollut hyvä. Minä nimittäin pidin tästä kirjasta todella paljon. Tai en nyt voi sanoa nauttineeni sen lukemisesta, mutta se on mielestäni hyvä kirja. Erittäin osuva kuvaus siitä, mitä voi tapahtua jos onnistuu humpsahtamaan siihen kaivoon, jossa läsnä on vain päänsisällä kettuileva coachaaja-kalenteri, kiire ja oma pää eikä sieltä osaa enää nähdä ulkomaailmaan. Ja silloin ihminen muuttuu, eikä se ole kaunista katseltavaa.

Mistä voin sanoa pitäväni on Suden kirjoitustyyli. Se etenee hyvään tahtiin ja siinä käytetään mielestäni kiinnostavia tyylikeinoja. Niin kuin vaikka sanarykelmät, joiden väliin ei tarvita pilkkua kun kertojaa muutenkin hengästyttää. Paukkuvat vinkuvat ulisevat rätisevät.

Minua ihan hengästyttää tämän lukemisen jälkeen, koska tämä on niin totta. Välillä minä olin tuskaantunut Minnaan, toisaalta teki mieli sanoa että möllötä siellä nyt hetki ja sitten hengität ja teet. Kyllä se siitä. Ja lopetat sen pitäisi-sanan käytön heti nyt. Itsekin harjoittelen sitä vielä, mutta kyllä siihen pystyy.

Ruuhkavuosista hengästytty myös Uudenkuun aikaan -blogissa, jossa ei myöskään naurettu.

ps. Jos haluat lukea realistista mutta pilke silmäkulmassa, siis oikeasti, kirjoitettua tekstiä niin suosittelen Vuoden mutsi -blogia (ja ihan näin mututuntumalla sitä samannimistä kohta ilmestyvää kirjaakin).

pps. Jos joku joskus hankkii minulle kalenterin jossa lukee kannessa Don't Worry niin minä ehkä lyön sitä ihmistä.

Pauliina Susi : Ruuhkavuosi.
Tammi, 2005. 254 s.
Kansi: Mia Hujanen