Orson Scott Card: Ender's Shadow ja Speaker for the Dead

Innostuin kesällä Orson Scott Cardin Ender's Gamesta niin kovasti, että loputkin sarjan kirjat oli saatava lukuun. Jostain syystä innostuin sitten jatkamaan sille rinnakkaisesta romaanista Ender's Shadow (Orbit, 1999) jossa kerrotaan käytännössä sama tarina mutta Beanin näkökulmasta.

If I grow up to be the commander of the human fleet that defeats the Buggers, will they hide my picture, too, because someone so tiny can never be seen as a hero? 
Who cares? I don't want to be a hero. 
That's Wiggin's gig. 

Rotterdamin kaduilla orpona elävä Bean pääsee onnekkaiden sattumuksien kautta pois kurjuudesta ja matkustaa avaruudessa sijaitsevaan Taistelukouluun. Lahjakkaita lapsia koulutetaan komentajiksi lähestyväät sotaan "ötököitä" vastaan, mutta Bean ei aio olla pelkästään ylempiensä komenneltavana. Neuvokas poika tutkii Taistelukoulua omin lupinensa, selvittää kertomattomia salaisuuksia ja on pohjattoman kiinnostunut upseerien puhumasta Ender Wigginistä, jota muut oppilaat tuntuvat joko ihailevan tai vihaavan.

Enderin tarina jaksoi kepeästi viedä mukanaan toisenkin kerran. Taistelukoulun häilyvä moraali, lähestyvä sota ja lasten ryhmäytyminen oudoissa olosuhteissa olivat edelleen mielenkiintoista luettavaa. Moraali ja päätöstenteko näyttelevät suurta osaa myös tässä teoksessa. Harmikseni Beanin hahmo ei kuitenkaan muodostunut niin kiinnostavaksi, kuin mitä se Gamen perusteella oli.

Tämä johtui oikeastaan siitä, että Beanin ylivertaisuudelle kehitetyt syyt tuntuivat tulevan vähän puskista. Tämän teoksen kohdalla oli myös entistä vaikeampia uskoa, että hahmot ovat tosiaan todella nuoria tai oikeastaan lapsia. Tähän saattoi toki vaikuttaa myös se, että hahmojen kasvot olivat vaihtuneet Teatteri Toivon (mainioiden) näyttelijöiden kasvoiksi ja koska esittäjät olivat aikuisia niin sekasotku on valmis. Joka tapauksessa tämä sivujuonne ei innostanut ihan niin paljon, vaikka alun lapsijengimeininki Rotterdamissa olikin yhteisöjen muodostumisen kannalta kiinnostavaa luettavaa.

Seuraavaksi lukuvuorossa oli joka tapauksessa varsinaisen Ender Sagan toinen osa Speaker for the Dead ja siltä odotankin taas jo jotain huikeampaa. Toivottavasti ei tarvitse toivoa turhaan.

***

No, turhan kovilla odotuksilla tuo Speaker for the Dead (1985) sitten tuli luettua.

He didn't want them to know him. He did not belong to them, to the human race. He had another errand, he belonged to someone else. Not human beings. Not the bloody piggies either. Or so he thought.

Ender's Gamen ajoista ollaan liikuttu noin 3 000 vuotta eteenpäin. Tähtienväliseen matkustamiseen aikaansa käyttänyt Ender on iältään vain vähän päälle 30 samalla, kun maailma ympärillä on muuttunut. Speaker for the Deadina toimivana eli ihmisten kuolemia "puhuvalle" Enderille saapuu kutsu Lusitanian siirtokuntaan ja muista ihmisistä jossain määrin eriytynyt Ender tarttuu mahdollisuuteen. Lusitaniassa ihmiset elävät tarkoin rajatulla alueella, jonka ulkopuolella metsissä asuu älykäs ryhmittymä piggieitä (possusia?), joiden ulkonäöstä en ihan päässyt selville. Lajin elintapoja yritetään selvittää paljastamatta mitään ihmisten kehittämistä keksinnöistä, mutta yhteiselo ei sujukaan aina aivan ruusuisesti ja aiheuttaa konflikteja lajien välille. Oikeastaan juoni on paljon monimutkaisempi, mutta sen aukikirjoittaminen ja kuvaaminen tuntuu nyt käsittämättömän vaikealta.

Täytyy nyt sanoa, että lukukokemukseen vaikutti kaiken muun lisäksi todella paljon Voima-lehdestä lukemani Sara Salmenmäen haastattelu. Salmenmäki on ohjannut Teatteri Toivolle loistavan version Ender's Gamesta ja haastattelussaan kertoo, kuinka heitä jännitti esitysoikeuksien pyytäminen Cardilta tietäen hänen nihkeän suhtautumisensa seksuaalivähemmistöihin. Lupa esityksiin tosiaan saatiin, mutta itse en tästä mielipideasiasta tiennyt ja se pisti kovasti harmittamaan.

Joka tapauksessa kirja ei muutenkaan ihan hirveästi iskenyt. Hahmot olivat edelleen kiinnostavia ja kirjoitustyyli vetävä, mutta tarina tuntui välillä jotenkin hajanaiselta ja epämääräiseltä. Lusitanian erikoinen ekosysteemi ja sen kehittyminen kyllä kiinnosti näin biologian näkökulmasta (koevoluutio a-go-go), mutta jotenkin koko piggies-lajin ja ihmisten suhde jäi vähän epämääräiseksi, samoin koko siirtokunnan toiminta. Lisäksi teos oli jotenkin hämmentävän fanaattinen, sekin vieraannutti.

Että en nyt taida lukea ainakaan heti niitä seuraavia osia, ellei jostain tule todella painavia suosituksia. Ainakaan vielä sellaisia ei ole tullut, päinvastoin, joten lukuaikani käytän sitten mieluummin johonkin oikeasti kiinnostavaan.

Orson Scott Card: Ender's Shadow
Orbit, 1999. 379 s.
Kansi: Mark Salwowski

Orson Scott Card: Speaker for the Dead
Orbit, 1987. 382 s.
Kansi: ?

Lavalta: Ender's Game (Teatteri Toivo)

Majuri Andersson (Miika Laine) ja Ender (Teemu Taurula). Kuva: Toni Ahola

Luin kesällä Orson Scott Cardin scifi-klassikko Ender's Gamen ja olin aivan tohkeissani. Kirja vei jalat alta monipuolisuudellaan ja inhimillisyydellään. Innostus oli siis kova, kun tajusin Teatteri Toivon tekevän kirjasta syksyksi näytelmää. Tuotantotiimin instagram-stalkkaus nosti odotuksia ja lopulta koitti päivä päästä katsomaan itse teosta.

Ender's Game kertoo päähenkilönsä Enderin matkasta mitättömyydestä kohti potentiaalista maailmanpelastajaa. Vieraan elämänmuodon, ötököiden, hyökkäys tulisi estää, mutta matka on pitkä ja kaikkien tarkoitusperät eivät täysin selvillä. Kuka on ystävä, kuka vihollinen? Pieni poika joutuu kasvamaan nopeasti aikuiseksi ja ottamaan vastuun siitä, mitä häneltä odotetaan. Halusi sitä sitten tai ei.

Teatteri Toivon tuotanto on kunnianhimoinen. Avaruuteen sijoittuva näytelmä, jossa taistelua harjoitellaan painottomassa tilassa ja jossa käytössä on jos jonkinlaisia laitteita, ei ole helppoa toteuttaa isollakaan rahalla. Ilokseni Toivo kuitenkin onnistuu tehtävässään mainiosti. Teatteritilaa on käytetty luovasti ja näyttelijöitä treenattu huolella. Tunnelmaa luo myös todella hieno puvustus (Riikka Kruus) ja moneen muuttuva, pelkistetty lavastus (Juho Lindström).

Taisteluhuone, tila jossa ollaan painottomuudessa, on saatu aikaan akrobatialla ja tyylikkäillä koreografioilla. Kattoon kiinnitettyjä köysiä olisi minun puolestani saanut käyttää enemmänkin, etenkin ensimmäisellä puoliskolla, sillä niillä sai aikaan näyttäviä juttuja. Lisäksi esimerkiksi lopun huipennus on taidolla toteutettu. Näyttelijät toimivat hyvin yhteen ja mies toteaa, että hän todella uskoi hahmojen kasvun tähän pisteeseen. Ja se ei ole pieni juttu se.

Osa produktion näyttelijöistä on ensimmäistä kertaa lavalla ja se aiheuttaa tuotannolle tiettyjä piirteitä. Repliikkeihin tarttuminen tuntuu toisinaan hieman hitaalta ja tempo saisi olla paikoin nopeampi. Tämä kuitenkin korvataan heittäytymisellä rooliin. Hahmojen liikkeessä ei näy haparointia, kun he pinkovat taisteluhuoneen poikki sädettäen toisiaan. Tai kun he pelaavat simulaatiota niin keskittyneesti, että sitä uskoo itsekin näkevänsä saman mitä pelaaja.

Taisteluhuoneessa. Kuva: Toni Ahola

Roolitus on tehty hyvin. Enderin roolissa nähdään Teemu Taurula, joka onnistuu kasvamaan epävarmasta pojasta itsevarmaksi nuorukaiseksi. Muutos näkyy joka liikkeessä. Vahvalla lavapersoonallaan jäivät myös mieleen esimerkiksi Valentinena nähty Veera Kulmala, Dinkiä esittänyt Joona Tuoriniemi ja kovapintaista Rosea näytellyt Juho Räsänen. Kaiken kaikkiaan lavalla nähdään taitavia suorituksia, joille taputtaa lopussa mielellään.

Uskallus siis palkitaan. Ohjaaja Sara Salmenmäki on haukannut ison palan kakkua ottaessaan Enderin käsittelyyn ja tehnyt Ville Haikolan kanssa ison työn sovittaessaan teosta lavamuotoon. Kirjan tapahtumista on valikoitu muutamia juonen kannalta välttämättömiä kohtia lukuunottamatta käyttöön lähinnä Enderin kokemukset vyöhykkeellä. Valinta toimii, näin esitys pysyy paremmin kasassa. Tekstiin pääsi myös seuralaisteni kommenttien perusteella kiinni myös kirjaa lukematta.

Jos kunnianhimoinen avaruusseikkailu ja tarina ihmisyydestä kiinnostaa, on Toivon Ender's Game oivallinen valinta. Kolmen tunnin kesto saattaa toki hirvittää, mutta tarina kantaa sen verran hyvin että esitys tuntuu paljon lyhyemmältä. Tuotanto on selvästi tehty rakkaudesta alkuperäisteokseen ja toteutettu käytössä olevilla resursseilla jopa erinomaisesti. Kannatti odottaa.

Orson Scott Card: Ender's Game (The Ender Saga #1)

Orson Scott Cardin Ender's Game (1985) valikoitui luettavaksi, kun se sattumoisin löytyi molempien hisssuksiin läpikäymieni spefi-haasteiden listoilta. Odotukset kirjan suhteen olivat varsin vaatimattomat, minulla kun ei kirjasta sen suurempia ennakkotietoja ollut. Niinpä Ender onnistuikin sitten yllättämään ja imaisi minut täysillä mukaan seikkailuunsa.

--- We need the best we can get, and we need them fast. Maybe you're not going to work out for us, and maybe you are. Maybe you'll break down under pressure, maybe it'll ruin your life, maybe you'll hate me for coming here to your house today. But if there's a chance that because you're with the fleet, mankind might survive and the buggers might leave us alone forever -- then I'm going to ask you to do it. To come with me."

Kuusivuotias Ender valitaan Battle Schooliin, jossa valmennetaan lapsista valmiita taistelijoita avaruuden ökkimönkiäisiä, buggerseja vastaan. Ender ei kuitenkaan ole mikään tavallinen lapsi, vaan mahdollisesti juuri se, jota vuosikaudet on odotettu, se joka voisi ratkaista maapallon kohtalon. Nuoren pojan koulutuksesta ei myöskään aiota tehdä millään tavalla helppoa ja pian Ender huomaakin, että todelliset ystävät ja liittoumat ovat harvinaista herkkua. Samaan aikaan maapallolla pelataan poliittista peliä ja myös Enderin älykkäät sisarukset Valentine ja Peter aikovat laittaa sormensa peliin.

Huomaan tässä samoin tein, että minun on vaikea kirjoittaa kirjoista joista pidin hirvittävän paljon. Ender's Game on juuri tällainen kirja. Se on vaikuttava, hieno, kiinnostava ja monipuolinen. Vaikka kirjassa on avaruusaluksia, kolonioita asteroidivyöhykkeellä ja avaruusmatkustelu on lähes arkipäivää, on sen kiinnostavinta antia henkilöiden välinen psykologia. Millä tavoin ihmisen (tai lapsen) voi sysätä kohti yhä vaativampia haasteita? Kuinka pitkään ihmismieli voi venyä? Ja miten toista ihmistä manipuloidaan mahdollisimman hyvin, voimalla, pelolla vai imartelulla?

Niin että ihan huikea kirja. En osaa kuvailla sitä yhtään, näemmä. Mutta lukekaa. Tämä on hyvä kirja ihmisyydestä.

Myös Taikakirjainten Raija on lukenut tämän rinnakkain Ender's Shadow'n kanssa, ei tosin yhtä ihastuneena kuin minä.

Sarjan seuraavat osat menevät viuh vain lukulistalle. Lisäksi Teatteri Toivo on tekemässä syksyksi näytelmää Enderistä, ensi-ilta syyskuun lopulla.

Luettu osana Ihminen sodassa -haastetta.

Orson Scott Card: Ender's Game (The Ender Saga #1)
Orbit, 1991. Alunperin julkaistu 1985. 324 s.
Kansi: Mark Salwowski