Netta Walldén: Ruben ja kadonneet karaatit (Ruben #4)

Netta Walldénin Ruben-sarja kuuluu meidän taloudessa kategoriaan luen miehelle ääneen. Tämä uusin teos Ruben ja kadonneet karaatit (WSOY, 2014) saapui kirjastosta sopivasti ennen Helsinki-Salo-Helsinki-automatkaa, joten kirja lähti sitten sinne mukaan luettavaksi.

- Hyvää huomenta.
- Mitä ihmeen hyvää huomenta? Kellohan on... se on... ei se ole vielä yhtään mitään!
Marsela Vaara kiskaisi oven kiinni, mutta Ruben ennätti työntää tennarinsa ovenrakoon.
- Kello on 04.05.
- Minä en tee tuolla tiedolla yhtään mitään! Hyvästi!
Marsela veti jälleen ovea sisäänpäin, mutta Rubenin jalka oli yhä paikoillaan.
- Talostanne kannettiin juuri ulos pahvilaatikko.
- Meidän taloudessamme käytetään laadukkaita puulaatikoita. Täällä ei ole ainuttakaan pahvilaatikkoa. Ei ole eikä tule! 
- Mutta...
- Hyvästi!

Juoni on varsin yksinkertainen. Yön pimeydessä jalokivivaras Vili Pii laskeutuu kuumailmapallollaan helpon saaliin toivossa Vaarojen pihalle ja kähveltää kassakaapista timantit. Rubenin valppauden ansiosta pakomatka ei kuitenkaan onnistu ja erinäisten käänteiden seurauksena timantit joutuvat hukkaan. Hukkuneita timantteja etsitään lopulta koko Lehtikujan asukkaiden ja poliisikunnan voimin sattumusten ja väärinymmärrysten sekamelskassa.

Walldén on keitellyt simppelistä asetelmasta sopivan tiiviin ja vauhdikkaan farssin. Saarnilaakson asukkaiden erikoiset luonteenpiirteet pääsevät hyvin esille, kun yritetään selvittää timanttien olinpaikkaa ja oikeaa omistajaa. Oikeastaan Ruben on joutunut tässä teoksessa melkoisen taka-alalle, mutta on yhtä kaikki moottorina koko homman selvittämisessä. Tämä ei kuitenkaan ole yhtään huono juttu, sillä myös muut asukkaat ovat sen verran herkullisia hahmoja että heistä kelpaakin lukea. Omia suosikkejani ovat Vaaran hienostopariskunta ja sympaattinen posteljooni Pasternak.

Teksti on, jälleen kerran, mukavaa ääneenluettavaa. Sata sivua tuli luettua kevyesti meno-paluu-matkojen aikana ja ilmeisesti sitä jaksoi hyvin myös kuunnella, sillä mies ei nukahtanut rattiin. Itseäni piristivät siinä samalla myös Laura Valojärven luvunaloituskuvitukset, mies jäi niistä tietyistä syistä tällä kertaa paitsi.

Ruben-sarjan kolmas ja tämä neljäs osa ovat ilahduttaneet kovasti nimenomaan vauhdikkuudellaan. Menoa ja meininkiä riittää, teksti on mainiota ja kirjaa ei ole venytetty liian pitkälle. Teokset myös toimivat tarvittaessa itsenäisinä kokonaisuuksina, mikä ei ole yhtään hassumpi juttu. Iso peukku siis tällä uudelle Rubenille.

Netta Walldén: Ruben ja kadonneet karaatit
WSOY, 2015. 101 s.
Kuvitus: Laura Valojärvi

Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli

Pöly ja talviralli.

Netta Walldénin Ruben-kirjat ovat ilahduttaneet meillä jo aiemmin ja kolmasta osaa odotettiin kovasti. Onneksi Sinisen linnan kirjastossa luettiin kirja piakkoin sen ilmestymisen jälkeen ja täten tieto kirjan ilmestymisestä kantautui minullekin, itse kun olen niin kovin huono kirjakatalogeja seuraamaan. Niin lähti siis Ruben ja ratikkaralli (WSOY, 2013) varaukseen kirjastosta. (Sanottakoon tosin, että tämän tekstin julkaisu antoi odottaa itseään ties kuinka kauan.)

Virginia seisoi yhä asemissaan, joten Valdemar hiipi puhelimen luo, valitsi raitiovaunuyhtiön numeron, kävi lyhyen puhelinkeskustelun ja palasi posket punoittaen nojatuoliinsa. Huomenna, hän ajatteli, ja pelkkä ajatus huomisesta sai hänen sydämensä heittämään sarjan innostuneita voltteja, kolmella kierteellä ja kaikkiin ilmansuuntiin kerien.

Saarnilaakson sateista arkea häiritsee kova kolkutus, sillä kaupunkiin ollaan rakentamassa raitiovaunukiskoja. Pinterän perheen naapurissa vaikeroi myös rouva Mallamudin talo, joka on ratkeamaisillaan liitoksistaan sillä talo on aivan täynnä rouva Mallamudin kirjoja eikä luovalle kaudelle tunnu näkyvän loppua. Ruben on jo laatinut laskelmat talon räjähdykselle ja yrittää laatia suunnitelmaa tapahtuman estämiseksi.

Muutoksen tuulet puhaltavat myös Valdeman Pinterän nojatuolin syvyyksiin. Sanomalehtiään rakastava mies kaipaa elämäänsä jotain uutta ja saapuva raitiovaunu saattaa olla juuri sitä mitä tarvitaan. Perheensä ja erityisesti vaimonsa huoleksi Valdemar katoaakin eräänä aamuna ja niinpä Rubenilla on käsissään myös toinen ratkaisuaan vaativa arvoitus.

Ruben ja ratikkaralli oli jälleen kerran ilahduttava ääneenluettava. Sanat soljuivat mukavasti suussa ja luvut olivat sopivan pituisia luettavaksi automatkoilla. Walldénin kieli on kekseliästä ja rikasta, mutta ei kikkaile liikoja. Myös hahmojen nimet ovat hauskoja ja oivaltavia.

Totta puhuen minua hieman jännitti Ratikkarallin aloittaminen, sillä Harman kartano oli ollut kutakuinkin loistavan Mallamudin tapauksen jälkeen pienoinen pettymus. Ilokseni Saarnilaakson uusi seikkailu kuitenkin lunasti odotuksensa vauhdikkailla tapahtumilla, hauskalla menolla ja viisaalla sanomallaan. Mahtavaa!

Ennen kaikkea Ruben ja ratikkaralli on tarina unelmista, niiden täyttämisestä ja välillä siitä kuinka pelottavaa on antaa niiden toteutua. Unelma voi olla pieni tai suuri, mutta se että uskaltaa ottaa sen viimeisen askelen voi olla hyvinkin vaikeaa. Onneksi sen askelen ottaminen voi olla hyvinkin palkitsevaa ja johtaa sellaisiin lopputuloksiin joita ei edes osannut aavistaa.

- Tämä talo räjähtää kahden vuorokauden kuluttua.
Naps?
- Teidän tulee lopettaa välittömästi kirjoittaminen.
Naps-naps-naps-naps. Naps-naps. Naps-naps-naps-naps-naps-naps-naps-naps...
- Kiitos ja näkemiin.
Naps-naps ja poks.

Ruben ja ratikkaralli sopii erinomaisesti sateisia syyspäiviä piristämään, mutta myös tähän talven keskelle.

Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli
WSOY, 2013. 160 s.
Kansi ja kuvitus: Laura Valojärvi

Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano

Netta Walldénin kynäilemä sympaattinen Ruben ja Harman kartano (WSOY, 2012) jatkaa Rubenin tutkimuksia -sarjaa. Ihastuin kovasti sarjan ensimmäiseen osaan (Ruben ja rouva Mallamudin tapaus) ja koska se oli niin mukava ääneenluettava päätyi tämäkin minun ja miehen yhteiseksi luettavaksi. Sympaattinen teos tuli luettua muutaman Helsinki-Lohja-Helsinki-matkan aikana.

Hetken tuumailun jälkeen herra Harma raapusti paperille suurin kirjaimin otsikon KOSTO ja sen alle nimiluettelon, jolla ei tuntunut olevan loppua: Virginia Pinterä, Valdemar Pinterä, Armas Vaara, Marsela Vaara, posteljooni Pasternak, vanhempi kostaapeli... Herra Harma istui pöydän ääressä ja kirjoitti kirjoittamistaan, kunnes mustetta ei enää kyennyt erottamaan pimeässä.

Rouva Mallamudin tapauksen selvittyä Ruben on saanut Lisa-siskoineen levätä jonkin aikaa laakereillaan. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Saarnilaaksoon ilmestyy yllättäen mystinen sinapinkeltaiseen takkiin pukeutunut mies, joka kiertelee kaupungin katuja hämäräperäisen oloisesti. Samaan aikaan poliisit päättävät vihdoin saada kiinni pakoilevan rikollisen Robin Kingin, mutta hän ei ole ainoa Saarnilaaksossa kateissa oleva henkilö. Harman kartano on luonteva jatko-osa Rouva Mallamudin tapaukselle, vaikka teoksen voi lukea myös vaikkei ensimmäistä olisikaan vielä käsiinsä saanut.

Eräs viehättävä asia näissä teoksissa oli itse asiassa miehen hoksaama. Missään vaiheessa tarinoita ei ole ainakaan vielä mainittu mitään nykyaikaisia keksintöjä ja tämä antaa lukijalle vapauden sijoittaa tarinan oikeastaan mihin aikakauteen tahansa. Mies sanoi Saarnilaaksossa olevan jotain samaa henkeä kuin Kardemumman kaupungissa.

Ruben odotti, kunnes poliisiauto oli kadonnut näkyvistä. Tämän jälkeen hän hiipi avoimen ikkunan luo, ponnistautui sisään vanhan konstaapelin huoneeseen, nappasi kainaloonsa mapin nimeltä Ratkaisemattomat tapaukset, palasi ikkunan luo, pudottautui alas, kiinnitti mapin pyöräntarakalle ja lähti polkemaan vimmattua vauhtia kohti Lehtikujaa vielä äskeistäkin leveämpi virne kasvoillaan. Mapista saattaisi hyvinkin löytyä pientä puuhaa kesäpäivien iloksi tai hyvällä onnella tietoa Lehtikujalla vaeltavasta sinapinkeltaisesta kummajaisesta.

Harman kartano ei ihastuttanut minua aivan yhtä paljon kuin Rouva Mallamudin tapaus, sillä tarina oli jollain tavalla irtonaisempi ja siinä oli enemmän liikkuvia osia. Toisinaan päällekkäisten juonten pyöritys oli melkoista lankavyyhdin setvimistä. Toisaalta Walldénin kieli oli edelleen yhtä rikasta ja mukavasti kielellä pyörivää, sitä oli ilo lukea. Hahmot ovat myös ihanan persoonallisia ja heille oli hauska keksiä luonteenomaisia ääniä.

Poiketen Rouva Mallamudin tapauksesta tässä jokaisen luvun alkuun oli tehty oma kuvituskuva. Tietyllä tavalla kaipasin sitä ensimmäisen osan kuvien ohjaavaa vaikutusta että tässä on nyt tämä tyyppi joka kertoo, mutta toisaalta Valojärven kuvitukset ovat todella kaunista katseltavaa.

Netta Walldénin kirjat tarjoavat iloa varmasti niin lapselle kuin aikuisellekin, ainakin meidän kahden aikuisen taloudessa tässä nautittiin kovasti. Tiedän myös, että ala-asteikäinen arvoituksiin ja salapoliisijuttuihin hurmaantunut minä olisi pitänyt tästä kirjasta kovasti.

Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano (Rubenin tutkimuksia #2)
WSOY, 2012. 172 s.
Kansi ja kuvitus: Laura Valojärvi

Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus

Sain mutkan kautta itselleni Netta Walldénin lastenkirjan Ruben ja Harman kartano (Wsoy, 2012). Mutta koska olen jossain määrin pedantti ihminen, oli minun tietysti ensin luettava sarjassa aikaisemmin ilmestynyt itsenäinen osa, Ruben ja rouva Mallamudin tapaus (Wsoy, 2011). Kirja löytyi sattuman kautta Sellon kirjastosta ja koska olimme autolla liikkeellä sekä matkaa kyläilypaikkaan jonkin verran, päädyin aloittamaan kirjan lukemisen ääneen samalla kun Tuomas ajoi. Loppupeleissä kävikin niin, että koko kirja tuli luettua kokonaisuudessaan kolmen automatkan aikana.

Ääni kuului aina naapurin takapihan suunnalta, tuuli sitten mistä päin hyvänsä. Ja ääni kuului nimenomaan silloin, kun tuuli. Kahina. Kummallinen kahina, niin kummallinen, että äänen alkuperä oli välttämätöntä selvittää. 

Ruben ja rouva Mallamudin tapaus sijoittuu idyllisen oloiseen Saarnilaaksoon. Kirjan keskushenkilönä on Ruben, joka päättää siskonsa Lisan kanssa selvittää rouva Mallamudin pihalta kuuluvien salaperäisten äänien lähteen. Eivätkä äänet suinkaan ole ainut omituinen asia, vaan rouva Mallamud on muutenkin hämäräperäinen tyyppi: hänen luonaan ei käy kukaan, hän näyttäytyy harvoin ja pesee päivät pitkät pyykkiä suurensuuressa pesukoneessa. Myös ikkunalaudalla seisovat kiinalaisnuket vaikuttavat liittyvän hommaan jollain tavalla.

Walldén on luonut kirjaansa oivan hahmokavalkadin: on nokkela (ja hiukan omahyväinen) Ruben, sitkeä pikkusisko Lisa, toisiaan tasapainottavat vanhemmat Virginia ja Valdemar, sympaattiset Vaarat naapurissa sekä tietysti robertobenignimäinen posteljooni Pasternak unohtamatta salaperäistä rouva Mallamudia. Tarina kulkee kaikkien kertojien kautta ja jokaisella henkilöhahmolla on oma persoonallinen äänensä (seikka, jota oli helppo hyödyntää äänen lukiessa).

Mainittakoon tässä yhteydessä myös Laura Valojärven mainio kuvitus: jokaisen luvun alussa on kuva siitä henkilöstä tai henkilöistä, jotka kyseisessä luvussa ovat äänessä. Kuvat ovat hauskoja ja miehen mukaan niiden myötä oli helppo seurata kertojaa.

Meitä oli tosiaan kirjaa lukemassa kaksi aikuista ja viihdyimme kirjan parissa erinomaisesti. Walldén kirjoittaa lämpimän humoristisesti ja kaikille hahmoilleen tilaa antaen. Vaikka kirja olikin toisinaan tapahtumien suhteen "hyvin adhd", kuten mies asian ilmaisi, sopii tällainen nopealiikkeisyys hyvin lapsille ja nuorille tarkoitettuun kirjaan. On kyttäyskeikkoja, piileskelyä, täpäriä tilanteita ja poliisiautoja sekä tietysti lopussa mysteerin ratkaisu.

Näillä perustein odotan innolla Harman kartanon lukemista ja suosittelen (ainakin tätä ensimmäistä) kirjaa lämpimästi niin lapsille kuin lapsenmielisillekin. Tässä on purtavaa niin isoille kuin pienillekin. Myös Maria ja Susa pitivät.

Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus
WSOY, 2011. 161 s.
Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Laura Valojärvi