Pöly varjoisassa mökissä, eiku.
Ystävä lähti joksikin aikaa ulkomaille ja auttaessani tavaroiden siirrossa lupasin ystävällisesti majoittaa joitakin hänen kirjojaan poissaolon ajaksi. Mukaan lähti aimo pino muun muassa Neil Gaimanin kirjoja ja niistä ensimmäisenä luettavaksi valikoitui Coraline & Other Stories (Bloomsbury, 2009).
She almost had it when somebody said, 'Coraline?'
It sounded like her mother. Coraline went into the kitchen, where the voice had come from. A woman stood in the kitchen with her back to Coraline. She looked a little like Coraline's mother. Only...
Only her skin was white as paper.
Only she was taller and thinner.
Only her fingers were too long, and they never stopped moving, and her dark-red fingernails were curved and sharp.
'Coraline?' the woman said. 'Is that you?'
And then she turned round. Her eyes were big black buttons.
Coraline oli nimenä ennestään tuttu, tarinana ei. Coraline vaeltelee uudessa asunnossa ja ihmettelee ovea, joka avautuu tiiliseinään. Eräänä päivänä oven takaa löytyy käytävä, jonka päästä löytyy heidän asuntonsa -- tai ainakin melkein. Vastaanottokomiteana tuttujen vanhempien sijaan on nappisilmäinen other mother, joka ei aio pelata reilua peliä saadakseen Coralinen jäämään luokseen rinnakkaismaailmaan.
Itse olen varsin säikky lukija, mutta sanon silti että Coraline oli hurjan pelottava. En onnistunut näkemään painajaisia, mutta iltaisin tämän päälle oli silti luettava hieman Jake Nymanin rock-historiaa. Pelottavuus oli kuitenkin mielestäni siinä mielessä positiivista, että se pysytteli jonkinlaisessa lastensatumaisessa maailmassa vaikka olikin todella hurjaa. Gaiman kertoo esipuheessan, että hän on kaivannut pelottavia kirjoja lapsille ja Coraline onkin kirjoitettu hänen tyttärilleen. Dave McKeanin pelkistetty kuvitus tekee tarinasta vielä pelottavamman.
Coralinen (joka muuten on suomennettu nimellä Coraline varjojen talossa) lisäksi kirjaan oli sisällytetty 11 lyhyempää tarinaa. Myös nämä olivat kiinnostavaa luettavaa, osa pelottavia, toiset surullisia tai hauskoja. Gaiman hallitsee useammankin tyylilajin, mutta parhaimmillaan hän näissä tarinoissa oli silloin kun hän kirjoitti pelottavasti, usein surullisella pohjavireellä. Aivan päätarinan kauhukertoimiin ei kuitenkaan päästy.
Esimerkiksi Troll Bridge hyödyntää kerronnassaan tarinoita siltojen alla lymyilevistä peikoista, tosin Gaimanin näkökulma tähän on omanlaisensa. Chivalry-tarinassa vanha rouva ostaa putiikista Graalin maljan ja päätyy keskelle huvittavia tapahtumia, tämä tarina toi minulle mieleen Terry Pratchettin. Myös mainio Sunbird erikoisine herkkusuukerhoineen hymyilytti. Lisäksi The Witch's Headstone -tarinassa esitellään Bod, Gaimanin The Graveyard Boy -kirjan päähenkilö, ja kirja nousi lukulistalla samoin tein muutaman pykälän ylemmäksi.
Kokonaisuudessaan tämä kokoelma oli oikein mainiota luettavaa. Lyhyemmät tarinat jäävät hieman huikean Coralinen varjoon, mutta yhtäkään huonoa tekstiä ei mielestäni joukkoon mahtunut. Kaikista en toki pitänyt yhtä paljon, mutta jo noiden yllä nimeltä mainittujen tekstien vuoksi kirja oli lukemisen arvoinen.
Taikakirjainten Raija on myös hieman pelännyt Coralinen suomennoksen parissa.
Bloomsbury, 2009. 278 s.
Kannen suunnittelu: Holly McDonald