Lavalta: Kaiken maailman Mörri-Möykyt (Sibafest)

Kulttuuri kuuluu kaikille - iloa Sibafestin avajaiskonsertissa

Tammikuinen Sibafest pyörähti iloisesti käyntiin viime viikon lopulla ja jatkuu erilaisten tapahtumien myötä vielä tämän viikon lauantaihin asti. Seitsemättä kertaa järjestettävä musiikkifestivaali pyrkii esittelemään Sibelius-Akatemian toimintaa ja siellä vaikuttavia lahjakkuuksia. Festivaali avattiin virallisesti lauantaina koko perheen päivällä ja sitä seuranneella avajaiskonsertilla, jonka ensimmäinen osio oli niin ikään suunnattu lapsille.

Kaiken maailman Mörri-Möykyt -konsertissa kuultiin Marjatta Pokelan lastenlauluja, jotka varmasti herättävät muistoja monenikäisten kuulijoiden korvissa. Juonellisesti etenevä konsertti toi lavalle tuttuja hahmoja Mörri-Möykystä Mörköön ja kuuntelun lomassa myös yleisö sai laulaa mukana, asiaankuuluvasti kapellimestarin johdolla tietenkin.

Avajaiskonsertissa esiintyi Sibelius-Akatemian opiskelijoista ja alumneista koostuva yhtye ja kuoro sympaattisten lapsiesiintyjien ja Espoon työväenopiston Muuttolinnut-kuoron kanssa. Esiintymisvaatteet vaikuttivat siltä, että ne oli itse kukin saanut oman lapsellisuusfiiliksensä mukaan valita ja siten lavalla oli paljon värikästä katseltavaa musiikin kuuntelun lomassa. Vaikutti myös siltä, että esiintyjillä oli oikeasti lavalla hauskaa, mikä ainakin itselläni parantaa kokemusta entisestään.

Konsertissa oli sanalla sanoen ihanaa. Lapset saivat hihkua ja ihmetellä, mutta tunnelma oli silti salissa rauhallinen ja keskittynyt. Oma vauva viihtyi sylissä hyvin kuunnellen vähän yli puolet konsertista ja nukahtaen sitten Ihme ja kumman aikana. Katsomossa istuessa virisi toive, että olisipa tällaisia lapset mukaan -konsertteja enemmänkin.

Kaiken maailman Mörri-möykkyjen parissa tuli hirvittävän hyvä mieli. Tuntui mukavalta, että Sibafest avattiin virallisesti isossa salissa lapsille suunnatulla ohjelmalla, musiikki ja kulttuuri kuuluvat kaikille. Kiitos.

Itse en harmikseni saanut mahdutettua muuta Sibafestin ohjelmaa omaan kalenteriini, mutta te ehditte vielä! Kurkkaa ohjelma (myös ilmaisia konsertteja sun muita!) täältä.

Kiitokset Sibafestille kutsuvieraslipuista konserttiin.

Lavalta: Improvisoidut klassikot (Improryhmä Kolina)

Raikasta improvisaatiota Musiikkitalolla

Kesäteatteritarjonnan kulta-aika on nyt, mutta aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan sillä jo Helsingin tarjonta on mittava. Keskustassa viihtyville teatteria on tarjolla esimerkiksi Musiikkitalon klubilla, jossa improryhmä Kolina esittää joka kesälauantai improvisoituja klassikoita. Joka kerralla käsittelyyn otetaan kaksi tuttua klassikkoa, jotka pyöritetään uusiksi tulkinnoiksi improvisaation avulla.

Viime viikon lauantaina Musiikkitalon klubin lavalla nähtiin Punahilkka ja Pinokkio. Satuklassikoiden juoni kerrattiin pintapuolisesti ennen esityksen alkamista ja samalla pyydettiin yleisöltä muutamia täysin tarinaan liittymättömiä esineitä tai käsitteitä esityksen höysteeksi. Varsin hyvin improajat saivatkin esityksiinsä mahdutettua esimerkiksi kuumavesivaraajan ja Keravan hautausmaan. Perinteisiä tarinoita lavalla ei siis nähdä, vaikka tutut piirteet tallella ovatkin.

Näyttämöllä on aina kolme näyttelijää ja yksi livemuusikko. Kun rooleja yleensä on huomattavasti enemmän kuin kolme vaihdetaan niitä näppärästi lennossa ja kaikki näyttelijät voivat aivan hyvin esittää vuorollaan esimerkiksi Punahilkkaa. Tällä kertaa lavalla nähtiin Jere Kolehmainen, Eveliina Heinonen ja Aki Haikonen, musiikista, ääniefekteistä ja kertojana olemisesta vastasi Sampsa Pietilä. Kukin hoiti hommansa oikein oivallisesti, erityiskiitos annettakoon kuitenkin tällä kertaa Pietilälle, joka apuhuikkailuineen piti esityksen jonkinlaisilla raiteilla ja loihtelihe taustalle hienoja äänimaisemia. Bonuspisteet myös esitysten hyvin rajatusta kestosta, pitkitettäessä syntyy harvemmin timantteja.

Improvisaatio on vaikea laji ja hommassa huomaa helposti ovatko esiintyjät genressään kokeneita. Ainakin tämänkertaiset näyttelijät olivat ilahduttavan kartalla ja onnistuivat myös improilemaan ilman, että homma luisui liikaa kaksimielisyyksien puolelle. Ja hyvä niin, katsomossa kun oli niitä lapsikatsojia ja itse toisaalta myös arvostan kun huumoria tehdään jotakin muuta reittiä. Hauskaa joka tapauksessa oli, nauroin paljon ja nostan hattua esiintyjien heittäytymiskyvylle. Harkitsen vakavasti, josko kävisin kesällä katsomassa jonkin toisenkin lauantain vedot.

Esitysten ikäsuositus on 8-vuotiaasta ylöspäin ja senkin ikäisiä yleisössä näkyi, mutta myönnettäköön katsomon olleen lähes täynnä aikuisia. Oman mututuntuman mukaan esitys sopinee oikein hyvin hieman vanhemmalle lapsikatsojalle, ehkä 10-vuotiaasta ylöspäin, jos lapsi kestää improvisaation epämääräisyyttä ja yllätyksellisyyttä. Katsomoon kehtaa toisaalta tulla myös ilman lasta, sillä hupia löytyy vanhemmallekin katsojalle.

Kolinan kesäteatterin esityksiä ehtii katsomaan kesälauantaisin 19.8. asti. Esityspäivien klassikot voi käydä kurkkaamassa esitysaikataulusta, tarjolla on niin satuja kuin muitakin näytelmäklassikoita.

Kiitokset Kolinalle lipusta esitykseen.

Lavalta: Harvinaisen hyvää elokuvamusiikkia (Sibafest)

Kuva: Marko Kudjerski

Käyn hyvin harvoin kuuntelemassa konsertteja, siis sellaisia musiikkiesityksiä joissa istutaan penkeissä ja vain kuunnellaan. Tarjous tutustua kuudennetta kertaa järjestettävään, tällä kertaa elokuvateemaiseen Sibafestiin oli kuitenkin sen verran houkuttava, että kipitimme torstai-iltana kohti Musiikkitalon Camerata-salia ja Harvinaisen hyvää elokuvamusiikkia -konserttia.

Konsertissa kuultiin nimensä mukaisesti erinäisiä elokuvasävellyksiä soitettuna hieman harvinaisemmilla soittimilla. Lavalla nähtiin Otto Virtanen (fagotti), Jukka Myllys (eufonium), Petri Keskitalo (tuuba) ja Seppo Kantonen (piano). Entisenä puupuhaltajana odotin kiinnostuneena erityisesti vaskisoittimien kuulemista, ne kun eivät ole itselleni juurikaan tuttuja soittimia. Ja moneen niistä kyllä oli, vaskista ja muistakin!

Konsertti aloitettiin Keskitalon ja Myllyksen duetolla Hawaii Five-O (tunnusmusiikki samaisesta tv-sarjasta) ja siitä eteenpäin homma olikin yhtä soittamisen riemua. Mieleen jäivät erityisesti Keskitalon soolona soittama, Blown Away -elokuvassakin kuultu, With or Without You (loopperilla ja bassolla sai yllättävän äkisti taituroitua komeat taustat tuuballe), John Barryn James Bond -elokuviin tekemistä kappaleista koottu Double-O Suite ja maaliskuussa Suomeen saapuvan Ennio Morriconen säveltämä teema elokuvaan Giù la testa (eli Kourallinen dynamiittia).

Mahtui mukaan kyllä muutama hitaampikin kappale, esimerkiksi Hiljaisuus-elokuvan musiikeista kootuissa katkelmissa tunnelmoitiin hyvin suomalaisissa, haikeissa tunnelmissa ja syviin tunteisiin päästiin myös Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvasta tutusta Romanssissa, jossa Virtanen taituroi fagottinsa kanssa.

Kappaleiden välissä kuultiin myös mainioita Keskitalon välispiikkejä, joihin oli mahdutettu jos jonkinlaista nippelitietoa käsiteltävistä elokuvista ja niiden taustoista. Jollain ihmeen tavalla jokaiseen kappaleeseen saatiin myös kytkettyä Irlanti, en tiedä miksi, mutta täytyy nostaa hattua kekseliäisyydelle ja luoville aasinsilloille.

Ihailen tavattomasti vaskipuhaltajia tai puhaltajia ylipäätänsä, tämän jälkeen vielä enemmän. Tunnin konsertin aikana saa puhaltaa äänen jos toisenkin ja soittimien mekaniikka näyttää meikäläisen silmään hämmentävältä. Soittimet ovat myös sen verran massiivisia, että heikompaa (eli poikkihuiluun tottunutta) hirvittää. Jottei nyt menisi vain puhaltajien ylistykseksi niin ei pianossa kuultu Seppo Kantonen missään nimessä turha ollut, hienosti soi komea Steinway puhaltimien rinnalla.

Veikkaan, että aika monella muullakin soi loppuillan päässä John Williamsin ikimuistoinen sävellys Cantina Band ja toki myös encorena kuultu 20th Century Foxin mainio tunnari. Siippa antoi konsertille arvosanan 5/5 ja minä taidan olla samaa mieltä, lisää tällaista kiitos!

Lämmin kiitos Sibafestille kutsuvieraslipuista konserttiin! Tapahtuma jää seurantaan, tiedä vaikka ensi vuonna uskaltautuisin useampaankin konserttiin.

Tämän vuoden Sibafest jatkuu vielä lauantaihin asti, itse menisin kuuntelemaan ainakin Musikaalista-konsertin (la klo 17) jos aikataulut eivät sitä estäisi.

Lavalta: Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin levynjulkistuskonsertti (Musiikkitalo)

Meininki oli niin riemukas, että yhtyeestä ei saanut tarkkaa kuvaa.

Jos minulta kysytään musiikkimakuani, en ensimmäisenä tule listanneeksi kansanmusiikkia. Oikeastaan vähän nolosti osaan nimetä vain kaksi kansanmusiikkiyhtyettä, ja toinen niistä on Sibelius-Akatemian Folk Big Band. Olen nähnyt tämän yhtyeen livenä aikaisemmin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla olen ollut aivan myyty. Niin olin nytkin.

Tosin unohdin tietysti ostaa liput tähän konserttiin ja ne ehtivät loppua lippukaupasta. Onneksi mies oli hereillä, kun tiistaina niitä vapautui muutama, ja kärppänä nappasi meille omat. Niinpä marssimme keskiviikkoiltana Musiikkitaloon (jossa vierailin ensimmäistä kertaa) ja sen loppuunmyytyyn Sonore-saliin.

Siba Folk Big Band veti, odotusteni mukaisesti, aivan huikean konsertin. Jo aloitus, kaunis ja kuvaelmallinen Metsän sävel sai karvat nousemaan pystyyn. Kuinka voikaan olla näin taitavia muusikoita ja esiintyjiä. Konsertin aikana kuultiin kokoelma levyn kappaleita ja tunnelmat vaihtelivat haikeista riemukkaisiin. Noin neljäkymmentä muusikkoa ja laulajaa pistivät parastaan ja yleisö eli tunnelmassa mukana. Laulun Suomesta spiikkaus sai aikaan ihastuneen huokauksen yleisön joukossa ja juhlava Promootiokantaatti sai hiljentymään.

Etenkin konsertin loppupuolella innostuttiin. Esiintyjät kuoriutuvat virallisista esiintymisasuistaan ja tilalle tulee glitteriä, saippuakuplia, hassuja hattuja ja laseja. Esimerkiksi Paimendiskon aikana tunnelma on katossa ja ainut puuttuva elementti oli tanssilattia. Onneksi esiintyjillä oli selvästi lavalla hyvä meininki, siitä sai virtaa itsellekin.

Erityismaininnat hilpeälle kitaraporukalle, asenteellisille harmonin soittajille ja upealle triangelisoitannalle. Ja kuka olisikaan arvannut, että kanteleet ja nokkahuilut voivat olla todellisia bilesoittimia? Oikeastaan koko yhtyeelle voisi antaa vielä erikseen aplodit, sillä esiintyminen selvästi oli kivaa ja tunnelma välittyi myös katsomoon mitä mainioimmin.

Huikea keikka päätettiin Musiikkitalon aulaan. Tunnelma oli riemukas. Ja riemukkaita, tai vähintään hämmentyneitä, olivat myös paikalle eksyneet turistit jotka pääsivät todistamaan konsertin viimeisiä sointuja.

Loistava konsertti, mahtava yhtye. Suosittelen lämpimästi.