Rakkautta, yläkoulutuskaa ja hienoja kuvituksia - syynissä vuoden 2017 Finlandia Junior -ehdokkaat

Koska tykkään ympäröidä itseni lukuhaasteilla, päätin huvikseni lukea kaikki Finlandia Junior -ehdokkaat ennen palkintojen julkaisemista. Onneksi on kirjastolaitos ja kirjastokortti kahteen eri kuntaan, pusuja vaan sinne Keravan kirjastoon. Vähän viime tinkaan tämä sitten meni, mutta maalissa ollaan sentään päivä ennen h-hetkeä. Seuraavassa siis lyhyet tunnelmoinnit kaikista kuudesta ehdokkaasta (joiden valintaperustelut löydätte täältä) ja lopussa täysin mutulla heitetty oma suosikkini.

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba (Otava)

Kahden maan Ebba kertoo neljäsluokkalaisesta Ebbasta, jolle Suomen ja Saksan kotien välillä lentely on lähes arkipäivää vaikka myös hieman jännittävää. Kerronta perustuu Ebban sisäiseen puheeseen ja tilanteiden ja tunteiden analysointiin. Finlandia-talossa järjestettävät itsenäisyyspäivän tanssiaiset aiheuttavat riemua, lentäminen terrorismiuutisten jälkeen pelottaa, äidin tiukka kuri ärsyttää välillä ja uuden perheen Saksasta löytänyt isän Ebba haluaisi itselleen. Teos on helppolukuinen, mutta tunsin itseni hieman eksyneeksi sen ajatusten sekamelskassa. Olisin ehkä kaivannut selkeämpää punaista lankaa, nyt tartuttavaa oli niin paljon että en oikein saanut tarinasta otetta. Kirjaan on joka tapauksessa ujutettu kiinnostavia ajatuksia esimerkiksi kansalaisuudesta ja sen määrittelystä ja arkipäivän rasismista. Marika Maijalan harmaasävyinen kuvitus on sympaattinen.

Lastenkirjahylly-blogissa kiitellään muun muassa Ebban tarkkaa havainnointikykyä ja helposti samaistuttavaa pohdintaa.

Jukka Behm: Pehmolelutyttö (WSOY)

Jukka Behmin Pehmolelutyttö on tämän vuoden ehdokkaista vanhimmille lukijoille suunnattu. Viisitoistavuotias Emilia päätyy ikään kuin vahingossa tilanteeseen, jossa hän saa vanhemmilta miehiltä rahaa ajastaan ja pienistä palveluksista. Vanhemmilleen tai ystävilleen Emilia ei uskalla asiasta kertoa, sillä hän ei koe varsinaisesti tekevänsä mitään väärää vaikka omat epäilykset nousevatkin välillä pintaan eikä ahdistavista ajatuksista aina saakaan ihan kiinni. Heräävä seksuaalisuus aiheuttaa hämmennystä, eikä Emilia tiedä kelle muulle voisi ongelmiaan purkaa kuin rakkaille pehmoleluilleen. Kerrontaratkaisu on onnistunut, sillä se pitää kirjan paikoin ahdistavuudestaan huolimatta riittävän kevyenä. Behm kuvaa nuoren tytön maailmaa yllättävän tarkkanäköisesti ja ymmärtävästikin. Pehmolelutyttö on vahvasti kiinni tässä ajassa ja valottaa sellaista osaa nuorten elämästä, josta ei välttämättä uskalleta tai haluta keskustella. Kirjan loppuratkaisu lämmittää mieltä.

Pehmolelutyttö on WSOY:n nuortenromaanikirjoituskilpailun voittaja.

Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa suositellaan tätä niin nuorille kuin heidän kanssaan tekemisissä oleville.

Kaj Korkea-aho ja Ted Forsström: ZOO! Viraalit nerot / Virala genier (Otava/Förlaget)

ZOO!-sarjan aloitusosa Viraalit nerot hymyilyttää. Kasiluokkalainen Atlas lähettää sähköposteja Uuteen Kaledoniaan muuttaneelle ystävälleen ja kertoo niissä päivittäisiä kuulumisia yläkoulun elämästä. Tyttöjen ihailema Justus Kristus on nostanut itsensä entistä suurempaan suosioon aloittamalla vohvelointi-viraali-ilmiön ja Atlasta kismittää. Yllättäen pojat kuitenkin ovat vastakkain paikassa koulun johtokunnassa. Kampanjoinnin lisäksi sähköposteissa puhutaan tytöistä, nettisarjakuva Zoosta, tytöistä ja niin edelleen. Huumoripitoinen kirjaa tuo mieleen ysäriklassikon Bertin päiväkirjat ja aivan loistavan Hullu hullumpi yläaste -sarjan, samankaltaista koohellusta luvassa. Laura Beckin suomennos on leppoisaa luettavaa ja Pentti Otsamon kuvitus ilahduttaa. Hieman edelleen pureskelen sähköpostin käyttämistä viestintämenetelmänä, se ei tunnu olevan yläkoululaisille se luontevin tapa, mutta tällekin toisaalta annetaan syy kirjassa. Mainio opus pojatkin lukee -henkeen.

Ihminen välissä-blogissa kehuttiin kovasti kirjan lämminhenkistä huumoria ja piti teoksesta, vaikka alku vähän takeltelikin.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Otava)

Mauri Kunnas. Niin. On hullua, että Kunnas ei ole ollut ehdokkaana kertaakaan aiemmin, sen verran vakiintunutta lastenkirjallisuuden kalustoa hänen teoksensa jo ovat. Koiramäen Suomen historia on jälleen kerran hieno voimannäyttö, sillä siinä kerrataan hauskasti mutta sisältörikkaasti Suomen historiaa uskonpuhdistuksen ajoista Runebergiin. Historian merkkitapahtumiin osallistuvat luonnollisesti myös Koiramäen lasten esi-isät milloin postitalonpoikina, milloin hakkapeliittoina. Teksti on pääasiassa historiasta kertovaa, mutta kuvista löytyykin sitten senkin edestä hauskoja yksityiskohtia. Herra Hakkaraiset ja Heikki Hämähäkit seikkailevat luonnollisesti mukana. Koiramäen Suomen historia ei ole se helpoin tai letkein Kunnas, mutta ansaitsee kyllä ehdottomasti paikkansa Kunnas-kirjastossa. Sääliksi käy tosin niitä aikuisia, joiden lähilapset pyytävät lukemaan ääneen myös kansien sukuluettelot vuosilukuineen.

Kirjasähkökäyrä-blogissa annettaisiin palkinto mieluusti Kunnakselle.

Sanna Mander: Nyckelknipan (Schildts et Söderströms)

Sanna Manderin Nyckelknipan on värikkäästi kuvitettu ja iloisesti riimitelty teos kerrostalon erilaisista asukkaista ja hukkuneen avaimen etsinnnästä. Mukaan mahtuu niin järjestystä rakastava Veda, internetissä raivoava Valter kuin karamelleja keräävä Harry ja paheellisesta elämästä nauttiva Anita-apinakin. Riimit istuvat mukavasti ääneenluettavaksi, niiden poljento on miellyttävä. Riemukas kuvitus on puiolestaan täynnä pieniä yksityiskohtia, itseäni ilahduttivat muun muassa Extrakuiva runousoppi 2 ja Manderin itse suunnittelema Pori Jazzin mainosjuliste erään asunnon seinällä. Vauva nukahti tyytyväisenä tätä lukiessa.

Teos on julkaistu myös suomeksi nimellä Avain hukassa (Kustantamo S&S), mutta täytyy myöntää että itselleni riimit maistuivat paremmin tällä kertaa ruotsiksi. Manderin teos on voittanut tänä vuonna Rudolf Koivu -lasten ja nuortenkirjakuvituspalkinnon.

Luetaanko tämä? -blogissa on luettu tämä suomeksi ja ihasteltiin myös kuvitusta ja riimejä.

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Otava)

Ninka Reitun Sinä olet superrakas on yksinkertaisesti ihana kirja. Tarinassa Iso ja Pieni seikkailevat sekä Helsingissä että kotona ja pohtivat yhdessä mitä rakkaus oikein on. Rakkaus voi säilyä, vaikka välillä olisi muualla tai keskeyttäisi leikit komentaakseen syömään. Liialta ällöannostukselta säästytään raikkaan ja iloisen kuvituksen ansiosta, sekin on Reitun käsialaa. Erityisesti tykkäsin siitä, että kirjassa on nimenomaan isähahmon ja lapsen välistä puuhausta ja rakkaushöpöilyä. Vauvaa nauratti kovasti tätä lukiessa.

Sininen keskitie -blogissa kiitellään Reitun kuvitusta ja kirjan pysyttelyä arkisessa balanssissa ilman lällyilyä.

***

Laadukas kuusikko siis kyseessä eikä ylituomari Anna Puun hommaa käy lainkaan kateeksi. Itsekin mietin pitkään, minkä valitsisin näistä itse. Jos palkinto jaettaisiin Suomi100-meriiteillä, menisi palkinto luonnollisesti Mauri Kunnakselle. Tätä mieltä oli myös mystinen "kansa" yleisöäänestyksessä: Mauri Kunnas sai noin kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Itse kuitenkin taipuisin antamaan Finlandia Juniorin tällä kertaa Sanna Manderille, sillä Nyckelknipan kuvaa positiivisella tavalla tätä aikaa ja moninaisuutta, se on hauska luettava ja kuvitus on kaunis. Plussaa annan myös kaksikielisyydestä.

Finlandia-palkinnot jaetaan 29.11. eli tätä julkaistaessa huomenna. 

Lavalta: Herra Hakkaraisen Suuri Urheiluesitys (Puotilan kesäteatteri)

Herra Hakkarainen (Karo Lauronen) ja Tarmo Takkula (Mikko Lauronen) valmistautuvat juoksukilpailuun. Kuva: Ingemar Raukola

Paikoillanne, valmiit, teatteriin!

Puotilan kesäteatteri marssittaa jälleen lapsille räätälöityä kesäteatteria Puotilan kartanon mailla. Tällä kertaa lavalla nähdään Herra Hakkaraisen Suuri Urheiluesitys, joka luonnollisesti perustuu Mauri Kunnaksen loistavaan Suuren Urheilukirjaan. Kirjan hengen mukaisesti esityksessä esitellään erilaisia urheilulajeja humoristisella otteella ja puhutaan liikunnan puolesta hymy huulilla.

Herra Hakkarainen saapuu koulun liikunnanopettajan varasijaiseksi ja yrittää innostaa myös Tarmon kiinnostumaan urheilun saloista. Lajeja kokeillaan niin urheilukentällä kuin olohuoneessakin. Eksoottisiin lajeihin tutustutaan myös yöradiohenkisissä lähetyksissä, joissa radiojuontajamme Masa Marsun avustuksella kertoo katsojille muun muassa painista ja suunnistuksesta. Ja nähdään lavalla myös oma lapsuudensuosikkini Heikki Hämähäkki, tosin ei urheilemassa vaan puuhaamassa jotain aivan muuta.

Näyttelijöitä esityksessä on jälleen kaksi eli edellisiltä vuosilta tutut Karo Lauronen ja Mikko Lauronen urheilevat lavalla Samu Loijaksen ohjauksessa. Karo Lauronen on saanut kunnian vetää yllensä Herra Hakkaraisen sinisen yöpuvun ja pukinsarvet, Mikko Lauronen saa puolestaan poukkoilla enemmän roolista toiseen. Draivi on molemmilla hyvä ja myös esiintyjillä tuntuu olevan esityksessä hauskaa. Sählymailakeihäs lentää komeasti ja ainakin näennäisesti raskaat painot nousevat kevyesti.

Juonellisesti Suuri urheiluesitys ei niinkään päätä huimaa, mutta ehkä sen ei tarvitsekaan. Lajiesittelyt ovat hauskoja ja mukaansatempaavia ja myös yleisö pääsee ajoittain osallistumaan. Eniten fiiliksissä vaikuttivat olevan noin eskari-ikäiset katsojat, jotka meinasivat hypätä pois penkeiltään osallistuakseen esitykseen.

Eniten kuitenkin jälleen ihastuin siihen riemuun, jolla Puotilassa tätä lapsille suunnattua kesäteatteria tehdään. Lapsiyleisö otetaan vakavasti ja esitys on laadukas, mutta pilkettä saa silti näkyä silmäkulmassa. Mari Hannin käsialaa olevat lavasteet ja rekvisiitta ovat kieli poskessa väkerrettyjä ja värikkäitä. Ja on siellä hauskaa aikuisellakin, ihan olimme taas katsomossa ilman rekvisiittalapsia ja hyvin viihdyimme.

Suositusikärajaksi esitykselle on lätkäisty 3 vuotta ja kesto on noin 45 minuuttia. Esityksen ehtii vielä nähdä tällä ja ensi viikolla (viimeiset vedot 13.8.), joten kipin kapin teatteriin.

Terveisiä Koiramäestä!

Koiramäen kapunki.

Vietimme eilen koiramaista päivää Tampereella vieraillen Särkänniemen tänä kesänä avatussa Koiramäessä. Koiramäki-kirjat ovat Tuomaksen suosikkeja Kunnaksen tuotannosta ja myös allekirjoittanut on lukenut ne läpi useampaan kertaan.

Koiramäki-alue on rakennettu hauskasti. Paikalta löytyvät Koiramäen kaupunki (Koiramäen lapset kaupungissa), Käpälämäki sekä tietysti Koiramäen maatila. Kaupunki on iloisen värinen ja kunnasmainen ja rakennukset on helppo tunnistaa. Von Guggelbööllä voi käydä juomassa kahvia, apteekkari myy erilaisia rohtoja ja raatihuoneessa voi pällistellä Kunnaksen kirjojen kuvituksia.

Kille, Elsa ja Tuomas Von Guggelbööllä.

Käpälämäestä löytyvät Tassuteatteri (jonka esitystä emme ehtineet seuraamaan) sekä kreivi Drakkulan linna. Drakkulan linnan sisältä löytyy jonkinlainen seikkailurata, mutta taisimme olla liian isoja menemään sinne leikkimään. Sen sijaan Käpälämäen keskeltä löytyneeseen liukumäkeen mahtui myös isompi Kunnas-fani.

Farkut eivät olleet parhaat laskuhousut, mutta kyllä sieltä alas päästiin.

Käpälämäen alueella asustelee myös osa entisen Lasten Eläintarhan eläimistä. Alueelta löytyi muun muassa söpöjä mikropossuja, aaseja ja alpakoita. Loput eläimistä majailevat Koiramäen maatilan pihapiirissä. Esimerkiksi kyyttö oli saanut jokin aika sitten vasikan ja löytyipä sieltä erilaisia nokallisiakin tyyppejä.

Maatilalla pääsee ihastelemaan seinälle ripustettuja lusikoita ja hyllyllä nukkuvaa Matu-renkiä. Myös tuvasta löytyi liukumäki, josta Tuomaskin mahtui (pienellä könyämisellä) sujahtamaan. Pihapiirissä pääsi pelaamaan Tonkat-peliä, jossa viskottiin palloja maitotonkkiin. Sitkeästä yrittämisestä huolimatta emme onnistuneet hankkimaan kotimatkaseuralaikseksi Elsaa tai Killeä.

Lopuksi hilasimme itsemme pienen lammen yli tukkilautalla. Kokonaisuudessaan Koiramäen alue oli hauskasti rakennettu ja sieltä löytyy varmasti puuhaa perheen pienimmille.

Pransin ja Fiinan seurassa.

Kuljeskelimme hetken myös muualla Särkänniemessä ja totesimme tulleemme vanhoiksi, kun kolme kieppuvaa laitetta osoittautuivat aivan liiaksi. Akvaario sen sijaan oli riittävän rauhallinen ja siellä olevia kaloja oli mukava katsella.

Ihan ilmaista huvi ei kyllä Särkänniemessä ole, kun sielläkin ranneke maksaa nykyisin 37 euroa. Koiramäen alue kuuluu rannekkeellisiin viihdykkeisiin, eli sinne ei harmi kyllä pelkällä aluemaksulle pääse (kuten esimerkiksi Angry Birds Landiin). Me menimme tällä kertaa töistä saaduilla tiketeillä ja arvostin kyllä säästyneen rahan määrää. Mutta oli se kiva se Koiramäki, silti.

Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja - Vertailussa uusi ja vanha painos

Mies halusi kuvaan kirjojen ja hienon paitansa kanssa.

Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirja (1989) on monelle minun ikäiselleni ja vanhemmillekin rakas kirja lapsuudesta. Mainiossa opuksessa päästään seuraamaan Koiraporin koulun luokkaretkeä vuonna 3001, joka suuntautuu omaan aurinkokuntaamme. Innostuin tarttumaan teokseen, kun Velma kirjoitti siitä omassa blogissaan. Saman jutun kommenteissa Suketus pohti, onko vanhan ja uudistetun painoksen välillä paljonkin eroja ja minäpä luonnontieteilijänä päätin ottaa siitä selvän.

- Tänään lähdemme luokkaretkelle avaruuteen. Tutustumme aurinkokuntaamme ja vilkaisemme hiukan muutakin avaruutta. Toivottavasti kaikilla on eväät ja makuupussit mukana, sillä näin pitkä matka kestää hyvinkin kaksi päivää.

Hauskalla luokkaretkellä tutustutaan oman aurinkokuntamme kahdeksaan planeettaan sekä Plutoon, Aurinkoon ja omaan Kuuhumme. Lisäksi käväistään Saturnuksen suurimmalle kuulla, Titanilla, ja tutustutaan muun muassa komeettoihin ja asteroideihin. Opettajana toimii aina luotettava rouva Hallikainen kouluavustaja neiti Lempisen kanssa. Itse muuten samaistuin kirjaa lukiessani eniten juuri hurmaavan hupsuun Lempiseen.

Helposti havaittavin muutos painoksissa on käsinkosketeltava, vanhempi painos on nimittäin pikkuisen isompi. Tämä myös vaikuttaa muutamiin taitollisiin seikkoihin eli käytännössä tekstin sijoitteluun. Vanhemmassa painoksessa teksti on hieman suurempaa ja asettuu paikoilleen hieman kauniimmin, toisaalta hieman pienempää painosta on helpompi pidellä käsissä.

Tekstiin on tehty varsin vähän muutoksia. Suurin muutos lienee se, että Pluto-parkaa ei enää luokitella planeetaksi ja uudessa painoksessa se onkin saanut tittelikseen kääpiöplaneetta. Onneksi piskuinen jääplaneetta on kuitenkin saanut jäädä omalle paikalleen kirjaan. Muut muutokset olivat kosmeettisia, esimerkiksi muutamien numeroiden esitysasu oli vaihdettu numerosta kirjaimiksi. Lisäksi ensimmäisen aukeaman kuvaa oli hieman muutettu.

Kaiken kaikkiaan Kaikkien aikojen avaruuskirja on informatiivinen, mutta ei missään nimessä liian raskas tietopaketti pienellekään lukijalle. Tieto on kätevästi niputettu kerronnan sisään ja jos nyt sillä hetkellä ei lukeminen kiinnosta, voi aina katsella pieniä yksityiskohtia täynnä olevia kuvia. Kunnaksen avaruus on hauska ja kekseliäs ja kaiken lisäksi planeetat näyttävät aivan omilta itseltään.

Vaikka avaruus ja oma aurinkokuntamme on ihmeellinen, on silti loppupeleissä todettava kirjan Peten sanoin:
- Meille on annettu arvokas maapallo asuttavaksemme, Pete sanoo silmät loistaen. 
- Senhän tuntee jo mustikkapiirakan mausta. 

Hatunnosto Sellon kirjastolle, josta löytyivät molemmat painokset (oma kirjani on jossain kateissa) ja jossa oli muutenkin kattava Kunnas-valikoima.

Haasteet: Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haasteen ensimmäinen suoritus.

Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja
Kirjan kuvat ja tekstit: Mauri ja Tarja Kunnas
Otava, 1989. 54 s.
Vertailussa viides painos (2003) ja yhdestoista painos (2010). Pluton status on muuttunut vuonna 2006.