Lavalta: Pirturanta (Mathildedalin näytelmäkerho)

Kesäteatterikausi jatkaa kulkuaan, perjantaina sai uusintaensi-iltansa Mathildedalin näytelmäkerhon musiikkinäytelmä Pirturanta. Kantaesitys nähtiin jo viime kesänä, tämän vuoden versioon näyttelijäkaartissa on tapahtunut pieniä muutoksia mutta muuten esitys on sama. Teijon venehallissa esitettävä musiikkinäytelmä kuljettaa katsojan 1930-luvun alkupuolen viinanhuuruisiin tunnelmiin.

Kieltolaki on vahvasti voimissaan ja ovelat pirtutrokarit rahtaavat viinaa lahden takaa poliiseja uhmaten. Einari Trygg (Kai Siltala) salakuljettaa kanistereita tovereidensa kanssa ja ansaitsee metkuillaan varsin hyvin, mutta väsynyt mies alkaa olla ja illat kuluvat pikemmin salakapakassa kuin kahden tyttären kanssa kotona. Sirkka-heilakaan (Pia Kaartinen) ei tunnu saavan miestä ruotuun. Joukkiossakin on kapinahenkeä, sillä Aivari (Toni Ruohonen) haluaisi ansaita enemmän ja nopeammin. Kaksikon välirikko aiheuttaa turbulenssia ja muutoksen tuulet puhaltavat läpi koko kylän.

Jore Penttisen käsikirjoitus on fiktiota, mutta totuuspohja on vahvasti läsnä. Lisävaikutusta tuo asianmukainen miljöö aivan vierasvenesataman laiturin tuntumassa ja tapahtumien sijoittaminen Teijon kylään. Tarina on jännittävä ja kiinnostava, vahingossa tulee myös opittua jotain kieltolain aikaisesta Suomesta. Virkavallan lahjonta varpusilla, köyhät perheet joille pirturahat olivat elinehto ja railakas meno salakapakoissa kietoutuvat tarinaan, jossa huonoillakin korteilla yritetään pelata ja joskus laitetaan liikaakin panoksia likoon.

Näyttelijät ovat harrastajia, mutta selvästi innostuneita sellaisia. Kaikki ovat mukana tosissaan ja lavalla nähdään hienoja roolisuorituksia. Marcus Lindén on tehnyt hyvää työtä ohjauspuikoissa ja nähdäänpä ohjaajakin lavalla muun muassa vakuuttavana joskin arvonsatuntevana ylikonstaapeli Blomina. Pienemmätkin roolit on selvästi mietitty, itse hihittelin muun muassa mainiolle "mummomafialle" salakapakan pöydässä. Käsikirjoitus on myös sen verran hyvin laadittu ja Ville Witkan sävellyksillä maustettu, että kelpaisi tätä esittää ammattiteatterissakin.

Ensi-illassa oli paikalla selvästi paljon näyttelijöiden ystäviä ja sukulaisia ja väliaplodien määrät olivat sen mukaiset. Ei suotta, hyvin meni vaikka ensimmäinen esitys taisi muutamia hieman jännittäkin. Olen tosin tätä näytelmää tavallaan jäävi kommentoimaan, sillä äidilläni Anulla on esityksessä säpäkän Irmelin rooli ja hänen kauttaan myös saimme siipan kanssa liput ensi-iltaan. Äiti ei kuitenkaan katsoisi hyvällä, jos höpisisin tässä tekstissä omiani joten vakuutan että tässä kirjoitettu arvio on vilpitön ja rehti.

Suosittelen ehdottomasti reissua Teijon ruukkikylän tienoille näytelmää katsomaan ja miljööstä nauttimaan, esityskausi jatkuu tiiviillä tahdilla vain 16.7. asti.

Lavalta: Martin Alvarado & Mikko Helenius (Mathildedal)

Ruukkialue löytyy Ruukinrannantieltä, tämä on uimarannan osoite.

Eilen matkasimme siipan kanssa Mathildedalin Ruukkialueelle Salon liepeille kuulemaan argentiinalaista tangoa Martin Alvaradon esittämänä Mikko Heleniuksen säestäessä. Konsertti järjestettiin Ruukin Kankirautavarastossa, eräänlaisessa kokoustilassa, jonne oli rennosti aseteltu pitkiä pöytiä joissa istuttiin luovassa sekajärjestyksessä.

Konserttiin kuului kaksi settiä, yhteispituus taukoineen oli hieman yli kaksi tuntia. Musiikki oli pääasiassa espanjaksi, mutta muutamia pätkiä kuultiin - kuulijoiden riemastukseksi - myös suomeksi. Laulujen sanoista en ymmärtänyt juuri mitään ja englanninkielisistä selostuksistakin vain vähän, mutta tunnelma oli joka tapauksessa kohdallaan. Tunnelma oli tangon ja muutamien muidenkin musiikkilajien pyörteissä pääosin surullinen tai intohimoinen, oikein sopivaa kyytipoikaa hämärään iltaan.

Alvarado itse oli varsin sympaattinen persoonallisine lauluäänineen ja hauskahkoine välispiikkeineen. Show'n tosin varasti Mikko Helenius lakonisella olemuksellaan ja upealla soitollaan. Enpä ole aiemmin nähnyt kenenkään soittavan yhtä aikaa koskettimia sekä bandoneonia. Oli melkoisen hienon kuuloista, kelpasi ihastella.

Lipun hintaan kuuluivat myös glögi sekä pöytiin tuodut pikkusuolaiset eli oliivit, foccacciat sekä hummus. Kyllä kelpasi nauttia musiikista ja ruoasta! Vapaamuotoinen tilaisuus oli myös siinä mielessä, että halutessaan paikalle sai tuoda omia viinipulloja ja nauttia pikkujoulutunnelmasta.

Samalla reissulla yövyimme Ruukkialueelle kesällä avatussa Ruukin majatalossa. Hotellina erittäin viehättävä, sänky pohjattoman mukava ja lähiruoasta koostuva aamiainen erinomainen. Suosittelen myös sitä lämpimästi.

(Kiitos äidille konserttilipuista ja hotellista!)