Tunnustettakoon tässä alussa, että tunnen tai vähintäänkin tiedän kirjailijattaren hänen bloginsa kautta. Olemmepa jossain tilaisuudessa tavanneetkin. En kuitenkaan koe tämän vaikuttavan tekstiini kummemmin. Sen verran se tosin vaikutti, että varasin kirjan kirjastosta lukematta siitä yhtäkään arviota saati takakansitekstiä, utelias kun olin.
Minä voisin jäädä. Niin hän sanoi Dmitrille erään esityksen väliajalla. He olivat pukuhuoneessa, Dmitri vaihtamassa roolivaatteita ja siemailemassa Julietten tarjoilemaa teetä. Juliette istui maskeeraajan tuolissa ja piti sylissään ohjaajalle tarkoitettua kukkakimppua. Hän pisti kätensä johonkin terävään. Sormea kirveli.
Vuosi on 1994. Juliette on matkustanut kaukaiselta tuntuvalle Venäjälle ohjaamaan oopperaa. Työ ei ole sitä mitä piti, mutta pettymystä paikkaa Dmitri, Jevgeni Onegin, karismaattinen baritoni. Alkaa salattu suhde, jota Dmitrin narsismia lähentelevä käytös sekoittaa. Juliette räpistelee romanssinsa kyydissä mukana, ei uskalla päästää irti. Kaiken taustalla on ooppera rakkaustarinoineen, kostoineen, verisine vaatteineen ja aarioineen.
Veristen varjojen ooppera toi mieleen muutaman vuoden takaisen Black Swan -elokuvan, vaikka taidelaji onkin toinen. Molemmissa todellisuus tuntuu häilyvän eikä voi olla aivan varma siitä, mitä tapahtuu. Molemmat myös onnistuvat luomaan hienosti kauhun tunnetta, jopa jonkinlaista avuttomuutta siitä ettei tiedä mihin juoni vie. Eikä silti osaa kääntää katsettaan pois.
Lopussa Veristen varjojen ooppera jätti minuun levottomuuden ja pienen epävamuuden, en ole aivan varma mitä tapahtui. Joudun varmasti prosessoimaan tätä vielä. Toisinaan tällaiset loput ärsyttävät, nyt en ole aivan varma, luulen, että olen tähän tyytyväinen. Mietin asiaa vielä.
Erityiskiitokset haluan vielä antaa kannelle. Martti Ruokosen vanhanaikainen ja klassinen, teoksen tunnelmaan hienosti sopiva kansi on vain hieno.
Joka tapauksessa Veristen varjojen ooppera herättää tunteita, saa ajattelemaan lasinsiruja ja palapelejä, aiheuttaa pieniä vilunväristyksiä kun ikkuna on raollaan ja syystuuli puhaltaa.
Lisää linkkejä sekä kritiikkeihin että blogiteksteihin löytyy täältä, kirjailijan blogista.
WSOY, 2013. 285 s.
Kansi: Martti Ruokonen