Keskustelua Marisha Rasi-Koskisen Katariinasta

Tuntuu siltä, että suurinpiirtein jokaisessa blogissa jota luen, on Rasi-Koskisen Katariina jo luettu. Kirjan tekee ongelmalliseksi arvioitavaksi se, että siitä ei oikein voi sanoa mitään paljastamatta siitä jotain, jonka ehkä haluaisi jättää lukijalle löydettäväksi.

Ajattelin nyt sitten tässä Sinisen linnan Marian kannustamana avata ihan oman juonikeskustelun tälle hienolle esikoisteokselle, kuten Susa teki Sarah Watersin Vieras kartanossa - teokselle. Kommenttiosuus tullee siis sisältämään juonipaljastuksia, joten jos et ole Katariinaa lukenut, pysyttele sieltä poissa.

Minua ainakin kiinnostaisi, miten muut ovat Katariinaa tulkinneet; pohdin jo arviossani että tämä voisi olla todella hedelmällinen lukupiirikirja. Ja tokihan voi myös avautua, että mikä ärsytti jos joku ärsytti tai mikä kirjassa oli erityisen hienoa. Pitemmittä puheitta toivon, että mahdollisimman moni tulisi tänne keskustelemaan.

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Blogisavujen vähän laskeuduttua on nyt minun vuoroni lumoutua ja hämmentyä Marisha Rasi-Koskisen esikoisesta, Katariinasta (Avain, 2011). Odottelin tämän lukemista vähän, jotta en veisi muiden ajatuksia ja että saisin löytää ja tutustua itse.

Katariina jättää jokaiseen taloon kirjeen, ujuttaa kirjeen väliseinän koolinkien väliin, kun kipsilevyt on jo asetettu paikoilleen mutta seinä yhä täynnä aukkoja valokatkaisijoille tai sähköjohdoille tai rakoja odottamassa listaa, saumausteippiä ja karmia. Tyhjiä kohtia, joiden kautta voi kurkistaa samanaikaisesti menneeseen ja tulevaan. 


Katariinan juonesta ei voi sanoa oikeastaan mitään paljastamatta liikaa. Sanotaan nyt sentään se, että kirja koostuu kuudesta episodista, joiden kertojat vaihtuvat. Episodeista, joissa Katariina on läsnä tai sitten ei.

Tarina kulkee polveilevana ja kutkuttaa mielikuvitusta. Mitä nyt tapahtuu, mikä on totta. Missä todellisuudessa ollaan tällä kertaa. Kuva Katariinasta rakentuu vähitellen muuttoautojen, pihistettyjen tupakka-askien, siivilöidyn vadelmahillon ja puhelinsoittojen seasta. Ja silti ei voi olla ihan varma.

Siinä mielessä tämä olisi varmasti äärimmäisen mielenkiintoinen kirja esimerkiksi lukupiireihin, sillä tulkintoja voi olla monia. Itse ainakin jäin pohdiskelemaan ja miettimään että mikä, miten. Jotain solmitaan, kaikkea ei.

Lukukokemuksena Katariina oli kaunis ja surullinen. Todentuntuinen ja myös kipeä. Etenkin muuttamiset tuntuivat minusta surullisilta, itsekin kun on joskus joutunut kotiutumaan monta kertaa suhteellisen lyhyessä ajassa. Rasi-Koskinen kirjoittaa hyvin, välillä jalat maassa ja toisinaan käytävät venyvät reunoistaan tai lattia on niin kaareva että sillä pitää kävellä hitaasti. Ihmisen päänsisäisiä ajatuksia kuvaillessaan on myös psykologina työskentelevä Rasi-Koskinen mielestäni parhaimmillaan, avatessaan sitä kaikkea kummaa sotkua mitä pään sisältä nyt löytyykään.

Aamulla hän ei ole kukaan. Aamulla hän on vain jäykkä niska ja vieras katto. Ensimmäisen sekunnin aikana hän tietää juuri ja juuri sen, että on olemassa niska ja on olemassa katto, mutta ei sitä missä tai kenen ne ovat tai mitä tekemistä niillä on keskenään.

Suosittelen Katariinaa teen kanssa, sohvalla. Tilanteisiin, joissa ajatuksille on tilaa. Myös pieneen realistissävytteiseen arkipakoiluun

Mainittakoon vielä, että Satu Ketolan suunnittelema kansi on mielestäni erittäin kaunis ja kirjalle sopiva. Kävin tutkimassa asiaa ja Ketola on tehnyt muitakin kauniita kansia, mm. Claudie Gallayn Tyrskyihin ja Seija Vilénin Mangopuun alla - teokseen.

Koska tätä on luettu niin paljon, linkittelen tässä nyt viisi ensimmäistä löytynyttä eli Katariinan matkassa kulkeneet myös ainakin Morre, Susa, Karoliina, Hanna ja Katja sekä anni.M ja Paula.

Katariinan sain arvosteltavaksi Avain-kustantamolta, kiitos.