Tärkeitä teemoja nuortenkirjoissa

Omassa somekuplassani on etenkin tänä vuonna hehkutettu nuortenkirjallisuutta suunnasta jos toisestakin eikä syyttä. Genre on usein hienosti ajassa kiinni ja käsittelee teemoja, jotka pyörivät varmasti monen "viralliseen" kohderyhmään kuuluvan päässä eikä niistä lukeminen tee hallaa aikuisellekaan, päinvastoin. Seuraavissa kahdessa teoksessa käsitellään kiinnostavasti niin fyysisiä kuin mielen sairauksia ja niiden ohella muun muassa ystävyyttä, seksuaalisuutta ja perhesuhteita.

Maija Haaviston Perhonen vatsassa tarttuu kiinnostavasti nuortenkirjoissa harvemmin käsiteltyyn sairauteen eli Crohnin tautiin. Kasiluokkalainen Tuulia saa tietää sairastavansa tätä tulehduksellista suolistosairautta ja haluaa piilottaa nolona pitämänsä sairauden ystäviltään. Ajatus uudesta koulusta tuo kaivatun pelastuksen, sillä siellä Tuulia voi keksiä itsensä uudelleen ja valkoiset valheetkin uppoavat paremmin tuoreisiin luokkatovereihin. Valheilla on kuitenkin tapana riistäytyä käsistä ja niin käy nytkin.

Parasta antia kirjassa oli mielestäni pohdinta siitä, mistä syistä sairauttaan saattaa alkaa salailla ja mitä haittaa tai hyötyä valheista voi olla. Kokonaisuutena kirjaan oli kuitenkin ympätty mielestäni hieman liikaa sisältöä Tuulian sairastumisen lisäksi ja kummeksuin hieman myös teoksen joustavaa asennetta reseptilääkkeisiin tai niiden ottamatta jättämiseen. Iso plussa kuitenkin kiinnostavan ja erilaisen aiheen käsittelystä sekä menevästä kerronnasta.

Kirsin kirjanurkassa kiitellään juuri mukaansatempaavaa kerrontaa, Yöpöydän kirjoissa puolestaan mainitan muun muassa nykyajan ilmiöiden (kuten podcastit ja tubetus) luonteva mukanaolo kirjassa.

Jennifer Nivenin Yksi täydellinen päivä -kirjasta kiinnostuin alunperin varmaankin Helsingin sanomien kritiikin ja Suketuksen bloggauksen myötä. Aiheeltaan se ei ole mitenkään kevyt, sillä sen keskushenkilöt Violet ja Finch kohtaavat koulun kellotornin huipulla harkitessaan molemmat itsemurhaa. Kohtaamisen myötä nuorilla on yhteinen salaisuus ja vähitellen heidän välilleen muodostuu myös aitoa välittämistä. Kirjassa käsitellään muun muassa hetkessä elämisen tärkeyttä, mielenterveysasioita ja rakkautta, tärkeitä teemoja kaikki.

Luin vahvatunnelmaista kirjaa luku tai kaksi kerrallaan, mikä sopi tälle teokselle hyvin. Nivenin tarina on niin täysi, että se kaipasi välillä ilmaa ympärilleen. Kirjasta on jäänyt mieleen tarkkoina muistikuvina niin valoisia ja toivoa täynnä olevia kohtauksia kuin pohjattoman synkkiäkin. Lopussa itketti monistakin syistä. Leena Ojalatvan suomennos oli sujuvaa luettavaa ja teki kirjan lukemisesta entistä mukavampaa.

Kuittaan Nivenin kirjalla Helmet-haasteesta kohdan surullinen kirja.

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa
Nordbooks, 2018. 244 s.

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä (All the Bright Places, 2015)
Karisto, 2017. 405 s.
Suomentaja: Leena Ojalatva

Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja

Tulipa koettua tämäkin, kirjan lukeminen läppärin näytöltä. Maija Haaviston esikoisromaani Marian ilmestyskirja (Muruja, 2011) ilmestyi viime syksynä kovakantisena ja julkaistaan nyt lähiaikoina myös e-kirjana.

Maria on ihan sama ihminen kuin ennenkin, joten toivottavasti kohtelette häntä sen mukaan, sanoo opettaja ja hymyilee reippaasti. Kukaan ei vastaa hymyyn, paitsi avustajani, joka edelleen hymyilee ja kokee suurta tyytyväisyyttä, että vaikka ei päässytkään eläinlääketieteelliseen, on silti valinnut hienon ammatin, jossa pääsee auttamaan muita ihmisiä.

Marian elämä heittää kuperkeikkaa 11-vuotiskesänä, kun mystinen sairaus iskee ja Maria päätyy pyörätuoliin. Tutkimuksia jatketaan, mutta lääkärit eivät pääse diagnoosin kanssa puusta pitkään. Pyörätuoliin joutuminen saa kaverit kaikkoamaan yläasteella, lukiossa tunnelma sentään on vähän vapautuneempi. Onneksi Marialla on piirustusharrastuksensa ja muutama hyvä ystävä, muuten elämästä ei tulisi oikein mitään. Tarina liikkuu kahdessa tasossa kerraten muutamalla luvulla Marian ala-, ylä- ja lukioaikaisen elämän ja siirtyen sitten nykyhetkeen, jossa Maria asuu jo omassa asunnossaan.

Minusta oli huimaa kuulla, että Haavistolla ei itsellään ole kokemusta pyörätuolissa olosta. Lukijana Marian kokemukset tuolista käsin ainakin tuntuivat varsin aidoilta ja sitä tosiaan alkoi Jorin tavoin miettiä, kuinka sitä pääseekään paikasta toiseen jos olisi pyörät alla.

Mitä haluaisin tehdä jos olisin terve? Millainen ihminen olisin nyt? Se oli sama kuin olisi kysynyt, millainen tyyppi olisin, jos en olisikaan nainen vaan mies. Ei sellaista voi hahmottaa. En tiedä nytkään, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Haluaisinko olla loppuikäni muiden elämien pelastaja? Voisinpa olla kuin Sini, joka sentään tietää tasan tarkkaan mitä haluaa.

Marian tarina on kiinnostava ja tärkeä, sillä se paneutuu tärkeisiin seikkoihin: miten kohtelemme pyörätuolissa istuvaa henkilöä, teemmekö hänestä välittömästi omia oletuksia? Välillä silti tuntui että kirjaan oli yritetty saada mukaan liikaa puhuttelevia elementtejä. Oli ongelmia seksuaalisuuden suhteen, anoreksiaa, itsemurha-ajatuksia, psoriaasia ja niin pois päin, ei tosin onneksi kaikki samalla henkilöllä mutta kuitenkin. Minua tarina olisi jaksanut kiinnostaa vaikka se olisikin keskittynyt "vain" Marian kokemuksiin elämästä pyörätuolissa ja sairautensa kanssa ja siitä, että hänelle on lähes mahdotonta soittaa puhelimella yhtään minnekään (tunnen kuvatunlaisia ihmisiä useamman).

Marian ilmestyskirja piirtää myös ikävän mutta myös osittain totuudenmukaisen kuvan terveydenhuollon ongelmista. Ammattitaitoa ei aina ole riittävästi ja hoitojakaan ei välttämättä voida jatkaa, jos virallista diagnoosia koodinumerolla ei ole tai hoito ei auta ns. tarpeeksi. Olen itse juossut yli vuoden eri lääkäreillä erään vaivan vuoksi, eikä minulla ole edelleenkään siihen virallista diagnoosia koska Suomessa ei ole ainuttakaan siihen alaan erikoistunutta lääkäriä. Onneksi on silti myös paljon ammattitaitoista henkilökuntaa niin sairaanhoitajissakin kuin lääkäreissäkin eikä kaikki ole aina samanlaista.

Loppu Marian tarinaan tuli vähän yllättäen ja hämmennyin kun kirja ei enää viimeisen sivun jälkeen jatkunutkaan. Ei sillä, avoimehko loppu sopii tähän ihan hyvin mutta jotain jäi kaipaamaan. Selitystä, selvitystä, conclusion.

Pdf-muotoinen lukeminen oli minulle uudehko kokemus, sen formaatin olen yleensä varannut vain tieteellisille artikkeleille. Yllättävän kivuttomasti se sujui kuitenkin ja Adobe Readerin haku-toiminto oli yllättävän kätevä silloin kun piti etsiä jotain mieleenjäänyttä kohtaa.

Suosittelen vahvoista henkilökuvista ja elämästä pyörätuolissa kiinnostuneille.

Videoita ovat Marian kanssa editoineet ainakin Jori, Vinttikamarissa, Susa, Booksy, Sanna, Venla ja Norkku.

Sain kirjan pdf-muotoisena kirjailijalta, kiitos.