Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Kirjan kuvitus on Teemu Juhanin käsialaa.

Pienten voima on suuri

Pieni tyttö tapaa matkallaan valtavan, kurnivamahaisen kissan, joka päättää pistellä tytön suihinsa. Tyttö lupaa kissalle, että etsii tälle päivässä syötävää. Jos ruokaa ei löydy, saa kissa syödä tytön. Kummallinen kaksikko vaeltaa läpi köyhtyneen maan kissan mahan kurniessa entistä kovempaan ääneen.

Magdalena Hain Kurnivamahainen kissa on hieno ja isoon teemaan tarttuva satu. Erityisesti tähän maailmanaikaan, kun eriarvoisuus lisääntyy entisestään, on kirjan sanomassa pontta. Onko tosiaan oikein, että yksi saa syödä ja kasvaa, kun kaikki muut köyhtyvät?

Teemu Juhanin mustavalkoiset kuvitukset ovat upeita. Kurnivamahainen kissa saisi muuttaa meidän seinälle päivänä minä tahansa. Pienemmät somistekuvat vuorottelevat mukavasti koko aukeaman kokoisten, yksityiskohtia pursuilevien kuvien kanssa ja tukevat hyvin tarinaa.

Kirja toimii hyvin myös ääneenluettuna, se soljuu kieleltä mukavasti. Aika jännittävä tämä kuitenkin on, sillä pohjavire on kiristynyt jonkin pahan uhkan leijuessa koko ajan aivan lähellä. Lopun kamppailukin sai sydämen pamppailemaan. Kirja ei siis liene aivan pienimmille, vaikka itse tämän vauvalle luinkin.

Kurnivamahainen kissa tuntuu perinteiseltä sadulta ja luottaa hyväksitodettuihin elementteihin, joissa pienellä on lopulta se suurin voima, paha on hirmuinen ja hyvän ystävän voi pelastaa välittämällä. Teos uskaltaa nostaa esiin isoja kysymyksiä ja herättää varmasti keskustelua oikeasta ja väärästä ja siitä, mikä elämästä tekee elämisen arvoista. Kirja sopii ehdottomasti myös aikuisille.

Kirja on Tulenkantaja-palkintoehdokas.

Kirjanurkkauksessa viisivuotias lukija on ihastunut kirjaan kovasti, Kirjapöllön huhuiluja -blogissa suosituksia puolestaan antaa yhdeksänvuotias.

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
Karisto, 2017. 46 s.
Kuvitus: Teemu Juhani

Lastenkirjoja meiltä ja vähän maailmalta

Olen alkanut haalia itselleni lastenkirjoja luettavaksi, sillä luettuani Taika Dahlbomin oivallisen kolumnin Hesarista jouduin toteamaan, että oikeasti tietämykseni nykylastenkirjallisuudesta on aika heikko. Tässä lyhyet fiilistelyt kolmesta teoksesta, joista viimeinen tosin on vanha, mutta täyttää sentään yhden ammottavan aukon Helmet-haasteesta.

Magdalena Hain Mörkö Möö ja Mikko Pöö on ollut pitkään lukulistalla ja lähti sopivasti vastaan sattuessaan mukaan. Lopulta tämän luki siippa eräänä iltana iltasaduksi vauvalle ja minäkin sain kuunnella. Mörkö Möö on kellarissa asustava karvainen ja oikeastaan aika sympaattinen olento, joka seikkailee talossa ja pelkää vähän sitä jotakin yläkerrassa asuvaa. Eräänä päivänä epäonnisen sattuman seurauksena Mörkö joutuu kohtaamaan pelkonsa, mutta asioilla on toinenkin puoli joka saadaan lukea kirja nurinpäin kääntämällä. Saana Nyqvistin hauskasti kuvittama teos on lempeä kirja mörköpelosta, mieleen tuli vähän se ihana Mauri Kunnaksen rusinoita popsiva mörkö. Avoimeksi jäävä loppu jättää tilaa keskustelulle ja aiheen pohtimiselle. Pohtiminen hoidettiin tosin tällä kertaa minun ja siipan kesken, sillä vauva ei juuri osallistunut keskusteluun.

***

Finlandssvensk läsutmaningenin marraskuun kirjan määrittävä tekijä oli, että kirjailijalla olisi kuvassa päässä hattu. Lähikirjaston valikoiman ainut ehdot täyttävä kirja ei kiinnostanut yhtään, mutta kirjamessuilla näin Schildts & Söderströmin osastolla aivan ihanan kirjailijakuvan, kysyin kirjailijan ja päädyin lainaamaan Finlandia Junior -ehdokkaanakin olleen Lena Frölander-Ulfin teoksen Jag, Fidel och skogen (suom. Minä, Muru ja metsä). Siinä kirjan pieni minä on merta rakastavan äidin kanssa mökillä ja mökillä pissalla käydään metsässä, oli pimeää tai ei. Metsästä löytyykin sitten jos jonkinlaista otusta ja olentoa, mutta lopulta siellä ei ehkä kuitenkaan ole niin pelottavaa. Loppujen lopuksi samaistuin kuitenkin enemmän kirjan äitiin, sillä haluaisin olla juuri nyt villapaita yllä merenrantamökissä, vaikka ulkovessareissut eivät niin houkuttelekaan. Kirjan raapetöitä ja akvarelleja yhdistävät kuvitukset ovat ihanat.

***

Helmet-haasteeseen piti lukea jotain oseanialaiselta kirjailijalta ja koska aika käy vähiin ja koska halusin jonkun ei-australialaisen, löysin lopulta Uudessa-Seelannissa syntyneen Ruth Parkin. Park on kirjoittanut useita romaaneja, mutta häneltä on suomennettu ainoastaan kaksi lastenkirjaa joten niillä mentiin. Pasilan kirjavarastosta luokseni saapui vompatista kertova Pompeliini seikkailee.

Pompeliini on hieman höpsö nallepuhmainen vompatti, joka haaveilee ystävistä ja punarenkaisesta polkupyörästä. Erinäisten sattumuksien kautta hänen seuraansa liittyy sympaattinen Hiiri ja itsestään hieman epävarma Viiru-kissa. Yhdessä kolmikko muun muassa työskentelee sirkuksessa ja perustaa nukketeatterin. Kerronta on leppoisaa, mutta kokonaisuus jäi aika hajanaiseksi ja Pompeliini oli oikeastaan aika rasittava päähenkilö. Toisaalta oli hauskaa lukea vaihteeksi hieman erikoisemmasta eläimestä ja tätä oli mukavaa lukea ääneen. Siipan mielestä teoksessa oli jotain hauskan anarkistista. Myös teoksen jatko-osa Pompeliini lomalla on suomennettu.

Magdalena Hai: Mörkö Möö ja Mikko Pöö
Karisto, 2012. 20 s.
Kuvitus: Saana Nyqvist

Lena Frölander-Ulf: Jag, Fidel och skogen
Schildts & Söderströms, 2016. 40 s.

Ruth Park: Pompeliini seikkailee (The Muddle-Headed Wombat, 1962)
WSOY, 1976. 67 s.
Kuvitus: Noela Young
Suomentanut: Kirsti Kattelus

Copycat-kilpailu: Rakas romaanihenkilö

Amman kirjablogi järjestää kolmatta kertaa kirjabloggaajille copycat-kilpailun. Aikaisempina vuosina on saanut varioida mitä tahansa haluamaansa kirjan kantta, mutta tänä vuonna aihealueeksi oli rajattu rakas romaanihenkilö. Osallistumisaikaa kilpailuun on vielä 19.10. asti. Loppuhuipennuksena kilpailulle kaikki työt ovat esillä Kuopion kaupunginkirjastossa 17.11.-29.11. Samaan aikaan sekä kirjastossa että Amman blogissa voi äänestää omaa suosikkiaan kilpailussa.

Kun näin kisailmoituksen, ei päähän mahtunut muuta ajatusta kuin Susikuningatar. Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarja on viimeaikaisia ihastuksiani, mutta uskon että sitäkin pitkäikäisempi. Omapäisestä kerjäläisprinsessasta kehkeytyi kirjasarjan aikana viisas, joskin edelleen itsepäinen kuningatar ystäviensä tuella ja avustuksella. Olen varma, että olisin pitänyt Gigistä myös teini-ikäisenä, mutta en pidä yhtään huonona tätä myöhempää tutustumishetkeämme. Gigin kanssa olen saanut miettiä pahuutta, rakkautta ja ystävyyttä, päässyt jännittämään tapahtumia ja tutustumaan mitä erikoisimpiin steampunk-härveleihin ja tietysti niihin ihmissusiin. Tänä syksynä ilmestynyt Susikuningatar oli likimain täydellinen päätös sarjalla ja sen Sára Kötelekin tekemä kansi ihailtavan hieno. Sitä siis väsäämään.

Onneksi tuo armas aviomies oli taas hommassa mukana ja lupasi hoitaa tänäkin vuonna kuvaamisen sekä avustaa muutenkin tarvittaessa. Valmistautuminen tämän vuoden copycatiin oli aiempia haastavampaa, sillä täytyi kehitellä jokin keino saada hiukseni edes jossain määrin punertaviksi ja kasvoille mekaaninen silmä ja kädestäkin jotenkin metallinen.

Hiuksiin auttoi Glitteristä löytynyt hiusliitu, joka tosin oli pinkki mutta sai nyt kelvata. Tuhosin yhden liidun ja paniikkiostin toisen, jolla värin sai jossain määrin hiuksiin tarttumaan. (tämän pitäisi lähteä parissa pesussa, toivotaan, onneksi ensi viikolla ei ole töitä) Päädyin myös opettelemaan kalanruotoletin tekoa, sellaisen kun Köteleki oli mennyt sankarittarelle piirtämään.

Mietin silmään ja käteen kaikenmoisia askarteluja, mutta päädyin lopulta kuitenkin kasvoväreihin. Kasvojen maski sujui yllättävän kivuttomasti, oman oikean käden maalaaminen oli huomattavasti vaikeampaa. Sujui se kuitenkin joten kuten ja kuvankäsittelyllä voisi sitten vielä vähän fiksata asioita.

Vaatteet osoittautuivat loppupeleissä haastaviksi, vaaleanpunertavien vaatteiden määrä kaapissani kun on hyvin pieni. Onneksi mekko-osastolta löytyi vaaleanpunainen pariisilainen (!) mekko, josta uskoisin Gigin pitävän vaikka se onkin uudemmalta aikakaudelta. Kuvioinnissa on karttoja ja kiikareita, joten ne sopivat seikkailijalle. Lisäksi pituus on sopivan maltillinen eli taisteluakin voi harrastaa. Kaiken kruunuksi mies väsäsi meikäläiselle todella hienon naginatan, jolla kampitella vastustajia.

Taustan kanssa menimme tällä kertaa helpommalla ja lähes yhtä rakkaat Henry ja Mussovits unohdettiin. Tosin kuvausapuna olivat myös meidän kotoiset koira-ihmissutemme, jotka kiltisti nukkuivat kun huoltajat puuhasivat kummia. Mies teki kuvaan lopulliset värimäärittelyt ja kerrokset, on se onni että kotoa löytyy tällainen assistentti jolle on ihan ok viettää iso osa vapaapäivästä vaimon projektia toteuttaen. Esimerkiksi hiukset saatiin muuttumaan pinkeistä punaisemmiksi ja käteen ja silmän maskiin laitettiin vähän rouheutta.

Tässä siis vielä isompana kuvana rakas romaanihenkilöni, Gigi eli Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantinina. Alla Kötelekin alkuperäinen kansi.

Kansi: Sára Köteleki

Huvituksekseni huomasin tänä samaisena aamuna, että eilen Päiväunien salainen elämä -blogin vaarna oli valinnut myös rakkaakseen Gigin. Onneksi kansivalinta oli kuitenkin kohdistunut sarjan toiseen osaan, joten suunnitelmia ei tarvinnut muuttaa. Suosittelen kurkkaamaan, toteutus on erittäin onnistunut!

Magdalena Hai: Susikuningatar (Gigi ja Henry #3)

Meidän perheen Susikuningatar on vähän leppoisampi kuin Gigi. Mutta vain vähän.

Magdalena Hain Susikuningatar (Karisto, 2014) eli Gigi ja Henry -sarjan päätösosa oli minulle syksyn odotetuimpia uutuuksia. Niinpä kirja kiilasi itsensä samantien lukujonon kärkeen, kun sen kirjastosta sain. Eikä siinä lukemisessa kauaa nokka tuhissut, kun kirja tuli ahmittua käytännössä kahden päivän aikana julkisessa liikenteessä matkustettujen matkojen aikana.

Mussovits virnisti ja hänen sudenrinnastaan kuului syvä urahdus. Kyykistyin susimiehen viereen ja upotin sormeni karheaan, mustanharmaaseen karvaan, joka peitti harvakselaan miehen niskaa.
"Yksikään kuningatar ei pysty hallitsemaan yksin", sanoin. "Hänen täytyy osata jakaa vastuu. Uskolliset alamaiset ovat hänen todellinen aseensa."

Gigi on ottanut vastaan perimäosansa Umbrovian Susikuningattarena ja päättänyt lähteä lunastamaan valtaistuintaan takaisin maata nyt hallitsevalta Luopiolta. Homma ei kuitenkaan ole aivan helppo, sillä Gigin täytyy ensin kouluttautua Pariisissa sodankäynnin jalossa taidossa ja sen jälkeen päästä Umbroviaan väistellen Luopion lähettämiä salamurhaajia. Ja vaikka perille pääsisikin, ei varcolac-ihmissusien uskollisuus tule annettuna vaan se täytyy ansaita.

Trilogian kolmantena osana Susikuningatar oli saattanut helposti sortua monen kaltaisensa lailla tylsähkään sota- ja strategiakuvaukseen. Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt, sillä edeltäjiensä tavoin teos tarjoilee hengästyttävää jännitystä ja kiinnostavaa maailmankuvausta sivujensa täydeltä. Kirja myös onnistui kertaamaan edellisten osien päätapahtumat kuin huomaamatta niin, että asiat palautuivat näppärästi muistiin. Saattaapa jopa olla, että kirja nousee suosikikseni tästä trilogiasta suurine teemoineen ja tapahtumineen.

Magdalena Hai ansaitsee myös edelleen (silinteri)hatunnoston tarkasta ja monipuolisesta maailmasta, jonka on luonut. 1800-luvun Eurooppa kuohuu kuten meidänkin maailmanhistoriassamme, mutta sekaan on heitetty Vihreän saaren hallinto ja pikkuinen mutta vahva Umbrovia Itä-Euroopassa. Erityisesti vallankumousta kohti kulkeva Pariisi ja Umbrovian palatsin monipuolisuus viehättivät. Kiinnostavia olivat myös kirjan hahmokavalkadiin liittyneet romanit.

Viehättävä piirre on myös edelleen kirjan steampunk-maailma, jossa Gigin mekaaniset osat ja hänen isänsä ihmeelliset keksinnöt tuntuvat juuri niin luontevilta kuin ne heidän maailmassaan ovat. Pidän myös kovasti, edelleen, Hain luomista ihmissusista. Susikuningatar pureutuu viimein syvemmälle siihen, mitä Umbrovian varcolacit oikeastaan ovat. Ihmissusien yhteiskunta on kiinnostava ja raadollisuudessaan kiehtova.

Susikuningatar piti minua otteessaan alusta loppuun saakka ja nyt huomaan jättäväni haikeita jäähyväisiä kirjan hahmoille. Viimeisen osan turbulenssi pisti pään pyörälle ja sydäntäsärkevät juonenkäänteet saivat suremaan hahmojen kanssa. Hai on kuitenkin osannut laittaa homman napakasti ja tyydyttävästi pakettiin niin, että vaikka hahmoja tulee ikävä on heidän kohtaloonsa tyytyväinen vaikka monille olisi toivonut parempaa.

Luettu osana Ihminen sodassa -lukuhaastetta.

Magdalena Hai: Susikuningatar (Gigi ja Henry #3)
Karisto, 2014. 448 s.
Kansi: Sára Köteleki

J.S.Meresmaa ja Markus Harju (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja

Höyryä herra Wattin malliin.

Steampunk! Koneita ja korsetteja -antologia (Osuuskumma, 2012) esittelee yhdeksän monipuolista kotimaista steampunk-novellia. Höyrypunkki oli minulle aikaisemmin tuttua vain Magdalena Hain mainioista Gigi ja Henry -kirjoista, joten lisäretken tekeminen kiinnosti kovasti.

Kuoriainen kyykistyi sihisten kadun varteen. Nousin kyydistä ja maksoin kuskille, joka kosketti lakkinsa lippaa, komensi apupoikaa lappaamaan tulipesään lisää hiiltä ja nosti koneen taas jaloilleen. Raskaiden jalkojen liitokset rutisivat, kun kone nousi ja katosi toisten kadulla kulkevien kuoriaisten sekaan. Pudistin päätäni. Toisin kuin teknisemmin suuntautunut veljeni, en osannut syleillä avomielin viime vuosina tehtyjä insinööritaidon edistysaskeleita, vaan suhtauduin niihin varauksella. Hyönteisiä imitoivien koneiden lähes-elämä kammotti minua. (Magdalena Hai: Vaskimorsian)

Novellit sijoittuvat moninaisiin ympäristöihin. Suurin osa tapahtumista sijoittuu jonnekin Eurooppaan, hiilipölyisiin kaupunkeihin, joissa matkansa voi hoitaa höyrykuoriaisilla ja tehdä vierailuja Hyödyllisten esineiden museoon. Toisaalla taas ollaan jossain Pohjanmaalla, kerätään viljaa pellolta Hevostuhatjalkaisella tai paetaan lumisessa vuoristossa pikinahkoja.

Huomasin novelleja lukiessani, että nälkä kasvaa syödessä. Useampaan tarinaan jäin kaipaamaan jatkoa ja ehkä hyvä näin. Jutut eivät tuntuneet jäävän kesken, mutta hahmoihin kiintyi niin paljon että heistä olisi ilomielin lukenut enemmän. Erityisesti jään ajattelemaan J.S.Meresmaan neuvokasta ja mainiota Augustinea sekä Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää -novellin Marikkia ja Trillia. Koin jännitystä Magdalena Hain Vaskimorsiamen parissa ja ilmakorvett Jeanny Been kyydissä Shimo Shuntilan Kruunun vihollisessa.

Suomalaiseen maisemaan sijoittuneet novellit tuntuivat aluksi oudoilta, etenkin Heikki Nevalan Hevostuhatjalkainen. Myöhemmin huomasin kuitenkin ajattelevani sen miljöötä paljon ja päässäni muodostuneet kuvat novellin kojeesta olivat hurjia. Olisivatpa tehneet vaikka tästä elokuvan Härmän sijaan, se olisi hienoa se.

Nätyri antoi rautahirviön vain viedä. Masiinan koivet tallasivat peninkulmia, selkäruoto rutisi tiukoissa käännöksissä. Lokomobiili jyrisi ja möyrysi, vilja lakosi. Karheat rautasormet kahmivat korret kyltymättömän suun nieluun ja yhä edemmäs koneen mahoihin. (Heikki Nevala: Hevostuhatjalkainen)

Hieman epätasainen kokoelma tosin on, mutta siihen vaikuttanee myös se että novellit ovat niin erilaisia ja erilaisiin ympäristöihin sijoittuvia. Itse viehätyin eniten vanhaan Eurooppaan sijoittuvista tarinoista silintereineen ja protokollineen. Pääsääntöisesti kuitenkin nautin lukemastani kovasti ja nostan hattua kirjailijoille, jotka ovat luoneet näin mahtavia tarinoita ja maailmoja.

Koneita ja korsetteja toiminee varsin mainiona ensikosketuksena steampunkin monipuoliseen maailmaan. Seuraavaksi pitänee lukea se toinen julkaistu, Höyryä ja helvetinkoneita (Osuuskumma, 2013) jonka nappasin kirjamessuilta mukaani. Hammasrattaat, hiilipölyiset kaupungit ja kuparinhohto tuntuvat joka lukukerralla entistä houkuttelevammilta.

Lisää arvosteluja opuksesta löytyy Osuuskumman sivuilta.

Kiitokset sille kirjabloggaajalle, joka lähetti tämän minulle viime vuonna salajoululahjana!

J.S.Meresmaa ja Markus Harju (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja
Osuuskumma, 2013. 314 s.
Kannnen kuva: J.S.Meresmaa

Magdalena Hai: Kellopelikuningas (Gigi ja Henry #2)

Magdalena Hain Kellopelikuningas (Karisto, 2013) tarjoilee jatkoa minua kovasti ihastuttaneelle Kerjäläisprinsessalle (Karisto, 2012). Vauhdikas Gigin ja Henryn seikkailu sijoittuu Vihreälle saarelle, jossa luokkajako on edelleen voimissaan ja kuhistaan kovasti uusista keksinnöistä. Seuraava kappale sisältää juonipaljastuksia niille, jotka eivät ole ensimmäistä osaa lukeneet, muuten pyrin olemaan paljastamatta mitään olennaista tästä opuksesta.

On kulunut puoli vuotta Kerjäläisprinsessan tapahtumista. Gigin perhe on muuttanut Alhaistosta Rahastoon ja elää vihdoin ainakin lähes kuninkaallisen perheen arvon mukaisesti. Vanhemmat siskot ovat asiasta kovasti innoissaan, Gigi ei niinkään sillä korottunut asema vaatii muun muassa röyhelöisten hameiden käyttämistä. Asemanmuutos ei kuitenkaan muuta ystävyyttä Henryn kanssa. Gigin seikkailujen lisäksi Vihreällä saarella kuhistaan hänen isänsä ja Barnabaksen uudesta projektista, ilma-alus Titanista. Modernien tuulien puhaltelu ei kuitenkaan ole kaikkien saarelaisten mieleen ja pian arki muuttuu jälleen seikkailuksi.

Mitä minun äitini, tai kukaan muu läheisistäni, ei suostunut ymmärtämään, oli se, että oli loppujen lopuksi aivan sama, millainen mekko minulla oli päälläni ja kuinka taidokkaasti hiukseni oli käherretty. Ihmiset näkivät minussa aina vain sen, minkä Luopio oli Unikkolinnassa vienyt.

Gigi on ehdottomasti uusi idolini ellei ollut sitä jo Kerjäläisprinsessan jälkeen. Tämä nuori tyttö on neuvokas, sympaattinen ja aito, ei liian täydellinen, omaperäinen. Ilahduin kovasti myös juonen lomaan sisällytetystä Umbrovian historian avaamisesta sekä muiden hahmojen syventämisestä. Sarjan ensimmäistä osaa tituleerasin tv-sarjan pilotiksi, tässä toisessa osassa päästiin selvästi pitemmälle. Ja kuten hyvään sarjaan kuuluu, tuotiin soppaan mukaan myös uusia tuttavuuksia.

Hai kirjoittaa niin mainiota tekstiä, että Kellopelikuningasta oli vaikea laskea käsistään. Tapahtumat ovat jännittäviä, jopa hieman pelottavia, ja ykkösosan lukeneena tietää että kauheitakin asioita voi tapahtua. Pistoolit paukkuvat ja takaa-ajajia paetaan pitkin Alhaiston kujia. Tyyli on myös varsin rempseä, pahoja tyyppejä voidaan suutuksissa haukkua paskiaisiksi. Jotenkin kielenkäytöstä tuli mieleen Ronja, ryövärintytär joka on yksi suosikeistani Lindgreniltä. Olen myös edelleen viehättynyt Hain ihmissusista ylimääräisine konsonantteineen ja temperamentteineen (RRROSSKAA!). Mussovits on mahtava tyyppi.

Kirjan lopussa on liitteitä, joissa kerrotaan esimerkiksi Vihreän saaren uskonnoista sekä ilmalaivoista. Tekstilaji on näissä pätkissä enemmän vanhemmalle lukijalle suunnattu, sanoisin, mutta miksei asiasta kiinnostunut nuorikin voisi niitä lukaista. Mielestäni on joka tapauksessa mukavaa, että kirjan asioita on ihan oikeasti taustoitettu ja että se työ näkyy.

Tästä tuli nyt aikamoista hehkutusta, mutta ei voi mitään. Nautin kirjan lukemisesta kovasti ja odotan innolla sarjan seuraavaa osaa (ja ihmissusia). Suosittelen, piste.

Taikakirjainten Raija kehuu tätä edeltäjäänsä kypsemmäksi, Risingshadow-sivustolla Niina kehuu kirjan kieltä.

Magdalena Hai: Kellopelikuningas (Gigi ja Henry #2)
Karisto, 2013. 330 s.
Kansi: Sára Köteleki

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry, #1)

Minulla on tällä hetkellä menossa jonkinlainen lanu-kausi, sillä luen todella mielelläni nuorten kirjallisuutta. Ehkä se johtuu nostalgiasta, ehkä siitä että teen taas töitä nuorten kanssa mutta oli mikä oli, mukavaa tämä on. Tällä kertaa mainion lukukokemuksen tarjosi Magdalena Hain Kerjäläisprinsessa (Karisto, 2012).

Minun nimeni on Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantinina. Minä olen prinsessa. Tarkemmin sanottuna minun piti olla prinsessa.

Keloburgin satamakaupungin Alhaistossa asuu jos jonkinlaista väkeä, siirtolaisia, varkaita ja yksi kuninkaallinen perhe, Vallankaappauksen seuraksena maanpakoon joutuneet Umbrovian kuninkaalliset asuttavat rauhaisasti Kelpepperinkadun erään talon yläkertaa, kunnes menneisyys kolkuttelee ovelle räkjähdysmäisellä tavalla. Gigi joutuu katupoika ystävänsä Henryn kanssa varsinaiseen pyöritykseen, jonka rinnalla aikaisemmat seikkailut Keloburgin kaduilla eivät tuntune juuri miltään.

Gigi on melkoinen seikkailijaprinsessa, eivätkä hänen muut perheenjäsenensä jää paljoa jälkeen. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja tapahtumat lentävät eteenpäin. Kirja onkin todella nopealukuinen, eikä sitä malttaisi jättää kesken. Kerjäläisprinsessa on kuin tv-sarjan pilottijakso; siinä esitellään kavalkadi hahmoja, esitellään alkutilanne ja edetään vauhdikkaasti. Toivon, että seuraavissa osissa esitellään itse yhteiskuntaa ja myös henkilöhahmoja syvällisemmin.

Hain Kerjäläisprinsessa edustaa steampunk-kirjallisuutta, sci-fin alalajia. Minulle tämä taisi olla ensimmäinen tietoinen steampunk-luku. Viehätyin erityisesti julesvernemäisistä kojeista ja automatoneista. Lisäksi pidin kovasti Hain luomista ihmissusista ja heidän tavastaan puhua ylimääräisine konsonantteineen, mainio lisä ("Vchoitte tulla nyt ulos ssieltä.") .

Henry käänsi kylkeään viltillä. "Isäsi tarkoittaa sitä, että teidän perheenne ei voi luottaa kehenkään. Kuka tahansa voi pettää teidät joko rahasta tai pelosta. Siksi te elätte Alhaistossa ja teeskentelette olevanne niin kuin kaikki muut."

Luonnontieteilijäpuoleni arvostaa paljon kirjailijan loppuun kynäilemää Vihreän saaren historiaa sekä erityisesti Mitä jos?-osiota, jossa kerrotaan saaren asutukseen johtamista tapahtumista. Arvostan todella tällaista paneutumista ja myös kirjan loppuun liitetty viiteluettelo oli hieno.

Odotan innolla jatkoa Gigin ja Henryn vauhdikkaalle tarinalle, olkoon se pitkä ja tapahtumarikas. Uskallan antaa tästä myös esiteini-Linnean suositukset, varmasti olisi toiminut myös silloin kun vielä kuuluin virallisesti kohderyhmään.

Umbrovian kuninkaallisten puolesta ovat taistelleet myös ainakin Morre (joka antoi kritiikkiä, mutta odottaa silti jatkoa), Jossu (joka pitää kirjaa tutustumisen arvoisena vaikkei sille aivan lämmennytkään), Nafisan (joka rakastui Hain käyttämään kieleen) ja Kuutar (joka jäi kirjan imuun). Tutustukaa ihmeessä myös kirjailijan blogiin.

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry #1)
Karisto, 2012. 180 s.
Kansi: Sára Köteleki