Lavalta: Timo Tuominen: Encore Brel (Lavaklubi)

Timo Tuominen. Kuva: Tomi Palsa

"Kulta, Kansallisteatterissa menee taas noita Brel-konsertteja. Mennäänkö nyt vihdoin?"
"Ai mitä, meneekö siellä sellaisia, miksi me ei olla menty jo aiemmin?"

Suurinpiirtein tällainen keskustelu käytiin miehen kanssa eräänä päivänä junassa. Päivämäärät sumplittiin ja liput ostettiin tämän syksyn viimeiseen Timo Tuominen: Encore Brel -konserttiin Lavaklubille. Itse lähdin matkaan varsin neutraalein odotuksin ja päädyin yllättymään riemukkaasti.

Timo Tuominen esittää lavalla kaksikymmentäneljä Jacques Brelin kappaletta, joista suurimman osan hän on suomentanut itse. Ranska on muuttunut suomeksi jotenkin kivuttoman tuntuisesti, kappaleet sopivan Tuomisen suuhun kuin nakutettu. Suuri osa esityksen tenhosta on kuitenkin peräisin Tuomisen lavakarismasta, joillekin sitä vain on jaettu isolla kauhalla ja hyvä niin. Tuominen eläytyy laulujensa henkilöihin, liikkuu, artikuloi. Näyttelijäntaidot on selvästi valjastettu esityksen käyttöön, mutta taustalla kuultaa myös rakkaus Brelin kappaleisiin.

Turha siellä olisi kuitenkin laulaa, jos rinnalla ei olisi asiaansa osaavia muusikoita. Tomi Rikkola (kitara, alttoviulu, melodica), Tuomo Kuure (kontrabasso), Juha Menna (rummut, perkussiot) ja Marko Roininen (piano, haitari) maalaavat tarinoille sellaisen taustan, että niitä kelpaa esittää. Bravo. Lavaklubin miljöö myös sopii oivallisesti konsertille ja vaikka tämä olisi ollut hieno nähdä myös Suurella näyttämöllä, on pienemmässä tilassa jotain chansoneihin sopivaa tunnelmaa.

Kappaleista mieleen jäivät erityisesti äidinkielenopettajia varmasti ihastuttava Ruusa (Rosa), tenhoava Kuolevainen (Le moribond), humoristiset Porvarit (Les bourgeois) ja Kuinka voisi tappaa vaimonsa rakastajan kun on saanut niin hyvän kasvatuksen kuin minä (Comment tuer l'amant de sa femme quand on a été élevé comme moi dans la tradition), miestä kovasti hymyilyttänyt Naiset vai koirat (Les filles et les chiens) ja vetoomuksena esitetty Rakastakaa (Quand on a que lámour). Kovasti soisin, että nämä kappaleet saisi joskus vielä levyttää, sillä niitä kuuntelisi mielellään toistekin. Onneksi paikan päältä sentään sai aikaisempaa julkaisua Timo Tuominen avec Jacques Brel.

Äitini kuvailisi tätä varmaankin termillä mieletön, joten lainaan nyt häntä. Sillä sitä konsertti oli. Elähdyttävä, ilahduttava, tunnepitoinen. Kiitos.

***

Sunnuntaina on siis vielä mahdollista nähdä Tuominen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä Brel Spécial-konsertissa, johon ilmeisesti saa vielä lippuja.

Lavalta: Tietokirjaraati (Runokuu/Lavaklubi)

Nuoren Voiman Liiton Runokuun yhteydessä, joka muuten jatkuu vielä torstaihin asti, järjestettiin jos jonkinlaista tapahtumaa. Esimerkiksi tänään olisi voinut päästä Westön kanssa kävelykierrokselle Munkkiniemeen tai Novelliklinikalle muun muassa Juha Itkosen seuraan. Tällaisena luonnontieteellishumanistina suunnistin muista houkutuksista huolimatta kuitenkin Lavaklubille kuuntelemaan Tietokirjaraatia. Jos haluat säilyttää jännityksen, suosittelen odottamaan että tapahtumasta tulee tallenne Kirjastokaistalle.

Runoraatimaisen tapahtuman idea on seuraava: Kutsutaan paikalle neljä tietokirjailijaa uusine teoksineen. Jokainen heistä lukee 2 minuutin verran omaa teostaan. Sen jälkeen neljä raatilaista, jotka ovat kirjat jo lukeneet, arvioivat teoksia ja antavat niille arvosanan välillä yhdestä viiteen. Puheenvuorolle on aikaa kolmisen minuuttia. Lopuksi on vielä aikaa niin puolustuspuheenvuoroille kuin tarkennuksillekin.

Kirjailijavieraina olivat Jaakko Hämeen-Anttila, Kari Enqvist, Esko Valtaoja sekä Emma Kari, tuomariston puolella puolestaan Matti Mäkelä, Susanna Kuparinen, Antti Nylén sekä Kaarina Hazard. Puheenjohtajan tahtipuikkoa heilutti Minna Lindgren.

Suurennuslasin alle päätyi ensimmäisenä Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin miekka (Otava, 2012). Itse en osaa mitenkään kirjaa kommentoida, mutta tuomaristo kiitteli. Toivoi, että tuputettaisiin nuorille luettavaksi. Ja kehuivat sekä ehkä hieman lempeästi moittivat Hämeen-Anttilan professoristatusta sekä radioäänimäisyyttä kirjoitustapaa. Tässä vaiheessa vielä laiskasti omia muistiinpanojani, mutta sanottakoon että kirjan puitteissa käytiin rauhaisaa keskustelua islamista.

Kari Enqvistin Uskomaton matka uskovien maailmaan (WSOY, 2012) herätti enemmän tunteita. Kuparinen moitti Enqvistiä turhasta pikkuvittuilusta, josta Nylén puolestaan sitten kiitteli. Tuomaristo pohti kovasti kummastellaanko tässä turhia, mistä näkökulmasta, mistä motiivista ja mitä Enqvist mahtaa vielä piilotella. Mäkelä huomautti omassa puheenvuorossaan sekä Enqvistiä että Valtaojaa vaivaavasta tyylistä, siis poikamaisen epäkunnioittavasta vitsailusta vakavista asioista, toiset pitivät tätä hyvänä asiana. Itsekin olen sitä mieltä, että on ihan tervettä että myös uskonnosta ja tieteestä voidaan vitsailla (toki hyvän maun rajat tietyissä tilanteissa muistaen).

Emma Karin ja Kukka Rannan teos Kalavale (Into, 2012) lieni Tietokirjaraadissa eniten kantaaottava teos. Ja sanon ensimmäiseksi, että Emma Karin lukemista olisin kuunnellut pitempäänkin. Ääni oli miellyttävä ja sävykäs, herätti eroon Kymijoen ja siellä merkintöjä kovakantiseen kirjaansa tehneen isoisän Voitto Karin tunnelmat. Kirja sai moitteita Hazardilta ja Mäkelältä, lukukokemus oli ollut väkivaltainen, siinä oli liikaa propagandaa ja se muistutti lastenkirjaa. Nylén ja Kuparinen puolestaan kiittelivät kirjaa ja sen esiinnostamia teemoja. Ryöstökalastuksen lisäksi paneudutaan myös esimerkiksi kalojen eettiseen kohteluun. Tämä Karin ja Rannan teos tulee olemaan sellainen, jonka myös itse luen.

Esko Valtaojan Kaiken käsikirja (Ursa, 2012) herätti lopulta eniten keskustelua ja jopa tuohtumusta, vaikka Valtaoja oli ystävällisesti valinnut lukupätkäksi osia taiteen synnystä käsittelevästä luvusta. Olihan raati täynnä humanisteja ja rajatilapersoonia. Raati päätyi kuitenkin moittimaan sitä, että kirja tuntui tuovan tunteen kaiken merkityksettömuudestä eikä tieto tuntunut lukiessa lisääntyvän. Mäkelä tosin kehui kirjan kypsyvän loppua kohden ja Nylén totesi sen olevan joutuisaa luettavaa vaikka lukukokemus löperöityikin lopussa.

Kaiken käsikirja herätti loppupeleissä keskustelua tieteen popularisoinnista. Raati pohti, onko Kaiken käsikirja liian yleispätevä, liian pelkistetty (se kun ei käsittele politiikkaa tai etiikkaa) ja miksi se jätti olon niin kylmäksi. Valtaoja vastasi mielestäni hienosti, kuinka hänen tavoitteensa on kirjoittaa tiedepitoista kioskiviihdettä ja saada se kansanosa, joka ei tietokirjoihin yleensä tartu rakastumaan maailmaan ja oppimaan ajattelemista. Nostan hattua. Tieteen popularisointi on hieno juttu. Uskallan sanoa tämän, vaikken Käsikirjaa ole vielä lukenutkaan.

Loppupeleissä Enqvistin Uskomaton matka vei yhdellä pisteellä voiton Hämeen-Anttilalta, tätä juhlittiin kolminkertaisella Jes-huudahduksella. Itse joudun kuitenkin toteamaan, että todennäköisemmin luen Valtaojan sekä Karin ja Rannan kirjat kuin nämä edelliset. Joka tapauksessa koko tilaisuus oli oikein mainio ja diskurssia kuunteli oikein mielellään.

Täytyy vielä tähän loppuun kehua Lavaklubia. Tila sopii niin musiikille, paneeleille kuin varmaan melkein mille tahansa muullekin taidemuodolle. Sijainti on ihanteellinen. Ja vielä kaiken lisäksi henkilökunta on mukavaa ja tarjoilujen hinnat kohtuulliset.

Menkää siis kurkkaamaan Runokuun viimeiset tapahtumat ja lukekaa tietokirjoja!

Miksi mennä teatteriin ja syksyn tärpit

Väliajalla voi hyvällä omallatunnolla ottaa lasin kuohuviiniä. Tai pullaa (Ryhmiksessä ja Q:ssa ainakin on hyvät leipomustuotteet).

Olin perjantaina kolmatta kertaa tänä kesänä katsomassa Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydäntä. Sen lisäksi Hanna listasi omia kirjallisia teatteritärppejään ensi syksylle. Nämä yhdessä saivat minut miettimään, miksi ihmeessä käyn mielelläni teatterissa.

Olen innostunut teatterissa käymisestä tosissani viimeisen kuuden vuoden aikana. Tein laskeskeluja blogimerkintöjen perusteella. Vuonna 2011 kävin teatterissa 14 kertaa ja 2012 16 kertaa. Tämän vuoden saldo on 14 kertaa ja toivon luvun nousevan yli kahdenkymmenen. Aikaisemmin viehätys perustui paljolti omaan näyttelemisinnostukseen, tämä johtikin Korkeasaaren teatteriin liittymiseen vuonna 2009. Nyttemmin, vaikka näyttelemisestä pidänkin, huomaan yhä enemmän nauttivani katsojan osasta. Siitä, että minut lumotaan, saadaan nauramaan ja pelkäämään, uppoutumaan tarinaan. Se on aika siisti tunne.

Minusta on myös mukava pukeutua teatteriin. Tämä ei tarkoita sitä, että tarvitsisi pönöttää ja kärsiä epämukavista ja kiristävistä vaatteista koko esityksen ajan. Vaatteet voivat olla mukavat, mutta silti siistit. Omasta mielestäni se on kunnionosoitus teatterin tekijöille, että vaivautuu hieman katsomaan mitä päällensä laittaa. Ulkoilmateatterit toki sitten vielä erikseen, sinne riittävän lämmintä päälle ja tarvittaessa huopa mukaan.

Kannattaa myös jättää hajusteet kotiin ja jos vain mahdollista vetää ne viimeiset sauhut reippaasti ennen esityksen alkua. Yleisössä nimittäin istuu aina hajuherkkiä, joilta teatterinautinto saattaa mennä ihan pilalle. Jos kuulut hajuherkkiin kannattaa muutenkin lukea esitysten tuoteselosteet tarkkaan, usein teatterisavun, -tupakan tai muiden hajusteiden käytöstä varoitetaan etukäteen.

Ja jos nautit: anna esityksestä palautetta. Useiden teattereiden nettisivuilla on palautelomakkeita tai sitten voi lähestyä myös sähköpostilla. Itse ainakin tekijänä arvostaisin positiivista, vilpitöntä palautetta.

Anna siis teatterin viedä mukanaan. Valitse omat suosikkisi ja mene myös mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Lopuksi vielä omat teatteritärppini syksylle, näitä tulikin aika paljon. Kiitos Hanna ideasta!

Päivitys 20.10. Linkitän vinkkien perään myös omat tekstini esityksistä kun olen ne ehtinyt käydä katsomassa.

Appelsiinitemppu / Kulttuuritalo Stoa
Tämä on ihan ehdoton valinta! Näin esityksen keväällä Korjaamolla, marraskuussa on kaksi esitystä Stoassa. Appelsiinitemppu oli huimaava, ovela ja kipeän kaunis näyttäessään katsojalle illuusioita ja paljastaen henkilöhahmojen salaisuuksia.

Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa / Espoon Kaupunginteatteri
Esitystalouden ensimmäinen osa oli aivan hulvaton, joten tämä on ehdottomasti nähtävä myös. Lisäksi lavalla on yksi suosikkinäyttelijöistäni eli Martti Suosalo. Liput kannattaa varata ajoissa, edellinen esitys oli pian melko loppuunmyyty tai varattu. -- Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa 30.10.

Charles Dexter Wardin tapaus / Tikkurilan teatteri
Kävin itse katsomassa tämän H.P.Lovecraftin pienoisromaanin perustuvan näytelmän keväällä ja pidin siitä kovasti. Kahden miehen näytelmä on intensiivinen ja sopivasti pelottava. Näytelmästä voi myös nauttia ilman Lovecraft-tietämystä, sillä itselleni kirjailija ei ole juuri nimentuntemusta tutumpi. Esityksiä on vain viisi marras-joulukuussa, joten ole tarkkana.

Hämeenlinna / Q-teatteri
Q-teatteri tekee oman mielikuvani mukaan siistejä ja uskaltavia ratkaisuja, jotka onnistuvat joko täysiä tai sitten eivät. 2/3 edellisistä käynneistäni sanovat, että onnistuvat. Juha Itkosen Hämeenlinna on siis nähtävä. -- Hämeenlinna 21.11.

Jäniksen vuosi / Ryhmäteatteri
Paasilinnan klassikkoteos on lukematta ja nimi tuo mieleen vain Samuli Putron biisin. Oli miten oli, Ryhmikseltä uskallan mennä katsomaan käytännössä mitä vaan. Aina olen yllättynyt, joskus hämmentynyt, ei ole harmittanut. (ja sitten esityksessä on Juha Pulli, jota pääsin kättelemään viime Robbarin väliajalla, kui siistiä!) -- Jäniksen vuosi 12.10.

Kiviä taskussa / HKT
Tiedetään, Kiviä taskussa on pyörinyt jo ties kuinka monta vuotta. Mutta se on vaan niin hyvä, itse olen nähnyt sen kolmesti. Ja nyt haluaisin nähdä vielä neljännen kerran. Liput tuntuvat taas olevan loppuunmyydyt, mutta peruustuspaikkoja kannattaa aina yrittää (ja suoraan HKT:n lipputoimistosta sitten). Paljon rakkautta Suosalolle ja Nuojualle siitä, että ovat jaksaneet tätä niin monta vuotta. -- varasin liput helmikuuksi, hiphei!

Lavaklubi / Kansallisteatteri

Kannattaa ehdottomasti tutustua myös Lavaklubin (yllä) tarjontaan. Vinkeiden keikkojen lisäksi siellä järjestetään paljon teatterin tekijähaastatteluita ja syksyllä alkaa myös Yllätysklubi (ensimmäisen kerran 14.9., itse en pääse, menkää te!). Muista myös Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubi!

Lähes onnellinen mies / Ryhmäteatteri
Keväällä Ryhmis käsitteli naisen asemaa yhteiskunnassa Huorasadun kautta. Nyt on miesten vuoro kertoa, avata ikkuna miesten pahoinvointiin ja ristiriitaiseen asemaan yhteiskunnassa. Ainakin tekijätiimin perusteella vaikuttaa oikein lupaavalta. -- Lähes onnellinen mies 5.10.

Orkesteri - The Everlast / KOM-teatteri
Kun asuu samassa taloudessa musiikkimiehen kanssa herättää KOM-teatterin Orkesteri - The Everlast mielenkiintoni. Näytelmä kertoo hääkeikoilla tienaavasta bändistä, jonka riveissä nahistellaan ja juonitellaan. Kuulostaa lupaavalta. -- Orkesteri 19.11.

Ovista ja ikkunoista / Kansallisteatteri
Ranskalaisen Sébastien Thiéryn komedia kertoo siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kun rahaa alkaa ilmestyä yhtäkkiä tyhjästä. Mitä rahalla pitäisi tehdä, saako sitä käyttää, onko kyseessä rikos? Asetelma vaikuttaa herkulliselta. Näin mainoksen rautatieaseman tunnelissa, kiinnostuin. -- Ovista ja ikkunoista 5.12.

Pop Slut / Kokoteatteri
Mainospuhe lupaa uudenlaista musiikkiteatteria, spektaakkeleita ja sukupuoli-identiteetin käsittelyä. Kokossa tuppaa näkemään kaikkea jännää myös, toivottavasti ehdin katsomaan tätä. -- Pop Slut 26.11.

Pysy hengissä vielä tämä päivä / Kansallisteatteri
Kansiksen Omapohjan ohjelmistoa kannattaa seurata, siellä pyörii tuon tuostakin vaikka mitä kiinnostavaa. Pysy hengissä vielä tämä päivä kertoo mielenterveyspalvelujen alasajon seurauksista. Aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen ja vaikka esitys on todennäköisesti absurdista huumorista huolimatta rankka on tämä nähtävä. -- Pysy hengissä vielä tämä päivä 19.10.

The Rocky Horror Show / Turun Kaupunginteatteri
Tämä on ehdottomasti nähtävä! Rocky Horror Show on upealla tavalla vinksahtanut musikaali ja tilaisuutta nähdä se livenä ei voi ohittaa. Esityksessä on myös katsojien mahdollista osallistua esityksen kulkuun, alkuperäisen esitysasun mukaisesti. Mutta ei hätää, osallistuminen on vapaaehtoista. -- The Rocky Horror Show 7.12.

Ja on niitä muitakin. Tutki nettisivuja, selaile lehtiä ja älä jätä viime tinkaan, parhaisiin liput viedään käsistä ennen kuin huomaatkaan.

Lavalta: Omatuntoklubi 13/04/13

 Marja Salo ja Anna Paavilainen juontotehtävissä hienoissa jätesäkeissään.

Viime kuun Omatuntoklubin festareista innostuneena oli taas tänä lauantaina aika kömpiä Lavaklubille. Saapuessamme paikalle hieman ennen kello yhdeksää klubi alkoi olla jo melkoisen täynnä ja myös lämpötila oli sen mukainen. Istumapaikkoja onneksi löytyi vielä ja lyhythihainen mekko oli kerrankin kuningasidea.

Kertauksena vielä Omatuntoklubin ideana on siis tarjota avoin lava kaikenlaisille esityksille. Klubille voi ilmoittautua etukäteen tai esiintymishimon iskiessä illan aikana voi itselleen haalia vielä viiden minuutin pikaesiintymisajan. Pääsymaksy klubille on 1-100 euroa omantunnon mukaan, viitosella saa hienon Omatuntoklubi-rannekkeen.

Eilisen klubilla saatiin nähdä kuusi erilaista esitystä, tässä pieniä tunnelmapaloja.

Illan korkkasi hieman yhdeksän jälkeen folk-yhtye Skip Zone, joka julkaisi viime kesänä yhtyeen nimeä kantavan debyyttilevynsä. Lavaklubilla Skipparit esittivät akustisella kokoonpanolla neljä kappaletta. Suosittelen seesteisen folkin ystäville.

Porvoolaiset nuoret Elina ja Olivia saapuivat Omatuntoklubille esittämään Hectorin ja Rebekan rakkaustarinan Sokea rakkaus. Mitä tapahtuu, kun toinen luulee joutuvansa muuttumaan saadakseen pitää armaansa rakkauden? Esitys vedettiin kunnialla ja herätti yleisössä hilpeyttä, mainiota! Erityishymy Leijonakuningas 2 -coverkappaleesta.

Kolmantena esiintyi ihana Koskelainen soitellen kappaleita marraskuussa ilmestyneeltä Bola Bola -levyltään. Meininki oli mainio ja erityisesti ilahdutti toivomani Sataa-kappaleen esitys. Kiitos!

The Presidents toi lavalla Kansallisteatterin omaa väkeä nokkamiehenään teatterin taiteellinen johtaja Mika Myllyaho. Lavalla laulettiin muun muassa Silvio Berlusconista ja Penelope Cruzista. Kuulemma yhtye on ainut, joka saa soittaa Omatuntoklubilla niin kovaa.

Illan viimeisenä yhtyeenä esiintyi Eri Horisontit, jotka omien sanojensa mukaan soittavat angstista rockia. Mystisistä musikanteista ei ainakaan heti löytynyt hakukoneiden avulla lisätietoja, mutta sanottakoon nyt tässä että meininki oli mainio.

Viimeisenä lavalle saatiin Duo Afran ja Safiran esittämänä itämaista tanssia, jota oli ilo katsella. Esitys oli kolmiosainen: ensimmäisessä osassa oltiin perinteisemmissä tunnelmissa, toinen osio oli synkempää tribaalifuusiota ja kolmas puolestaan balkanfuusiota.

Virallisten esitysten jälkeen saatiin taas fiilistellä DJ Vauvaukin soitannan tahdissa. Paikalla oli myös jälleen hiustaitelija ja myös kirpputori. Yksi mekko jäi hieman kutkuttamaan takaraivoon, mutta jäi harmi kyllä tällä kertaa hankkimatta.

Kevään viimeinen klubi järjestetään 11.5. ja 9.5. Omatuntoklubi goes street eli huhtikuun klubin tuotot jaetaan kyseisenä päivänä Helsingin katutaiteilijoille. Lisätiedot klubin facebooksivuilta.

Iloinen bloggaaja kiittää hyvästä meiningistä!

Lavalta: Omatuntoklubin festarit (Lavaklubi)

Yhdeksältä Lavaklubilla näytti vielä väljältä loppuiltaan verrattuna.

Kansallisteatterin Lavaklubilla järjestettävä Omatuntoklubi on kiehtonut minua ideana jo pidemmän aikaa. Kerran kuussa järjestettävän klubin tavoitteena on tarjota esiintymispaikka, avoin lava, kaikenlaisille taiteilijoille olivat he sitten muusikkoja, miimikkoja, runoilijoita tai mitä tahansa. Kirsikkana kakun päälle kaikki iltojen tuotot menevät erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Lipun hinta on 1-100 euroa omantunnon mukaan.

Tänä viikonloppuna eli 15.-16.3. Omatuntoklubi järjesti kaksipäiväiset festarit ja itse pääsin paikalle lauantaina. Klubi alkoi inhimillisesti noin klo 21 ja ensimmäisenä lavalle kiipesivät klubiemännät Marja Salo ja Anna Paavilainen esittämään Cabaret-musikaalista tuttua Willkommen-kappaletta johon yleisökin sai liittyä mukaan.

Marja Salo ja Anna Paavilainen esittelevät hienoja festarirannekkeita.

Avauksen jälkeen lavalla nähtiin kuusi esiintyjää. Viisi esitystä oli musiikkia, yksi runoutta modernilla otteella.

Enkelimäinen Anna Inginmaa lauloi särkyvän kauniita lauluja Lasse Hukan säestäessä kitaralla.

Satu Sallamaa keikkailee yleensä yhtyeen kanssa. Lauantaina mukaan pääsi pianisti, jonka säestyksellä kappaleista tuli mukavan musikaalivivahteisia.

Maaginen Elsa Ervastin ohjaama Pelikaani-esitys, jossa luettiin Tommi Parkon tekstiä. Lavalla Elina Väänänen. Tätä olisin mielelläni katsonut hiljaisemmassa tilassa.

Maria Vähäkangas esitti omia kappaleitaan kolmella kielellä ja oli ihailtavan aito ja vilpitön. Itse pidin erityisesti ruotsinkielisestä kappaleesta.

Tuulia yhtyeineen oli virkistävä ja sai aikaan hyvää fiilistä mainiolla meiningillä. Tykkäsin! Tehkää levy!

Tuomas Peurakoski esitti uusia kappaleita soolona. Vladivostok kuultiin pianosäestyksellä.

Tunnelma klubilla oli lämmin ja hauska. Ainut miinus oli baarin puolelta ajoittain kuuluva hälinä, joka hieman häiritsi esimerkiksi Pelikaani-runoesityksen seuraamista. Muutoin sankka väkijoukko ei haitannut lainkaan, sillä kaikki tuntuivat olevan liikkeellä hyvällä fiiliksellä. Lavaklubi on muutenkin miljöönä älyttömän viihtyisä eivätkä tarjoilutkaan ole hinnalla pilattuja (keskeisestä sijainnista huolimatta).

Loppuillasta viihdytti DJ Vauvaukki.

Samaan aikaan festareiden kanssa järjestettiin myös Rihkamafestivaalit, jossa sai joko vaihtaa omia korujaan uusiin tai pulittaa omantunnon mukaan. Itse en halunnut luopua korvissa roikkuvista linnuista, joten pulitin sitten lompakon viimeiset kolikot ja hankin alla olevat ihanat lehtikorvikset. Kuvassa näkyy myös mitä hienoin festariranneke, jonka sai itselleen viidellä eurolla. Tällä kertaa klubin tuotot menivät Luonnonperintösäätiölle.

Kiitos järjestäjille ja kanssaihmisille kivasta illasta!

Seuraava klubi järjestetään 13.4. ja tiedotusta voi seurata esimerkiksi Facebookin kautta. Lisäksi YLE tekee Omatuntoklubista dokumenttisarjaa, jonka on ajateltu tulevan ruutuihin ensi syksynä.