Lavalta: Huorasatu (Ryhmäteatteri)

Areksella ja Afroditella on kuuma suhde. Kuva : Terjo Aaltonen

Ryhmäteatterissa saa tänään ensi-iltansa Laura Gustafssonin kirjaan perustuva ja kirjailijan itsensä käsikirjoittama Huorasatu (näytelmä). Minä kävin hätäisenä katsomassa sen eilen ennakkoon, sillä kiinnostuin esityksestä jo viime vuoden puolella. Pidin kirjasta, jonka luin joulukuussa ja intressiä lisäsi myös ohjaajana toimiva Sakari Hokkanen, joka heilutteli tahtipuikkoa myös Gustafssonin kirjoittamassa radioteatteriesityksessä Pet Shop.

Näytelmä eroaa kirjasta melkoisen paljon, tosin ainoastaan rakenteeltaan muttei sanomaltaan. Tärkeimpänä on edelleen naisen asema, rakkaus ja yleinen tasa-arvo. Kirjan tarina on kuitenkin hajotettu, mitä pidän fiksuna ratkaisuna. Maanisuuksiinkin ylettävän tarinan sovittaminen lavalle olisi ollut aikamoinen soppa ja tällaisena episodimaisena kaksiosaisena näytelmänä homma oli selkeämpi.

Ensimmäisellä puoliajalla pohdittiin naisen aseman ongelmakohtia. Miten määritellään huora? Millainen vagina on normaali? Milloin raiskaus on rikos, milloin nainen vain sattuu olemaan tyhmä? Niinpä. Puhumassa käyvät niin kirjasta tutut Milla ja Kalla kuin hierontalaitosta pyörittävä thai-nainen ja lapsiprostituoitukin.

Toisella puoliajalla puolestaan etsitään ratkaisuja, tai ainakin esitellään meille ihana rakkauden jumalatar Afrodite kerubiensa kera. Afroditen tarinapätkä vastaa jo enemmän kirjaa: kurvikas jumalatar päätyy Suomeen, sydämistyy rakkaudettomuusta ja sikojen huonoista oloista ja päättää kapinoida patriarkaattia vastaan.

Satu Silvo oli Afroditena jopa upeampi kuin kuvittelin. Sopivan daiju mutta silti varsin viisas ja sympaattinen simpukkapuhelimineen ja taikasauvoineen. Muukin näyttelijäkaarti onnistuu hyvin. Robin Svartström ja Arttu Uotila ovat epäkiitollisessa asemassa esittäen lähinnä kusipäitä, mutta suoriutuvat hommasta joka tapauksessa kiitettävästi. Silvon lisäksi naisrooleissa nähdään mainiot Minna Suuronen ja Heidi Kirves sekä kaksi TeaK-vahvistusta eli Alina Tomnikov ja Aija Pahkala.

Kokonaisuudessaan näytelmä oli erittäin mainio ja hioutuu esityskauden edetessä varmasti koko ajan timanttisemmaksi. Teos ei tarjoile valmiita ratkaisuja esittämiinsä ongelmakohtiin, mutta saa kyllä katsojan pohtimaan ongelmakohtia ja miettimään omia mielipiteitään. Episodimainen toteutus toimii ja kerronnassa yhdistellään kivasti juonellista menoa sekä esimerkiksi surullisia ja valitettavan tosia pätkiä aidoista nettikeskusteluista. Lainauskohdat toivat hyvällä tavalla mieleen samassa salissa pyörineen Eduskunta II:n.

Richard Gere on helppo asiakas. Kuva : Terjo Aaltonen

Ainoat pyyhkeet annan siitä, että pitikö ne siat nyt ottaa tähänkin mukaan, tai eläimet noin yleensä. Tärkeä teema on eläinten oikeuskin, kyllä, mutta kohtaus mielestäni hieman poikkesi teoksen yleisestä teemoituksesta. Asiaa olisi varmasti riittänyt naisen asemasta vielä sen yhden kohtauksen verran ja sikatilallisista voisi tehdä oman näytelmänsä. Voisin käydä katsomassa senkin.

Näytelmässä on muuten myös mahdollisuus nähdä Robin Svartströmin penis, mikäli se jotakuta kiinnostaa.

Lyhyesti sanottuna: suosittelen sekä näytelmää että kirjaa lämpimästi, yhdessä ja erikseen. Toivotan tiimille mainiota esityskautta ja potkuja ensi-iltaan!

Esitysajat ja informaatiota lipuista Ryhmiksen sivuilta.

Laura Gustafsson: Huorasatu

Laura Gustafssonin Huorasatu (Into, 2011) saa hengästymään, voimaan pahoin, ajattelemaan ja toisinaan hymyilemään. Minulle se osoittautui teokseksi, joka keskusteli kanssani naisen asemasta, inhimillisyydestä, lihansyönnistä, turkiksista, kreikkalaisista jumalista, seksistä ja rakkaudesta.

"Etkö ymmärrä, alaston nainen on pornografiaa, kaikki eivät hyväksy sellaista."
"Ai niinku ketkä?"
"Esimerkiksi siis jotkut tietyt kansallisuudet."
"En henkilökohtaisesti sellaisia kansallisuuksia olekaan tavannut!"
"Joo mutta me tiedämme. Me olemme korrekteja."
Vartijat takavarikoivat passin ja töytäisevät Afroditen ulos kopista.
"Tervetuloa Suomeen!" he sanovat yhteen ääneen. 

On Afrodite, jolla ei mene ihan hyvin. Aviomies on mäntti, rakastaja on kusipää ja lisäksi se rakastaja vielä tappoi yhden kivan pojan. Poika on siis haettava helvetistä, mutta Afrodite joutuukin vahingossa Suomeen. Ei se mitään! Suomessa on kylmä, mutta ihan kivaa koska lehdet ottavat mielellään kuvia vähäpukeisesta kohublondista.

Kallasta tulee osa-aikainen prostituoitu. On se paikoin vähän inhottavaa tai vähintäänkin kiusallista mutta siitä maksetaan paljon paremmin kuin hänen pääasiallisesta työstään. Ja lopulta, miehet ovat miellyttäviä, hyvin pukeutuneita silloin kun pukeutuneita ovat, ja varakkaita yksilöitä, jotka ottavat Kallan huomioon.

Toisaalla ovat Milla ja Kalla, tutut vuosien takaa. Millalla ja Kallalla on molemmilla puutetta rahasta, eikä työkokemuksella häikäistä ketään joten he päätyvät seksityöläisiksi. Ja kohtaavat muuten myös Afroditen ja oppivat lisää rakkaudesta ja seksistä. Ja elämästä. Ja pääsevät tässä maallisessa elossaan vähän erilaisiin sfääreihin käsiksi kuin mihin ehkä tällainen tavallinen pulliainen ulottuu.

Oikeastaan juoni on melkoisen monimutkainen, sillä miljöönä on niin Kreikka, Helsinki, Helvetti kuin Patriarkaattikin, henkilöhahmoja on monta ja uusia teemoja heitellään nurkan takaa ja sivulauseissa. Mutta ei sekään haittaa! Sillä vaikka Huorasatu on välillä melkoista tykitystä, toisinaan lähes splatterinomaistakin, niin se oli kokonaisuudessaan nautittava ja vinkeä lukukokemus. Vaikka tuntuu vähän hassulta sanoa nauttineensa tämän kirjan lukemisesta. No, joka tapauksessa. Varsinaisten juontakuljettavien lukujen väliin on lisäilty katkelmia vanhoista naisia koskevista myyteistä tahi viitataan tunnettuihin naisista kertoviin elokuviin.

Enpä nyt osaa oikein järkevästi tästä mitään sanoa, kuin että tykkäsin ja pidin siitä miten ajatus lähti mukaan ja osissa kohtia nyökyttelin ja välillä mietin että kärjistetäänköhän tässä nyt vähän (todennäköisesti joo). Ja välillä olin että joo, tässä on nyt aika paljon asiaa ja aika monen puolesta liputetaan mutta menköön, vedetään henkeä ja etiäpäin.

Huorasatu ei täysin onnistunut lyömään minulta ilmoja keuhkoista, sillä Gustafssonin tyyli oli tullut tutuksi jo Ylen Radioteatterin esittämän Pet Shop -kuunnelman myötä. Räväkältä ja häpeilemättömältä se tuntui silti. Gustafsson kirjoittaa jännää, rikkonaista ja eri tyylien välillä hyppelehtivää tekstiä ja rikotaanpa siellä niin kutsuttu neljäs seinäkin. Ei ehkä heikkohermoisille, mutta jos haluaa lukea kiinnostavan kotimaisen esikoisen, joka ei pahemmin muille kumartele niin siitä vaan.

Huorasatu tulee tammikuussa Ryhmäteatterin ohjelmistoon, ajattelin mennä katsomaan. Ja Ryhmis hei, pistäkää parastanne sillä uskalsin suositella esitystä lipunmyyntinne jonossa herralle ihan vain kirjan lukeneena ja näyttelijätiimin nähneenä.

Esimerkiksi Booksy syynaa kirjan juonta tekstissään minua paremmin ja Paula kuvaa tätä sanoilla rohkea raikas kumartelematon.

Tämä oli nyt myös viimeinen kirjani Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen. Loppukiri oli otettava, mutta tulipahan luettua useampi lukulistalla roikkunut kotimainen. Kiitokset Morrelle vielä haasteen lanseerauksesta!

Laura Gustafsson: Huorasatu
Into, 2011. 296 s.
Ulkoasu: Tex Hänninen

Radioaalloilta: Pet Shop

Minulla ei ole niinkään kokemusta kuunnelmien kuuntelusta, mutta tämä kiinnosti sen verran että päätin kokeilla. Olen nyt kuunnellut Ylen radioteatterin esittämää Pet Shop -sarjaa kolmen jakson verran, ilmestyneenä niitä on jo neljä, ja olen täysin koukussa. Toisen jakson kuuntelin jopa kahteen kertaan, koska kuuntelin sitä samaa aikaa kun tein töitä ja halusin varmistaa olevani kärryillä. 

Ja mikäs siinä kuunnellessa, sarjassa on nimittäin kiinnostava juoni ja mainio toteutus. Sarjan on ohjannut Sakari Hokkanen, äänisuunnittelijana on Tiina Luoma ja ääninäyttelijöinä siinä ovat mm. Alina Tomnikov Kultakutrina, Mirjami Heikkilä Villikissana, Hannele Lauri Femme fatalena sekä herra Ylppö Saatanana. Sarja sijoittuu elokuiseen, painostavan kuumaan (Itä-)Helsinkiin.

Alkuasetelmassa kuullaan, kuinka Laajasalosta on kadonnut pyörätuolilla liikkuva nainen, joka ei osaa puhua. Sieppauksen kautta käynnistyy tapahtumaketju, joka syöksee rauhaisan kaupungin kaaostilaan. Ulkona ei ole yhtäkkiä turvallista liikkua yksin, etenkään jos on nainen ja kaupunki on pimeä. Pääosin kerrotaan Kultakutrin ja Villikissan tarinoita, vaikka lähes yhtä suuressa osassa ovat myös mystiset Femme fatale ja Saatana (joiden äänityöskentely on mahtavaa kuultavaa).

Juonesta en oikein osaa sanoa mitään järkevää tuon alkuasetelman lisäksi. Lainaan siis sanoja Radioteatterin sivuilta:

Satu sekoittuu itä-Helsingin todellisuuteen, porno ja splätter kuplivat traagisen romanttisen pinnan alla.

Mitäpä sitä muuta jauhamaan. Jännittävä ja kutkuttava, parhaiten saat selville kuuntelemalla itse.

Kuulin tästä kuunnelmasarjasta ensimmäistä kertaa sarjan käsikirjoittajalta itseltään, kun olin Into-kustantamon bloggaajatapaamisessa. Tapaamisessa Gustafsson lahjoitti ensimmäisen jakson käsikirjoituksen ja kertoi kuunnelmasarjan alkavan piakkoin. Radioon sarja on laitettu määritelmällä aikuisten kauhusatu, vaikka Gustafsson itse on kirjoittanut sen eroottisena trillerinä. En nyt tiedä miksi tuottajien mielestä Pet Shop ei määritelmää täytä, minun mielestäni se näin kolmen osan perusteella pätee varsin hyvin.

Menkää äkkiä kuuntelemaan, ensimmäinen jakso verkossa vielä kuusi päivää. Saman linkin kautta löytää myös myöhemmin ilmestyneet osat.