Lavalta: Joulutarinoita (Porttiteatteri / KokoTeatteri)

Kuva: KokoTeatteri

Tulkoon joulu kaikille

Joulumieli on ollut tänä vuonna vähän hakusessa, luntakin on vain satunnaisesti. Onneksi kohdalle osui Porttiteatterin Joulutarinoita, jota esitetään KokoTeatterissa Tuija Minkkisen ohjaamana. Porttiteatteri on ammattilaisvetoinen vankilasta vapautuvien teatteri ja tällä kertaa esityksen teemaksi on otettu joulutarinat niin vankilasta kuin sen ulkopuolelta.

Iloiseksi esitystä ei tosin voi väittää, vaikka lavan puitteet ovat jouluiset. On punaista, joulukuusi, Juhlapöydän konvehteja ja näyttelijöillä on tonttulakki päässään. Kerrotut tarinat ovat kuitenkin sävyltään usein surullisia. Kerrontatavaksi on useimmissa tapauksissa valittu kuitenkin tragikoomisuus ja se tekee esityksestä hieman keveämmän ja paikoin myös todella hauskan.

Esiintyjät ovat mainioita. Jouluista kerrotaan omalla tyylillä ja puheen lisäksi ei tarvita sen kummempaa, pelkät sanat riittävät. Sanna Salmenkallion hieno musiikki tukee joitakin kohtauksia, mutta tarvittaessa osataan luottaa myös hiljaisuuteen. Keskiössä ovat nyt ihmisten tarinat ja joulun herättämät tunteet ja siinä ei sen kummempaa tarvita. Kohtausten lataukset puretaan huimalla juoksentelulla ja iloisella musiikilla, sitten voidaan taas siirtyä seuraavaan.

Noin puolitoista tuntia kestävän esityksen aikana tunteet heiluvat siis laidasta laitaan niin lavalla kuin katsomossa. Mieleen jäävät juustoinen Suomi-joulu etelän lämmössä, Kisiksen putkaan päättyvä jouluinen raitiovaunumatka, isän kirje lapsille sellistä jouluna, ennen joulua kadonnut äiti, pelko siitä, että joulun illuusio hajoaa taas. Tarinoiden kanssa vuorottelevat jouluiset laulut, joista viimeinen saa kyyneleet silmiin.

Joulutarinoita muistuttaa siitä, mikä joulussa lopulta on tärkeää. Kliseisen idyllistä joulua ei monessa paikassa nähdä, mutta joulu on kaikilla kumminkin. Kiitos porttiteatterilaiset ja oikein hyvää joulua kaikille!

Esityksiä on vielä tällä viikolla tiistaina (12.12.) ja keskiviikkona (13.12.).

Kiitokset KokoTeatterille kutsuvieraslipusta.

Lavalta: ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin (KokoTeatteri)

Kuva: Anna Aalto / Heasta

Kaivatessaan eurooppalaista nykydraamaa sietää suunnata katseensa KokoTeatteriin. Tänä syksynä suomenkielisen kantaesityksensä sai Lucy Kirkwoodin näytelmä ensin tuntui tyhjyys kun sydän otettiin pois mutta nyt on kaikki hyvin, jossa aiheina ovat muun muassa ihmiskauppa ja prostituutio. Luvassa ei siis ollut mitään kevyttä perjantai-illan viihdettä.

Parikymppinen Dijana on ajautunut prostituution ammattiin, vankilaan jossa on silkkilakanat ja jonka roskiksessa olevien kondomien laskemiseen eivät kahden käden sormet riitä. Rahaa on tienattava vielä vähän, jotta velka parittajaksi muuttuneelle poikaystävälle on maksettu ja saisi passin takaisin. Sitten Dijana voi lähteä Brightoniin etsimään sitä jota kaivataan, syödä sipsejä autossa ja mennä mereen uimaan. Satumaista pelastusta ei kuitenkaan ole luvassa, sen arvaa jo pian, vaikka Dijana pitääkin ulkokuorensa vahvana ja asenteensa toiveikkaana.

Kesällä Pietarin valtiollisesta teatteritaiteen akatemiasta valmistunut Anna Andersson tekee vahvan roolityön Dijanana. Kirkassilmäisenä ja reippaalla asenteella Dijana johdattaa katsojan elämänsä vankiloiden läpi esitellen, kertoen, vakuuttaen että hän tietää mitä tekee ja mitä tuleman pitää. Hänellä on mahdollisuus valita. Andersson ottaa rohkeasti kontaktia katsojiin, muttei tyrkytä, esiintyminen on luontevaa. Toivomme, että tästä nuoresta näyttelijästä kuullaan vielä paljon. Näytelmän toisessa roolissa nähdään näyttämödebyyttinsä tekevä Blessing Osemwegie. Kohtaus kahden naisen välillä on vahva ja esityskauden edetessä tunnelma varmasti vielä syvenee.

Näytelmän aikana liikutaan kolmessa Dijanan elämän huoneessa ja ne on toteutettu KokoTeatterin tiloissa kaikki komeasti. Ensimmäiset kaksi nähdään ensimmäisellä puoliajalla ja kolmanteen johdatetaan väliajan jälkeen pitkin villiä ruudullista käytävää. Dijana itse siirtyy tilasta toiseen visuaalisesti näyttävin ratkaisuin, mutta ne saatte itse käydä havaitsemassa. Esitys kannatti melkein käydä katsomassa pelkän tilankäytön vuoksi. Suosittelen myös esityksestä poistuessa suuntaamaan katseen vielä kohti huonetta yksi, ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan kun teette sen.

Kuva: Anna Aalto / Heasta

Kirkwood haastatteli näytelmää tehdessään seksityön ammattilaisia ja näin teki myös KokoTeatteri valmistaessaan esitystä yhdessä Pro-tukipisteen kanssa. Uskottavuus lisääntyy huimasti ja esitystä katsoessa tulee olo, että tässä on oikeasti haluttu ymmärtää ja kuvata sitä maailmaa, josta päähenkilö itsestään löytää. Esitys on koskettava ehkä juuri senkin takia, että Dijana ei uhriudu ja sääli itseään, vaan tapahtumien ja asioiden nurja puoli tulee kuin kylkiäisenä katsojan itsensä havaittavaksi.

Julkisen liikenteen puuttumisen vuoksi meitä oli perjantain esityksessä todella vähän. Tuntuu vähän syylliseltä sanoa tämä, mutta tavallaan se oli hyvä, sillä näin esityksestä tuli todella intiimi ja kontakti Dijanan ja yleisön välillä oli intensiivinen. Toivon kuitenkin, että syksyn lopuissa esityksissä on täysiä katsomoja, sillä aihe on tärkeä ja esitys komea. Suosittelen lämpimästi.

Kiitokset KokoTeatterille kutsusta esitykseen.

Lavalta: Tyttö tulossa (KokoTeatteri)

Hazel (Katja Joutsijoki) ja Daniel (Eetu Alppi) riitelevät. Kuva: Jaakko Vuorenmaa

KokoTeatterin kevään ensimmäisenä ensi-iltana nähdään irlantilaisen Nancy Harrisin näytelmä Tyttö tulossa. Muutaman vuoden vanha näytelmä on ilmeisesti ollut maailmalla varsin suosittu ja se esitetään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Viimeisestä Koko-käynnistäni on jo hetki, joten oli hauska pelata Hämeenkadun tiloihin katsastamaan uuden esityksen ensi-iltaa.

Hazel (Katja Joutsijoki) kipuilee tulevan äitiydensä kanssa. Ura lakinaisena on vaihtunut yritykseen maahantuoda oliiviöljyä, mutta tekemistä tuntuu silti olevan liian paljon. Suhde 8-vuotiaaseen Daniel-poikaan (Eetu Alppi / Miku Yli-Tepsa) on myös jännittynyt, sillä poika tuntuu arvaamattomalta eikä aviomies (Sesa Lehto) vaikuta ymmärtävän. Vapaaehtoistöissä Haitissa toimiva plastiikkakirurgi-isä päättää joka tapauksessa yllättää vaimonsa palkkaamalla lapsenhoitajaksi irlantilaisen Annien (Nelly Hristsova).

Hazelille yllättäen saapunut apu ei tunnu luontevalta. Kotiäitiä lähinnä häiritsee kolmikymppisen lastenhoitajan ilmestyminen, etenkin kun poika ja aviomies tuntuvat uuteen tulokkaaseen tavattoman ihastuneilta. Lähinnä kaupunkiasunnon keittiössä tapahtuva näytelmä pelaa perheen sisäisillä valtasuhteilla, vanhemmuuden vaikeudella ja salaisuuksilla, joita jokaisella on omansa. Kahden ja puolen tunnin mittainen näytelmä vie mukanaan psykologiseen trilleriin, joka pitää jännitystä yllä tavattoman hienosti ja kuumottavasti.

Richard (Sesa Lehto) esittelee Annielle (Nelly Hristsova) kuvia Haitista. Kuva: Jaakko Vuorenmaa

Erikoismaininnan tällä kertaa näyttelijöistä saa tällä kertaa perheen Daniel-poikaa näytellyt Eetu Alppi. Nuorella 11-vuotiaalla on homma hallussa ja roolisuoritus ei kalpene ammattilaisten rinnalla. Häiriökäyttäytymisestä syytetty poika poukkoilee aikuisten maailmassa ja Alppi tekee vakuuttavan ja jopa pelottavan roolisuorituksen Danielina.

Tyttö tulossa pysyy hienosti kasassa ja sai ainakin minut arvuuttelemaan mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua. Ilahduksekseni päädyin myös huomaamaan, että omat hypoteesini lensivät kerta toisensa kerran roskakoriin ja näytelmä yllättää moneen otteeseen. Anna Veijalainen on ohjannut näyttelijöidensä kanssa taitavan ja painostavan näytelmän.

Esityskausi jatkuu vain maaliskuun loppuun, joten lipuista kiinnostuneiden kannattaa olla ripeitä.

Kiitokset Kokolle kutsuvieraslipusta.

Syystärpit! eli kulttuuria, kiitos

Heräsinpä tässä siihen, että teatterit avaavat taas oviaan ja näytöksiä pukkaa jos jonkinlaisia. Liput himoitsemiinsa esityksiin kannattaa hankkia ajoissa ja niinpä meilläkin on nyt kotona pyöritelty kalenteria ja mietitty että millekäs päivälle ja mitä hankitaan. Tässä meikäläisen tärpit syyskaudelle, olkaa hyvä.

Chicago / Lahden Kaupunginteatteri // Katsottu 18.10.
Voi Lahti-rakas, älä petä, sillä kuinka hienoa on että siellä tehdään Chicago! Mielestäni mainio musikaali tämä ja Lahti on hyvä musikaalikaupunki, joten yhtälöhän ei voi mennä pieleen? Ensi-illat 12. ja 13.9.

Ender's Game / Teatteri Toivo // Katsottu 10.10.
Lisäsin tämän avaruusoopperan tänne nyt vasta lokakuussa, en ymmärrä miten olen sen unohtanut! Toivon Enderiä olen odottanut siitä asti, kun luin tuossa kesällä kirjan ja sitten tajusin että tätä tehdään ja harjoituskuvat näyttävät niin hyvältä. Uskon, että scifi-klassikko on saanut arvoisensa toteutuksen.

Mad House Helsinki // Koonti tapahtumasta
Mad House valtaa Suvilahden Tiivistämön lokakuussa. En vielä tiedä mitä kaikkea menen katsomaan, mutta olen erittäin kiinnostunut tästä monipuolisen oloisesta taidefestivaalista. Toivon saavani lipun ainakin Hamlet Privateen. Tapahtuma 1.-29.10.

Miten menestyä vaivatta liike-elämässä / HKT // Katsottu 2.10.
Ei mahda mitään, syksyn jättimusikaali kiinnostelee. 1960-luvun musikaali on minulle ennestään tuntematon, mutta roolitus ja puvustus vaikuttavat lupaavalta. Jos huumoria ei ole vedetty liian överiksi, voisi tämä olla ihan nappivalinta. Ensi-ilta 27.8.

Ruusulankatu 10 / Q-teatteri // Katsottu 23.9.
Ruusulankatu 10 kertoo kiistellyn Ruusulankadun asumisyksikön nuorten elämästä. Esitys perustuu haastatteluihin ja erilaisiin dokumentaatioihin. Esityksen lähtökohta viehättää. Esityksiä vain vähän, hanki liput ajoissa! Ensi-ilta 11.9. Myös Q-teatterin Ihanat ihmiset kiinnostaa, Q:ssa saa aina yllättyä.

Supernaiivi / Ryhmäteatteri // Katsottu 15.11.
En voi vastustaa punaisia palloja ja hakkaleluja. Erlend Loen yhteen tunnetuimmista romaaneista perustuvan näytelmän pääosassa nähdään Ylermi Rajamaa. Olen nähnyt esityksestä jo yhden version Tikkurilan teatterin tekemänä, se oli mainio, joten odotukset ovat korkealla. Ensi-ilta 9.10.

The Pianist / Circo Aereo & Cirko // Katsottu 21.9.
Ihastuin viime jouluisessa Cabaret Jamonissa loistavaan klovni-miimikko Thomas Moncktoniin. Niinpä tämä herran hittiesitys oli varma valinta syyskauden katsottaviin. Esitykset 17.9. alkaen.

Totuus vs. tarina / Kokoteatterin improklubit 8.9.-8.12.
Keväällä improklubit jäivät harmikseni väliin, nyt uutta yritystä kehiin. Koska ovat kuulemma mainioita nämä klubit.

Vallankumous / KOM-teatteri // Katsottu 14.1.2015
KOMiin kelpaa yleensä mennä yllättymään, voisin siis taas mennäkin. Vallankumous lupailee hyvyyden vallankumousta, uskoa, toivoa ja rakkautta. Ja Pekka Valkeejärvikin siellä. Ensi-ilta 8.10.

Vanja-eno / Kansallisteatteri // Katsottu 28.10.
Vanja-enoon hankin liput jo keväällä kun olivat tarjouksessa. Koska pitäähän sitä yksi klassikko aina jonnekin mahduttaa. Kaupunginteatterilla menee samainen näytelmä, mikä on vinkeää. Luulen, että jätän vertailun kuitenkin väliin ja tyydyn vain tähän yhteen. Ensi-ilta 17.9.

Että sellaisia. Varmasti tai sanotaan että toivottavasti sinne sekaan mahtuu vielä jotain yllättävää, joka ei vielä tullut vastaan.

Ja teille lukijoille vinkaan tässä ovelasti tärppinä, että Korkeasaaren Kissojen Yössä nähdään mainio Kissalaakso High School -musikaali (linkki vie fb-eventtiin // katsomaan pääsee Kissojen Yön lipulla, ei erillistä maksua siis) jossa myös allekirjoittanut heiluu lavalla. Tervetuloa!

Kultturellia ja ihanaa syksyä kaikille!

Kevään tärpit - kulttuuria kiitos!

Kipin kapin lippuja hankkimaan!

Viime syksynä tein itselleni tärppilistan syksyn teatterijutuista. Listan tekeminen selvästi auttoi, sillä onnistuin pinkomaan sen kokonaan läpi ja nyt lienee paikallaan kahlata läpi myös kevään tarjonta. Tällä kertaa tosin ajattelin laajentaa valikoimaani myös teatterista muihinkin esittävän taiteen muotoihin, hui! Seuraavassa siis Kujerruksien kevään 2014 tärppilista!

Sikäli mikäli ehdin näitä katsomaan niin katsomisen jälkeen linkkiä ilmestyy vinkin perään. Ja sanottakoon tähän alkuun vielä se, että on aika ihanaa olla ilmoittautuneena teatterien tiedotuslistoille kun kevätkauden lehdet tulevat postissa kotiin.

Cirko

Laitan Cirkon tähän nyt ihan vain yleisesti ottaen koska siellä on vaikka mitä kiinnostavaa! Keväällä on paljon erilaisia esityksiä ja toukokuussa järjestetään Cirko-festivaali. Cirko-festivaalin tiimoilta ostimme jo meille liput kanadalaisen The 7 Fingers -ryhmän Traces-esitykseen.

Isänmaallinen messu - Halleluja perkele! / KOM-teatteri

Esityksen nimen nähtyäni mietin vähän että oisko tää nyt tärppi vai ei, mutta kuvauksen luettuani totesin että joo. Suomalaiset eturivin kirjoittajat puhuvat suunsa puhtaaksi ja pohtivat kansakunnan tilaa, lavalla KOM-ensemble. Luvassa on kuulemma laulua, pelastautumissuunnitelmaa ja saarnaa. Esitys vedetty ohjelmistosta liian tiukan aikataulun vuoksi.

Jekyll ja Hyde / Turun kaupunginteatteri

Harmitti, kun en syksyllä ehtinyt katsomaan mutta tämähän menee vielä keväälläkin! Klassikkotarina Jekyll ja Hyde on puettu Turun kaupunginteatterissa musikaalimuotoon, pääroolissa häärii Riku Nieminen. Kavereilta tuli vielä kaiken lisäksi sen verran hyvät suositukset, että nähtävä on. - nähty 5.4.2014

Järki ja tunteet / HKT

HKT tuo lavalle keväällä Austen-klassikon. Klassikoiden lavalle tuomisessa on omasta mielestäni aina haasteensa, mutta parhaimmillaan se voi onnistua erittäin hyvin. Päätän tällä kertaa laskea toivoni pääosakaksikon, Sara Mellerin ja Kreeta Salmisen varaan.

Kaspar Hauser / Q-teatteri

Q-teatterin kevään uutuus lupaa kertoa Y-sukupolven tarinan. Itselleni alkaa olla Q-teatterin suhteen sellainen fiilis, että en hirveästi tutustu mitä siellä näytetään vaan menen vaan. Ensinnäkin siellä on hyviä näyttelijöitä ja toisaalta sieltä ei tule ainakaan lähdettyä ihanhyväkolmekauttaviis-meiningillä. Lisäksi kuulin satunnaisen kohtaamisen aikana Eero Ritalalta että tästä on tulossa aika hyvä. - nähty 19.3.

Kaunotar ja Hirviö / Kansallisbaletti

Innostuin taas kun tajusin että kappas, sen lisäksi että räpellän sunnuntaisin balettitunneilla sitä voi ihan oikeasti myös mennä katsomaan. Kansallisbaletti tarjoilee keväälle klassikkosadun lumottuine prinsseineen ja rakkaustarinoineen.

Kokoteatterin improklubit

Koko-teatteri tarjoilee kevätkaudella improklubeja kaksin kappalein. Joka kuukauden toisena maanantaina Koko Jazz Clubin lavalla nähdään Totuus vs. tarina eli sinne ja takaisin jossa julkkisvieraan kertomasta tarinasta näyttelijät improvisoivat jotain uutta. Joka kuun viimeisenä maanantaina puolestaan päästään kokemaan Riskiryhmän improklubi teatterisalissa. Näihin haluaisin päästä edes kerran.

Luolasto / Kansallisteatteri

Syyksi melkein riittäisi, että näytelmässä esiintyy eräs suosikeistani eli Martti Suosalo. Tämän lisäksi näytelmän idea kuulostaa kiinnostavalta. Tutkimusryhmä seikkailee maan uumenissa etsien kristallijärven rannalta löytyviä maalauksia ja kohtaa luolastossa jotain kummallista. - nähty 1.4.

Nätti tyttö, vähän pehmee / Ryhmäteatteri

Nätti tyttö, vähän pehmee lupailee kuplivaa kerrontaa, pohdintaa olemassaolosta sekä Suomineidon vahvuudesta. En tiedä yhtään mitä odottaa, mutta myönnän tässä että nyt menen ensisijaisesti siksi että tykkään Ryhmiksen meiningistä ja en halua jättää näitä väliin. Sieltä saa aina jotain ajateltavaa, vähintään. - nähty 6.2.2014

Ovista ja ikkunoista / Kansallisteatteri

Oivallinen ranskalaiskomedia pyörii vielä kevätkaudella Pienellä näyttämöllä. Olin ilahtunut, koska kerrankin komediana mainostettu esitys nauratti ihan aidosti. Kristo Salminen ja Katariina Kaitue esittävät hienosti lopulta hermoromahduksen partaalle joutuvaa pariskuntaa, jonka kotiin alkaa yhtäkkiä ilmestyä kasoittain rahaa. Oma juttuni esityksestä täällä.

Sormet hunajapurkissa / Ryhmäteatteri

Jostain syystä tämä keväinen tärppilistani on kauhean näyttelijävetoinen, mutta entäs sitten. Ryhmäteatterin kevään toisessa ensi-illassa on pääosassa Sanna-Kaisa Palo, josta pidän aivan hirvittävästi. Ihmissuhteiden törmäyttäminen myös kiinnostaa mukavalta tai vähintäänkin kiinnostavalta.

Tohtori Zivago / HKT

Meinasin viime syksynä, että en nyt mene katsomaan tätä HKT:n (silloin) uutta musikaalia koska se ei lähtökohtaisesti oikein sytyttänyt. Tämän jälkeen olen monelta taholta kuullut, että kannattaisi ehkä sittenkin. Edes Antti Timosen vuoksi, joka on kuulemma tässä tosi hyvä pahis.

Mainiota kulttuurikevättä kaikille!

ps. Palaan myös aiheeseen Avoin kirje teatterikävijöille. Innostutaan ja fiilistellään, mutta höpötetään vasta esityksen jälkeen!

Lavalta: Pop Slut (KokoTeatteri)

Kuva: Emilia Raunio

KokoTeatterin syksyn toinen näytelmä purjehti harmikseni ohitse, mutta Sara Mellerin esikoisohjaukseen Pop Slutiin sentään ehdin. Ja siihenkin täpärästi. Esitykset olivat yhtäkkiä loppuunmyytyjä tai -varattuja ja hätä alkoi olla kädessä. Minä haluan nähdä tämän. Pommitin teatterin varauspuolta sekä sähköpostilla että puhelimitse ja onnistuin saamaan liput tiistaille.

Pop Slut on yökerho, unelmien estradi. Siellä tullaan nähdyiksi, esiinnytään yleisölle, tanssitaan ja kerrotaan siitä miten omaa naiseutta voi käyttää olematta seksiobjekti. Lavalle astelevat korkeissa koroissaan malli Octavia (Annika Poijärvi), Beyoncé (Heidi Kirves), Madonna (Kreeta Salminen), Rihanna (Rosanna Kemppi) sekä Britney (Iina Kuustonen). Tekoripset räpsyvät, diskopallo pyörii ja takamusta sheikataan oikein urakalla.

Millaisia ovat nämä naispuoliset popikonit, suuria sankareita vai traagisia hahmoja? Oman itsensä valtiaita? Sitä pohditaan Pop Slutissa, mutta puheelle annetaan vain vähän sijaa. Estradin valtaavat mainiot tanssi- ja laulunumerot, joita ei voi kuin katsoa ihaillen. Ja samalla vähän naurattaa ja surettaa, sillä koreografiat on ammennettu musiikkivideoiden maailmasta eivätkä ne ole välttämättä naisille ystävällisiä paikkoja.

Mies kiitteli kovasti visuaalisuutta ja koreografioita. Iskut osuivat kohdalleen, jalat nousivat ja homma oli hallussa, harjoiteltu on selvästi paljon. Hänen mielestään on tosin surullista, että tämä aihe, siis naisen alistettu rooli popkulttuurissa, ei sinänsä ole itsestäänselvyys jo kaikille vaan siitä pitää edelleen herättää keskustelua sen sijaan että päästäisiin jo korjaamaan asiaa. Tästä huolimatta esitys oli silti todella hieno ja siitä pidettiin kovasti.

Kuva: Emilia Raunio

Kaiken glitterin, hauskanpidon ja kantaaottavuuden alta löytyy timanttisia hetkiä. Madonna romahtaa lavalle ja Annika Poijärvi vaihtaa naisellisuutensa hetkeksi miehisyydeksi ja laulaa siitä miten tahtoo nähdä niitä alusvaatteita. Musiikkinumeroihin on tehty myös oivallisia käännöksiä suomeksi, esimerkiksi Destiny's Childin Independent Woman pt. 1 taipuu messeviin mittoihin. Vaikuttavimmaksi hetkeksi minulle nousi kuitenkin Iina Kuustosen Britneyn viimeinen yksinlaulu. Se oli hieno hetki.

Erityishatunnosto annetaan tällä kertaa Heidi Kirveelle, joka selkävammastaan huolimatta esiintyi ja oli vakuuttava Beyoncéna. Itse asiassa valtaistuimella poseeraava tähti loi hyvää kontrastia lavalla kieppuville ja temppuileville kilpasiskoilleen.

Loppupeleissä Pop Slut tarjoili minulle sopivasti pureskeltavaa. Vaikka asia ei varsinaisesti ollut uutta, tuli se sen verran nätissä paketissa että kelpasi katsoa, kokea, nauraa ja sen jälkeen aloittaa pohtiminen että niin hei, mites tää.

Lavalta: Nainen ja karhu (KokoTeatteri)

Kuva: Octavian Bâlea

Seinustalla vilkkuvat hypnoottiset jouluvalot, sekainen vaatekasa vetää katseen puoleensa. Mielenmaisema on rikkinäinen. Keski-ikäinen nainen purkaa elämäänsä, suruaan ja iloaan katsojille. Puhuu kusiselle karhulle joka ei kuitenkaan vastaa. Nainen, joka tahtoo elää.

Salla Kozma esittää naista hypnoottisesti. Hän huutaa ja puhuu hiljaa, hymyilee ja on uhkaava. Väkivaltainenkin, jopa ahdistava. Esitys tulee lähelle, tila on pieni ja tuntuu muuttuvan koko ajan pienemmäksi. Teksti on Kristian Smedsin, samoin osa ohjauksesta. Toisena ohjaajana on toiminut Marjo-Riikka Mäkelä.

Mies sanoi, että harvoin on tuntenut itsensä teatterissa yhtä uhatuksi. Näyttämöllä oleva nainen tuntuu epästabiililta ja uskottavalta, sellaiselta että ei ole aivan varma mitä seuraavaksi voi tapahtua. Näyttämön ovikin on väärällä puolella huonetta, pois ei uskalla lähteä.

Ei sillä, että esityksestä haluaisi lähteä pois. Vaikka olo on välillä vaivaantunut ja toisinaan hieman pelokas ei silti halua poistua. Haluaa tietää mitä tapahtuu, mitä seuraavaksi, kuka joutuu syntipukiksi, kenet armahdetaan.

Poistun esityksestä hämmentyneenä. En voi sanoa varsinaisesti nauttineeni, olo on kuin puulla päähän lyöty, mutta en voi väittää myöskään olevani yllättynyt. Jotain tällaista, tai jotain sinne päin, odotinkin. Lopputulema on vaikuttunut ja sekava. En suosittele herkkänahkaisille, mutta ehkä heille jotka haluavat kokea jotain.

Nainen ja karhu on European Theatre Collectiven, KokoTeatterin, Smeds Ensemblen ja Los Angeles Cjekhov Studio Internationalin yhteisproduktio.

Kiitokset kutsusta European Theatre Collectivelle.

Miksi mennä teatteriin ja syksyn tärpit

Väliajalla voi hyvällä omallatunnolla ottaa lasin kuohuviiniä. Tai pullaa (Ryhmiksessä ja Q:ssa ainakin on hyvät leipomustuotteet).

Olin perjantaina kolmatta kertaa tänä kesänä katsomassa Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydäntä. Sen lisäksi Hanna listasi omia kirjallisia teatteritärppejään ensi syksylle. Nämä yhdessä saivat minut miettimään, miksi ihmeessä käyn mielelläni teatterissa.

Olen innostunut teatterissa käymisestä tosissani viimeisen kuuden vuoden aikana. Tein laskeskeluja blogimerkintöjen perusteella. Vuonna 2011 kävin teatterissa 14 kertaa ja 2012 16 kertaa. Tämän vuoden saldo on 14 kertaa ja toivon luvun nousevan yli kahdenkymmenen. Aikaisemmin viehätys perustui paljolti omaan näyttelemisinnostukseen, tämä johtikin Korkeasaaren teatteriin liittymiseen vuonna 2009. Nyttemmin, vaikka näyttelemisestä pidänkin, huomaan yhä enemmän nauttivani katsojan osasta. Siitä, että minut lumotaan, saadaan nauramaan ja pelkäämään, uppoutumaan tarinaan. Se on aika siisti tunne.

Minusta on myös mukava pukeutua teatteriin. Tämä ei tarkoita sitä, että tarvitsisi pönöttää ja kärsiä epämukavista ja kiristävistä vaatteista koko esityksen ajan. Vaatteet voivat olla mukavat, mutta silti siistit. Omasta mielestäni se on kunnionosoitus teatterin tekijöille, että vaivautuu hieman katsomaan mitä päällensä laittaa. Ulkoilmateatterit toki sitten vielä erikseen, sinne riittävän lämmintä päälle ja tarvittaessa huopa mukaan.

Kannattaa myös jättää hajusteet kotiin ja jos vain mahdollista vetää ne viimeiset sauhut reippaasti ennen esityksen alkua. Yleisössä nimittäin istuu aina hajuherkkiä, joilta teatterinautinto saattaa mennä ihan pilalle. Jos kuulut hajuherkkiin kannattaa muutenkin lukea esitysten tuoteselosteet tarkkaan, usein teatterisavun, -tupakan tai muiden hajusteiden käytöstä varoitetaan etukäteen.

Ja jos nautit: anna esityksestä palautetta. Useiden teattereiden nettisivuilla on palautelomakkeita tai sitten voi lähestyä myös sähköpostilla. Itse ainakin tekijänä arvostaisin positiivista, vilpitöntä palautetta.

Anna siis teatterin viedä mukanaan. Valitse omat suosikkisi ja mene myös mukavuusalueesi ulkopuolelle.

Lopuksi vielä omat teatteritärppini syksylle, näitä tulikin aika paljon. Kiitos Hanna ideasta!

Päivitys 20.10. Linkitän vinkkien perään myös omat tekstini esityksistä kun olen ne ehtinyt käydä katsomassa.

Appelsiinitemppu / Kulttuuritalo Stoa
Tämä on ihan ehdoton valinta! Näin esityksen keväällä Korjaamolla, marraskuussa on kaksi esitystä Stoassa. Appelsiinitemppu oli huimaava, ovela ja kipeän kaunis näyttäessään katsojalle illuusioita ja paljastaen henkilöhahmojen salaisuuksia.

Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa / Espoon Kaupunginteatteri
Esitystalouden ensimmäinen osa oli aivan hulvaton, joten tämä on ehdottomasti nähtävä myös. Lisäksi lavalla on yksi suosikkinäyttelijöistäni eli Martti Suosalo. Liput kannattaa varata ajoissa, edellinen esitys oli pian melko loppuunmyyty tai varattu. -- Esitystalous 2 - Tehtävä Espoossa 30.10.

Charles Dexter Wardin tapaus / Tikkurilan teatteri
Kävin itse katsomassa tämän H.P.Lovecraftin pienoisromaanin perustuvan näytelmän keväällä ja pidin siitä kovasti. Kahden miehen näytelmä on intensiivinen ja sopivasti pelottava. Näytelmästä voi myös nauttia ilman Lovecraft-tietämystä, sillä itselleni kirjailija ei ole juuri nimentuntemusta tutumpi. Esityksiä on vain viisi marras-joulukuussa, joten ole tarkkana.

Hämeenlinna / Q-teatteri
Q-teatteri tekee oman mielikuvani mukaan siistejä ja uskaltavia ratkaisuja, jotka onnistuvat joko täysiä tai sitten eivät. 2/3 edellisistä käynneistäni sanovat, että onnistuvat. Juha Itkosen Hämeenlinna on siis nähtävä. -- Hämeenlinna 21.11.

Jäniksen vuosi / Ryhmäteatteri
Paasilinnan klassikkoteos on lukematta ja nimi tuo mieleen vain Samuli Putron biisin. Oli miten oli, Ryhmikseltä uskallan mennä katsomaan käytännössä mitä vaan. Aina olen yllättynyt, joskus hämmentynyt, ei ole harmittanut. (ja sitten esityksessä on Juha Pulli, jota pääsin kättelemään viime Robbarin väliajalla, kui siistiä!) -- Jäniksen vuosi 12.10.

Kiviä taskussa / HKT
Tiedetään, Kiviä taskussa on pyörinyt jo ties kuinka monta vuotta. Mutta se on vaan niin hyvä, itse olen nähnyt sen kolmesti. Ja nyt haluaisin nähdä vielä neljännen kerran. Liput tuntuvat taas olevan loppuunmyydyt, mutta peruustuspaikkoja kannattaa aina yrittää (ja suoraan HKT:n lipputoimistosta sitten). Paljon rakkautta Suosalolle ja Nuojualle siitä, että ovat jaksaneet tätä niin monta vuotta. -- varasin liput helmikuuksi, hiphei!

Lavaklubi / Kansallisteatteri

Kannattaa ehdottomasti tutustua myös Lavaklubin (yllä) tarjontaan. Vinkeiden keikkojen lisäksi siellä järjestetään paljon teatterin tekijähaastatteluita ja syksyllä alkaa myös Yllätysklubi (ensimmäisen kerran 14.9., itse en pääse, menkää te!). Muista myös Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubi!

Lähes onnellinen mies / Ryhmäteatteri
Keväällä Ryhmis käsitteli naisen asemaa yhteiskunnassa Huorasadun kautta. Nyt on miesten vuoro kertoa, avata ikkuna miesten pahoinvointiin ja ristiriitaiseen asemaan yhteiskunnassa. Ainakin tekijätiimin perusteella vaikuttaa oikein lupaavalta. -- Lähes onnellinen mies 5.10.

Orkesteri - The Everlast / KOM-teatteri
Kun asuu samassa taloudessa musiikkimiehen kanssa herättää KOM-teatterin Orkesteri - The Everlast mielenkiintoni. Näytelmä kertoo hääkeikoilla tienaavasta bändistä, jonka riveissä nahistellaan ja juonitellaan. Kuulostaa lupaavalta. -- Orkesteri 19.11.

Ovista ja ikkunoista / Kansallisteatteri
Ranskalaisen Sébastien Thiéryn komedia kertoo siitä, mitä ihmiselle tapahtuu kun rahaa alkaa ilmestyä yhtäkkiä tyhjästä. Mitä rahalla pitäisi tehdä, saako sitä käyttää, onko kyseessä rikos? Asetelma vaikuttaa herkulliselta. Näin mainoksen rautatieaseman tunnelissa, kiinnostuin. -- Ovista ja ikkunoista 5.12.

Pop Slut / Kokoteatteri
Mainospuhe lupaa uudenlaista musiikkiteatteria, spektaakkeleita ja sukupuoli-identiteetin käsittelyä. Kokossa tuppaa näkemään kaikkea jännää myös, toivottavasti ehdin katsomaan tätä. -- Pop Slut 26.11.

Pysy hengissä vielä tämä päivä / Kansallisteatteri
Kansiksen Omapohjan ohjelmistoa kannattaa seurata, siellä pyörii tuon tuostakin vaikka mitä kiinnostavaa. Pysy hengissä vielä tämä päivä kertoo mielenterveyspalvelujen alasajon seurauksista. Aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen ja vaikka esitys on todennäköisesti absurdista huumorista huolimatta rankka on tämä nähtävä. -- Pysy hengissä vielä tämä päivä 19.10.

The Rocky Horror Show / Turun Kaupunginteatteri
Tämä on ehdottomasti nähtävä! Rocky Horror Show on upealla tavalla vinksahtanut musikaali ja tilaisuutta nähdä se livenä ei voi ohittaa. Esityksessä on myös katsojien mahdollista osallistua esityksen kulkuun, alkuperäisen esitysasun mukaisesti. Mutta ei hätää, osallistuminen on vapaaehtoista. -- The Rocky Horror Show 7.12.

Ja on niitä muitakin. Tutki nettisivuja, selaile lehtiä ja älä jätä viime tinkaan, parhaisiin liput viedään käsistä ennen kuin huomaatkaan.

Lavalta: Kauko Röyhkä Koko kesä Kalliossa -klubilla

Vietimme torstai-iltaa tällä kertaa KokoTeatterin Koko Jazz Clubilla. Ohjelmassa oli Koko kesä Kalliossa -klubi, jossa tällä viikolla päätähtenä oli Kauko Röyhkä. Klubin idea on, että eri artistit saapuvat paikalle esittämään kappaleistaan jazz-sovituksia.

Minulla ei itselläni ole oikeastaan minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta herra Röyhkään. Osan kappaleista olin toki kuullut aiemmin, mutta en muista Miss Farkku-Suomi -elokuvaa lukuunottamatta kuunnelleeni niitä tarkoituksella. Röyhkä kuitenkin kiinnostaa minua artistina (ja kirjailijana), joten lähdin paikalle siipan kanssa kiinnostuneena (ja jännitin vain vähän miten Pöly pärjää itsekseen kotona).

Röyhkän kanssa soittivat muusikot Arttu Takalo, Severi Pyysalo, Timo Hirvonen ja Jussi Lehtonen, joista kolme jälkimmäistä esiintyivät triona ennen Röyhkää. Myöskään tällainen modernimpi jazz ei ole minulle kovin tuttua, mutta jazzista pidän kyllä. Huomasin, että helpointa minulle oli kuuntelu silloin kun pidin silmiä kiinni. Toivottavasti kukaan ei luullut että nukuin. Ainut varsinainen miinus oli äänentoistollinen: Röyhkän laulu kuului toisinaan hieman huonosti. Muuten äänentoistosta kiitosta, sillä musiikkia soitettiin sopivalla volyymilla. Ja sanonpa vaan, että on se vibrafoni ihmeellinen soitin, en oikeasti ymmärrä miten sitä voi soittaa.

Klubilla soitettiin muun muassa kappaleet Miss Farkku-Suomi, Talon meren rannalla ja Paska kaupunki. Mies halusi nostaa esiin, että erityisesti Lauralle-kappaleen jazzversio oli erittäin onnistunut ja sen bassoväli hieno. Myös encorena soitettu Steppaillen oli jazzasussaan mainio.

Tilana KokoTeatteri on jazzklubille mitä mainioin. Kynttilät loistivat ja viinilasit kilisivät. Kuuntelijoita oli myös niin paljon, että sali oli tupaten täynnä ja osa yleisöstä istui aulan puolella. Me saimme istumapaikat aivan salin reunalta, mikä oli toisaalta myös hyvä valinta sillä siinä oli myös viileää. Näköetäisyyskin oli sopiva. Jos kuitenkin haluaa paikan lähempää lavaa niin suosittelen saapumista paikalle ajoissa. Plussaa klubi saa minulta myös inhimillisestä aloitusajasta: ovet aukeavat klo 20 ja soitto soi klo 21.

Myös nestemäiset tarjoilut olivat hyvät ja kohtuuhintaiset. Lasi viiniä (12cl) maksoi 5 euroa, pullon sai 25 euron hintaan. Tarjolla oli myös hyvää talon omaa (alkoholitonta) inkivääriolutta (2,5 euroa lasi) jota suosittelen lämpimästi.

Koko kesä Kalliossa -klubin idea on mielestäni mainio ja miljöö miellyttävä. Tällainen modernimpi jazz ei välttämättä ole aivan minun juttuni, mutta nostan hattua taitaville soittajille, hyvin menossa mukana olleelle Röyhkälle sekä toivon klubille pitkää ikää ja suuria yleisömääriä. Lisäksi aion ehdottomasti testata jonain sunnuntaina jazzbrunssia, sillä uskon jazzin tahtiin olevan hyvä syödä.

Kiitokset KokoTeatterille kutsusta klubille.

Loppukesän keikat ja infot löytyvät täältä. Klubeja on jäljellä vielä seitsemän, joten vielä ehtii!

Lavalta: Miss Barbara (KokoTeatteri)

Kuva : Minka Heino / KokoTeatteri

KokoTeatterissa sai perjantaina 5.4. ensi-iltansa Miss Barbara - ihmiskauppamusikaali. Teoksen ovat käsikirjoittaneet Maria Oiva ja Anna Veijalainen, ohjauksen on tehnyt Oiva ja lavalla Miss Barbarana häärii itse Veijalainen seuranaan Timo Hirvosesta, Jussi Lehtosesta ja Arttu Takalosta muodostuva jazztrio. Esityksen sivuilla luvataan, että Miss Barbara on aivan erilainen kuin yksikään aiemmin kokemasi.

Väite pitää kutinsa, sillä perinteisissä musikaalitunnelmissa tässä ei liikuta. Aloitankin siis kirjoittamisen siitä helpoimmasta osasta toteamalla, että musiikki oli mainiota. Jazztrio pistää parastaan sekä sävellystä seuraten että improvisoiden. Soittimet vaihtelevat kitaroista bassoihin, erilaisiin kosketinsoittimiin ja perkussioihin sekä vibrafoniin, joka on ehdottomasti oma suosikkini. Trio ei tyydy myöskään olemaan vain taustalla, vaan osallistuu myös omalta osaltaan esityksen kulkuun.

Sitten siirtyminen siihen hankalampaan asiaan eli itse esitykseen. Miss Barbara oli erilainen, mutta myös varsin haastava esitys. Tai ehkä paremminkin kunnianhimoinen. En ole täysin varma, sainko esityksestä kiinni sen mitä ajateltiin, mutta jotain sain. Miss Barbara louhii uraania, kauppaa marjanpoimijoita ja myy tietoturvaratkaisuja pihistettyään ensin kaikki henkilötiedot. Ketään ei säälitä ja mukana roikkuvat seitsemän kääpiötä, jotka ovat jonkinlaiset alamaailman versiot satuvastineistaan. Barbara kätyreineen eivät siis ole mitään kovin mukavaa porukkaa, vaan he hyödyntävät kaiken minkä käsiinsä saavat ja kannustavat muitakin tuhlaamaan.

Pohdimme esityksen tematiikkaa paljon ja tulimme tahollamme siihen tulokseen, että Miss Barbara on se pahuus joka maailmassa tai ihmisissä on. Pahuus, joka kasvaa pahuudella, kasvattaa koko ajan itse itseään. Pahuus, jonka kelkkaan on helppo liittyä koska se on vain niin paljon helpompaa kuin hyvän tekeminen. Vastavoimana Miss Barbaralle näimme esityksessä vilahtelevan Marjatan, puolukasta raskaaksi tulleen, joka vaikutti jotenkin hilpeämmältä hahmolta ja jota Miss Barbara kovasti jahtasi.

Asia, jota myös mietimme paljon kotimatkalla oli esityksen kielenkäyttö. Barbara oli varsin rääväsuinen hahmo, hänen kääpiönsä vielä enemmän ja paikoitellen kielen alatyylisyys särisi korvaan liikaakin. Itse en lähtökohtaisesti vastusta voimasanojen käyttelyä lavalla ja toisinaan niillä on paikkansakin. Mies pohdiskeli, että tässä esityksessä se häiritsi ehkä siksi, että se jollain tavalla alensi Barbaran arvovaltaa. Nainen kun on harvinaisen vaikutusvaltainen ja osaava, joten hänen ei ehkä tarvitsisi taantua sellaiseen kielenkäyttöön. Tietyissä kohtauksissa, esimerkiksi lapsityövoiman saapuessa pistoolin kanssa, kovasanaiset repliikit taas toimivat tehostekeinoina mainiosti.

Tai sitten syvempään ymmärrykseen olisi tarvinnut sen 12 cl (kuohu)viiniä, mikä ei välttämättä ole yhtään pöllömpi idea.

KokoTeatterin Miss Barbara ei tarjoa ehkä sitä helpointa teatterielämystä, mutta kiinnostava se on. Etenkin toisella puoliajalla, kun seikkaillaan muun muassa internetin ihmemaailmassa, esittelee esitys pureskelua vaativaa tavaraa. Ja kuten jo mainitsin on esityksen musiikki ja värikäs tunnelma jo itsessään vinkeä kokemus.

Esitystietoja ja -aikoja löydätte täältä.

Kiitokset KokoTeatterille kutsusta ensi-iltaan.

Lavalta: Helvetin perhe (KokoTeatteri)

Kuva: KokoTeatteri

KokoTeatterissa kantaesityksensä eilen (22.1.) saanut Liisa Mustosen ohjaama ja käsikirjoittama Helvetin perhe on komediallisiin vaatteisiin pukeutunut tragedia. Yksinkertaisemmin sitä voisi kuvata loppupeleissä aika pelottavaksi näytelmäksi, siis sitten kun tajuaa lakata nauramasta huomatessaan että tämä ei ehkä olekaan loppupeleissä niin hauskaa.

Helvetin perheessä sisarukset Kerttu ja Eero sekä heidän puolisonsa Harri ja Paula jäävät jumiin mökille keskellä myrskyä. Auton päälle kaatuu puu, sähköt eivät toimi ja purkinavaajakin on hukassa. Ahtaissa oloissa tunnelma tiivistyy ja esiin nostetaan niin lapsuuden traumoja, parisuhdeongelmia, narsismia ja vaikka mitä muuta. Asioiden alta löytyy uusia kerroksia, kun henkilöt keskustelevat keskenään ja muistojensa kanssa. Ainakin osittain asioiden todellinen kulku jää katsojan pääteltäväksi.

Näytelmä oli ehdottomasti mielenkiintoista katseltavaa. Noin puolitoistatuntia kestävään esitykseen kuuluu monologeja, dialogeja, modernia tanssia muistuttavia pätkiä kuin myös kuvitelmia, joiden tarkoituksesta tai merkityksestä en ole vieläkään aivan varma. Ehkä se on tarkoituskin, kukin tulkitkoon tavallaan.

Useammassa kohdassa katsomo alkaa nauraa hiljentyen vain pienen hetken päästä. Tilanteet ovat toisinaan absurdeja, mutta silti niin todellisia - niin aidonoloisia, että ne tuovat monille mieleen sattumuksia myös oman elämän varrelta. Sitten ei enää naurata, tai vaihtoehtoisesti on jatkettava nauramista jottei tarvitsisi muistaa.

Kaikki neljä näyttelijää (Elina Hietala, Tommi Eronen, Teijo Eloranta ja Tarja Heinula) osaavat ottaa haltuunsa sekä monessa tasossa olevan lavan että yleisön. Tapahtumien mukaan oli helppo päästä, sillä alkutilanne on niin tavallinen: kova myrsky, juoksu suojaan, kuivat vaatteet. Taustalla kuuluu veden kohinaa ja lorinaa. Nyt ollaan jossain, mistä ei päästä pois niin helposti.

Niukalla lavastuksella saadaan paljon aikaan. Tunnelma luodaan taskulampuilla, välillä vilkkuvat strobovalot. Lavalla on penkkejä ja paljullinen vettä. Näytelmän aikana nähdään myös harvinaisen aidonoloinen pahoinvointikohtaus, herkempivatsainen eläytyy hetkeen helposti.

Helvetin perheen teemoista löytänee jokainen katsoja jotain tarttumapintaa, jonka voi sitten tulkita omalla tavallaan. Me keskustelimme näytelmän teemoista kotimatkalla, pohdimme yhteyksiä, selvitimme aukoiksi jäänyttä. Kyllä tämä kannatti käydä katsomassa.

Lisätietoja KokoTeatterin sivuilta.

Kiitokset KokoTeatterin väelle kutsusta ensi-iltaan.

Lavalta: Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille (Koko-teatteri)

Kuva: KokoTeatteri

Ei muistomerkkiä Gurdrun Ensslinille esitettiin ensimmäisen kerran KokoTeatterissa 15 vuotta sitten. Nyt monologi palasi teatterin lavalle KokoTeatterin juhlavuoden kunniaksi. Eilen, 18.10., oli myös kulunut tasan 35 vuotta Ensslinin kuolemasta.

Gudrunin roolissa nähtiin Anna Veijalainen, joka esiintyi myös alkuperäisessä esityksessä. Veijalainen pitää teräksisellä katseella ja intensiivisellä läsnäololla katsojia otteessaan. Kuolemaantuomitulla terroristilla ei ole enää mitään menetettävää, sillä myös kaksi muuta Punaisen Armeijakunnan johtajaa on saatu vangiksi ja laitettu eristysselleihinsä. Toinen heistä on jo tehnyt itsemurhan.

Esityksen taustalla nähtiin taltiointia 15 vuoden takaisesta esityksestä. Rinnastus oli kiinnostava ja toimi jännittävästi, yllättävästi. Välillä tosin huomasin kamppailevani sen kanssa, pitäisikö minun seurata taltiointia vai lavalla tapahtuvaa, hankala oli keskittyä kumpaankin. Taltiointi toi kuitenkin jännittävän lisän pelkistettyyn esitykseen.

Veijalaisen Gudrun on kiehtova ja samalla suunnattoman pelottava hahmo. Oikea Ensslin taisteli asein yhteiskuntaa vastaan, organisoi terroristi-iskuja ja oli myös äiti vaikkakin hyljännyt poikansa. Seuranaan Stammheinin vankilan sellissä Ensslinillä oli ainoastaan radio ja kirjoja ja nälkälakkoihin vastattiin pakkosyötöillä. Terroristeja varten kehitettiin uusia lakeja tai muutettiin vanhoja.

Monologin kesto on vajaa tunti ja huomasin itse olevani hieman hitaasti lämpiävä katsoja - minä pääsin vasta esitykseen kunnolla mukaan kun se oli jo melkein ohi. Voisinkin kuvitella hankkivani käsiini näytelmän alkuperäistekstin, Christine Brücknerin novellin kokoelmasta Jos olisit puhunut, Desdemona.

Esityksiä joulukuun loppupuolelle saakka, tiedot täältä.

Lämmin kiitos KokoTeatterille kutsusta ensi-iltaan ja työryhmälle mielenkiintoisesta elämyksestä.