Jonas Gardell: Döden (Torka aldrig tårar utan handskar #3)

Olen lukenut Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar -trilogiaa hissun kissun. Sain sysäyksen vihdoin lukea kolmannen osan, kun Yle näytti uudelleen sarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan. Sarjan toteutus on erittäin onnistunut ja vaikka ehdinkin sitten nähdä myös viimeisen osan ennen kirjan lukemista, otin Dödenin (Norstedts, 2013) työn alle.

"Du är så vacker nu", viskar han. "Så lugn. Du har inte ont längre. Jag har inte heller ont."
Omärkligt skakar han på huvudet och upprepar ytterligare två gånger orden, som en liten vers han försöker inpränta i sitt minne.
"Du är så vacker nu. Så lugn. Du har inte ont längre. Jag har inte heller ont."

Döden vie loppuun Benjaminin ja Rasmuksen tarinan ja kertoo samalla myös, mitä muille parin ystäville lopussa tapahtui. Nimestä voi arvata, että kuolema on vahvasti läsnä. Aids korjaa homoseksuaaleja kuin maamies viljaa, eivätkä lääkkeet ole vielä niin kehittyneitä että taudin etenemistä saataisiin sairastuneilla pysäytettyä. Ilmapiiri on myös edelleen epäileväinen. Yhteiskunnan viha näkyy tässä osassa vähemmän, suuremmassa osassa on se kuinka sukulaiset miesten kuoltua tapasivat haihduttaa heidän todellisen taustansa ja syöpäyhdistys sai suuria lahjoituksia, kun oikeaa kuolinsyytä ei kehdattu myöntää.

Pääosassa Benjaminin mietteiden kanssa on tässä kirjassa Bengt, jonka tarina kerrotaan muun lomassa. Teatteritähdeksi nousevan nuorukaisen tarina on sydämeenkäypä ja surullinen, niin kuin on toki monen muunkin hahmon. Hahmoista puhuminen tosin tuntuu hassulta, sillä vaikka tarina kerrotaankin fiktiivisten hahmojen suulla on kaiken taustalla totuuspohja siitä, mitä todella tapahtui.

Kirjan suurin tunnevaikutus pysyi maltillisena, sillä tv-sarja oli jo ehtinyt paljastaa sen miten päähenkilöille käy. Sarjan katsominen ei silti poistanut kirjan viehätystä, sillä Gardellin kertoma tarina vie mukanaan. Yllätyksekseni tunnepuolella mentiin myös todella paljon positiivisilla teillä, sillä Gardell on onnistunut lisäämään tekstiinsä ajatusta elämän arvokkuudesta ja oman elämän elämisen tärkeydestä. Ja se on positiivinen sanoma.

Kirjaa lukiessani huomasin toisaalta myös, että kolmen osan välillä tuntuu tapahtuvan toistumista ja tapahtumien toistumista. Tai vähintään samojen täytelauseiden toistumista. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt asiaan huomiota ja siihen saattaa vaikuttaa myös se, että luin kesäkuussa Lukuisa-blogin Lauran tekstin sarjan toisesta osasta. Toisto on joka tapauksessa siellä ja se tuntui välillä siltä, että kirjan latomisessa sivut ovat menneet välillä sekaisin ja tietyt kappaleet toistuneet. Ongelma on kuitenkin pieni.

Kokonaisuudessaan Torka aldrig tårar utan handskar on hieno trilogia. Aihe on tärkeä ja se kertoo, miten Ruotsissa on noustu vihan ja epäilyn ajasta kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Samalla se tuntuu rakkaudenosoitukselta niille, jotka jäivät jälkeen. Suosittelen kirjoja lämpimästi, kaikki osat ovat nyt ilmestyneet myös suomeksi Johnny Knigan kustantamana.

Jonas Gardell: Döden (Torka aldrig tårar utan handskar #3)
Norstedts, 2013. 291 s.
Kansi: Pompe Hedengren

Jonas Gardell: Sjukdomen (Torka aldrig tårar utan handskar #2)

Jonas Gardell kirjoittaa sydämeenkäyvästi, muuta en osaa sanoa. Jos trilogian ensimmäinen osa, Kärleken, sai palan kurkkuun, saa Sjukdomen (Norstedts, 2013) silmät vaivihkaa kostumaan raitiovaunussa istuessa. Tarina on fiktiota, mutta, kuten Gardell toteaa, on se silti tosi ja monelle tapahtunut.

Men med stora svarta bokstäver mot gul botten ropar tidningen ut det.
För att ingen skall missa eller inte känna det.
Hatet.
"Präst om homosexuella: DET ÄR BRA ATT DE FÅR AIDS!"

HI-virus on saavuttanut Ruotsin. Salakavala tauti huolestuttaa suurinta riskiryhmäänsä homoseksuaaleja, mutta myös muu yhteiskunta on varpaillaan. Tartunnan saaneet halutaan merkitä ja eristää. Vihapuhe on yleistä ja sairastuminen halutaan salata.

Yhtäällä ovat Benjamin ja Rasmus, vihdoin yhdessä, mutta uutukainen parisuhde on täynnä ongelmia ja kipuilua. Tarina pyörii edelleen nuorten miesten ja heidän perheidensä ympärillä. Mitä tapahtuu, kun Jehovan todistaja yrittää yhdistää molemmat maailmansa? Ja mitä tekee Rasmus, jolle rakastaminen tuottaa vaikeuksia? Toisaalla ovat muut, sairastuneet, pelkäävät, ystäväpiiriin kuuluvat. Suru tulee käsinkosketeltavaksi.

Vaikka henkilöhahmojen tarinat koskettavat, tuntuvat järkyttävimmiltä Gardellin tekstiinsä ujuttamat lainaukset. Käsittääkseni erilaisista haastatteluista ja lausunnoista peräisin olevat aidot tekstinpätkät vihasta, epäilyksistä ja syrjinnästä tuntuvat pahalta. Tuntuu jopa kummalliselta lukea, kun tietää että tällä hetkellä naapurimaassa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat huomattavasti paremmalla tolalla.

Stående i kalsongerna mitt på golvet i sitt gamla pojkrum, med ansiktet svullet av gråt och brist på sömn och med rösten darrande av rädsla och beslutsamhet.
"Jag år homosexuell. Så. Nu vet ni det."

Kirjan rakenne on sirpaleinen. Aikatasosta toiseen hypitään vapaasti, lapsuudesta nykyaikaan ja takaisin. Samalla eri henkilöhahmot saavat omat puheenvuoronsa, kertovat kantansa. Pääjuonen tapahtumakaaren voi aavistaa heti alussa, mutta silti lopussa pala nousee kurkkuun. Ei näin pitäisi käydä, missään, kellekään.

Jonas Gardellin trilogia on tärkeä. Sen tapahtumahetkistä ei ole edes kovin pitkää aikaa ja ehkä juuri siksi kirjan vääryys tuntuu niin räikeältä. Gardell myös yhdistelee oivallisesti fiktiivistä tarinaa ja oikeaa historiaa, jolloin kirjan palapelimäinen rakenne sekä herättää tunteita että lisää tietoa.

Kolmas osa, Döden, on jo kirjastosta varattuna. Odotan sen lukemista kovasti, mutta tiedän että se tulee olemaan ihan kamalaa. Tämän toisen osan suomennos, Sairaus, on tänä keväänä ilmestynyt Johnny Knigan kautta.

Sanna kehuu muun muassa Gardellin kaunista kieltä ja kirjan suomeksi lukenut Katri nostaa esiin tarinan aitouden .

Jonas Gardell: Sjukdomen (Torka aldrig tårar utan handskar #2)
Norstedts, 2013. 296 s.
Kansi: Pompe Hedengren

Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar 1. Kärleken

Jonas Gardellin Torka aldrig tårar uran handskar -trilogian ensimmäisestä osasta Kärleken (Norstedts, 2012) haluaisi sanoa paljon. Niin hyvä se on. Ja silti tuntuu, että siitä ei osaa sanoa juuri mitään.

Joku on sairas ja makaa eristetyllä osastolla. Toinen istuu vieressä ja lukee runoja.

Att berättä är en sorts plikt.
Ett sätt att hedra och att sörja och att minnas.
Föra minnets kamp mot glömskan.

Nuori mies matkustaa Koppomin kylältä Tukholmaan asumaan tätinsä luokse. Vapaus koittaa vihdoin Rasmukselle, vapaus olla sellainen kuin on. Sellainen, joka ei voi kotona olla. Toisaalla on Benjamin, Jehovan todistaja, nuori hänkin. Vahva uskossaan, iloitsee siitä mitä tekee. Kunnes: Du vet om att du är homosexuell? Eller hur? Vaikka oman seksuaalisuutensa tunnustaisi, avoimesti tai varovasti, ei sen toteuttaminen kuitenkaan ole helppoa.

Tunnelma 1980-luvun Tukholmassa ei ole homomyönteinen. Rakkautta tai edes hetken kosketusta etsivät miehet kokoontuvat tunnettuihin paikkoihin, puistoihin ja porttikongeihin, pisoaareille ja metroasemille. Yksinäiset katseet vaeltavat, nyökkäyksiä vaihdetaan. Noustaan tuntemattomiin autoihin, ajetaan suojaisiin paikkoihin ja asuntoihin, joihin ei enää löydä uudelleen. Kaikki tehdään salaten, osa häveten. Samaan aikaan maailmalta kantautuu uutisia sairastapauksista, jotka tuntuvat koskevan erityisesti homoseksuaaleja. Mutta huoli ei vielä tunnu todelliselta.

Så mycket längtar han. Som en feber i hans kropp. Han är som en tom plastpåse på gatan som vinden tar tag i lite hur som helst, kastar fram och tillbaka och gör med den lite hur den vill.

Osa ruotsista meni ohi ymmärryksen, vain joitain sanoja vaivauduin tarkistamaan. Kieli oli kuitenkin mielestäni melko helppolukuista, tuntemattomia verbejä pystyi päättelemään. Gardellin teksti on hämmentävää. Se osaa yhdistää tietoiskumaisen kerronnan homoliikkeestä ja aids-epidemian alusta hienoon tarinaan, joka riipii.

Jonas Gardellin teos on viisas. Se on myös surullinen, vaikkei vielä itkettänyt. Minulle luvattiin, että seuraavat osat tulevat sen tekemään. Mutta tässä oli vielä toivoa ja onnea, rakkautta, vaikka aidsin varjo huhuilee jouluaaton lumipyryn läpi.

Lukekaa tämä.

Kirja on suomennettu nimellä Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin osa 1: Rakkaus (Johnny Kniga, 2013). Lue suomennoksesta vaikka Ilselän Minnan teksti, se sai minut varaamaan tämän kirjastosta. Trilogian toinen osa ilmestyi keväällä ruotsiksi, kolmas nyt syksyllä.

Jonas Gardell: Torka aldrig tårar utan handskar 1. Kärleken
Norstedts, 2012. 291 s.