Kannatti mennä ensimmäistä kertaa elämässään Sellosaliin kuuntelemaan Jarkko Martikaista ja Luotettuja Miehiä. Pidän tästä paikasta -konsertti oli nimittäin upeaa kuultavaa. Ja sitä kuultavaa saatii lähes kahden tunnin ajan.
Oma Martikais-historiani on oikeastaan vain muutaman vuoden ikäinen, tutustumisesta ja tykästymisestä artistiin voi syyttää miestä, mutta nopeasti kappaleista tuli tärkeitä ja useasti kuunneltuja. Siksi olikin hienoa, kun koko konsertti alkoi yhdellä suosikeistani eli Myrskyllä. Yhteensä konsertin aikana kuultiin huikeat 23 kappaletta Martikaisen uran varrelta.
Arvoimme keikkapäiviä katsoessamme että menisimmekö Looseen (10.4.) vai tänne. Onneksi valitsimme Sellosalin. Ensinnäkin musiikista saa nauttia rauhassa istuen, kukaan ei huutele baarimaisia kommentteja ja kaiken lisäksi kappaleet soivat suuressa salissa hienosti. Biisien ympärille tuli ilmaa ja jonkinlaista jylhyyttä, jota matalassa Loosen salissa tuskin saavutettaisiin.
Martikaisen lisäksi illan kokoonpanon muodostivat Ema Hurskainen, rummut ja basso, Luis Herrero, basso ja harmonikka, sekä Anssi Salminen, joka soitti sekä kitaraa, mandoliinia että viulua. Nelihenkinen yhtye soi komeasti ja kappaleet olivat saaneet ympärilleen uudenlaisia sovituksia.
Mainion kappalevalikoiman lisäksi arvostin keikalla Earth Hourin huomioimista. Sähköinen yhtye ei toki voinut laittaa sähköjä täysin nollille, mutta esimerkiksi valaistuksessa säästeltiin huolella ja osan lavavalaistusta tarjosivat kymmenet lavan reunalle asetetut kynttilät. Arvostan tätä kovasti.
Konsertista jäi mainio fiilis. Kappaleet olivat upeasti soitettuja ja lavalta loisti yleisölle soittamisen riemu ja ilo. Tällaisissa tilaisuuksissa kävisi mieluusti useamminkin.
Koska tuolla aiemmin sanoin, kuinka oma Martikais-historiani on varsin lyhyt, annan tähän loppuun miehelle vieraskynätilan, sillä miehen ja Martikaisen yhteinen taival on ollut huomattavasti pidempi.
***
Varoitus: seuraavaa tekstiä on aivan turha käsitellä mitenkään objektiivisena, tämä on fanipoikapuhetta.
Oli vuosi 1999, kun YUP:n Normaalien maihinnousu kolahti teini-ikäiseen meikäläiseen huolella. Seuraavan 14 vuoden aikana olen oppinut, että idolitkin ovat ihmisiä eikä kaikkea musiikillisen sankarinsa tekosia tarvitse allekirjoittaa. Saattaa saapua myös aikoja, jolloin tuntee, että on jo päässyt ”yli” nuoruuden lempitekijöistään.
Tänään Sellosalissa tunsin nuortuneeni ainakin kymmenisen vuotta. Vaikka Luotettujen miesten settilista käsittikin pääosin Martikaisen soolouran kappaleita (lukuunottamatta upeita versioita Väärinkäsityksiä merellä ja Homo Sapiens -biiseistä) soitossa oli silti YUP:n aikaista vapautuneisuutta, mietoa nyrjähtäneisyyttä ja aitoa iloa. Multi-instrumentalisteista koostuvan yhtyeen ilmaisu vaihteli suoranaisella virtuositeetin tasolla rivakasta Flogging Molly -henkisestä viulupunkista tummempiin sävymaalailuihin, suoraan sähkökitararokkiin ja stemmakuorrutettuihin popsävelmiin.
Luotetut Miehet on juuri se yhtye, jota Jarkko Martikainen on aina tarvinnutkin. Anssi Salmista voisi hyvin luonnehtia kansanmusiikin Marzi Nymaniksi, Ema Hurskainen yllättää monipuolisilla rumpu- ja bassokyvyillään (myönnän, Eläkeläisten rumpaliksi henkilöitynyt Hurskainen oli mielestäni tätä ennen aina pelkkä humpparumpali) ja Luis Herreron harmonikka toi hienoja sävyjä. On suoranainen vääryys, mikäli tämän yhtyekokoonpanon toilailuista ei synny live-cd:tä tai -dvd:tä.
Vaikka Martikaisen keikat ovat olleet viime vuosina järjestään erinomaisia, on myönnettävä että vastaavanlaista riemukkuutta en ole häneltä vuosiin nähnyt. On ilo nähdä soiton riemua ja kuulla upeita sovituksia. Martikainen vaikuttaa yhtyeineen siltä, että lavalla on todella hauskaa. Tämä yhtye pitää kuulla ja nähdä. Suosittelen hankkiutumaan keikallensa mahdollisimman pian.