Lainatessamme appiukolle Miika Nousiaisen Maaninkavaaraa hän päätti tehdä vastapalveluksen ja antoi mukaamme Jari Tervon Koljatin (WSOY, 2009). Aikanaan kohua herättäneen opuksen pitäisi olla, kannen lehdistölainausten mukaan, shokkiromaani, jota lukiessa sattuu niin että naurattaa ja että Tervo on satiirin mestari. Ehkä näin, mutta minä itse en ehkä suhtaudu politiikkaan riittävän intohimoisesti tai inhoavasti, että olisin saanut tästä suuria irti. Ei edes naurattanut. Tai no, muutaman kerran tuhahdin huvittuneesti mutta siinä se.
Mitä siitäkin tulisi jos Suomen pääministeri metsä raikuen perkelettä huutaisi.
Koljatti on tarina Suomen pääministeri Pekka Lahnasesta, pitkästä miehestä jolla ei mene kauhean hyvin. Vaikka povitaskussa on yksi politiikan kentän ykkösviroista, tuulee yksityiselämässä kovaa: vaimo on jättänyt, pojat Urho ja Kaleva eivät juuri soittele, naisystävän kanssa tökkii ja media vahtii toimia herkeämättä. Tästä asetelmasta ei tietenkään seuraa mitään hyvää, vaan pääministerin päässä alkaa systemaattisesti napsua. Suhteellisen järkevästä, vaikkakin politiikkaan intohimolla suhtautuvasta miehestä alkaa kuoriutua holtittomasti käyttäytyvä tyyppi.
Lahnasen kanssa seikkailevat politiikasta tutut nimet, on Stubb, Katainen, Pekkarinen, Väyrynen, Lipponen ja mitä näitä nyt on. Ja sen takia tästä kirjasta sitten taidettiin silloin saada nämä Vanhas-uutiset, kohua herättäneet "Kirjan "Vanhasella" on seksiorja kellarissa"-otsikot. En tiedä menikö minulta jotain ohi vai enkö osaa lukea rivien välistä, mutta käsittääkseni Lahnanen ei harrastanut kertaakaan seksiä kellariin telkeämänsä naisen kanssa. Mutta kai ne otsikot on jostain saatava. Ja pahoittelen tätä hurjaa juonipaljastusta.
Vain niinä hetkinä kun kansalainen lähestyy minua torilla ja kysyy sopiiko puhutella Herra Pääministeriä, tunnen käyttäväni valtaa. Mistä minä saan päättää muilta kysymättä? Ruoastani. Siksi syön mitä haluan. En ole kysynyt eurooppalaisilta kollegoiltani tuntevatko he samaa impotenttia vallattomuutta. Kyllä tässä kaikkea hyvää tekisi, jos tehdä saisi.
Tervo kirjoittaa kyllä varsin vinkeää kieltä, mutta tämän kirjan aihe ei yksinkertaisesti iskenyt. En myöskään ymmärtänyt näitä hauskoja (?) hetkiä tai harhanäkyjä, joissa muun muassa tarkkailtiin ministeri Pekkarisen leijuvaa tupeeta tai keskusteltiin vessanpöntöstä ulos sukeltaneen Stubbin kanssa. Meni minulta niin sanotusti yli hilseen. Vaikka toisaalta kyllä ymmärrän, miksi ne jonkun mielestä ovat absurdiudessaan hauskoja.
Jos joku osaa suositella minulle Tervon kirjaa, josta voisin pitää, otan ehdotuksen mielelläni vastaan. Pelkästään tämän kirjan perusteella tuttavuutemme jäänee nimittäin tähän, enkä aivan kevein perustein enää herran teoksiin tartu. Ei vain nyt tuntunut minun kirjaltani.
Ymmärtäväisempi Koljattia kohtaan oli Booksy, Kirjallista-blogin Essi piti vielä enemmän.
WSOYpokkari, 2009. 347 s.
Kansi: Tuula Mäkilä