Janos Honkonen: Kaiken yllä etana

Kotilo vs. etana

Janos Honkosen Kaiken yllä etana (Osuuskumma, 2013) tupsahti eräänä päivänä sähköpostiini. Saatekirje kuulosti kiinnostavalta ja koska olen nyt vihdoin saanut haltuuni lukulaitteen latasin kirjan tyytyväisenä langoille ja lähdin naputtelemaan eteenpäin. Kotimaista spefiä, kyllä kiitos.

Pilvenpiirtäjän huipun ympärille kiertynyt massiivinen etana pimensi auringon taakseen. Taivas sen taustalla oli huimaavan korkea holvi, jota peittivät hopeiset ja kellertävät harsopilvet. Etanan massiiviset silmät kääntyivät hitaasti, kumpikin eri suuntaan. Sen pitkulaiset pupillit muistuttivat mustaa suoraa helminauhaa, joka oli paksuimmillaan keskell ja kapeli ylä- ja alasuuntaan. Toinen silmistä taittoi pilvien välistä pilkottavan auringon säteitä kuin valonheitin, toinen tuijotti kohti maata kuin etsien jotain. 

Arre uupuu virkamiehen työssään. Kopiokone hurisee vieressä ja paperit vilisevät silmissä. Turvaluokitusten määrä on käsittämätön. Kirjan maailma on pirstaleinen ja jopa pelottava. Ihmisiä katoaa, rakennukset vaihtavat paikkaa, näköalat ikkunoista muuttuvat. Paikkoihin, joissa ennen kävi, ei ole enää. Byrokratian rattaat pyörivät omaa tahtiaan ja ihmiset jäävät jalkoihin, jos eivät pysy kyydissä mukana. Poliisia pelätään.

Todellisuuden raja hämärtyy ja väsymys vilkkuu luomien takana. Arren sumuiseen mielenmaisemaan on hieman uupuneena helppo upota, ärsykkeitä on liikaa ja unta saa vain alkoholin avulla. Maailma ympärillä kuitenkin muuttuu ja siihen ei voi olla reagoimatta: uusia kieliä alkaa mystisesti ilmestyä käyttöön, ystävät eivät ymmärrä toisiaan, katoamisten määrä lisääntyy. Jopa lähipiirissä.

Honkosen luoma maailma on kaoottisuudessaan hämmentävän kiinnostava. Lukija heitetään kaiken sekaan sen kummempia selittelemättä, mikä oli itselleni hieman vaikea nieltävä. Koin olevani eksyksissä ja jäin pohtimaan kaikkea sitä uutta ja kummallista, jota minulle ei selitetty. Mitä uwauwat ovat, voisinko saada tästä biologin lausunnon (vaikka kirjailija totesikin häntä kirjamessuilla häiritessäni että kyseessä onkin enemmän psyko- kuin biologia)? Miksi etanat (siis kotilot)? Ja miten tähän on päädytty?

Tarina etenee kuumeisesti, erityisesti lopussa hengitin ja hyperventiloin samaan tahtiin. Maailmanmuutoksen lisäksi suurennuslasin alle joutuvat ihmissuhteet ja elämänhallinta. Onko elämä elämisen arvoista, jos elät vain työllesi, et saa unta ja havaintosi maailmasta ovat sumukerroksen peitossa?

Niistä etanoista muuten. Tiedän, että tämä on varmaan henkilökohtainen piikki lihassani, mutta miksi niitä etanoita ei voi kutsua kotiloiksi, kun selvästi kirjailija tietää (--että tutkijat olivat havainnoineet erehdyksessä eri etanoita - tai kotiloita, joiksi asiantuntijat sitkeästi jaksoivat otuksia nimittää.) että kyseessä ovat kotilot ja kun se kannessakin näkyy. Ehkä se on sanana esteettisempi, etana. Mutta minua se risoi.

Joka tapauksessa Kaiken yllä etana on kaikessa sirpaleisuudessaan kiinnostava luettava. Taustatietoja olisin lukenut mielelläni lisää, nyt koen prosessointini jäävän keskeneräiseksi, mutta luin kirjan kiinnostuksella loppuun asti. Tai sitten luen kirjan uudelleen, kuten tein Fraktaaliruhtinaan kanssa ja tiedon ovet avautuvat minulle rämähtäen.

Kiitokset arvostelukappaleesta kustantamolle.

Janos Honkonen: Kaiken yllä etana
Osuuskumma, 2013. 216 s.
Kansi: Heli Hintikka

Messupäivä II, lapaset käsissä

Tämä lienee sitä messupöhinää.

Pyyhälsin toiseen messupäivään suoraan töistä, meillä oli nimittäin tänään lauantaikoulupäivä. Messuhulinassa vaelsin siis silmät ristissä.

Ajattelin mennä vielä kurkkimaan Vantaan Antikvariaattien kahden euron runsauden sarvea, mutta hiihdettyäni pöytien välissä muutaman minuutin totesin että minulla on jo kirja ja lähdin kohti väljempiä maisemia.

Saavuin täydellisesti Kallion lukion pyörittämälle Kirjakallio-lavalle, sillä ohjelmasta näin että sinnehän kapuaa kohta nuoruudensuosikkini Eoin Colfer, siis se Artemis Fowlien kirjoittaja jos ette tiedä. Kuuntelin siinä ihmismassassa sitten hetken tätä äärimmäisen sympaattista irlantilaista herraa, joka kertoi hauskoja anekdootteja. Pitäisi lukea Fowlit uudestaan ja aloittaa pian juuri kirjastosta noutamani Reluctant Assassin.

Osuuskumman ständillä kävin koputtelemassa esikoiskirjailija Janos Honkosta olkapäälle ja kiittämässä Kaiken yllä etana -teoksesta. Siitä blogissa myöhemmin lisää, mutta sanotaan että opus oli oikein mainio ja vaatinee vielä toisen lukukerran jossain vaiheessa. Tässä välissä verensokeri laski, päätin hakeaa ruokaa ja päädyin ostamaan viisi jättikokoista pullaa. Söin niistä yhden.

Päivän viimeisenä kiekauksena hiihtelin pressitiloihin, jonka auditoriossa Atena-kustannus ystävällisesti järjesti kirjabloggaajille tapaamisen Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa. Näin maagisen realismin ja herran kirjojen ystävänä ei tapahtumaa tietenkään voinut jättää välistä.

Kivasti siellä sitten jutusteltiin kirjan tekoon liittyvistä sattumuksista, kirjabloggaamisesta, blogeista yleensä ja muusta mukavasta kustannustoimittajan johdolla. Tunnelma oli oikein leppoisa, kirjabloggaajia oli paikalla muutamia kymmeniä ja tapahtuma alkoi villisti tarjoilupöydän romahtamisella. Siivoojan reaktio oli ottaa tilanteesta kännykkäkuva.

Kiitoksia Atenalle messulipusta, terkut kaikille teille kanssabloggaajille jotka näin ja nyt minä menen nukkumaan!