Juha-Pekka Koskinen: Matilda pelastaa maailman

Matilda herättelee vanhempia maailmanpelastustalkoisiin

Viime viikkojen aikana minä ja varmasti moni muukin on ajatellut paljon ilmastoa ja ilmastonmuutosta. Poikkeuksellisen leudon lokakuun luettavaksi sopiikin sitä myöten Juha-Pekka Koskisen uusin lastenkirja Matilda pelastaa maailman. Siinäkin tuskastellaan ilmastoahdistuksen parissa, mutta pohditaan myös keinoja sen vähentämiseksi.

Juhani ja Hanna Virtasen elämä heittää kuperkeikkaa, kun perheeseen syntyy Matilda. Lapsen ensimmäinen sana on napakka "miksi" eikä kyselyille näy loppua, vaan neuvokas tyttö alkaa etsiä tietoa myös itsenäisesti. Päiväkodissa ollaan helisemässä tiedostavan Matildan vaatiessa tehokkaampia kierrätystoimia eikä uudistuksilta säästytä kotonakaan. Leppoisaan eloon tottuneet vanhemmat saavat huomata, että arkipäivän toimissa on parantamisen varaa itse kullakin.

Oikeastaan kivointa on, että kirjassa näytetään lapsen voivan vaikuttaa asioihin ja että vanhemmat joutuvat ottamaan opiksi ja ottavatkin niin hyvin, että alkavat ajatella asioita itsekin. Pienien ympäristötekojen hyötyä on vähätelty, mutta itse tahdon ajatella että kun riittävän moni tekee ja tahtoo, syntyy myös muutosta.

Paula Melan kuvitus tuo kirjaan eloa ja näyttävyyttä. Matilda on ulkonäöltään jonkinlainen nykyajan Peppi Pitkätossu, mutta ei jää esikuvansa jalkoihin vaan niin sanotusti jallittaa aikuisia omalla tyylillään. Kuvitus on paikoin myös aika hurjaa, sillä ilmastoahdistuksesta kumpuavat ajatukset piirtyvät hurjina esiin sekä tekstistä että kuvista.

Toivoisin siis, että kirjaa luettaisiin yhdessä aikuisen kanssa. Vaikka tarina ei sinänsä ole pelottava, saattavat Matildan ajatuksissa vellovat mustat tulevaisuudenkuvat tuhkassa kahlaavista ihmisistä ja synkissä vesissä ajelehtivista valaiden luurangoista aiheuttaa ahdistusta. Saavat ne toisaalta aiheuttaakin, sillä tilanne on vakava, mutta voin hyvin kuvitella pienen itseni vaipumassa ahdistuspyörteeseen ilman keskustelukumppania. Eikä tämän lukeminen varmasti ole haitaksi aikuisellekaan, sillä keneltäpä lapsi voi niitä parempia tapoja muuten oppia?

Lue meille äitikulta -blogissa pohditaan, onko kyseessä kuitenkin kierrätysopas vanhemmille ja myös Lastenkirjahyllyssä ajatellaan kirjan fokuksen olevan enemmän aikuisissa.

Juha-Pekka Koskinen: Matilda pelastaa maailman
Karisto, 2018. 43 s.
Kuvitus: Paula Mela

Koukussa jatkosarjoihin

Aktivoin vaihteen vuoksi taas Storytel-tilaukseni ja tähän ovat syynä nimenomaan Storytelin omat jatkoäänikirjat, joita ei luonnollisesti muualta kuunteluun saa. Pääasiassa kymmenosaiset tarinat tulee jostain syystä kuunneltua normaalia tehokkaammalla tahdilla, tässä vaiheessa voisi oikeastaan puhua jonkinlaisesta binge-kuuntelusta.

Raikkaan tuulahduksen kevyen kirjallisuuden maailmasta toi Elina Kilkun Vaimovallankumous Maruska Veronan lukemana. Anni seurustelee kaikin puolin upean Mikan kanssa, mutta täydellisen kosinnan edessä Anni ei kykene sanomaan kyllä vaan toteaa haluavansa erota. Ihan näin radikaaleihin toimenpiteisiin ei heti ryhdytä, mutta selkeyttääkseen ajatuksiaan Anni lähtee unelmiensa New Yorkiin ystävänsä Irenen luokse. Voiko romanttisten komedioiden parisuhdemalli olla kuitenkin väärässä vai löytyykö rakkaus sittenkin Empire State Buildingin huipulta?

Kilkun teksti pursuaa kliseitä, mutta hyödyntää niitä nerokkaasti ja kyseenalaistaa romanttisen komedian konventioita. Iskut osuvat ja uppoavat ja välillä tulee itsekin irvisteltyä, kun tulee taas muistaneeksi miten sekopäisiä ajatuksia romanttiset tarinat syöttävät meille täysin hyväksyttävinä.

Annin ja Irenen New York -sekoilu oli omaan makuuni hieman liian viinanhuuruista (itse olisin sammunut jo alkumetreillä ja tarina olisi jäänyt kokematta), mutta muutoin menevää. Oli mukava vierailla elokuvista tutuilla paikoilla kirjallisesti. Lisäksi Kilkku onnistuu kirjoittamaan tarinalle niin mahtavan lopun, että melkein itketti. Oli siinä sitä siirappiakin, mutta eri tavalla kuin voisi odottaa. Sydän tälle.

Miina Supisen Lumottu elämä ryömii synkemmissä tunnelmissa. Tarinan keskiössä ovat Youtube-tähdet Sakura ja Margit ja psykologian väitöskirjaansa pakertava Ahti. Sakura kutsutaan osallistumaan mullistavaan tosi-tv-ohjelmaan, Salaisuuksien kartanoon, jossa kauhut kirjaimellisesti kaivetaan osallistujien alitajunnasta uuden teknologian avulla. Sattumoisin sarjaa kuvataan Pihjalavirran kartanossa, jossa vuosia sitten tapahtuneen tragedian salat Margit ja Ahti tahtovat selvittää saadakseen tietää totuuden vanhempiensa kohtalosta.

Lumottu elämä etenee koukuttavasti ja kuuntelin kaikki kymmenen osaa likimain vuorokaudessa. Vauhdikkaita käänteitä riittää ja arvoitus aukeaa vähitellen, Anni Kajos lukee hyvällä intensiteetillä. Harmillisesti tuntui että lopetus oli turhan kiireinen ja viimeinen jakso jätti ilmaan aikamoisen liudan kysymyksiä siitä, ymmärsinkö ollenkaan mitä lopussa tapahtui vai ajattelenko asiaa liian monimutkaisesti. Mukaansatempaava tarina, mutta jätti jälkeensä kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Valikoimasta löytyy myös muutamia lyhyempiä sarjoja kuten JP Koskisen neliosainen Helppoa rahaa. Alunperin tarina on ilmestynyt Me Naisten jatkokertomuksena, äänikirja on tehty 2016 ja näemmä Helppoa rahaa on tänä keväänä ilmestynyt myös romaanimuodossa Likeltä. Joka tapauksessa tarinassa hypätään kosmetiikkateollisuuden maailmaan, jossa kauniin ja kiiltävän pinnan alta voi löytyä jos jonkinlaisia salaisuuksia.

Entinen Miss Kesäheinä Jonna on kurjassa tilanteessa. Töitä ei ole ja mieskin on alkanut karsastaa sohvalla makoilevaa puolisoa. Pelastus saapuu uuden kosmetiikkayrityksen Lux Lunan muodossa Jonnan päästessä firmaan malliksi ja tuotetestaajaksi. Palkka on huikaiseva ja työ on helppoa, työyhteisökin tuntuu mukavalta ja hyväksyvältä. Vähitellen homma alkaa kuitenkin vaikuttaa kummalliselta: yrityksen toimintaan tuntuu liittyvän naurettava määrä salailua eikä oloa helpota kohtaaminen firman entisen mallin kanssa. Helppo raha ei yhtäkkiä tunnukaan ihan niin mukavalta asialta.

Elina Aallon lukema tarina on nopeasti kuunneltu, mikä ei ole oikeastaan yhtään hassumpi juttu. Kerronta pysyy napakkana ja tarina pitää otteessaan. Ihan suosikikseni se ei Koskisen tuotannosta pääse, mutta ei tosiaan lainkaan pöllömpi. Intensiivinen ja kiva välipala.

Kira Poutasen aurinkoa ja ihastusta pulppuava Ibiza ei puolestaan lähtökohtaisesti tuntunut osuvan omaan lukumakuuni lainkaan, mutta kun nyt tähän kuuntelumaratoonaamiseen tuli lähdettyä niin pitihän tätäkin kokeilla. Poutanen lukee kasarille sijoittuvan lomatarinansa itse.

Kertoja Jutta löytää valokuvan ystävästään Tarjasta vuodelta 1986 ja sukeltaa päätä pahkaa muistoihin samasta vuodesta. 19-vuotiaiden tyttöjen bilematka Ibizalle muuttuu jännittäväksi, kun he tutustuvat samassa hotellissa asuvaan trendikkääseen ruotsalaisseurueeseen ja etenkin komeaan Stefaniin. Lisämakua tuo mystinen, jumalista voimaa tihkuva Es Vedran saari, joka vaikuttaa etenkin Juttaan häkellyttävän voimakkaasti.

Lähtökohtaisesti Ibiza tuntuu olevan tarina lomaromansseista, mutta Poutanen onnistuu myös tekemään kiinnostavia havaintoja ihmisistä ja siitä, miten pinnan alla oleva persoona on yleensä paljon monipuolisempi kuin päältäkatsoen näyttää. Hahmot ovat monitahoisia ja herättävät kuunnellessa tunteita, esimerkiksi juuri Stefan on tavattoman iljettävä ja puistatuksia herättävä mutta tunnistettava kusipää.

Ihan niin koukkuun en tähän Poutasen tarinaan jäänyt, mutta tuli se ihan näppärästi kuunneltua loppuun ja viime metreillä saatiin tarinaan vielä vähän yllätyksiäkin. Leppoisa, mutta yllättävän synkkäsävyinen lomatarina siis.

Muutamia kotimaisista jatkosarjoja on vielä kuuntelematta, niiden kimppuun siis seuraavaksi. Oletko itse kuunnellut Storytelin jatkosarjoja? Mitä olet pitänyt?

Myös Kirsin kirjanurkassa on kuunneltu Storytelin jatkiksia ja pohdittu muutenkin äänikirjakuunteluaan, käy ihmeessä lukemassa.

ps. Tätä postausta ei ole tehty yhteistyössä Storytelin kanssa vaan olen pulittanut kuuntelujakson ihan itse, viime syksynä sain kyllä heiltä ilmaisen kuukauden kokeilujakson.

#luekoskinen2017

Minimesenaatin kanssa kirjoja haalimassa.

Kirjailija JP Koskinen heitti viime vuoden lopulla haasteen bloggaajille ja miksei kelle vain lukea kaikki hänen vuonna 2017 ilmestyneet kirjansa. Koska pidän kirjailijan teoksista ja koska harvoin sattuu kohdalle tilannetta, jossa samalta kirjailijalta voisi lukea saman vuoden aikana ilmestynyttä lastenkirjallisuutta, dekkaria ja satiiria, päätin tarttua haasteeseen. Ihan vuoden loppuun mennessä en sitä ehtinyt suorittaa, mutta onneksi kirjat eivät vanhene vuodenvaihteen myötä.

***

Benjamin Hawk - Myrsky nousee (Karisto)

Benjamin Hawk -sarja aloitti taipaleensa vuonna 2016 teoksella Merirosvon oppipoika ja päätin lukea sen ensin, sillä eihän lastenkirjan lukemisessa kauaa nokka tuhise. Sanoisin, että hyvä valinta. Vaikka toisen osan voinee lukea myös itsenäisenä teoksena, on hahmojen taustoja esitelty ensimmäisessä osassa enemmän ja sen seikkailuihin viitataan, joten näin koin ainakin itse olevani paremmin kartalla. Merirosvon oppipoika toi vahvasti mieleen Stevensonin Aarresaaren ja yhtäläisyydet tuskin ovat sattumaa. Benjamin jättää perheensä suutarinverstaan ja pestautuu isoisänsä avustuksella laivaan hyttipojaksi. Mukaansa hän saa salaperäisillä riimeillä varustetun aarrekartan. Sattumoisin laivan merirosvomiehistöllä on sama kartta ja Benjamin päättää ystävänsä, neuvokkaan Pisaman kanssa ehtiä aarteelle ennen ahneita rosvoja. Suunnitelmat eivät luonnollisesti mene niin sujuvasti kuin soisi, joten pyssyt ehtivät paukkua ja miekat heilua ennen kuin aarrejahti on saatu päätökseen.

Myrsky nousee alkaa hyvin samanlaisesta asetelmasta. Benjamin on jälleen kotona ja kaipaa merille setänsä valvovan silmän alta. Portsmouthiin saapuva merirosvojen metsästäjä saa vauhtia sekä Benjaminiin että isoisään ja uusi seikkailu uuden kapteeenin alaisuudessa voi alkaa. Etsinnässä on jälkeen kapteeni Morganin aarre, kunhan ensin löydettäisiin merille karannut kuvernöörin rahastonhoitajan tytär. Benjamin haaveilee josko onnistuisi jälleen eksyttämään ylimääräiset aarteenjakajat kannoiltaan ja apua saattaakin löytyä yllättävältä taholta.

Molemmat meriseikkailut olivat kovasti mieleeni, vaikka paikka paikoin olinkin hieman hukassa lukuisten miehistönjäsenien kanssa. Päähenkilöt kuitenkin jäivät mieleen, se lienee tärkeintä. Seikkailuissa on menoa ja meininkiä sekä myös hieman väkivaltaa, joten ihan pienimmille nämä kirjat eivät kyllä sovi. Kieli oli kuitenkin miellyttävää ja sopi myös ääneenluettavaksi, luin näistä lyhyitä pätkiä vauvalle.

Benjamin Hawk - Myrsky nousee
Karisto, 2017. 192 s.
Kansi: Pete Revonkorpi










Gabriel Hullo ja merimatka Meksikoon (Haamukustannus)

Gabriel Hullo -sarja on riimimittaan kirjoitettu tarina Gabriel-nimisestä pojasta, jota ystävät ja aaveet kutsuvat Kaapoksi. Gabriel asuu äitinsä ja isoisien kummitusten kanssa isän seilatessa merillä. Sarjasta on julkaistu neljä osaa ja päätin lukea ne kaikki vain viime vuonna julkaistun sijaan.

Ensimmäinen osa Kauhea Gabriel Hullo (Karisto, 2011) esittelee sankarimme Kaapon. Tarinassa odotaan merillä seilaavaa isää kotiin ja pohditaan, miksi hän ei vielä tulekaan. Odottamisen lomassa kirjoitetaan näytelmä koulun joulujuhlaan. Keskiyön kesteissä (Haamukustannus, 2014) isoisäaave kapteeni Hullo on siipi maassa ja pyytää Kaapoa järjestämään tälle juhlat. Kutsut lähtevät matkaan, mutta yllättäen lapsenvahdiksi saapuu Kaapon hermoheikko täti, jolta juhlat pitäisi yrittää piilottaa. Kolmannessa osassa Hirveä Hekla (Haamukustannus, 2016) Kaapo puolestaan kiinnostuu jännittävästä kartanosta, jossa huhujen mukaan asuu hurja noita.

Merimatkassa Meksikoon koko perhe suuntaa isän laivalla kohti Meksikoa ja aikoo samalla auttaa pursimies Baldomeroa saamaan oikeutta. Hurja reissu Meksikoon isoisäaaveiden kera ja perillä vietetty Dias de los Muertos tarjoavat jo itsessään riittävästi ainesosia hyvään tarinaan, Baldomeron perintökiista puolestaan herätti minussa lähinnä kysymysmerkkejä.

Kirjojen riimimitta oli minulle helpoin ääneenluettuna, itsekseen lueskellessa en oikein saanut tarinasta otetta. Luinkin lopulta nämä kirjat vauvalle ääneen, hän vaikutti viihtyvän hyvin riimien parissa vaikkei sisällöstä oikein tainnut vielä ymmärtää. Tarinankuljetus on myös riimimitan myötä melkoisen haastavaa. Paikoin riimit soljuvat kuin itsestään ja tarina kulkee, paikoin rytmi hieman nikottelee ja olisi omaan silmääni ja lukurytmiikkaani suhteutettun kaivannut vielä hieman viilaamista. Pääosin kerronta on kuitenkin onnistunutta ja riimit hauskoja.

Kirjat on kuvittanut Miranda Mord (aik. Koskinen). Ensialkuun hieman vierastin omaperäisellä viivalla tehtyä kuvitusta, mutta vähitellen aloin pitää siitä. Kuvitus voisi tosin tukea kirjan tarinaa mielestäni hieman enemmän, vaikka siinä kehityttiin osien karttuessa.

Gabriel Hullo ja merimatka Meksikoon
Haamuskustannus, 2017. 38 s.
Kuvitus: Miranda Mord











Kannibaalien keittokirja (Like)

Mustaksi satiiriksi kuvailtu teos sukeltaa kieli poskessa (heh) kannibalismin maailmaan. Oskari Patamäki on taitava mainosmies ja arvostettu ravintolakriitikko, sillä hänellä on sekä terävä pää että ylimaallisen tarkka hajuaisti. Lisäksi mies syö ihmisiä, sillä liha on lihaa ja hyvää raaka-ainetta ei kannata heittää hukkaan.

Teos alkaa Oskarin kirjoittaman keittokirjan raakaversiolla, joka osoittautui minulle kirjan haastavimmaksi osioksi. Ihmisruhojen käsittely on kuvattu niin tarkasti, että heikompaa hirvittää ja tuli oikeastaan vähän paha olo. Tämän jälkeen alkaa varsinainen tarina, jossa Oskarin hiottua erakkomaista elämäntyyliä tulee häiritsemään niin uusi virkaintoinen esimies kuin viehättävä Kansallismuseon opaskin. Myös velipojalla on omat hämärähommansa, joihin Oskari sotkeutuu mukaan. Koskisen kirjoitustyyli vie mukanaan. Tarina on mustan huumorin värittämä ja satiirin läpi puskee hyviä kannanottoja muun muassa juuri lihansyöntiin.

Kannibaalien keittokirja
Like, 2017. 250 s.












Maaliskuun mustat varjot (Crime Time)

Maaliskuun mustat varjot on Murhan vuosi -sarjan kolmas osa. Tämän teoksen kanssa armahdin itseäni ja totesin, että luen edeltävät osat myöhemmin jos kirja viehättää. Sarjassa seikkaillaan Hämeenlinnassa kahden yksityisetsivän, entisen poliisin Arosuon ja tämän veljenpojan Juhon, kanssa. Paikallinen turkisyrittäjä palkkaa kaksikon tutkimaan kuka hiippailee hallien lähettyvillä ja samalla selvitellään mahdollisen pentutehtailijan toimintaa.

Aivan ensimmäiseksi kirjasta tuli mieleen Ruosteisen sankarin (ks. alla) Jupe ja tämän omat tutkimukset. Jotain samaa Jupessa ja Juhossa on, jos ei muuta niin letkeä meininki ja viehtymys muistivihkoihin. Maaliskuun mustat varjot tuntui suhteellisen perinteishenkiseltä rikosromaanilta, mutta päähenkilöt eivät onneksi olleet angstin syvimmissä syövereissä kroolaavia "kovaksikeitettyjä etsiviä" vaan oikeastaan aika kiinnostavia hahmoja. Kirja oli leppoisa luettava ja mitassaan oivallinen venyttelemättä hommaa turhuuksiin, joten voisin tosiaan kuvitella lukevani myös sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja jatkavani uuden osan parissa kun sellainen ilmestyy.

Maaliskuun mustat varjot (Murhan vuosi #3)
Crime Time, 2017. 240 s.












Ruosteinen sankari (Storytel Originals -äänikirjasarja)

Storytelissa kymmenosaisena äänikirjasarjana julkaistu Ruosteinen sankari taitaa olla genrensä puolesta jonkinlaista jännityskirjallisuutta. Jupe herää koomasta vuonna 2011 ja edelliset muistot ovat kesältä 1978, jolloin kaverin kanssa tehty mökkimurtokeikka päättyi sananmukaisesti pöpelikköön. Tapahtumaa ei kuitenkaan tunnu olevan selvitetty kunnolla ja Jupe yrittää vanhojen kavereidensa enemmän tai vähemmän suosiollisella avustuksella setviä, mitä kohtalokkaana iltana todella tapahtui.

Menneisyyteen jämähtänyt Jupe on aika sympaattinen sankari leveälahkeisine housuineen ja kulahtaneine ruutuvihkoineen. Nykyajan vempeleitä selitettiin ehkä turhankin paljon, nykylukija kun tietää jo ihan hyvin miten matkapuhelin ja netti toimivat, vaikka kolmikymmenvuotisessa koomassa olleen henkilön ihmetyksen ymmärtääkin. Pidin epäluotettavan kertojan käyttämisestä, muisti kun ei ymmärrettävästi aina ihan Jupella pelaa, ja muutenkin seikkailu vei mukanaan. Raiko Häyrinen luki kirjan miellyttävän ilmeikkäästi ja jatkokertomustyyli sopi tälle tarinalle hyvin.

Teos on julkaistu aiemmin nimellä Eilispäivän sankarit (Arktinen banaani, 2011).

Ruosteinen sankari
Storytel Originals, 2017. 10-osainen äänikirjasarja.
Lukija: Raiko Häyrinen










Ruosteinen sankari, kausi 2 (Storytel Originals -äänikirjasarja)

Storyteliin oli joulun välipäivinä ilmestynyt toinen kausi Ruosteisesta sankarista. Laitoin setin kuunteluun hieman epäileväisenä, mutta aika pian sain todeta että Jupen ja tämän Maija-tädin seuraan oli oikeastaan leppoisaa palata. Erityisesti rautainen Maija sai minulta paljon sympatiapisteitä ja Jupen typerälle sanailuhuumorille oli kiva tuhahdella.

Tarina sijoittuu aikaan joitakin vuosia edellisen "kauden" jälkeen. Maija-täti on tylsistynyt ja houkuttelee Jupen kanssaan selvittelemään vuosia sitten kadonneen Johannan arvoitusta naisen aviomiehen laskuun. Tutkimustyö vie parivaljakon muun muassa uimahallin kassalle, bingohalliin ja lopulta ulkomaille asti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei hommasta myöskään puutu, sillä tapaus tuntuu herättävän kiinnostusta hämäräperäisissä tyypeissä. Onneksi povarista löytyy tarvittaessa reukku.

Raiko Häyrinen jatkaa hyväksi todetulla lukutyylillä ja kuuntelin loppujen lopuksi koko sarjan noin viikossa, joka on minulle melkoisen hyvä äänikirjankuunteltutahti.

Ruosteinen sankari 2
Storytel Originals, 2017. 10-osainen äänikirjasarja.
Lukija: Raiko Häyrinen










Salaperäinen sirkus (Karisto)

Salaperäinen sirkus on Sami, Liisa ja Joni -sarjan neljäs osa ja päätin tässäkin tapauksessa lukea edeltävät osat alle. Vaikka teokset ovat kaikki omia seikkailujaan, on niissä viittauksia aiempaan ja tällä tavalla ehdin myös tutustua henkilöhahmoihin paremmin. En kuitenkaan pidä mahdottomana hypätä seikkailuun kesken tarinan.

Sarjan aloittavat osat Haavekaupunki ja Lumottu lelutehdas (Karisto, 2013 ja 2014) tuntuivat myöhempiin osiin verrattuna hieman raaoilta. Samin, Liisan ja Jonin dynamiikka ei ollut vielä kehittynyttä ja aikaa meni hahmojen esittelyyn. Seikkailut eivät myöskään olleet mielestäni niin mukaansatempaavia ja tahti oli hitaampaa. Kaikenlaiset kirjoissa esitellyt vempeleet olivat sen sijaan kyllä kiinnostavia.

Sen sijaan kolmas osa Kirottu kartano (Karisto, 2015) ja tämä uusin Salaperäinen sirkus olivat oikein mainioita. Pidän nopeatempoisesta ja täydestä kerronnasta ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita näissä teoksissa tosiaan oli. Kun hahmot olivat jo tuttuja, oli toilailuja helppo seurata, ja yksityiskohtia ja outoja sivuhahmojan pursuilevat tarinat olivat kovasti mieleeni. Salaperäinen sirkus taitaa kuitenkin viedä tässä vaiheessa suosikin tittelin. Pidin kovasti sympaattisista sirkuslaisista, taianomaisesta tunnelmasta ja siitä, että kaikki ei ollut niin mustavalkoista kuin aluksi voisi kuvitella.

Salaperäinen sirkus (Sami, Liisa ja Joni #4)
Karisto, 2017. 129 s.
Kuvitus: Miranda Mord

***

Kaikki teokset olivat sellaisia, että niiden lukeminen tai kuuntelu oli mukavaa. Tätä toisaalta osasin vähän ounastellakin. Koskisen vahvuus on selvästi monipuolisuus, miten joku ehtiikään saati onnistuu kehittelemään päässään näin monenlaista. Kieli on myös miellyttävää lukea ja kaikissa kirjoissa yhdistyy sanojen rikas käyttö ja rakkaus niillä leikittelyyn. Riimimitassa kirjoittaminen kaipaisi mielestäni vielä hieman hiomista, vaikka pääosin mallikkaasti sekin sujui.

Omia suosikeitani olivat ehkä hieman yllättäen rikosromaanit eli Maaliskuun mustat varjot ja Ruosteiset sankarit. Olen viime vuosina lukenut genren kirjallisuutta aika vähän, mutta nämä maistuivat hyvin. Liekö sitten syynä juuri sympaattiset päähenkilöt ja se, että sankareiden yksityiselämässä ei ryvetä niin kammottavan syvissä vesissä vaikka joitain vaikeuksia onkin.

Kiitellä voisin myös Koskisen tapaa sijoitella päähenkilöiltään miesvoittoisiin tarinoihin myös säpäköitä naishahmoja, tällaisia taisi löytyä jokaisesta kirjasta tavalla tai toisella. Arvostan.

Jatkoa toivoisin Benjaminin meriseikkailuille ja Murhan vuosi -sarjaa aion tosiaan pitää silmällä, kuten jo aiemmin mainitsin. Mikään näistä kirjoista ei kuitenkaan päihittänyt vielä Koskis-suosikkiani Kuinka sydän pysäytetään, mutta odotan kiinnostuksella mitä kirjailijalta seuraavaksi ilmestyy. Nyt koen ansaitsevani Jupen suosikin aleksanterinleivoksen, pitänee leipoa joku päivä.

Myös Kirsin kirjanurkassa osallistuttiin Koskisen haasteeseen, kurkkaa vaikka tästä mitä mieltä Kirsi oli tässäkin esitellyistä lanu-kirjoista.

Turku paloi, Rasputin juonitteli

Näissä maisemissa matkailin Rasputinin seurassa ja yritin sammuttaa Turkua.

Ja tapahtuipa niinä päivinä eli viime kesänä, että luin samaan aikaan Mike Pohjolan teosta 1827 kun kuuntelin JP Koskisen Ystäväni Rasputinia. Se ei ollut mitenkään erityisen hyvä idea, sillä koska teokset sijoittuvat pääsääntöisesti 1800-luvulle ja molemmissa on jonkinlaista Venäjään liittyvää suhmurointia sekä mustaa magiaa, olin välillä iloisen sekaisin siitä mikä kuului minnekin. Molemmat kirjat olisivat nimittäin ansainneet tarkkaavaisemman lukijan, sillä olivat ne sen verran mainioita historiallisia, ainakin totuudesta ponnistavia romaaneja.

Pohjola vie lukijan vuoden 1827 Turkuun. Ylioppilas Elias Hellman on palaamassa kotiin runojenkeruumatkaltaan mukanaan aikamoinen yllätys, jonka Elias odottaa nostavan hänet arvoon arvaamattomaan. Samalla Turun seurapiireissä juonitellaan niin kaupungin polttamista kuin suunnitellaan mustan magian salaisia riittejä. Kirjan tarina kulkee myös nykyajassa, jossa kirjoittajan tiedot Turun palosta tuntuvat kiinnostavan joitakin normaalia enemmän.

Koskisen Ystäväni Rasputin puolestaan keskittyy mystikko Rasputiniin tämän orvoksi jääneen oppipojan Vasilin silmien kautta. Vasili kasvaa erikoisen miehen siipien suojassa ja saa todistaa mitä kummallisimpia asioita. Rasputinin kanssa tutustutaan niin alemman kansanluokan edustajiin kuin ihmetellään elämää tsaariperheen palatsissa. Jukka Pitkänen lukee äänikirjan vivahteikkaasti ja saa todella uppoutumaan tarinaan.

Totuuspohjaiset historialliset romaanit tuppaavat saamaan pääni pyörälle. Mietin kohtuuttoman paljon sitä, mitä todella on totta ja mikä ei. Ehkä sillä ei tosin ole väliäkään, hyvä tarina kantaa ja koukuttaa joka tapauksessa. Pohjolan ote historiaan on jollain tavalla riemukkaampi. Turku on hänen käsissään varsinainen synnin pesä ja huumehuurut, piiskaleikit ja saatananpalvontarituaalit alkavat paikoin jopa huvittaa. Koskinen puolestaan saa minut tuntemaan sympatiaa Rasputinia kohtaan, kiinnostumaan hänestä uudella tavalla. Toki oma mielikuvani Rasputinista on muodostunut lähinnä Anastasia-animaation kautta, joten toinen näkökulma lieni ihan paikallaan. On kuitenkin sanottava, että Pitkänen loi tunnelmaa paljon, en tiedä miltä tämä olisi tuntunut paperilla.

Täytyy siis vihdoin todeta nyt ihan virallisesti, etten voi enää nurista historiallisten romaanien olevan minulle niin vieraita ja haastavia kun eiväthän ne nyt olleet tälläkään kertaa. Ensi kerralla ei vain pidä ahmia liikaa tai ainakaan liikaa samanlaista kerralla.

Kaisa Reetta avaa Pohjolan romaania ja esittelee sen henkilöhahmoja bloggauksessaan enemmänkin, Kulttuuri kukoistaa -blogissa puolestaan olisi kaivattu Rasputinin tarinaan hitunen lisää mahtipontisuutta mutta pidettiin silti tarinasta.

Kuittaan 1827:lla Helmet-haasteen kohdan kertoo ajasta, jota en ole elänyt.

Mike Pohjola: 1827
Gummerus, 2016. 512 s.

JP Koskinen: Ystäväni Rasputin
WSOY äänikirja, 2017 (2013). 10 h 19 min.
Lukija: Jukka Pitkänen

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

Tässä kuvassa teos on matkannut kanssani Liminkaan vaikka sitä ei tyynyistä ehkä arvaisikaan.

Joutunen viimein toteamaan, että en voi enää käyttää lausahdusta en niin välitä sotaa käsittelevistä teoksista. JP Koskisen Kuinka sydän pysäytetään (WSOY, 2015) on toki romaani muustakin kuin sodasta, mutta jälleen kerran huomasin olevani keskellä talvisotaa ja pitäväni lukemastani. Luin kirjan ensimmäisen kerran kesällä Norjan matkan aikana ja luin sen uudestaan nyt syksyllä, kun tajusin että en ole vielä blogannut siitä. Teos kesti kaksi melko peräkkäistä lukukertaa erittäin hyvin.

Juho aikoo estää Suomen sotaanjoutumisen vaikka yksin, vaikka Stalinin joukot kolkuttavat jo rintamalla. Isä, eversti Stendahl, on jäänyt tsaarin kukistumisen jälkeen Venäjän puolelle sotilaaksi ja Juho on kasvaessaan muistanut isänsä opetukset sotataidosta ja pyrkii nyt käyttämään niitä parhaansa mukaan käyttämään. Huolehdittavaa on kuitenkin paljon, sillä valtioiden asioihin on yhdellä miehellä vain pieni vaikutus ja kotona odottaa perhe, jonka elättämisessä Juholla on suuri vastuu. Sotatoimien rinnalla kulkee rakkaus Lauraan, entiseen lapsuudentoveriin, jonka odotukset Juho haluaisi täyttää. Tarinan imua lisäävät sen yhteys historian todellisiin tapahtumiin ja viittaukset sotakirjeenvaihtoon ja uutisiin.

Aloittaessani tätä romaania sodasta ja rakkaudesta en oikein tiennyt mitä ajatella, nopeasti teos kuitenkin vei muassaan. Aikatasojen välillä hyppely luonnistuu sujuvasti ja Juhon hahmosta kiinnostuu. Koko tarina avautuu pikkuhiljaa ja huipentuu lopulta komeasti. Henkilöistä välittää, etenkin juuri Juhosta mutta myös hänen läheisistään.

Parhaimmillaan teos on silloin, kun sitä ehtii lukea pitkinä pätkinä ja rauhassa. Silloin aikatasot asettuvat kauniisti linjaan ja syyt ja seuraukset omille paikoilleen. Lyhyempiä pätkiä lukiessa jouduin palaamaan takaisin: mitä on juuri tapahtunut, mihin tässä viitataan. Koskisen teksti on miellyttävää, jopa jollain tavalla lumoavaa. Otteessaanpitävää.

Kahden lukukerran jälkeen en osaa silti aivan tarkkaan sanoa miksi pidän teoksesta, kirjoittaminen takkuaa. Tavattoman hieno tämä joka tapauksessa on, suosittelen kahden lukukerran tuomalla varmuudella. Kesällä olen todennut tästä: Hieno tunnelma, pitkät kaiut.

Kiitokset kustantamolle arvostelukappaleesta.

Kirsin kirjanurkassa vangitsevaksi kuvatun teoksen taustoja kuvataan tarkemmin, Omppu kuvaa lukukokemustaan äärimmäisen vahvaksi.

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY, 2015.
Kansi: Martti Ruokonen