Fantastisia loppuja ja alkuja

Vähemmän fantastinen, mutta silti kelvollinen lukupaikka junan vaunuosastolla. Tässä luvussa Kuura.

Viime vuonna heitin haikeita jäähyväisiä muutamalle sarjalle ja tervehdin joitakin. Koska sarjojen jatko-osista on ollut hieman haastavaa kirjoittaa liikoja spoilailematta, käsittelen tässä luettuja teoksia yleisellä tasolla. Yhteistä tälle setille on joka tapauksessa se, että jokainen niistä edustaa spefi-kirjallisuuden jotakin alalajia ja että ne olivat kaikki vähintäänkin hyviä lukukokemuksia.

***

Haikeimmat hetket vietin viime vuonna J.S. Meresmaan Mifonki-sarjan kahden viimeisen osan, Mifongin kadottaman ja Mifongin lunastaman parissa. Olen seurannut sarjaa vuodesta 2012 ja nyt viisivuotisen yhteisen taipaleen päättyessä pala oli kurkussa, kun jouduin luopumaan tutuista ja rakkaaksi käyneistä hahmoista. En kommentoi viimeisten osien juonta sen kummemmin kuin että Meresmaa onnistuu viemään sarjan kiinnostavaan lopetukseen, ei tyydy ratkaisuissaan niihin ilmeisimpiin ja jättää lankoja sopivasti auki niin, että hahmot jäävät mieleen elämään omaa elämäänsä.

Yleisesti ottaen kommentoitavaa on sitten paljonkin. Mifonki-sarja on viehättänyt minua alusta asti vauhdikkaalla menollaan. Tyyli on sopivan viihdyttävä ja kepeä. Se ei tarkoita, että sisältö olisi höttöistä, mutta reipas meininki ja seikkailullinen ote on ollut otollista alustaa kirjaan uppoutumiselle ja arkihuolien unohtamiselle. Mifonkien parissa olen pystynyt rentoutumaan silloinkin, kun pää on ollut yhtä mössöä ja muihin kirjoihin keskittyminen vaikeaa.

Rakastin myös hahmoja. Tämä todella kirkastui oikeastaan vasta viimeisen osan kohdalla, kun tajusin että nyt minun on päästettävä nämä tyypit jatkamaan eloaan jonnekin kirjan sivujen ulottumattomiin. Näiden värikkäiden tyyppien pariin oli aina helppo palata ja vaikka edellisen osan lukemisesta olisi ollut aikaa, onnistuu Meresmaa pienien muistutusten avulla kertaamaan edeltäviä tapahtumia sen verran että omat ajatukset saa taas järjestykseen. Jään kaipaamaan tätä loistavaa sarjaa.

J.S. Meresmaa: Mifongin kadottama
Myllylahti, 2016. 460 s.

J.S. Meresmaa: Mifongin lunastama
Myllylahti, 2017. 475 s.

***

Viimeiset osansa sai viime vuonna myös Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin yhteinen Kepler62 -sarja. Virus ja Salaisuus johdattavat retkikunnan lapset viimein arvoitusten ratkaisujen luokse. Viimein selvisivät muun muassa ylimääräisen matkustajakapselin arvoitus ja kehen retkikunnassa voi todella luottaa. Sarja loppuu melkomoiseen ryminään ja on viimeisissä käänteissään entistä jännittävämpi ja pelottavampi. Käänteitä oli jopa niin paljon, että pohdin josko sarja olisi kaivannut vielä pidempää mittaa tai edes paksumpaa päätösosaa, jotta lopun hässäkkää olisi ehditty käsitellä rauhallisemmin.

Kokonaisuutena sarja on joka tapauksessa ollut erinomainen. Olen pitänyt piirun verran enemmän Parvelan kynäilemistä osista, joissa on Jonin ja Arin näkökulma, mutta toisaalta vuorottelevien kertojien ratkaisu oli toimiva ja liputan iloisesti suomalaisnorjalaisen yhteistyön puolesta. Pasi Pitkäsen kuvitus on ollut läpi sarjan timanttista.

Sarjan toisen kauden on lupailtu käynnistyvän syksyllä, odotan varovaisen kiinnostuneena. Bloggaukseni ensimmäisistä osista voit lukaista täältä.

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Virus (Kepler62 #5)
WSOY, 2017. 189 s.

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Salaisuus (Kepler62 #6)
WSOY, 2012. 200 s.

***

Mintie Dasin Storm Sisters -sarjan ensimmäinen osa Kuohuva maailma viehätti minua ja täten sarjan toinen osa Hyiset mainingit (Tammi, 2017) oli luonteva lisäys lukulistalle. Nyt on myönnettävä, että tätä kirjoitettaessa lukemisesta on kutakuinkin vuosi ja juonen detaljit ovat päässeet paljolti unohtumaan, mutta varsinaisen lukukokemuksen muisto on kyllä tallella.

Tarina jatkuu edellisen vanavaedessä. Tytöt saavat uutta tietoa vanhempiensa kohtalosta ja yllättäen näyttää siltä, että he saattaisivat sittenkin olla elossa. Matka käy kohti Pohjanmerta ja kuninkaallista hovia, jonka juonittelua pursuavaan seurapiirin on lisätietojen tarpeessa pakko yrittää soluttautua. Luvassa on siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita hameenhelmat heiluen ja miekka viuhuen.

Edelleen pidän hahmoista valtavasti. Tytöt ovat erilaisine luonteineen viehättäviä ja raivostuttaviakin, koska sellaisia nuoret tytöt yleensä tuppaavat olemaan. Kerronnallisesti teos tuntui puolestaan hieman hiomattomalta. Pidän teoksen ideasta todella paljon ja siinä on paljon hyvää, mutta kaipaisin vähän tiivistystä ja vähän lisää terävyyttä, sitten tämä olisi todella hyvä. Pienen alkukankeuden jälkeen juoni kuitenkin vei mukanaan, eli peruspalikat ovat kyllä kunnossa. Varmasti tulen tarttumaan myös sarjan jatkoon, sillä haluan tietää mitä tapahtuu.

Kolmas osa on jo ilmestynyt englanniksi (Ocean of Secrets, 2017) ja kahdella seuraavallakin on jo nimet, mutta suomennoksista en löytänyt tietoa.

Mintie Das: Storm Sisters 2: Hyiset mainingit

Tammi, 2017. 326 s.

Suomentanut: Marja Helanen

***

Sarah J. Maasin Throne of Glass - Lasipalatsi -teosta minulle suositeltiin useammaltakin taholta. Nuori salamurhaajana kunnoustautunut Celaena saa uuden mahdollisuuden, kun tätä tullaan noutamaan kruununprinssin edustajaksi kilpailuun, jossa valitaan seuraavaa Kuninkaan Miekkaa. Suolakaivokset orjankahleineen jäävät taakse ja Celaena matkaa jäyhän kapteeni Westfallin kanssa Lasipalatsiin valmistautuakseen kilpailemaan niin kokeneita sotureita, varkaita kuin murhamiehiäkin vastaan.

Hahmoja Celaena on niin ihana, että vei sydämeni. Kirjoja ja kauniita vaatteita rakastava nuori nainen on samanaikaisesti taitava salamurhaaja ja ristiriitaisuksissaan viehättävä. Sarjan romanssikuviokin on varsin mielenkiintoinen, tässä kun ei salamarakastuta tai olla niiden tunteiden kanssa muutenkaan niin varmoja saati sitten että kiinnostuksenkohteita olisi vain yksi.

Juoni itsessään on lopputulemaltaan ennalta-arvattava, muutoin kirjalle ilmestyvä jatko tuntuisi oudolta, mutta kilpailun kuvaamisen lisäksi kerrotaan paljon myös linnan sisäisestä politiikasta ja keskitytään ratkomaan, kuka tai mikä tappaa järjestelmällisesti ja brutaalisti kilpailun osallistujia. Kirjassa oli omaan makuuni riittävästi viihdyttävyyttä ja jännittävyyttä ja lukusukkuloin sen läpi melko nopeasti. Sarjan toinen osa Keskiyön kruunu (Gummerus, 2018) on jo ilmestynyt ja aion sen varmasti myös lukea.

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi (Throne of Glass, 2012.
Gummerus, 2017. 438 s.
Suomentanut: Sarianna Silvonen

***

Elina Pitkäkankaan Kuura (Myllylahti, 2016) tuo kiintoisan lisän kotimaiseen urbaanin fantasian tarjontaan. Olin mielessäni luokitellut teoksen päässäni paranormaalien romanssien kategoriaan, mutta huomasin ilokseni olevani väärässä. Vaikka teoksessa on romantiikkaakin, ei sen pääpaino ollut suhderuodinnalla.

Kuurankerossa ei ole nähty ihmissusia enää vuosiin, vaikka kaupunkia ympäröikin edelleen muuri ja metsään poistuminen on ankarasti kiellettyä. Lukiolaistyttö Inka joutuu kuitenkin rikkomaan kieltoa veljen jouduttua vakavaan onnettomuuteen ja tulee avanneeksi jonkinlaisen Pandoran lippaan. Ihmissudet ovat lähempänä kuin Inka olisi koskaan osannut arvata. Suurta salaisuutta on vaikea pitää ja Inkan ystävä Aaron huomaa pian sotkeutuneensa asiaan liiankin tiiviisti. Ihmissusien olemassaolo on kirjan maailmassa luontevaa ja kiinnostavasti kuvattua.

Kirja oli todella koukuttava ja tarjosi sitä lukiessani kaivattua lepoa myllerretylle päälle. Pitkäkankaan kerronta on vauhdikasta ja miellyttävää. Tarinassa edetään vauhdilla ja etenkin sen loppu onnistui yllättämään, tällaista menoa ja meininkiä olisin mielessäni osannut odottaa vasta ehkä sarjan toiselta osalta. 

Trilogian toinen osa Kajo (Myllylahti, 2017) on jo ilmestynyt ja kolmas osa Ruska ilmestyy tänä vuonna, molemmat ehdottomasti lukulistalla.

Elina Pitkäkangas: Kuura

Myllylahti, 2016. 355 s.

Kansi: Karin Niemi

J.S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit -trilogia

Mies hankki taannoin minulle lahjaksi e-kirjalukija Nookin ja olin siitä tavattoman innoissani. Olen kuitenkin hidas käyttöliittymään siirtyjä ja laite kirjasisältöineen viettää yleensä aikaa olohuonepöytämme hyllyllä. Vähänkin pitemmille reissuille otan masiinan kuitenkin mielelläni mukaan ja niin Nook sisällään J.S. Meresmaan Keskilinnan ritarit -trilogia (Osuuskumma, 2013-2015) pääsi koiranäyttelymatkalle Jyväskylään. Verevästi kirjoitetun pienoisromaanien sarjan ehti hyvin lukea viikonlopun aikana.

Sarjatulituksena luettuna teosten juonet menevät päässä iloisesti sekaisin. Homma menee kuitenkin niin, että Konno on aseenkantajien killassa harjoittelijana ja työskennellyt ritari Jehrem Kovdasin alaisuudessa. Tuntiessaan omasta mielestään ritarille sopimattomia tunteita Konnoa kohtaan Jehrem antaa tälle potkut Konnon joutuessa palaamaan kuin häntä koipien välissä kotikylään. Erinäisten juonittelujen seurauksena Jehremiltä kuitenkin riisutaan ritarin arvo. Kolmen kirjan aikana selvitellään, kuka juonitteli Jehremiä vastaan, millaisia valtakuvioita hovista löytyy ja ennen kaikkea sitä, miten Konnon ja Jehremin suhde kehittyy. Tarinaa seurataan vuorotellen kummankin näkökulmasta.

Pidän Meresmaan kirjoitustyylistä kovasti ja olen viihtynyt oivallisesti hänen kirjoittamansa Mifonki-sarjan parissa jo neljän osan verran. Massiivisesta maailmankuvauksesta on kuitenkin tässä Keskilinnan ritarit -sarjassa siirrytty henkilökohtaisempaan muotoon. Keskiössä ovat Konno, Jehrem ja heidän tunteensa, suhteen ulkopuolelle sijoittuvia tapahtumia kuvataan vain vähän ja esimerkiksi ympäröivästä maailmasta saadaan vain vähän tietoa. Tämä oli oikeastaan aika virkistävää, sillä yleensä fantasiakirjoissa saa käyttää aikaa sisäistääkseen karttoja, kaupunkien välimatkoja ja kulttuurisia tietoja. Nyt riittää, että keskittyy päähenkilöiden suhteeseen ja se onkin aikamoinen suhde valtapeleineen, kuumine ja kiellettyine tunteineen ja epävarmuuksineen. Meresmaa kuvaa miesten välistä suhdetta suorasukaisesti niin että korvat saattavat hetkittäin punottaa, joten avoimesta (mutta luontevasta) seksuaalisuudesta pöyristyvät eivät ehkä tästä teoksesta innostu.

Myöhäisherännäisyydessä on puolensa, sillä kaikkien osien ilmestyttyä kirjat pystyi tosiaan lukemaan samantien putkeen. Mittaa oli yhteensä suurinpiirtein saman verran kuin "tavallisella" kirjalla, mutta jotenkin homma tuntui etenevän sutjakammin kuin yhtä teosta lukiessa. Ensimmäisen osan aloitin lauantaina menomatkalla ja viimeiset kuusi sivua kolmannesta teoksesta luin kotona sunnuntai-iltana. Minulle tämä tykityslukutapa sopi, koska pitemmillä tauoilla olisin kuitenkin unohtanut edellisen osan tapahtumat ja ollut kirjojen alut aivan pihalla.

Lyhyesti todettakoon että oikein mainio hahmolähtöinen trilogia pienoisromaanien muodossa. Tykkäsin. Tällä hetkellä teokset ovat saatavina pilkkahintaisina e-kirjoina esimerkiksi Elisa Kirjasta (itse olen ostanut näistä kaksi ja yhden saanut arvostelukappaleena), mutta pakettimuotoa halajavat voivat myös odottaa keväällä ilmestyvää painettua yhteisnidettä.

HelMet-haasteesta kuittaan näillä teoksilla kohdan kirjatrilogia.

J.S. Meresmaa: Aseenkantajan kunnia (Keskilinnan ritarit #1)
Osuuskumma, 2013. 85 s.
Kansi: J.S. Meresmaa

J.S. Meresmaa: Ritarin ansio (Keskilinnan ritarit #2)
Osuuskumma, 2014. 93 s.
Kansi: J.S. Meresmaa

J.S. Meresmaa: Kuninkaan tahto (Keskilinnan ritarit #3)
Osuuskumma, 2015. 82 s.
Kansi: J.S. Meresmaa

J.S.Meresmaa: Mifongin kätkemä (Mifonki #4)

Luin kolmisen vuotta sitten ensimmäinen Mifonki-kirjani Mifongin perinnön. Tarina vei mennessään ja sen jälkeen jokaisen sarjan kirjan ilmestyminen on ollut odotettu juttu. Mifongin kätkemä (Myllylahti, 2015) on järjestyksessään neljäs ja siinä J.S.Meresmaa jatkaa tutuksi tulleella ja hyväksi todetulla tyylillä vauhdikkaan fantasian kirjoittamista.

Koska teos on tosiaan sarjan neljäs, on seuraavassa kappaleessa mahdollisesti juonipaljastuksia sarjan edellisistä osista. Lue siis varoen.

Merontes on pelastettu sitä riivanneelta kiroukselta, mutta asiat eivät suinkaan ole hyvin. Ciaran joutuu pakenemaan kuninkaanlinnasta vallananastajan saapuessa paikalle ja Ciaranin sisar Fewrynn joutuu painiskelemaan omatuntonsa kanssa. Tapahtumat eivät ole menneet lainkaan nuoren magiantaitajan aatosten mukaan ja Fewrynn yrittää korjata tilanteen, mutta se ei ole aivan yksinkertaista. Kaksosten äiti Ardis yrittää parhaansa auttaakseen maanpaossa olevaa poikaansa. Tarinassa seikkailee myös mainio Dante Rondestani, joka ymmärtää tarinan kuluessa uusia asioita itsestään ja rakkaudesta, joka ei ole vuosien aikana suinkaan sammunut.

Sarjojen keskimmäisistä osista on aina vähän hankala kirjoittaa, kun ei kuollakseenkaan haluaisi paljastaa mitään olennaista. Itse kirjoitustyyliä voi kuitenkin kommentoida ja sen teen ilolla. Meresmaa kirjoittaa verevää ja nopealiikkeistä fantasiaa, jossa asiat tapahtuvat rivakkaan tahtiin ja lyhyehköt lauseet seuraavat toisiaan. Rytmiin pääsy vie hetken, mutta sen jälkeen sivut kääntyvät kuin itsestään. Lukeminen on oikeastaan aika hengästyttävää ja rauhallisemman kerronnan ystävä saattaa väsyäkin, mutta minulle tämä tahti sopii hyvin. Luvut ovat myös sen verran lyhyitä, että vaihtuvien kertojien erilaisissa tarinoissa pysyy mukana kun yhtä hahmoa ei seurata liian pitkiä aikoja.

Jostain syystä luulin, että tämä on viimeinen Mifonki-kirja. Lopun perusteella näin ei taida kuitenkaan (toivottavasti) olla, joten odotan jo kieli pitkällä seuraavaa osaa. Meresmaa taitaa cliffhangerinsa, hyvässä ja pahassa. Suosittelen Mifonki-kirjoja toiminnantäyteisen fantasian ystäville.

J.S.Meresmaa: Mifongin kätkemä (Mifonki #4)
Myllylahti, 2015. 500 s.
Kansi: ?

J.S.Meresmaa: Mifongin mahti

Kuvan matelija ei liity mifonkeihin millään tavalla, ainakaan tietääkseni.

Yksi kirjasyksyni odotetuista teoksista oli J.S. Meresmaan Mifongin mahti (Myllylahti, 2014), joka jatkoi rytinällä Mifonki-sarjaa. Jos sarjan aikaisemmat osat ovat vielä lukematta, voit kurkata vaikka ekan kirjan arviotani täältä. Kirjan takakantta suurempia spoilauksia ei tässä tekstissä tule, mutta jos ei sellaisiakaan tahdo lukea voi ainakin seuraavan kappaleen hypätä yli.

Lapsi, sinun on palattava takaisin. Mahtisi ei jaksa pitää sinua enää hereillä tässä todellisuudessa.
Ei vielä. Haluan tietää mikä oikein olen. Suuri Punainen, kerro minulle. Hänen päänsä nuokahti. Hän taisteli väsymystä vastaan.
Sinä tiedät, mikä olet. Nyt, palaa takaisin.
Ei, minä --
Palaa takaisin.

Tapahtumat alkavat seitsemän vuotta edellisen kirjan lopun jälkeen, mutta turhia muisteloita ei alkuun ole sisällytetty. Kaksoset Ciaran ja Fewrynn ovat kasvaneet teini-ikään ja eron hetki alkaa olla lähellä. Ciaran lähetetään Merontesiin oppimaan ja ottamaan paikkansa kuninkaana Fewrynnin jäädessä pantterikansan luo harjoittelemaan maagisia taitojaan. Vuodet vierivät ja kaksoset etääntyvät toisistaan, mutta kun Ciaran haavoittuu vakavasti salamurhayrityksessä on Fewrynnin lähdettävä myös Merontesiin. Salamurha ei myöskään ole ainoa kuninkaan ongelma, sillä kaupunkia vaivaa ikävä kirous jolla on vakavia seurauksia, mutta kirouksen poisto ei tule olemaan aivan yksinkertaista.

Vaikka edellisen osan lukemisesta on jo jonkin aikaa, ei tarina turhia jorinoitse menneestä vaan hyppää suoraan toimintaan. Henkilöhahmot ja tapahtuvat palautuvat kuitenkin tarinan mittaan mieleen ja se mikä ei palaudu, unohtuu tarinan tiimellyksessä (haaveilen kyllä siitä, että sitten kun sarja on valmis lukisin sen yhteen pötköön). Vauhdikas ja seikkailuntäyteinen tarina vie joka tapauksessa mukanaan ja jaksaa koukuttaa, hengähdyshetkiä ei edes osaa kaivata kun odottaa jo mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ihailen kovasti Meresmaan kykyä kirjoittaa tapahtumantäyteistä ja omaäänistä seikkailufantasiaa. Mifonki-sarja ei ole ehkä räjäyttänyt tajuntaani, mutta se on koukuttanut minut maailmaansa jo kolmeen kertaan. Viihdyttävä seikkailufantasia tuntuu olevan minulle yksi parhaimmista rentoutuslukemisista ja Mifongin mahti toi ehdottomasti lisää potkua harmaaseen marraskuiseen työviikkoon.

Kirjan reilut 500 sivua tuli nimittäin luettua yhden arkipäiväsatsin aikana lähinnä työmatkojen aikana. Mifongin mahti oli ehdottoman viihdyttävää kotimaista fantasiaa, jota luki ilokseen. Nyt kysymykseksi jää vain, että milloin se seuraava osa tulee?

Myös Kirsi oli viihtynyt kirjan parissa, Kirjaneidon tornihuoneessa kirja luettiin ahmien (tekstissä muutamia juonipaljastuksia aikaisemmista osista, toim.huom.).

J.S.Meresmaa: Mifongin mahti
Myllylahti, 2014. 516 s.
Kansi: unohdinpa tarkistaa tekijän

J.S.Meresmaa ja Markus Harju (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja

Höyryä herra Wattin malliin.

Steampunk! Koneita ja korsetteja -antologia (Osuuskumma, 2012) esittelee yhdeksän monipuolista kotimaista steampunk-novellia. Höyrypunkki oli minulle aikaisemmin tuttua vain Magdalena Hain mainioista Gigi ja Henry -kirjoista, joten lisäretken tekeminen kiinnosti kovasti.

Kuoriainen kyykistyi sihisten kadun varteen. Nousin kyydistä ja maksoin kuskille, joka kosketti lakkinsa lippaa, komensi apupoikaa lappaamaan tulipesään lisää hiiltä ja nosti koneen taas jaloilleen. Raskaiden jalkojen liitokset rutisivat, kun kone nousi ja katosi toisten kadulla kulkevien kuoriaisten sekaan. Pudistin päätäni. Toisin kuin teknisemmin suuntautunut veljeni, en osannut syleillä avomielin viime vuosina tehtyjä insinööritaidon edistysaskeleita, vaan suhtauduin niihin varauksella. Hyönteisiä imitoivien koneiden lähes-elämä kammotti minua. (Magdalena Hai: Vaskimorsian)

Novellit sijoittuvat moninaisiin ympäristöihin. Suurin osa tapahtumista sijoittuu jonnekin Eurooppaan, hiilipölyisiin kaupunkeihin, joissa matkansa voi hoitaa höyrykuoriaisilla ja tehdä vierailuja Hyödyllisten esineiden museoon. Toisaalla taas ollaan jossain Pohjanmaalla, kerätään viljaa pellolta Hevostuhatjalkaisella tai paetaan lumisessa vuoristossa pikinahkoja.

Huomasin novelleja lukiessani, että nälkä kasvaa syödessä. Useampaan tarinaan jäin kaipaamaan jatkoa ja ehkä hyvä näin. Jutut eivät tuntuneet jäävän kesken, mutta hahmoihin kiintyi niin paljon että heistä olisi ilomielin lukenut enemmän. Erityisesti jään ajattelemaan J.S.Meresmaan neuvokasta ja mainiota Augustinea sekä Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää -novellin Marikkia ja Trillia. Koin jännitystä Magdalena Hain Vaskimorsiamen parissa ja ilmakorvett Jeanny Been kyydissä Shimo Shuntilan Kruunun vihollisessa.

Suomalaiseen maisemaan sijoittuneet novellit tuntuivat aluksi oudoilta, etenkin Heikki Nevalan Hevostuhatjalkainen. Myöhemmin huomasin kuitenkin ajattelevani sen miljöötä paljon ja päässäni muodostuneet kuvat novellin kojeesta olivat hurjia. Olisivatpa tehneet vaikka tästä elokuvan Härmän sijaan, se olisi hienoa se.

Nätyri antoi rautahirviön vain viedä. Masiinan koivet tallasivat peninkulmia, selkäruoto rutisi tiukoissa käännöksissä. Lokomobiili jyrisi ja möyrysi, vilja lakosi. Karheat rautasormet kahmivat korret kyltymättömän suun nieluun ja yhä edemmäs koneen mahoihin. (Heikki Nevala: Hevostuhatjalkainen)

Hieman epätasainen kokoelma tosin on, mutta siihen vaikuttanee myös se että novellit ovat niin erilaisia ja erilaisiin ympäristöihin sijoittuvia. Itse viehätyin eniten vanhaan Eurooppaan sijoittuvista tarinoista silintereineen ja protokollineen. Pääsääntöisesti kuitenkin nautin lukemastani kovasti ja nostan hattua kirjailijoille, jotka ovat luoneet näin mahtavia tarinoita ja maailmoja.

Koneita ja korsetteja toiminee varsin mainiona ensikosketuksena steampunkin monipuoliseen maailmaan. Seuraavaksi pitänee lukea se toinen julkaistu, Höyryä ja helvetinkoneita (Osuuskumma, 2013) jonka nappasin kirjamessuilta mukaani. Hammasrattaat, hiilipölyiset kaupungit ja kuparinhohto tuntuvat joka lukukerralla entistä houkuttelevammilta.

Lisää arvosteluja opuksesta löytyy Osuuskumman sivuilta.

Kiitokset sille kirjabloggaajalle, joka lähetti tämän minulle viime vuonna salajoululahjana!

J.S.Meresmaa ja Markus Harju (toim.): Steampunk! Koneita ja korsetteja
Osuuskumma, 2013. 314 s.
Kannnen kuva: J.S.Meresmaa

Terveisiä Finnconista!

Myös kirjastolaitos oli mukana.

Koin tänään ensimmäisen Finnconini koskaan. Vähän ihmetyttää, että ei ole aiemmin tullut mentyä. Onneksi vahinko tuli korjattua.

Ehdin osallistua kahteen paneeliin, joista ensimmäinen oli Maailmankaikkeuden parhaat turistikohteet. Puheenjohtaja Shimo Shuntila haastatteli kolmea fiktiivistä hahmoa, jotka kaikki kertoivat omasta maailmastaan. Mukana paneelissa olivat Siri Kolu, J.S.Meresmaa sekä J. Pekka Mäkelä.

Kirjailijat esiintyivät paneelissa omien hahmojensa nahoissa.

Itse olisin mieluiten varmaankin matkustanut Meresmaan Pantterikansan laaksoon, se vaikutti meikäläiselle sopivan leppoisalta matkakohteelta. Siri Kolun hahmon luolasto vaikutti turhan aggressiiviselta ja Mäkelän hahmon Alshain hieman kolkolta. Panelistien kirjoista olen lukenut ainoastaan Meresmaan Mifonki-sarjaa, mutta nyt olen entistä kiinnostuneempi lukemaan Mäkelän Alshain- ja Alas-opukset sekä Kolun syksyllä ilmestyvän Pelko ihmisessä.

Toinen paneeli kosketti henkilökohtaisestikin, sillä kyseessä oli Kriitikot vastaan bloggarit: kenellä on oikeus kirjoittaa kritiikkiä? Puheenjohtaja Jussi Ahlroth luotsasi keskustelua kriitikoiden Vesa Sisättö ja Markku Soikkeli sekä bloggareiden Liina Poropudas ja Anmari Viljamaa välillä.

Bloggari vs. kriitikot. Onko vastakkainasettelun aika ohi?

Keskustelun alussa esitettiin kärjistettyjä väitteitä kohti molempia osapuolia ja kaikki saivat vuorollaan puolustautua. Lopuksi käytiin rauhanomaisempaa keskustelua puolesta ja vastaan. En itse kirjoittanut keskustelun aikana muistiinpanoja, mutta nyökyttelin paljon bloggaajakollegoiden vastauksille.

Lopputuloksena päästiin siihen, että ehkäpä kirjablogit ja kriitikot voivat elää harmoniassa keskenään ja hyvä niin. Ainut keskustelussa hieman risomaan jäänyt seikka oli toistuva väite siitä, että kirjabloggajat ovat lähellä kustantamoita. Tästä aiheesta on keskusteltu viime aikoina paljon milloin missäkin enkä nyt itse ajatellut alkaa sohia muurahaispesää sen kummemmin. Ehkäpä paras vastine tähän on pitää oma linjani sellaisena kuin se on ollut, mahdollisimman selkeänä, se toivottavasti näkyy myös teille lukijoillekin.

Kokonaisuudessaan paneelista jäi joka tapauksessa hyvä mieli. Keskusteluiden lomassa ehti myös hieman pyörähdellä myyntialueella ja teinkin sitten muutamia hankintoja. Mukaan tarttui J.Pekka Mäkelän uutuus Alas ja Osuuskumman tiskiltä tilasin itselleni Kummalinnun munia. Sen kautta sähköpostiin kolahtelee kaksi kertaa viikossa Osuuskumman kirjailijoiden kirjoittamia raapaleita, jotka lopuksi saa itselleen painettuna versiona. Mahtava idea! Mukaan sai vielä kaiken lisäksi oman munan, jonka sisältä löytyi Shimo Shuntilan kirjoittama raapale Myöhäinen vieras.

Illemmalla pyörähdin (tai siis mies urheasti kuljetti minut) vielä kirjakauppareissulle hankkimaan Annukka Salaman uunituoretta Piraijakuiskaajaa, Faunoidit-sarjan toista osaa. Sen aloitan huomenna junassa.

Finncon oli siis oikein mainio elämys myös tällaiselle noviisille. Ehkä ensi vuonna teen retken Jyväskylään.

ps. Kannattaa käydä kurkkaamassa Taikan Finncon-raportteja! Kirjasfääristä löytyy mm. mitä mainioimpia Tardis-kuvia ja muutakin kuvamateriaalia.

J.S.Meresmaa: Mifongin aika

Viehätyin viime syksynä kovasti J.S.Meresmaan Mifongin perintö -fantasiateoksesta (Karisto, 2012) ja jäin kieli pitkällä odottamaan jatkoa. Niinpä sarjan toisen osan, Mifongin ajan (Karisto, 2013), lukeminen oli itsestäänselvyys. Eikä muuten pettänyt tämäkään opus. Seuraava lainaus on muuten kirjan ensimmäiseltä sivulta, joten se ei paljastele mitään keskeltä kirjaa.

Haljennee maan uumenista kohoava huuto oli vain väreitä ilmassa, painepatsas ilmassa leijuvia kiteitä vasten. Voimakas lämpöpurkaus, jota jäinen manner ei ollut ennen kohdannut, kuumensi kivet. Lumi ja jää kohosivat kosteana pilvenä ilmaan ja paljastivat mustan maan laajalta alueelta,
Tuuli nousi, kaapaisi maasta sorapyörteen.
Haldor Sininen oli herännyt.

Mifongin aika lähtee samoista kuopista, mihin edellinen osa jäi. Juonen kuvailu toisen osan tapauksessa tuntuu riskaabelilta. Sanottakoon kuitenkin, että teoksessa ovat mukana kaikki edellisestä osasta tutut päähenkilöt muutamin lisäyksin ja tarinaa kuljetetaan vuorotellen milloin kenenkin näkökulmasta. Vanhoihin tuttuihin, kuten Danteen panttereineen, tuliseen Ardikseen ja kovapäiseen Linniin saadaan lisää syvyyttä ja näkökulmaa. Lisäksi lukija päästetään tutustumaan lähemmin ja monin tavoin myös mystisiin mifonkeihin.

Tarina kulkee eteenpäin haipakkaa vauhtia eikä turhaan junnaa paikoillaan. Välillä tahti lähes hengästyttää, mutta samaan aikaan se imaisee totaalisesti mukaansa. Itse tahkosin kirjan alusta loppuun parissa päivässä pääosin juna- ja ratikkamatkojen aikana. Kaiken lisäksi teksti soljuu sen verran mukavasti, että tekstiä on helppo lukea ja juonensyrjässä pysyy kiinni.

Erityisesti nostan hattua Meresmaan käyttämälle monipuoliselle kielelle. Tarinaa on höystetty hauskoilla ja osuvilla ilmaisuilla, tekstissä vilisee jupinoita, krumeluureja ja muita mainioita sanavalintoja joita en hätäpäissäni muistanut kirjoittaa ylös. Joka tapauksessa nautin Meresmaan tekstin lukemisesta kovasti.

Toisen osan jäleen huomaan myös kiintyneeni hahmoihin kovasti. Naishahmot Linn ja Ardis tuppaavat paikka paikoin saamaan minut ärsyyntyneeksi itsepäisyydellään, mutta pidän heistä silti. Uudet sivuhenkilöt myös kiinnostavat kovasti, erityisesti Mohari josta toivottavasti kuullaan myös seuraavassa osassa.

Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli jonkinlaista selkeämpää kertausta mitä edellisessä osassa oli tapahtunut. Selvästi olen tottunut tv-sarjojen jaksojen alussa oleviin "previously on"-kertauksiin. Tokihan asian olisi myös voinut tarkistaa edellisestä osasta (jos olisin muistanut lainata sen kirjastosta) mutta mietin että kuinka hankalaa olisi laittaa esimerkiksi kirjan loppuun jonkinlainen kertaus, etenkin kun kyseessä on näin "lyhyt" sarja eli näillä näkymin neljä osaa.

Lyhyesti Mifongin aika oli hengästyttävän koukuttava ja virkistävä fantasiateos. Seuraavaa osaa odotan, jälleen kerran, innokkaasti.

Norkku viehättyi myös tästä sarjan toisesta osasta. Lisäksi suosittelen myös kirjailijan omaa blogia, Mifonkien matkassa.

J.S.Meresmaa: Mifongin aika
Karisto, 2013. 494 s.
Kansi: tieto kirjaston tarran alla, korjaan kun tiedän
Kirjan vinjetit ja kartta: J.S.Meresmaa

J.S.Meresmaa: Mifongin perintö

J.S.Meresmaan esikoinen, Mifongin perintö (Karisto, 2012) onnistui koukuttamaan tämän lukijan täysin. Aloitin kirjan lukemisen illalla muutaman luvun verran ja seuraavana päivänä olin kiinniliimattuna kirjaan jokaisena vapaahetkenä. Minun myös piti mennä ajoissa nukkumaan, koska herätys oli 5.50 mutta kun jäljellä oli enää vain 50 sivua. Että niin.

"Tuo riepu on minun paras paitani", Dante mutisi, mutta sitten tytön sanat painuivat hänen tajuntaansa. Linnaan? Kuninkaanlinnaan? Hovi? Äkkiä hän oli tyytyväinen siitä, että oli jo laskenut teekupin alas. Se tuntui hauraalta kuin munankuori hänen kädessään. Jos matkan ennusmerkit pitivät paikkansa ja hänen huono tuurinsa jatkui, tyttö ei ollut vain siniverinen seuraneiti.

Dante Rondestani on matkustanut Keski-Mantereelle hankkimaan veljensä kaipaamaa antiikkista kirjaa. Sattumalta hän pelastaa nuoren kuningattaren ja päätyy puumansa Reun kanssa tämän henkivartijaksi. Tulinen Ardis ei kuitenkaan jätä Danten ajatuksia rauhaan. Toisaalla mystinen Keisarin Piiri valmistautuu suureen hetkeen, jonka toteutumiseksi vaaditaan niin samaisia kirjoja joita Dante jatkaa kuin myös jotain Ardisiin liittyvää. Alkaa nopeatempoinen seikkailu, jossa mennään niin maassa, merellä kuin vähän ilmassakin.

"Me ehdimme, Verna", Agautr keskeytti hänet. "Minä pidän huolen siitä, että ehdimme."

Voisin tässä nyt höpötellä siitä, miten Mifongin perinnössä on jossain määrin aika perinteisiä fantasiakirjallisuuden elementtejä, mutta en nyt viitsi. Minulle tämä toimi kuin häkä, nopeatempoisuus piti otteessaan ja pidin suurimmasta osasta hahmoja paljon. Etenkin Ardis oli vinkeä tyyppi, joka kehittyi kiinnostavasti kirjan aikana ja muistutti minua vähän pippurisesta Ce'Nedrasta, joka seikkailee David Eddingsin Belgarionin tarussa (vertailu tehti positiivisessa hengessä, toim.huom).

Meresmaa kertoo hienoa tarinaa ja odotan kiinnostuksella, minne raiteille toinen ja kolmas osa sen kuljettavat. Tässäkin oli niin paljon yllätyksiä, että ihan hengästytti, mutta hyvällä tavalla. Joistain kohdista ehkä huomasi, että kirjailijan oma ääni on vielä muotoutumassa (tässä muuten erikoishymistys ilmauksen inasen käytölle), mutta vahva tämä oli minulle. 

Yksinkertaisesti: pidin. Mainio seikkailuromaani, ihanaa että "meillä täällä Suomessa" tehdään tällaisia.

Mifonkeihin ovat tutustuneet myös ainakin Booksy (joka suosittelee jättämään turhan jäykkäniskaisuuden pois tätä lukiessa), Morre (joka lykkäisi tämän seikkailuromaanien ystäville) ja Kirsi (joka vertailee kirjan sisältöä muihin fantasiakirjoihin) sekä Ahmu (joka tituleeraa tämän mielenkiintoiseksi ja lupaavaksi esikoiseksi). Kurkatkaa ihmeessä myös Meresmaan omaan blogiin.

J.S.Meresmaa: Mifongin perintö

Karisto, 2012. 470 s.

Kansi: Susan Fox / Trevillion Images

ps. En tiedä missä umpiossa olen elänyt, mutta Meresmaa onnistui tekemään minulle J.K.Rowlingit sillä luulin aloittaneeni miehen kirjoittaman kirjan lukemisen. Ei sillä, että kirjoittajan sukupuolella olisi väliä, yllätys oli lähinnä hauska. Ja sekin vielä, että tiedän kyllä nähneeni Meresmaan kuvan aikaisemmin. Kummallinen pää, minulla siis.