Hugh Howeyn Siilo (Like, 2013) alkoi pomppia silmille joskus viime syksynä sekä blogeista että erilaisista mainoksista. Päätin siis ryhtyä mainonnan uhriksi ja hankin opuksen jostain Elisa Kirjan -tarjouskampanjasta Nookiin luettavaksi.
Jahns tunsi väristyksen selässään jo pelkästä ajatuksesta. Elämästä ulkomaailmassa. Lapsuudessa iskostetuista opeista ei päässyt irti. Ehkä Jumala kuulisi hänen ajatuksensa ja kantelisi hänestä. Hän kuvitteli itsensä puhdistuspukuun, ja tuo mielikuva oli turhan tuttu. Hän näki sielunsa silmin päällään olevan joustavan ruumisarkun, johon hän oli tuominnut niin monia.
Maapallon pinta on muuttunut asumiskelvottomaksi. Ilmakehässä on hapen sijaan myrkyllisiä kaasuja ja tuulet tuovat mukanaan vain hiekkaa. Pieneksi käynyt ihmiskunta asuu maan pinnan alle upotetussa monikerroksisessa siilossa ja pyrkii tulemaan toimeen miten parhaiten taitaa. Ulkomaailmaa tuijotetaan kameroiden kautta ja linssit puhdistetaan vain, kun joku tekee niin pahan rikoksen että saa puhdistustuomion ja joutuu ulos siilosta. Tai, poikkeuksellisesti, haluaa itse ulos.
Luettuani kirjasta ensimmäisen luvun, olin täysin koukuttunut Howeyn luomaan klaustrofobiseen maailmaan. Valitettavasti kuumeinen sivujen kääntely hidastui loppua kohden vähemmän innostuneeksi. Tarina kyllä jaksoi kantaa, mutta todennäköisesti minulle lukuformaatiksi olisi sopinut paremmin se alkuperäinen. Tämä romaanina julkaistu Siilohan koostuu viidestä pienoisromaanista ja niihin jaoteltuna en olisi ehkä alkanut väsyä siilojen ahtauteen.
Siilon tarinaa kuljetetaan useamman kertojan kautta. Ääneen pääsevät muun muassa luotettava mutta surullinen seriffi Holston, neuvokas koneenkäyttäjä Juliette sekä jo vanhuuttaan elävä ja rakastettu pormestari Jahns. Omia suosikeitani olivat Holston ja Jahns, molemmat omalla tavallaan periksiantamattomia. Kirjan loppuosaa hallitsee päämäärätietoinen Juliette, jonka edesottamuksista oli kiinnostava lukea mutta johon en kiintynyt aivan yhtä paljon.
Täytyy joka tapauksessa nostaa hattua Howeylle. Siilo on monikerroksisuudessaan hurjan monimutkainen ja hienosti suunniteltu. Suljettu elinympäristö on viritetty toimimaan niin, että tiivis ihmisyhteisö saa tuotettua siellä kaiken tarpeellisen. Lisääntymisen yrittäminen on sallittu vain arpajaisten voittajille, jotta populaatio ei kasvaisi liian suureksi. Lisäksi kaikkea toimintaa kontrolloidaan niin lainvalvonnan kuin IT-osastonkin toimesta.
Huomasin myös kiintyväni kirjan henkilöhahmoihin ja toivovani heille hyvää. Useamman kerran Howey vetäisi maton jalkojeni alta ja kolautin pääni siilon metallisiin portaisiin. Pirullista, mutta toimivaa. Kaikki tämä siitä huolimatta, että lopussa pää alkoikin olla aika maitohapoilla rappusten kiipeämisestä.
Olen kuitenkin sen verran utelias, että varmaan jossain vaiheessa tulee nuo loputkin osat luettua.
Booksy kuvaa tätä lajissaan päteväksi tekeleeksi, Pihi nainen jäi odottamaan innolla seuraavaa suomennosta ja Niina T. suosittelee opusta erittäin lämpimästi.
Like, 2013. 573 s.
Suomentanut: Einari Aaltonen
Kansi: tietoa ei löytynyt