Vietin tässä muutaman päivän Graeme Simsionin Vaimotestin (Otava, 2013) parissa. Sen lukukumppaniksi kelpaisivat pop cornit ja sohvalla röhnöttäminen on erittäin suositeltavaa. Australialainen esikoisromaani nimittäin hyödyntää romanttisten komedioiden kuvastoa ja toimii hyvin kevyenä viihdyttäjänä.
Kyselylomake! Ratkaisu oli päivänselvä. Tarkoitusta varten laadittu, tieteellisesti pätevä väline, joka nykyhetken parhaiden käytäntöjen avulla suodattaisi pois ajanhaaskaajat, epäjärjestelmälliset, jäätelödiskriminoijat, visuaalisesta häirinnästä valittavat, kristallipalloihin tuijottajat, horoskoopinlukijat, muotihullut, uskonnolliset fanaatikot, vegaanit, urheilunseuraajat, luomisopinkannattajat, tupakoitsijat, tieteellisesti lukutaidottomat ja homeopaatikot. Jäljelle jäisi ideaalitapauksessa täydellinen kumppani, tai realistisemmin ajateltuna järkevän mittainen lista esikarsinnan läpäisseitä kandidaatteja.
Don Simmons on loistava genetiikan tutkija ja töissä arvostetussa yliopistossa, mutta hänen sosiaaliset taitonsa jättävät toivomisen varaa. Donilla onkin käsissään vaimo-ongelma: sopiva kumppani pitäisi löytää, mutta aikaisempien treffikatastrofiem jälkeen hän kaipaa tarkempaa menetelmää. Niinpä hän kehittelee täysin varman vaimotestin, joka toivottavasti suodattaisi joukosta sen täydellisen naisen. Homma ei tietenkään ole niin yksinkertainen, sillä kuvaan astuu Rosie, tietysti täysin epäsopiva kumppani, joka toiminnallaan alkaa hämmentää myös Donin rutinoitunutta elämää.
Opuksesta harmillisesti näkee, kuinka Vaimotesti on muuttunut näytelmäkäsikirjoituksesta romaaniksi, josta kaavaillaan elokuvaa. Elokuvana tämä olisi varmaan varsin pätevä tai jopa hyvä romanttinen komedia roolituksesta riippuen. Pystyn hyvin kuvittelemaan, kuinka tapahtumat toteutettaisiin ruudulla, mutta kirjalta olisin kaivannut jotain enemmän. Vähemmän ennalta-arvattavuutta ehkä.
Kirjassa ei kuitenkaan varsinaisesti ole mitään vikaa, vaan tehtävänsä se täyttää mainiosti. Se on kevyt, tapahtumarikas, paikoin hauska ja pääosin toiminnoissaan looginen (jos termiä voi romanttisen komedian kanssa käyttää). Minulle Vaimotesti oli siis varsin viihdyttävä lukukokemus. Ei se tajuntaa räjäyttänyt, mutta olipahan sopivan leppoisaa tähän häslingin keskelle. Jos elokuvaan saadaan kunnon näyttelijät, niin sen voisin kyllä katsoa.
Norkku viihtyi kirjaa kuunnellessaan, Minna nihkeili mutta suosittelee sitä silti kivana ja Arjan mielestä tämä oli hassunhöpsö.
Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle.
Otava, 2013. 333 s.
Suomentanut: Inka Parpola
Kansi: Lee Motley