Grönroos & Rantio: Väylä

Luettuani jokin aika sitten Grönroos & Rantio - nimimerkkiparin teoksen Kaikki pienet julmat tarinat, törmäsin kirjastossa kaksikon uudempaan teokseen Väylä (Arktinen Banaani, 2011). Vaikka Pienien julmien tarinoiden aiheuttama olotila oli muutamia hihityksiä lukuun ottamatta pääosin jotain levottomasta vähän kiusaantuneeseen halusin kuitenkin lukea myös Väylän.

Väylän tarinat jatkavat samaa tyyliä, jota nähtiin jo Pienissä julmissa tarinoissa. Tarinat ovat pieniä ja arkisia, mutta jälleen vähän vinksahtaneita tavalla tai toisella. Erona edelliseen tässä oli kuitenkin se, että nämä eivät aiheuttaneet minussa samanlaista ahdistuksen kaltaista tilaa. Välillä hymyilin ja toisinaan tunsin sellaista sopivankokoista surumielisyyttä.

Novellimaisissa sarjakuvissa tapahtuu enemmän muissa aikatasoissa kuin itse ruuduissa. Viestit jäävät lukijalle itse löydettäviksi jostain rivien ja ruutujen välimaastosta. Väylä sisältää neljätoista itsenäistä kahden sivun tarinaa. Pääosin sarjakuvat olivat mielestäni hyviä, vaikka osa oli minusta vähän, no, nihkeitä, enkä oikein löytänyt jutun juurta. Piirrosjälki on edelleen minun makuuni; lennokkaat eivätkä liian viimeistellyt tussaukset selvästi vetoavat minuun sarjakuvissa.

Omia suosikkejani olivat riipivän surullinen Kirpputorilla ja niin perinteinen Lomaparatiisi. Kirpputorin surullista kauneutta on hankala kuvata sanoin koska tarina on kuvissa, mutta Lomaparatiisissa on tilanne, jossa sama pariskunta nähdään ensin etelänlomalla ja sitten Suomen suvessa. Ei liene yllättävää, että etelässä kaivataan takaisin Suomeen ja Suomessa voivotellaan sitä kun ei olla enää etelässä.

Niin ja Väylän takakannessa siis paljastetaan, että nimimerkkien Grönröös ja Rantio takana ovat piirtäjä Timo Mäkelä (mm. Minun elämäni- ja Häjyt-sarjakuvien tekijä) ja käsikirjoittajana valtiotieteiden tohtori Merja Heikkinen. Yritin löytää internetin syövereistä syytä nimimerkkeilyyn, mutta ei harmi kyllä tärpännyt.

Muutamia ruutuesimekkejä Väylästä löytyy esimerkiksi täältä.

Grönroos & Rantio: Kaikki pienet julmat tarinat

Sarjassamme "luin sarjakuvan jonka mies lainasi" on tällä kertaa vuorossa taas kotimaista, nimittäin Grönroosin & Rantion Kaikki pienet julmat tarinat (Otava, 2003). Sarjaa on aikoinaan julkaistu Helsingin Sanomissa (ainakin vuonna 1998) ja muistan joitakin strippejä lukeneeni.

Kaikki pienet julmat tarinat koostuu yhden sivun stripeistä, joissa nimensä mukaisesti on pieniä tarinoita arkielämästä, ja joskus juhlistakin. Pääosin strippien juonet eivät jatku, mutta muutamissa esiintyy samoja henkilöitä. Ensilukemalla stripit yleensä vähän hihityttävät, ja sitten tajuaa että onhan tämä nyt oikeasti ihan hirveää. Tarinat ovat todellakin julmia ja epäreiluja kaikessa arkisuudessaan. Takakansi väittää, että kyseessä on suomalaista arkielämää surkuhupaisimmillaan. Ja on se sitäkin.

Minä en ole ihan varma, oliko tämän sarjakuvakirjan lukeminen mukavaa vai ei. Sarjakuvat ovat kyllä ehdottomasti laadukkaita ja pidin piirustustyylistä, mutta kyllä minulle yleensä jäi vähän vaivaantunut olo. Vaikka sitten toisinaan hihityttikin, että voi kun tämä on just tällaista välillä.

Ei, kyllä tämä oli mukavaa. Arkirealismiahan tämä on. Ja kaikessa kamaluudessaan Grönroosin ja Rantion stripit ovat niin oivaltavia, että ei näitä oikein voi kuin arvostaa.

Napattu täältä.

Hesarin sivuilta löytyy muutama strippi lisääkin.

Suosittelen Kaikkia pieniä julmia tarinoita synkemmän huumorin ja arkeen kohdistuvaa tarkkanäköisyyttä arvostaville, jotka osaavat olla ottamatta itseensä myös silloin jos pilkka osuu omaan nilkkaan.

ps. Olen nyt ehtinyt lukea viime viikolla kirjoittamastani Blacksadista kaksi albumia lisää, ja meno vain paranee. Panttaan neljättä albumia, kun ei vain tahtoisi vielä hurmaavan kissaetsivän seikkailujen loppuvan.