Lavalta: 1984 (Svenska Teatern)

Kuva: Cata Portin

George Orwellin Vuonna 1984 on tälläkin hetkellä ajankohtainen klassikkoteos, kun jatkuvasti medioissa ja yksityisestikin mietityttää se kuinka paljon valtio valvoo kansalaisiaan. Luin kirjan vuosi sitten ja ihan pidinkin, joten mahdollisuus nähdä teos Svenska Teaternin lavalla mukavassa bloggariseurassa kiinnosti. Tarinan tuttuus myös varmisti, että pienet ymmärryskatkokset eivät välttämättä haittaisi esityksen seuraamista toisella kotimaisella.

Winston Smith on töissä totuusministeriössä ja työskentelee Isoveljen valvovan silmän alla. Sekä ajatuksia että tekoja valvotaan tarkasti ja harva edes haaveilee rikkovansa lakia vastaan. Eräänä päivänä Winston kuitenkin alkaa kirjoittaa päiväkirjaan omia ajatuksiaan tehden samalla yhden suurimmista mahdollisista rikkomuksista. Ajatuksissaan Winston alkaa kapinoida ja etsiä väylää kamppailla Isoveljen mahtia vastaan.

Näytelmäversio eroaa kirjasta kerrontatavaltaan ja kyseessä onkin Robert Icken ja Duncan McMillanin uusi dramatisointi tarinasta. Tavallaan olikin kiinnostavaa, että ei päässyt katsomossa aivan niin helpolla tarinan seuraamisessa ja mielenkiinto pysyi sopivasti yllä. Visuaalisesti 1984 oli myös oikein mainio. Pienellä lavalla leikiteltiin rohkeasti valoilla, varjoilla ja heijastuksilla ja lavastuksista otettiin kaikki irti. Alussa askarrutti mahtaako kaikki ylipäätänsä mahtua tapahtumaan Amos-näyttämön lavalla, mutta hyvinhän se sitten toimi.

Kuva: Cata Portin

Lavalla nähtiin myös mainioita näyttelijöitä, oli oikeastaan virkistävää nähdä lähes pelkästään kasvoja jotka eivät olleet aikaisemmista näytelmistä tuttuja. Wichman oli oikein hyvä Winston Smithinä ja vakavailmeistä Juliaa näytteli Kira-Emmi Pohtokari. Muissa lavarooleissa nähtiin Rabbe Smedlund, Mikael Andersson, Max Forsman, Simon Häger, Kent Sjöman ja Hellen Willberg. Puhenäyttelemisen lisäksi lavalle oli tuotu erikoisia, mutta tarinan kerrontaratkaisua hauskasti tukevia koreografiapätkiä. Esimerkiksi Sjömanin esittämä lavalle aika ajoin putkahtava ginimies toi mieleen lähinnä Monty Pythonin Ministry of Silly Walksin liikennihdällään. Eipä ollut mitään pönötystä tämä, vaan mukavan omanlaisensa tulkinta.

Helpolla ei kyllä katsojaa päästetty, mutta hieman vajaa kaksituntinen ei kuitenkaan ollut liian raskas katsottavaksi yhdeltä istumalta. Svenska Teaternissa tulee käytyä aivan liian harvoin, tämä reissu taas todisti että ehkä kannattaisi uskaltautua sinne useammin. Kiitos myös kanssabloggareilla mukavasta teatteriseurasta!

George Orwell: Vuonna 1984

Pikkukoira valvoo sinua.

Kaikkihan sen tietää, tämän kirjan, siis George Orwellin Vuonna 1984 (WSOY, 2008). En ollut, syystä tai toisesta, lukenut sitä vielä mutta kun satuin unohtamaan laukkukirjani (sattumoisin Teurastamo 5) eräänä päivänä kotiin oli täysin välttämätöntä käydä työpaikan kirjastosta lainaamassa jotain. Ihastuttava kirjastolaisemme auttoi minua kaivamaan hyllyjen kätköstä Orwellin ja niinpä viimeistelin opuksen jouluaaton aikana.

Huoneisto oli seitsemännessä kerroksessa, ja kolmekymmentäyhdeksänvuotias Winston, jolla oli oikean nilkkansa yläpuolella säärihaava, kulki verkkaista tahtia ja lepäsi monta kertaa matkalla. Joka porrastasanteella häntä tuijottivat hissikuilun vastakkaisesta seinästä julisteen jättiläiskasvot. Se oli kuva, jonka katse tuntui seuraavan kulkijan liikkeitä. ISOVELI VALVOO SINUA luki alla.

Winston Smith työskentelee totuusministeriössä Lontoossa, Oseanian pääkaupungissa. Hänen tehtävänään on korjata historiaa niin, että se vastaisi puolueen tavoitteita. Aamuisin hän herää teleruudussa näkyvään venyttelytuokioon. Oseania on vuorotellen sodassa Itä-Aasiaa ja Euraasiaa vastaan. Omien ajatusten esittäminen on tuomittavaa. Kaikesta huolimatta Winston on varma siitä, että salainen Veljeskunta, vastarintaliike, on olemassa. Tai sitten hän on vain hullu. Mutta joka tapauksessa Winston toivoo, yrittää salata ajatuksensa puolueelta, tekee työnsä ja vielä kaiken kukkuraksi rakastuu, vaikka sitäkin pidetään kerrassaan pöyristyttävänä. Puoluetta vastaan on kuitenkin kapinoitava, edes omassa mielessä.

Orwellin luoma tulevaisuudenkuva on synkkä ja harmaa. Ihmiset on valjastettu poliittisen koneiston osiksi. Talous pidetään kurissa tuottamalla mahdollisimman paljon sotaan liittyviä tarvikkeita, kulutustavaroista on jatkuva pula. Vain puolueen sisäpiirin jäsenillä on erikoisoikeuksia. Prolejen, puolueeseen kuulumattomien, elämäntapaa paheksutaan. Kaikkia valvotaan. Kapinoivat viedään rakkausministeriöön tai sitten he vain katoavat. Yhteiskunta ei ole kaunis paikka elää.

1984 pujottelee politiikan syövereissä, nostaa eteeni mätiä päätöksiä ja kiemuraisia päättäjiä. Se näyttää yhden ihmisen vastarinnan mahdotonta vastustajaa vastaan. Tekee mieli heiluttaa lippua Smithin puolesta, vaikka tuntuukin siltä että minua tarkkaillaan. Pienet rauhanhetket suojassa teleruuduilta tuntuvat myös minusta autuaallisilta.

Tuntuu siis kurittomalta sanoa, että olin jotenkin hämmentynyt kirjan lopussa. Mies kielsi tosin minua kirjoittamasta että miksi ja se on ehkä ihan hyväkin, enemmän olisin ollut itse kiukkuinen siitä jos olisin osannut odottaa mitä tapahtuu. Että siinä mielessä kyllä aika hyvin, että en ole onnistunut saamaan selville tästä kirjasta vuosien saatossa oikeastaan mitään muuta kuin että Isoveli valvoo.

Ja vaikka tuossa nyt jupisinkin, niin onhan tämä oivallinen kirja kertakaikkiaan. En olisi uskonut jaksavani lukea montaa sivua poliittista propagandaa, mutta niinpä jaksoin. Orwell on mainio kirjoittaja, jolla on taito hyppysissään. Klassikon maine myönnettäköön ilolla tälle opukselle.

George Orwell: Vuonna 1984 (Nineteen Eighty-Four, 1949)
WSOY, 2008. 330 s.
Suomentanut: Raija Mattila
Kansi: Liisa Holm ja Heikki Kalliomaa