Lavalta: Eva W (Musiikkiteatteri Kapsäkki)

Ripa (Ilkka Merivaara) tsemppaa Evaa (Eriikka Väliahde). Kuva: Toivo Heinimäki

Vimmaista elämänhalua ja unelmia

Lukiessani urheilusivuja pysähdyn niille pääsääntöisesti vain yhdestä syystä ja se syy on nyrkkeilijä Eva Wahlström. Olen seurannut Wahlströmin nyrkkeilyuraa jo vuosia ja lukenut myös tämän molemmat kirjat. Sitä myöten uutinen Wahlströmin elämään perustuvasta musikaalista tuli iloisena yllätyksenä ja Jari Järvelän käsikirjoittama musikaali Eva W saikin tällä viikolla ensi-iltansa musiikkiteatteri Kapsäkissä. Paljastettakoon heti tässä kättelyssä, että musikaali oli kutakuinkin niin päräyttävä kuin toivoinkin.

Järvelän käsikirjoitus on onnistunut. Esityksessä nostetaan hyvin esiin Wahlströmin uran ja elämän avainkohtia eikä elämäkertakerronnalle tyypillisesti jumituta liikaa selittämään tai nysväämään vuosilukujen kanssa. Itsellä tosin tarinan osaset olivat varsin hyvin omassa muistissa, mutta bloggarikollegoiden kommenttien perusteella esitystä oli helppo seurata myös detaljeja tuntematta. Erityisesti pidin Evan ja Ripan dialogeista, käsittämättömän hirveäksi kirjoitetusta lääkäristä ja kokonaisuutena hyvästä esityksen rytmistä.

Lisäksi esityksen roolitus on loistava, ohjaaja Lotta Kuusisto on tehnyt hyvää työtä näyttelijöidensä kanssa. Eriikka Väliahteen tulkitsema Eva on juuri sellainen kuin hänestä samani kuvan perusteella voisi olettaa: energinen, kovapäinen ja kuitenkin herkkä. Mainion roolityön lisäksi Väliahde laulaa myös huikean hyvin ja monipuolisesti. Upea ääni on myös Netta Laurennella, joka esittää muun muassa Eevan järjen ja lääkärin roolit hyvällä energialla. Sympaattisin lavalla on kuitenkin moneen taipuva Ilkka Merivaara, joka onnistuu vakuuttamaan niin lihasaivoisena saliäijänä kuin Evan mahtavana Ripa-valmentajana.

Netta Laurenne (vas.) esittää muun muassa Evan järjen ääntä. Kuva: Toivo Heinimäki

Ensimmäisellä puoliajalla kummastelin hieman biisien sillisalaattimaisuutta. Tommi Lindellin säveltämät kappaleet ovat milloin punkia, milloin balladeja, ja homma tuntui hieman hajanaiselta. Toisella puoliajalla olin sitten jo heittänyt epäilykset romukoppaan, homma yksinkertaisesti toimii ja biisit ovat hyviä. Päähän jäi erityisesti soimaan esityksen kauniisti lopettava Muista elää, jonka sanoitus on Järvelän ja Lindellin yhdessä kynäilemä. Musiikista huolehtii esityksissä nelihenkinen Lindellin luotsaama livebändi ja se kuulosti erittäin hyvältä.

Visuaalisesti esitys on myös vänkä. Ville Virtanen on suunnitellut lavastuksen peltisten pukuhuonekaappien ympärille ja täytyy sanoa, että pidän ideasta. Pienillä kikoilla lava myös muuntuu treenisalista lääkärin vastaanotoksi ja keittiöksi mutkattoman oloisesti.

Pientä ensi-illan jännitystä esityksessä ehkä näkyi muutamissa kohdissa, kuten musiikkikohtausten koreografioissa, mutta kokonaisuutena Eva W on hieno musikaali. Pidin vaihtelevasta tunnelmasta ja siitä, että yksittäisiä asioita tai kohtauksia ei jääty liikaa vatvomaan. Pelkkään nyrkkeilyyn keskittymisen sijaan on tilaa annettu esimerkiksi äitiyden uraan tuomille muutoksille. Muun muassa sitä kautta isosti virnistävän nyrkkeilijästaran kuoren alta paljastuu myös haavoittuvainen ja unelmia täynnä oleva ihminen.

Yritin koko kirjoituksen välttää nyrkkeilyvertauksia ja yritän edelleen, vaikka mieleni vähän tekisikin kutsua esitystä tyrmääväksi. Sanon sen sijaan, että kyllä minua vähän itketti siellä katsomossa esityksen päättyessä. Wahlströmin ura ja tähänastinen elämä on ollut aikamoinen onnistumisineen ja vastoinkäymisineen, kyllä siitä kelpaa musikaali tehdä.

Esityksiä on yhteensä vain kahdeksan ja viimeinen niistä on jo 2.11., joten ole nopea jos tämän haluat nähdä.

Kiitokset Kapsäkille kutsuvieraslipusta.

Eva Wahlström: Rajoilla

Kiinnostuin nyrkkeilystä lajina vuonna 2005 nähtyäni elokuvan Million Dollar Baby. En ole tähänkään päivään mennessä kokeillut lajia itse, mutta sen tekniikka on kiinnostanut ja samoin siitä kertovat kirjat. Eva Wahlströmin ensimmäisen kirjan, Homma hanskassa, luin muistaakseni jo teoksen julkaisuvuonna 2007 ja pidin siitä kovasti. Niinpä naisnyrkkeilijän toinen teos Rajoilla (SKS, 2014) kiinnosti myös ja se lähtikin sopivasti mukaan kirjaston bestseller-hyllystä.

Nostaessani katseeni näen kuvani suuresta peilistä. En näe jälkeäkään siitä epävarmuudesta, mitä tunnen. Näen ammattinyrkkeilijän. Vahvan naisen, jolla on kauniit, erottuvat lihakset, vaseliinilla rasvatut kasvot, kaidat posket ja keskittynyt katse. Naisella on kädessään pienet, kivikovat hanskat ja yllään musta kaapu, jonka huppu varjostaa hiuksia ja mustia, keskittyneitä silmiä. Yksi tunne kohoaa yli epävarmuuden ja pelon. 
Olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla. Tämä on minun elämäni.  

Vuonna 2007 taskussa on yhdeksän Suomen mestaruutta ja kymmenes on hakusessa, tavoitteena kiiltää maailmanmestaruus. Kovassa rääkissä jo monta vuotta ollut keho alkaa kuitenkin ilmoittaa itsestään. Jalkoja ja käsiä särkee, selkä ei taivu ja olo on huono. Kymmenes mitali tulee, mutta sitten tulee stoppi. Maajoukkueessa ei katsella sairasta urheilijaa ja Wahlström jää kipujensa kanssa yksin.

Urheilusta ei kuitenkaan pääse eroon vain lopettamalla. Vaikka kehoon sattuu, ei treenaamista osaa jättää väliin ja veri vie salille. Lapsen syntymä tuo uutta sisältöä elämään, mutta sekään ei ratkaise ongelmaa. Valmentaja on löydettävä ja houkuttelemalla Wahlström saa sparrikaverikseen ja lopulta valmentajakseen jo eläkkeelle jääneen "Ripa" Merosen. Ripan avustuksella homma alkaa toimia vaikka keho ei edellenkään toimi ja nyrkkeilykehiin paluu tapahtuu lopulta ammattilaiseksi siirtymisen jälkeen. Euroopan mestaruutta voi jälleen alkaa tavoitella.

Wahlströmin uraa tarkemmin seuranneille ei edellinen varmaan ole mitään uutta. Euroopan mestaruuskin saavutettiin lopulta, vuonna 2012. Urakuvaus ei kuitenkaan ole tämän teoksen tärkeintä antia vaan se, miten Wahlström kuvaa huippu-urheilun maailmaa ja sitä, kuinka omista unelmistaan ei osaa päästää irti vaikka työvälineenä toimivaa kehoa hoidettaisiin jatkuvasti kortisonipiikeillä ja leikkauksilla. Rajoilla oli minulle ennenkaikkea kuvaus intohimosta, periksiantamattomuudesta ja rakkaudesta omaan lajiin. Toisinaan oma tahto vei myös onnettomuuksiin ja uuteen kipuun, mutta katumusta ei näy.

Teksti kulkee napakasti ja vahvasti. Tilanteista on helppo saada ote, vaikka oma elämä olisi kaukanakin Wahlströmin kokemista vaikeuksista. Jollain tasolla kysymykset ovat kuitenkin samoja kaikilla: mitä haluan tehdä elämälläni ja mitä olen valmis sen vuoksi uhraamaan? Päätökset on myös loppupeleissä tehtävä itse, kukaan ei voi päättää puolestasi ja tehdä sinua onnelliseksi.

Ei tämä self-help-oppaaksi kuitenkaan taivu. Wahlström kirjoittaa rehellisen oloisesti ja sydämeenkäyvästi. Itselleni kirjaa lukiessa hyvin läheiseksi muodostui myös Ripa, vakaa kallio Wahlströmin rinnalla, vaikka välillä naisnyrkkeilijän meno kovasti huolettikin. Muutenkin oli helpottavaa lukea siitä, kuinka hyviä ihmisiä Wahlströmin elämään tuntuu eksyneen. Ilahduttavia olivat myös kohtaamiset sairaalassa muiden potilaiden kanssa.

Arvostan tämän kirjan lukemisen jälkeen Wahlströmiä enemmän ihmisenä samalla kun pyörittelen vähän päätäni. Voisin kutsua kokemusta jopa voimaannuttavaksi, vähintäänkin kirjasta tuli jollain tavalla helpottunut olo. Että kyllä tämä tästä. Kiitos.

Ja kiitos myös Meroselle. Et koskaan pääse maaliin, jos tapat itsesi matkalla.

Kirjakirppu jäi heti kirjaan koukkuun, Anneli puolestaan oppi lajista enemmän muttei pitämään siitä.

Rajoilla on ensimmäinen suoritukseni Elämäkertahaasteeseen.

Eva Wahlström: Rajoilla
SKS, 2014. 282 s.
Kannen suunnittelu: Ville Karppanen