Törmäsin Gilbreth & Gilbreth Careyn teokseen Tusinoittain halvemmalla (WSOY, 1950; Cheaper by the Dozen, 1948), kun etsin sitä ystävälleni netin antikvariaateista. Ystävä kehui kirjaa sen verran paljon, että kun kappaleita osui tielle useampi päätin hankkia sen myös itselleni. Kirjan oleskeltua hyllyssä useita vuosia sai se lopulta kunnian olla kesäisen lukumaratonini aloittava kirja.
Aina kun ihmisjoukko keräytyi johonkin kadunristeykseen, mihin liikenne pakotti meidän pysähtymään, tuli ennemmin tai myöhemmin väistämätön kysymys!
"Kuinka teillä on varaa ruokkia noin monta tenavaa?"
Isä mietti hetkisen. Sitten hän kääntyi taaksepäin niin, että joukon uloimmatkin kuulisivat, ja sanoi, ikään kuin olisi sen juuri sinä hetkenä keksinyt:
"No, nehän tulevat tietysti halvemmaksi tusinoittain!"
Gilbrethin kaksitoistalapsisessa perheessä hiljainen päivä ei ole vaihtoehto. Perheenpäänä hääräävä isä on ammatiltaan työntutkija ja valjastanut koko perheen tutkimuskohteikseen. Äiti on samassa ammatissa ja kirjoittaa tutkimustulokset ylös. Lasten kotityöt kuvataan ja pyritään poistamaan turhat liikkeet, jopa lääkärin nielurisaoperaatiot syynätään millintarkkaan ja annetaan ehdotuksia kuinka työtehoa voisi parantaa.
Tusinoittain halvemmalla piti minut otteessaan huumorillaan ja lämminhenkisyydellään. Kommellukset seurasivat toisiaan ja saivat pohtimaan, kuinka suuri osa näistä tapahtumista on totta tai väritettyä totuutta. Niin tai näin, kaksitoistalapsisessa perheessä vauhtia on varmasti riittänyt ja nostan hattua perheen vanhemmille, jotka kirjan perusteella vaikuttavat kuitenkin vilpittömästi pitäneen lapsistaan ja huolehtineen heistä.
Eräs syy siihen, että hänellä oli niin paljon lapsia -- meitä oli kaksitoista -- oli varma vakaumus, että ryhtyivätpä hän ja äiti yhdessä mihin tahansa, se menestyi aina.
Humoristisesta otteesta (ja siitä, että kirja tuo minulle mieleen Steve Martinin tähdittämän samannimisen komedian, jolla ei kuitenkaan ole teoksen kanssa mitään tekemistä) huolimatta Tusinoittain halvemmalla ei ole mikään "naurupommi" vaan loppumetreillä tarina onnistui myös koskettamaan ja liikuttamaan. Myös moneen suuntaan taipuvan ja hieman itsekeskeisen isän hahmoon saadaan syvyyttä äidin jäädessä taustalle vakaaksi kallioksi, johon koko perhe luottaa.
Hieno ja kiinnostava kirja. Lukekaa, nauttikaa. Sopii myös välipalalukemiseksi keveytensä ja helppolukuisuutensa ja toisaalta myös lämminhenkisyytensä vuoksi.
WSOY, 1950. 305 s.
Suomentanut: Helvi Vasara
Kannen kuva ja kuvitus: Doris Bengtström