Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut (Atena, 2012) oli jotenkin onnistunut ohittamaan lukulistani saamistaan palkinnoista huolimatta. Opetettuani tässä syksyllä ekologiaan liittyvää kurssia ja puhuttuani siellä paljon mm. ruoantuotannosta, tuli kirja sopivasti työpaikan kirjastolla vastaan ja nappasin sen mukaani.
Kaupan lihatiskillä ostopäätöksiä helpottaa, jos ei ryhdy kauheasti tiedostamaan ja pohtimaan broilerin kokemusmaailmaa. "En oikeastaan haluakaan tietää liikaa tai ajatella sitä", on ajatus, jolla vastuuta kierretään. Jos tukahdutamme kaikki tunteet tuotantoeläimiä kohtaan, kiellämme samalla niiltä arvon.
Syötäväksi kasvatetut, alaotsikoltaan Miten ruokasi eli elämänsä, syväluotaa suomalaisen maatalousmaailman eri tuotantotapoja. Kahdessa ensimmäisessä luvussa pohditaan miksi kirjan kirjoittaminen on tärkeää ja miksi eläinten asemasta pitäisi välittää. Alustuksen jälkeen paneudutaan tutkimaan niin kanojen ja broilerien, sikojen kuin lehmienkin asemaa ja hyvinvointia suomalaisella ruoantuotannon kentällä. Lopussa kertaillaan vielä lainsäädäntöä ja maalaillaan sopivia tulevaisuudenkuvia ja suunnitelmia. Tiivis paketti luettavaksi siis.
Lappalaisen oma asenne tulee kirjassa esiin mielestäni sopivasti. Hän tuntuu olevan selkeästi parannusten ja muutosten kannalla, mutta muistaa myös toisen osapuolen ja esittelee kurjemman kuvaston rinnalla myös onnistumisia ja hyvinvoivia maatiloita sekä vastuullisia yrittäjiä. Suomessa asiat ovat kaikesta huolimatta melkoisen hyvin, vaikka parannettavaa vielä onkin. Väitteidensä tueski Lappalainen nostaa monenlaisia tutkimuksia muun muassa valtiolliselta ja EU-tasolta.
Etukäteen olin kuullut kirjan olevan melkoisen järkyttävä ja pysäyttävä. Ja olihan se myönnettävä, että kyllä se aamuraitiovaunussa tuntui hämmentävältä lukea silppuriin lentävistä kukonpojista. Kuvasto kirjassa ei ole pääosin kaunista, mutta toisaalta kammottavuuksilla ei mielestäni myöskään mässäilty. Lappalainen kirjoittaa itse asiassa yllättävän kiihkottomasti, pahimmista jutuista saisi väännettyä jos mitä, mutta arvostan ehdottomasti tätä ratkaisua.
Kirja tarjoili paljon uutta tietoa ja jonkin verran kertausta. Esimerkiksi Ross 508 -broilerien juttu oli tuttua huttua, mutta lehmien ja sikojen oloista tiesin kuitenkin huomattavasti vähemmän. On myös myönnettävä, että seuraavalla kauppareissulla tuli syynäiltyä pakkauksia yhä enemmän ja ajateltua juttuja vielä lisää. Jos saisi tietopaketteja vielä lampaista ja kalkkunoista, niin sitten olisi hyvä. Omnivorin elämä ei ole nykymarketissa helppoa, mutta kyllä tällainen kirja sitä eloa sekä vaikeuttaa että myös helpottaa.
Loppupeleissä sanottakoon, että kyllä Syötäväksi kasvatetut on varmasti Tieto-Finlandiansa ansainnut. Kirjan nettisivut ovat myös edelleen aktiiviset ja Lappalainen kirjoittaa sinne havaintojaan ruoantuotannosta myös muualta kuin Suomesta.
Atena, 2012. 355 s. / Atschi!-pokkari, 2013. 327 s.
Kansi: Timo Mänttäri