G. Willow Wilson & M.K. Perker: Air #1-4

Toisinaan kirjastosta tarttuu käteen yllätyksiä. Olin tuossa taannoin hiippailemassa Itäkeskuksen kirjastossa tutustumismielessä ja jumituin sarjakuvahyllylle. Sieltä tuli kaapattua mukaan G. Willow Wilsonin ja M. K. Perkerin Airin kaksi ensimmäistä osaa. Ekan osan luettuani varasin sitten samoin tein kaksi viimeistäkin, lyhyt sarja kun olisi varmasti parhaimmillaan luettuna nopeaan tahtiin.

Ja olihan se. Sarjakuvassa seikkailee lentoemäntä Blythe, jonka ammatinvalinta on kummallinen siinä mielessä että nainen kärsii todella pahasta lentopelosta. Eräällä turhankin tapahtumarikkaalla lennolla Blythe onnistuu ihastumaan salaperäiseen Zayniin, joka saattaa olla terroristi tai sitten ei, ja kun mies katoaa, on hänet toki löydettävä. Sarjan yksi kantavista voimista on nimenomaan tämä Blythen ja Zaynin parisuhde tai oikeastaan sen aloittamisen vaikeus.

Se ei kuitenkaan ole se olennaisin homma tässä. Blythe saa nimittäin tietää myös sen, että lentoyhtiö jolle hän työskentelee on kehittämässä aivan uudenlaisia lentokoneita, joissa käytetään hyperprax-menetelmää. Siinä lentäjä siis lentää konetta, öh, ajattelemalla symboleja ja liikkuu kartalla ajatustensa mukaan. Enpä näköjään osaa selittää. Mutta tavattoman kiinnostavaa se on ja mukana on myös historiallista meininkiä, tuttuja menneisyyden hahmoja ja sitten vielä toki salaliittoja, superpahoja pahiksia ja mainiot sivuhenkilöt. Blythe oli lisäksi mielestäni tavattoman mukava päähenkilö, ei yhtään vässykkä vaikka välillä vähän hukassa olikin.

Tämä kuvaukseni ei tee nyt lainkaan oikeutta Blythen tarinalle, mutta uskokaa nyt että hyvä on. Perkerin kynänjäljestä en aina ihan innostunut, liikaa viivoja minun makuuni, mutta toisaalla sitten se olikin ihan todella miellyttävää katseltavaa ja Wilsonin käsikirjoitus korvasi sitten näitä puutteita. Että kyllä kannatti satunnaisotannalla lainata sarjakuvaa kirjastosta.

Sarja koostuu osista:

G. Willow Wilson & M. K. Perker: Volume 1: Letters from Lost Countries. Vertigo, 2009.
G. Willow Wilson & M. K. Perker: Volume 2: Flying Machine. Vertigo, 2009.
G. Willow Wilson & M. K. Perker: Volume 3: Pureland. Vertigo, 2010.
G. Willow Wilson & M. K. Perker: Volume 4: History of the Future. Vertigo, 2011.

HelMet-haasteesta kuittaan näillä kohdan sarjakuva-albumi tai romaani.

Mike Carey & Peter Gross: The Unwritten #1-3

Kuva ensimmäisestä albumista, Tommy Taylor and the Bogus Identity. (Carey & Gross, DC Comics, 2010)

Olin jo useamman kerran nähnyt The Unwrittenin vilahtelevan blogistaniassa etenkin Booksyn ja Sallan suosittelemana. Kun kolme ensimmäistä osaa tulivat sattumalta vastaan vierailulla Sellon kirjastossa, oli ne tietysti otettava mukaan. Unwrittenia oli nimittäin verrattu esimerkiksi Fablesiin ja 18. osaa odotellessa sarjakuvannälkä on kova.

The Unwritten kertoo Tom Taylorista. Tom on kuuluisan Tommy Taylor -sarjan kirjoittaneen kirjailijan poika, joka isänsä katoamisen jälkeen tienaa elantonsa erilaisissa kirjaan liittyvissä tilaisuuksissa. Homma kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun haastattelutilanteessa Tomille kerrotaan hänen olevan tosiasissa kirjojen Tommy.

Sarjan ensimmäiset kolme osaa ovat melkoista ryöpytystä. Tomin lisäksi seikkailuun saadaan mukaan mystinen Lizzie Hexam, ovela Savoy, paha kreivi Ambrosio.. Lista kasvaa koko ajan ja tarina syvenee kutkuttavasti. Itse Tommy Taylor -kirjat vaikuttavat kumartavan jossain määrin Rowlingin Pottereiden suuntaan, mutta intertekstuaalisuus ei lopu siihen.

Lukija saa nimittäin nauttia myös lukuisista muista kirjallisuusviittauksista, sillä niitä tuodaan eteen käytännössä kottikärryittäin. Lisäksi itse sarjakuva leikittelee formaatillaan; esimerkiksi kolmannessa kirjassa osa tarinasta on muodossa, jossa itse valitaan tarinan jatko ja siirrytään sen mukaan valinnan määräämälle sivulle. Pätkän lukemisessa meni aikaa, sillä tokihan kaikki mahdolliset tarinavaihtoehdot oli käytävä läpi.

Muutenkin The Unwritten on melkoisen hidaslukuinen, sillä tarina on todella täysi. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä tarina on äärimmäisen kiinnostava. Ja julma. Mies seurasi vierestä kun luin toista osaa ja totesi että sarjis on selvästi luettava jos minä reagoin siihen niin vahvasti. Tarina myös pitää todella tiukasti otteessaan, sillä kolmatta osaa lukiessani en kuullut tai nähnyt mitään muuta.

Peter Grossin piirustustyyli vaihtelee minusta jonkin verran tarinoiden sisällä, mutta pääosin pidin Grossin perinteikkäästä kynänjäljestä kovasti. Kolmannessa albumissa piirtäjänä vierailee myös Careylla sen sijaan todella sanan säilä hallussa ja tarina muuttuu koko ajan kiinnostavammaksi.

Nyt on sitten Helmetistä varattu ja haalittu kolme seuraavaa osaa, sarjan seitsemäs osa ilmestyy ensi kuussa.

Haasteet: Pokkaan näillä kolmella albumilla yhden pisteen Seitsemän sarja -haasteeseen.

Mike Carey & Peter Cross: The Unwritten (DC Comics)
1: Tommy Taylor and the Bogus Identity, 2010. 144 s.
2: The Inside Man, 2010. 168 s.
3: Dead Man's Knock, 2011. 160 s.

Lyhyitä sarjakuvasuosituksia

Blain & Lanzac : Ulkoministeriö : diplomaattisia merkintöjä (Quai d'Orsay 1 - Chroniques diplomatiques, 2010)
WSOY, 2012. 98 s.
Suomentanut : Saara Pääkkönen

Ulkoministeriö kertoo tarinaa Arthur Vlaminckista, josta sattuman kautta tulee Ranskan ulkoministerin puheenkirjoittaja. Työ ei ole helppoa, sillä itse ulkoministeri on arvaamaton ja omalaatuinen eivätkä ministeriön sisäisetkään konfliktit ole aina niitä helpoimpia. Itse Arthur on vielä varsin kirkasotsainen nuori mies, joka yrittää parhaansa pysyäkseen filosofisen ja omituisen ulkoministerinsä kannoilla.

Teos perustuu salanimellä esiintyvän Abel Lanzacin, ulkoministeriön entisen virkamiehen kertomisiin, ja tietty totuuspohja tekee Ulkoministeriöstä kiinnostavan luettavan. Kuvituksen on tehnyt Christophe Blain, joka on aikaisempien töidensä pohjalta ilmeisesti kehuttu ja arvostettu sarjakuvataiteilija. Enkä ihmettele: Blainin pitkäjalkaiset ja karikatyyrisen eläväiset hahmot ovat todella ranskalaisen oloisia ja sopivat oivallisesti poliittiseen sarjakuvaan.

Kuva : Blain & Lanzac / WSOY / 2012

Ulkoministeriö on kuivakkaan hauska ja esittelee samalla kiinnostavasti politiikan ilmiöitä. Retoriikan taistelukentillä kohtaavat niin filosofia, maailmaasyleilevyys kuin pyrkimys olla loukkaamatta ketään (ainakaan liikaa). Ulkoministeriön bongasin luettavaksi Norkulta, joka nautti tästä suunnattomasti ja on tästä kirjoittanut kehuvasti myös Hanna.

***

Brian K. Vaughan & Niko Henrichon : Pride of Baghdad 

Vertigo (DC Comics), 2006. 136 s.

Vuonna 2003 Baghdadissa pommit putoilevat ja osuvat myös eläintarhaan, jossa asuvat neljä leijonaa. Vanha naaras Safa, idealistinen nuorempi naaras Noor, Noorin pentu Ali sekä lauman uros Zill huomaavat yllättäen olevansa yllättävässä tilanteessa, kun häkin kalterit eivät ole enää vapauden tiellä. Vapaus ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista, eivätkä suurimman osan elämästään vangittuina elävät leijonat kykene muuttumaan sekunnissa jälleen luonnonvaraisiksi.

Sekä leijonille että muille heidän kohtaamilleen eläimille on luotu hienot ja monitahoiset persoonat. Pride of Baghdad on julma ja jollain tavalla hyytävän realistinen, vaikka siinä puhuvia eläimiä onkin. Toisaalta Baghdad on, pommitettunakin, kaunis ja upeita ovat myös eläimet.

Pride of Baghdad perustuu osittain tositapahtumiin, sillä vuonna 2003 Baghdadia todella pommitettiin ja eläintarhasta pääsi pakoon neljä leijonaa. Myös leijonien lopullinen kohtalo on kirjoitettu todenmukaisesti, mutta matka lähdöstä loppuun on Vaughanin ja Henrichonin kuvitelmaa. Vaughanilla on selvästi tarinankertomisen taito ja Henrichon osaa sen kuvittamisen: Pride of Baghdad on kaunis ja rujo sekä ehdottoman koukuttava, vaikkei onnen tunteita juuri lukijalle tuokaan. 

Kuva : Vaughan & Henrichon / Vertigo (2006)

Albumin bongasin, tai oikeastaan mies bongasi, bibliofile-x-blogista. Siellä kirjaa kehuttiin sen verran kiinnostavasti ja verrattiin rakastamaani Leijonakuninkaaseen (jonka kanssa albumilla eittämättä on samoja piirteitä), joten teos oli varattava kirjastosta samoin tein.

***

Syksyllä luin myös kaikki tähän mennessä ilmestyneet Goon -sarjakuvat loppuun. Vaikka ensimmäiset osat antoivat odottaa lähinnä raisua huumoria ja zombien mäiskintää, kehittyi tarinaan lopulta äärimmäisen hieno ja kiinnostava tarinan kaari. Suosittelen. Tekstini osista 1-2 ja 3-4 löytyvät linkkien takaa.

Uusia sarjakuvasuosituksia otetaan vastaan: mikä on hienoin sinun tänä vuonna lukemasi sarjakuva?

Bill Willingham & Matthew Sturges: Jack of Fables #5-9

Tähän kolmanteen Jack of Fables -postaukseen päätin niputtaa yksin tein yhteen pika-arviot sarjan viidestä viimeisestä osasta. Näiden albumien lukeminen on ollut minulla vähän epämääräistä: välillä olen saattanut unohtaa jopa viikoksi jonkin keskeen jääneen tarinan. Emme siis Jackin kanssa ole toisiimme täysin rakastuneita.Toisaalta mies on lukenut näitä hyvin tyytyväisenä ja patistanut lainaamaan osat nopeassa tahdissa. Olen pyrkinyt kirjoittamaan tämän tekstin ilman juonipaljastuksia, mutta jotain suuntaviivoja saattaa tulla ilmi. Jos haluat pysyä tietämättömänä juonesta mutta kuulla fiiliksiä suosittelen skippaamaan albumikuvaukset ja lukemaan vain lopussa olevan kappaleen.

Jack of Fables #5 Turning Pages

Vitosalbumiin on ahdettu kaksi erillistä mutta yhtä kaikki juonta eteenpäin vievää tarinaa. Ensimmäisessä matkustetaan vuoden 1883 Villiin Länteen, jossa Smilin' Jack kylvää kauhua kansan keskuuteen ryöstelemällä ja rettelöitsemällä. Fable-väen mielestä käytös ei ole hyväksyttävää ja Bigby (eli Iso Paha Susi) lähetetään pistämään Jack aisoihin. Minä luonnollisesti viehätyin tästä käänteestä, sillä Bigby on edelleen lempihahmojani. Tämän tarinan ovat piirtäneet Tony Akins ja Russ Braun.

Albumin toinen tarina käsittelee Pagen sisarusten sisar kerrallaan. Suurennuslasin alle pääsevät siis niin Robin, Priscilla kuin Hillarykin. Fableseja lukeneille sisarukset ovat tuttuja Fables-albumista 13 (The Great Fables Crossover). Historiakatsauksen ohella kuljetetaan myös tarinaa eteenpäin: albumissa neljä tavattu Bookburner on nyt matkalla tuhoamaan Golden Boughsin ja samalla kaikki tarinat. Ei siis hyvä juttu. Kynän varressa Russ Braun.

Jack of Fables #6 Big Book of War

Nimensä mukaisesti kuutosalbumi käsittelee sotaa tai pikemminkin isoa taistelua Bookburnerin ja Golden Boughsin joukkojen välillä. Jack haluaa luonnollisesti sodan johtajaksi, onhan hän sentään koristeltu sotilas ja kaikenlaista (ja taistelua johtavan tyypinhän ei tarvitse osallistua itse taisteluun, näemmä). Sotimisen lisäksi valotetaan lisää Golden Boughsin ja herra Revisen työtä, joka onkin itse asiassa aika mielenkiintoista. Tämän albumin tapahtumat edeltävät suoraan tuon jo edellä mainitun The Great Fables Crossoverin tapahtumia. Tarinan on kokonaisuudessaan piirtänyt Tony Akins.

Jack of Fables #7 The Adventures of Jack and Jack

Seiska-albumin alussa lukija tulee olemaan aivan pihalla, jos ei tuota paljon puhuttua Crossoveria ole lukenut. Eli lukekaa se tässä välissä jos ette vielä ole. Tai no, lämmittelytarinassa voi pysyäkin messissä sillä siinä Jack muistelee jälleen kerran mennyttä eli aikaansa apinoiden kuninkaana. Tarinan on poikkeuksellisesti kirjoittanut Chris Roberson, piirroksista tuttuun tapaan Tony Akins.

Jatkuvassa tarinassa sitten lähdetäänkin siitä, että jotain suurta ja jännää on tapahtunut ja Jack on jälleen reissussa Garyn kanssa. Jackille on kehittynyt hyvin vakava ahneus ja seuraukset ovat sanoisinko massiiviset. Tämän tarinan keskiössä ei kuitenkaan ole tämä Jack, vaan hänen poikansa Jack Frost. Suojattua elämää elellyt nuorukainen on päässyt seikkailun makuun ja päättääkin aloittaa uran suurena seikkailijana ja sankarina. Kaverikseen hän löytää puhuvan pöllön, MacDuffin. Loppualbumi käsitteleekin sitä, miten JF:n ura sankarina lähtee käyntiin. Russ Braun on saanut tällä kertaa piirustella itsekseen koko tarinan.

Jack of Fables #8 The Fulminate Blade

Kasialbumissa kelaillaan Jack Frostin aikaa eteenpäin: sankarihommat ovat lopulta lähteneet hyvin käyntiin ja uusiksi aseiksi hän on haalinut muun muassa jonkinlaisen laserpyssyn. Isoimpana juonikuviona tässä on JF:n missio löytää mahtava ase, Fulminate Blade, ja surmata sillä erästä kaupunkia orjuuttava jossain avaruudessa elelevä Empyrean. Apuna tässä on MacDuffin lisäksi metsän noita. Matkan varrella JF pääsee tutustumaan myös elämän lihallisempiin mysteereihin. Ihan kelpo tarina tämä, juonenkäänteineen ja paljastuksineen. Kynän varressa herrat Tony Akins ja Jim Fern.

Jack of Fables #9 The End

Kuten albumin nimi kertoo, laitetaan tässä osassa kaikki halki, poikki ja pinoon ja lopetetaan sarja. Mikä on mielestäni periaatteessa ihan hyvä juttu, koska samasta vitsistä ei olisi mielestäni saanut enää kovin paljon uutta hauskaa. Joka tapauksessa. Mies puhisi tämän luettuaan että "oliko ne pakotettu lopettamaan tämä sarja äkkiä" mutta nauroi hetkeä myöhemmin googlailtuaan oikeaan vastauksen. Herrat Willingham ja Sturges olivat päättäneet lopettaa sarjan ryminällä ja itsekin hämmennyin tästä loppuryöpytyksestä, joka kuitenkin sopii hyvin Jackin tyyliin.

Perusjuonena Jack Frost on jäämässä eläkkeelle sankarinhommista, kunnes saa ilmoituksen että vapaalla jalalla on lohikäärme, joka tulisi surmata. Tällaista keissiä ei toki voi jättää väliin, joten ei kun matkaan. Samaan aikaan Pagen sisarukset yrittävät koota kirjastoa uudelleen ja kodittomiksi jääneet Golden Boughsin asukit suunnata Fabletowniin. Monen monta sivujuonta niputetaan tässä lopputulituksessa yhteen, joten hatusta on hyvä pitää kiinni. Pääpiirtäjänä Tom Akins, viimeisessä luvussa apuna Russ Braun.

Mahdolliset juonipaljastukset päättyvät tähän.

Millainen sarja Jack of Fables sitten yleisesti oli? Ei yhtään hassumpi, sanoisin. Jack on ärsyttävä hahmo, mutta toisaalta hänen selkkauksissaan riittää kertomista. En silti kehittänyt häneen minkäänlaista kiintymyssuhdetta, vaan symppasin lähinnä sivuhahmoja kuten Garya (Pathetic Fallacy) ja Hillarya. Suursuosikiksi nousi kuitenkin Babe the Blue Ox, joka ressumaisilla kuvitelmillaan rytmitti tarinaa tasaisin väliajoin sivun verran. Aikamoinen mielikuvitus pienellä härällä, sanon.

Sanonpa tässä muuten vielä sen, että olen ollut luvattoman laiska ja listannut tekijöistä näissä arvioissani nyt ainoastaan käsikirjoittajat ja piirtäjät. Hyvästä jäljestä ovat kuitenkin tietysti vastuussa myös tussaajat, värittäjät ja tekstittäjät. Mielestäni näissä hommissa on tämän sarjakuvan osalla onnistuttu hyvin, vaikka en kaikkien piirrostyylien faniksi ole tullutkaan. Laadukasta tavaraa tämä siis.

Suosittelen Jack of Fables -sarjaa Fables-faneille, toimivat esimerkiksi odotellessa uusia pääsarjan albumeita.

Bill Willingham & Matthew Sturges: Jack of Fables #2-4

Jack of Fablesin spin-off-sarja koheltaa aivan omassa luokassaan. Tarinat ovat edelleen mainioita, ovathan ne puoliksi Willinghamin kynästä. Sturges selvästi lisää oman kohellusaspektinsa ja Jackin tarinoista saadaan eeppisiä mittoja saavuttavia episodeja.

Jack of Fables #2 Jack of Hearts

Sarjan kakkosalbumissa Jack on karkumatkalla Golden Boughista ja on päättänyt hankkia takaisin mittavan omaisuutensa. Albumin ensimmäisessä tarinassa kuitenkin tehdään pieni hyppäys taaksepäin ja saadaan tietää, miksi lumikuningatar Lumi on niin katkera ja kiukkuinen (Jack saattaa liittyä asiaan jotenkin). Suomipisteet myös muiden vuodenaikaneitojen nimeämisestä suomeksi (Kevat, Kesa ja Syksy). Kynän varressa Steve Leialoha.

Kuva: Willingham&Sturges / Tony Akins / Lee Loughridge / Vertigo Comics.

Toisessa tarinassa Jack matkaa Garyn eli Pathetic Fallacyn (siis tyyppi, joka voi tehdä elottomasta elotonta, ks. täältä) Las Vegasiin. Tavoitteena on siis tietysti järjettömän rahasumman kokoon haaliminen ja naikkosten hyväksikäyttö, mutta Lady Luck ei olekaan mikään tyhjäpäinen muusa vaan harvinaisen paljon vaarallisempi vastustaja. Las Vegas-tarinan kynänjälkestä vastaavat sen sijaan Tony Akins ja Andrew Pepoy.

Piirustustyylistä sen verran, että näissä Jack-tarinoissa hyväksyn auliimmin Mark Buckinghamin tyylistä poikkeavaa menoa. Etenkin duo Akins&Pepoy piirtää Jackin hauskan kulmikkaaksi, mikä sopii hahmolle.

Jack of Fables #3 The Bad Prince

Tämä on se albumi jossa on a thing with a sword in a canyon (mainittu albumissa Fables #13) tai siis se albumi missä juoni ainakin alkaa. Lisäksi Jack saa tarinan aikana ikäviä uutisia esimerkiksi hahmonsa ainutlaatuisuudesta. Suurin osa tarinasta hengataan Grand Canyonin syvyyksissä. Minitarinassa perehdytään tällä kertaa Jackin historiaan Jack O'Lanternina ja saadaan selville millaisia diilejä hän on tehnyt eri paholaisten kanssa.

Jouduin palauttamaan albumin, ennen kuin ehdin ottaa ylös kuka piirsi minkäkin tarinan, mutta kynän varressa joka tapauksessa Tony Akins, Brian Bolland, Andrew Robinson ja Russell Braun. Tuo vieressä oleva kansikuva on Bollandin käsikirjaa, copyrightit Vertigolle ja hänelle.

Jack of Fables #4 Americana

Americanan päätarinassa ollaan, jälleen kerran, etsimässä rikkauksia. Tällä kertaa matkan määränpäänä on mystinen aarrekaupunki Americanassa, siis amerikkalaisten fablejen maassa johon pääsy ei ole ihan yksinkertaista.

Americanassa tavataan muun muassa kaupungillinen zombeja ja perustetaan salakapakka Ganglandin kaupunkiin sekä tavataan muutama tuttu hahmo aikaisemmista opuksista. Albumin lopusta löytyy lyhyt tarina Golden Boughsin ajoilta, jossa näytellään Shakespearea ja näytetään, että Wicked John ei tosiaan ole kovin erilainen kuin ystävämme Jack.

Parasta antia tässä albumissa ehkä Garyn edesottamukset sekä Baben, pienen sinisen härän, yksisivuiset Tenavien Ressun päänsisäisiä seikkaluja muistuttavat tähtihetket. Päätarinan piirtojäljestä vastaa Russ Braun, lyhyttarinan Tony Akins.

Bill Willingham: Fables #13-15

Kuvat: Vertigo/DC Comics

Bill Willinghamin kirjoittama Fables-sarjakuva kertoo monista tutuista satuhahmoista, mutta uudesta näkövinkkelistä. Nyt ei nimittäin liikutakaan jossain mystisessä satu-universumissa, vaan suurin osa hahmoista asuu täällä maapallolla ihan samoissa kaupungeissa kuin me ihmisetkin. Jos sarja kiinnostaa, niin suosittelen tutustumaan postaukseeni sen ensimmäisestä ja toisesta albumista, sillä tämä teksti saattaa sisältää muutamia spoilereita.

Fables #13 The Great Fables Crossover

Kolmastoista albumi poikkeaa jonkin verran aikaisemmista albumeista. Jack of Tales tekee piipahduksen omasta spin-off-sarjakuvastaan (josta postaus myöhemmin) kuvitellen röyhkeään tapaansa koko albumin käsittelevän vain häntä. Piirrosjäljestä vastaavat tässä albumissa aina luotettava Mark Buckingham, mainio Russ Braun sekä menettelevä Tony Akins.

Edellisessä osassa esiteltyyn Mr Darkiin ei päästä vielä tutustumaan, vaan tässä albumissa fableseja uhkaa herra Kevin Thorn, jolla on kyky pyyhkäistä kynällään koko maailma kadoksiin ja sen hän myös aikaa tehdä. Tämähän ei tietenkään ole hyvä juttu, joten osa porukasta lähtee tekemään Thornin aikeita tyhjiksi. Thornilla on apunaan liuta genrejä (mm. blockbuster ja syrjitty fantasia), fableseilla taasen Literalseihin kuuluvat Pagen siskokset (joista tosiaan enemmän niissä Jack-albumeissa). Ja tutustutaanpa tässä myös Jackin poikaan, Jack Frostiin.

Tämä albumi on aikamoista kieli poskessa huitomista enemmän Jack of Fables- kuin Fables-tyyliin, mutta eipä haittaa, ajoittainen iloittelu on ihan hyvästä. Parasta antia tässä opuksessa lienevät genrejen keskinäiset jupinat ja keskustelut. Toisinaan myös liikutaan hämmentävillä metatasoilla; omituista, mutta toimii.

Fables #14 Witches 

Kuten nimen perusteella voi päätellä ovat tässä albumissa enemmän tai vähemmän pääosassa satuhahmokaartin noidat. Tarinoissa päästään tutustumaan Mr Darkin historiaan, tavataan muutamia kauan poissa olleita hahmoja ja kohdataan uudelleen Baba Yaga. Lopun minitarinassa pelataan pesäpalloa prinssi Ambrosen Haven-valtakunnassa ja pohditaan, millaisia rangaistuksia voi luontoaan toteuttaville örkeille langettaa. Kokonaisuudessaan albumi oli aika jännittävä ja siinä selvitettiin paljon avoimeksi jääneitä juttuja, joihin olen jo ratkaisua vähän odotellutkin.

Päätarinan piirrosjälki on Buckinghamin, lyhyttarinoissa hommiin pääsevät Jim Fern ja David Lapham. Laphamin tyyli oli ihan hauskaa, Fern käyttää minun makuuni liikaa viivavarjostusta.

Fables #15 Rose Red

Vihdoin sisukkaalle Rose Redille on omistettu oma albumi! Muutaman viimeisen albumin ajan tämä kaunotar on maannut masennuksen kourissa sängyn pohjalla, mutta nyt sillekin on aika tulla stoppi. Ylösnousua saapuu vauhdittamaan eräs Roselle tärkeä henkilö, jonka kanssa päästäänkin tutustumaan Rosen ja Snow Whiten lapsuuteen (hämmennyksekseni tämä tarina oli minulle tuttu, missäköhän olen sen lukenut?). Tässä myös käännetään Disneyn Lumikki-versio melkoisen päälaelleen.

No, Rose pääsee jalkeille ja ottaa ajoissa Farmin ohjat käsiinsä ennen kuin kiista uudesta johtajasta käy liian suureksi. Isoin ongelma on tietysti Fabletownin raunioilla majaileva Mr Dark, joka olisi saatava pois pelistä. Noidilla on tähän suunnitelma ja nähtäväksi jää, miten hommassa käy. Lopullista ratkaisua taidetaan pitkittää vielä muutaman albumin verran, veikkaan ma.

Tämä albumi nousee varmaan suosikkilistalleni näistä, vaikka lopun minitarinat Peukaloisesta (Chrissie Zullon kynästä) ja Kolmesta sokeasta hiirestä (Joao Rusin taiteilemana) eivät nyt ihan minuun iskenytkään. Tässä albumissa nähdään myös kivaa japanilaistyylistä piirrosjälkeä Inaki Mirandalta sarjakuvassa Dark City. Päätarina edelleen Buckinghamilta.

Albumin lopussa vastattiin taas lukijoiden kysymyksiin, tällä kertaa kysymykset oli tosin esitetty muutamalle sarjan julkkislukijalle joista suosikkini on ehdottomasti How I Met Your Mother-sarjassa näyttelevä Cobie Smulders. Kysymyksistä oli saatu taas hauskoja minitarinoita.

Albumin lopussa on myös lautapeli, jos nopanheitto kiinnostaa.

***

Tässä on nyt koluttu kaikki tähän mennessä kirjastosta löytyvät Fables-albumit ja kieli pitkällä odotan seuraavia osia, sillä meno ja meininki jatkuu entisenlaisena ja tarina kehittyy koko ajan. Lisäksi Fablesin hahmoihin kiintyy kovasti, ainakin useimpiin, ja tottahan toki on saatava selville mitä heille tulevaisuudessa tapahtuu.

Bill Willingham & Matthew Sturges: The (nearly) great escape (Jack of Fables)

Julkaistujen Fables-albumien huvetessa uhkaavasti (Helmetissä albumeja tällä hetkellä 15, ilmestynyt 17) oli käännyttävä sarjasta ponkaisseiden spin-off-albumien puoleen. Käsittääkseni tämä Jack of Fables on ensimmäinen itsenäiseksi sarjakseen erkautunut ja sitä on julkaistu yhdeksän albumillisen verran.

Jack, tämä niin monen tarinan Jaakko, on aivan hirveä. Jack on omahyväinen, itsestään liikoja luuleva macho, joka luulee kaikkien naisten lankeavan hänen jalkojensa juureen ja miesten tahtovan olla kuin hän. Äh, kiertoilmaisut sikseen. Jack on suoraan sanottuna renttu kusipää, you know the type.

Tarina alkaa suurinpiirtein siitä, mihin Fablesien albumi kuusi jäi, eli siihen kun Jack ensin menestyksekkäästi tahkoaa rahaa Hollywoodissa, sotkee asiansa muiden fablesien kanssa ja lähtee, tai siis laitetaan lähtemään, salkullinen rahaa muassaan etsimään hienoja tilaisuuksia muualta.

Ne tulevat tilaisuudet eivät vain ole ihan sitä mitä Jack odottaa, vaan hänet kidnapataan mystiselle tilalle, jota ylläpitävät mystiset Librarianit, siis kirjastonhoitajat. Kyseessä ei ole mikään Fabletownin kiva kaksospaikka, vaan mesta on tarkoin vartioitu muun muassa tiikereiden voimin. Täällä myös törmätään erääseen toiseen vanhaan tuttuun.

Kuten albumin nimestä ehkä arvaatte Jackille tällainen kahlitseminen ei käy, vaan tyyppi alkaa heti suunnitella suurta ja ihmeellistä pakoa kohti jotain parempaa tulevaisuutta. Parasta antia tässä sarjassa lienevät sen huumori ja se estoton Jackin egon pilkkaaminen. "Sankari" mm. kertoo jokaisen luvun lopussa mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan eikä varmaan tule yllätyksenä että suurin osa tästä ennakoinnista on pelkkää silkkoa.

Käsikirjoituksesta albumissa on Willinghamin lisäksi Matthew Sturges ja herrojen yhteistyö selvästi toimii sillä menoa ja meininkiä riittää. Fables-albumeista poiketen pääpiirtäjänä ei hääri Mark Buckingham vaan Tony Akins, jonka tyylistä tykkään kyllä paljon joten ei valittamista piirrostyylistä tällä kertaa. Hyvin toimii.

Jack palaa Fables-albumeihin osassa 13 (The Great Fables Crossover), jossa selvästi Jackin seikkailut Librarianeiden kanssa ovat jo selvinneet. Albumista löytyy myös ilmeisesti muutama spoileri liittyen näihin Jackin omiin albumeihin, mutta kestän iskut kuin, öh, mies.

Jack of Fables on mainio albumi ja aion kyllä lukea nuo muutkin. Kun nämä on tahkottu läpi voikin alkaa odottaa susiperheeseen keskittyvää spin-off-sarjaa.

Albumin kansikuva: Vertigo / DC Comics.

Bill Willingham: Fables osat 11-12

Taas on aika Fables-postauksen. Näiden lukemisessa menikin minulla aika pitkään kun oli kaikkea muuta sotkemassa lukuaikatauluja. Mies sen sijaan luki nämä varsin nopeaan ja ihmettelinkin, että hän muistutti minua vasta sitten kun olin itse lukenut että ne seuraavatkin osat voisi hei varata. Tähän mennessä albumeita on siis tullut 15 kappaletta, joiden lisäksi on sitten julkaistu joitakin spin-off-sarjakuvia.

Mutta asiaan. Olen pyrkinyt pitämään taas spoilerit minimissään, mutta jos haluat pitää kaiken täysin yllätyksellisenä niin sanon vain tämän: lue näitä. Kannattaa.

Fables #11 War and Pieces

Kukaan tuskin hämmästyy kun kerron, että tässä albumissa soditaan. Ja kunnolla. Tai oikeastaan ensin siihen valmistaudutaan kokoustamalla ja suunnittelemalla, päästetään hetkeksi Tuhkimo vauhtiin vakoilubisneksenä kanssa ja lopulta sitten tapellaan monella rintamalla. Tässä myös esitellään aikamoisia sotastrageioita ja yksi lentoalus on kuin Da Vincin suunnittelema, tosin maagissävytteisellä twistillä tietysti.

Vauhdikkaita juonenkäänteitä ei puutu eikä järkytyksiltäkään säästytä kun Willingham arpoo hahmojensa kohtaloita. Nyyh.

Fables #12 The Dark Ages

Seuraavassa albumissa sodasta onkin sitten selvitty, mutta ei ilman jälkiseuraamuksia. Näin paljon murhetta en myöskään ole tuntenut Fablesien kohdalla kuin ehkä nelosalbumia lukiessa. Nyt sitä vaan jännittää, että kuinkakohan moni lempihahmoni vielä joutuu kokemaan superikäviä asioita ja miten ihmeessä tästä uudesta tarinankäänteestä selvitään. Niin ja sotaselvittelyn lomassa käydään myös viidakossa ja vietetään hautajaisia.

Tämän albumin kohdalla joudun tosin narisemaan en tarinoista vaan, jälleen kerran, siitä piirrosjäljestä. Päätarinaa kynäilevä Buckingham toki suoriutuu edelleen mallikkaasti eivätkä Peter Grossin viidakkomaisematkaan ole hassumpia mutta sitten on se Michael Allred ja David Hahn.

En tykkää, en. Osittain siksi, etteivät hahmot näytä lainkaan samoilta kuin Buckinghamin piirtämät (jotka minulle ovat niitä "oikeita"), esimerkiksi Pinokkio on täysin erilainen. Ja toiseksi siksi että en nyt vain tykkää. Muistuttaa minua lähinnä huonosti tehdystä lauantaiaamupiirretystä. Onneksi tarinat sentään olivat hyviä.  Tosin täytyy kuitenkin vähän jupisten myöntää, että Allred oli piirtänyt yhden albumin vaikuttavimmista ruuduista. Hmph.

Tällä hetkellä meillä luetaan jo osia 13-15, jotka tähän mennessä ovatkin viimeiset helmetistä löytyvät. Maailmalta sen sijaan saa jo osia 16-17.

Bill Willingham: Fables osat 7-10

Talouden Fables-fani nro 1.

Varmaan otsikosta jo osaatte päätellä, että luvassa on (taas) massapostaus maanmainioista Fables-sarjakuva-albumeista. Voilá!


Fables #7 Arabian Nights (and days)


Seiska-albumissa arabian fablet tulevat neuvottelemaan Fabletowniin siitä, että mitä tapahtuu siinä vaiheessa jos Adversaryn joukot pääsevät valloittamaan heidänkin maansa (eri maanosista kotoisin olevat satuhahmot elävät siis eri maailmoissa). Kulttuurierot ovat luonnollisesti huomattavat eikä selkkauksilta tietenkään vältytä kun mukaan heitetään kysymykset orjuudesta ja toivomuksia toteuttavista hengistä.

Lyhyttarinassa tällä kertaa katsaus Adversaryn puisten sotilaiden elämään ja siihen, miten vaikeaa on oikeastaan olla puusta veistetty - etenkin jos rakastuu. Ihmiseksi ei nimittäin muututa ihan ilman seurauksia.. Tälle tarinalle tullee (toivottavasti) jatkoa jossain vaiheessa.

Fables #8 Wolves


Kasialbumi tuli minulle sydäntä lähelle, eikä mitenkään yllättävästi. Ovathan siinä keskiössä sudet, siis Bigby ja pikkuiset. Albumissa Mowgli jäljittää teille tietymättömille piiloutunutta Bigbya, jota tarvitaan kipeästi suorittamaan tärkeä tehtävä. En voi edelleenkään kuin ihmetellä sitä, kuinka hyvää tarinaa Willingham kirjoittaa ja sitä taitoa, jolla Buckingham sitä piirtää.

Albumista Wolves. Pencils: Mark Buckingham. Inks: Steve Leialoha.

Lyhyttarinassa päästään tutustumaan paremmin myös Tuhkimoon, joka ei kyllä ole mikään turha prinsessa vaikka onkin äkkipikaista sorttia. Shawn McManuksen kuvitustyyli oli mielestäni ihmisten tapauksessa aika hassua mutta pavunvarret ja hiiret näyttivät kyllä hyviltä.

Ja Fables-fani nro 2.

Fables #9 Sons of Empire


Sons of Empiren päätarinassa Adversary suunnittelee mittavaa hyökkäystä Fabletownia vastaan. Lisäksi lukija saa selville lisää tietoa mystisestä pahasta noidasta, Frau Totenkinderista, ja pääsee viettämään joulua Snow'n, Bigbyn ja susilasten kanssa. Joulusta huolimatta albumin tarina on melko synkkäsävyinen ja on omiaan herättämään huolestumista Fabletownin asukkaiden puolesta.

Välitarinoissa on pyritty hilpeämpään tunnelmaan, esimerkiksi kolme sokeaa hiirtä etsivät tietä paratiisiin. Pisimmässä välitarinassa käydään perhevierailulla Bigbyn isän, Pohjoistuulen, luona ja selvitellään vanhoja sukukaunoja. Albumin lopussa on vielä 1-3 sivun mittaisia vastaussarjakuvia lukijoiden lähettämiin "palaviin kysymyksiin", siis Burning Questions. Kokonaisuudessaan kiinnostava albumi, synkkä tosin, ja antaa aihetta olla varpaillaan pahisten toimista.


Fables #10 The Good Prince


Kymppiosa meni taisi mennä suoraan Fables-rankingissani jonnekin top vitoseen, sillä lähes koko albumin pääosassa oli ihana Flycatcher eli sammakkoprinssi eli Ambrose. Miehen mukaan tämä taisi olla eniten satumainen albumi, siis sadunomainen, jos vertaa edellisiin osiin. Flycatcher on edellisissä osissa jäänyt paljon muiden varjoon, mutta osoittanut kiinnostavuutensa hahmona eikä tämä sarjakuva ainakana minun odotuksiani pettänyt. Tarinassa päästään myös tapaamaan monta vanhaa tuttua ja pistämään kapuloita Adversaryn rattaisiin, mikä on tietysti hyvä asia.

Albumista The Good Prince. Pencils: Mark Buckingham. Inks: Steve Leialoha.

Välisarjakuvana oli The Birthday Secret, jossa susilapset viettävät, yllätys yllätys, syntymäpäiviään. Piirtjänä tässä oli Aaron Alexovich, joka ei aivan vakuuttanut minua. Jossain toisessa sarjakuvassa hänen tyylinsä voisi minuun purrakin hyvin todennäköisesti, mutta minun Fables-maailmaani se ei natsannut. Alexovich voisi mennä vierailevaksi piirtäjäksi vaikka The Gooniin, se voisi olla hauskaa.

Tällaista tällä kertaa Fablesien maailmasta. Salla kirjoittaa osista 7-8 täällä ja osista 9-11 täällä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Bill Willingham: 1001 Nights of Snowfall

Jo suurinpiirtein vannoutuneena Fables-fanina oli minun tietysti luettava myös 1001 Nights of Snowfall (Vertigo [DC Comics], 2006). 1001 Nights of Snowfall sijoittuu aikaan ennen Fables-albumeita, eli se on eräänlainen esiosa sarjalle.

Tarina alkaa siitä, kun Snow matkaa arabialaisten satuhahmojen maahan lähettilään roolissa toiveenaan sopia yhteistyöstä jo maanpaossa olevien ja arabialaisten satuhahmojen kanssa. Homma ei tietenkään suju niin kovin yksinkertaisesti.

Naisiin katkeroitunut sulttaani nimittäin ottaa joka yö itselleen uuden vaimon, teloittaa tämän aamulla ja nyt Snow on joutunut tähän epäkiitolliseen rooliin. Neuvokas Snow kuitenkin haluaa pitää päänsä, kirjaimellisesti, ja päättää viivyttää ikävää tuomiotaan alkamalla kertoa sulttaanille tarinoita eurooppalaisten satuhahmojen maailmasta. Ja tästä tarinankerronnasta saammekin tietysti suoran viittauksen Tuhannen ja yhden yön tarinoihin.

Albumissa on yhteensä kymmenen sarjakuvamuodossa kerrottua tarinaa ja niiden välissä jatkuva, satukirjamaisesti toteutettu osuus joissa käydään läpi sulttaanin ja Snown keskustelut. Sarjakuvatarinoissa sen sijaan perehdytään useiden Fables-albumien sankarien, mm. juuri Snown, Bigbyn, Sammakkoprinssin ja Pahan Noidan, historiaan. Näistä hahmojen varhaisista vaiheista (ja usein meille satuina kerrotuista versioista poikkeaviin tulkintoihin) oli loppupeleissä todella mielenkiintoista lukea, vaikka tässä albumissa piirtotyyli olikin hieman tavallisesta poikkeava.

Kuvan taiteillut Mark Buckingham tarinaan Christmas Pies. Copyright: Mark Buckingham/Vertigo.

Albumin piirtämiseen on osallistunut iso joukko taitavia piirtäjiä (Esao Andrews, Brian Bolland, John Bolton, Mark Buckingham, James Jean, Michael Wm. Kaluta, Derek Kirk Kim, Tara McPherson, Jill Thompson, Charles Vess ja Mark Wheatley) enkä ala nyt tässä erittelemään jokaista taiteilijaa erikseen. Itse asiassa tämän albumin kohdalla on muutenkin parempi puhua taiteilijoista, sillä jokainen sarjakuva on piirretty todella maalauksellisesti. Ei mitenkään yllättävästi suosikeiksini nousi erityisesti Mark Buckingham ja hänen lisäkseen Jill Thompson (Fair Division-tarina, jossa avataan mm. King Colen ja eläinsatuhahmojen historiaa) ja Tara McPherson (Diaspora-tarina, joka valottaa sekä Snow Whiten ja Rose Redin että Pahan Noidan tarinaa).

Tara McPhersonin omaperäinen tyylinäyte Diaspora-tarinassa. Copyright: Tara McPherson/Vertigo.

Ehkä ainut asia, mikä tässä albumissa minua tökki oli se, että hahmot eivät kaikissa tarinoissa olleet yksinkertaisesti samannäköisiä kuin Buckinghamin tulkinnat kyseisistä hahmoista. Sen siitä saa kun ehdollistuu yhteen piirtäjään. Tai no, oikeastaan ainut jonka piirrostyyli minua todella häiritsi oli John Bolton joka on kaiken lisäksi piirtänyt albumin avaustarinan. Sallan arviosta opin, että Bolton ilmeisesti piirtää ihmishahmonsa photoshoppaamalla oikeiden ihmisten valokuvia ja minusta tuo nyt kyllä kuulostaa vähän huijaamiselta eikä Boltonin Snow ollut edes nätti. Pyh.

Joka tapauksessa 1001 Nights of Snowfall on mainio taustateos tai aloituskohta kaikille Fables-sarjakuvasta kiinnostuneille.

Sulttaanin hovissa tarinoita ovat kuunnelleet myös Salla ja Erja.

Bill Willingham et al. : 1001 Nights of Snowfall.
Vertigo (DC Comics), 2006. 144 s.
Kansi: James Jean.

Bill Willingham & Mark Buckingham (+ muita tekijöitä): Fables osat 3-6

Tästä piti alunperin tulla koostepostaus monesta eri sarjakuvasta mutta Fablesit veivät nyt kaiken huomion joten olkaapa hyvä, Fables osat 3-6, voilá.

Fables #3 Storybook Love (2004, DC Comic's Vertigo)

Albumin alussa oli lyhyt tarina Jack of Talesista, "joka sadun Jaakosta". Tarinana ihan mielenkiintoinen ja näin päin pois, mutta kuvittajana toimineen Bryan Talbotin tyylistä en oikein pitänyt. Jotenkin todella huolimattoman oloista mielestäni.

Sen sijaan seuraavan tarinan kuvittajana oli Lan Medina, jolle lämpenin huomattavasti enemmän. Jälki muistutti Mark Buckinghamin kynänjälkeä, joten hahmot olivat samannäköisiä kuin pitemmissä tarinoissa. Osasyynsä kyllä tähän preferenssiin myös siinä, että tarina toimittajasta, joka halusi paljastaa vampyyreiksi luulevansa fablet oli paljon kiinnostavampi kuin Jackin historia.

Albumin nimitarina Storybook Love jatkoi sarjan olennaista juonta eteenpäin. Jos kakkososassa alettiin revitellä, niin tässä panoksia lisätään kovaa vauhtia ja annetaan lukijan kasvattaa odotuksia. Meno on jopa niin hurjaa, että heikompia saattaa hirvittää. Kiinnostavinta tässä ehkä Snown ja ihanan Bigbyn suhteen kehittyminen. Ja piirtäjänä tässä tosiaan taas Buckingham, pidän ehdottomasti eniten.

Fables #4 March of the Wooden Soldiers (2004, DC Comic's Vertigo)

Albumin alussa taas yksi lyhyt tarina, jossa tällä kertaa kerrotaan Blue Boyn tarina ja samalla valotetaan lisää historiaa fablejen paosta Homelandseista. Piirtäjinä herrat Craig Hamilton ja Russell. Omituinen tyyli, mutta menköön, tarina oli kiinnostava.

March of the Wooden Soldiers jatkaa siitä, mihin Storybook Love jäi. Sotilaiden maininnasta varmaan osaattekin päätellä, että tässä valmistaudutaan nyt sotaan. Panosten kasvatus jatkuu huimasti, sekä minä että mies olimme melkoisen järkyttyneitä tätä lukiessa ja nyt odotetaan kiireellä sarjan viidettä albumia että miten tämä jatkuu. Buckinghamin kynänjälki on mainiota ja Willingham kirjoittaa kyllä (pahoittelen nykyilmaisua mutta se nyt tuntuisi tähän sopivan) älyttömän hyvää settiä.

Fables #5 The Mean Seasons (2005, DC Comic's Vertigo)


Tällä kertaa albumin alkuun oli lätkäisty kaksi lyhyttä tarinaa, Cinderella Libertine (piirtäjänä Tony Akins, tussaajana Jimmy Palmiotti) ja War Stories (sama kuin edellä). Juoneltaan ihan kivoja lyhäreitä mutta Akinsin tyyli on makuuni turhan huolittelematonta. Minusta on tulossa selvästi nirso. Isoin plussa molempiin tarinoihin siitä, että niissä oli Bigby (varo vaan Wolverine, sinulla on kilpailija).

Kuva: Mark Buckingham. Albumista Storybook Love.

Lyhyempien jälkeen jatketaan taas päätarinaa. Edelleen Buckinghamin kynänjälkeä ja Leialohan tussausta. Tässä tarinan osassa käydään mm. presidentinvaalit ja opetellaan lastenkasvatusta. Lisäksi Lumikki joutuu muuttamaan asumaan farmille. Tähän mennessä viitosalbumi on ainut, jonka aikana meinasi itkettää ihan tosissaan. Willinghamin kirjoittajanlahjoja voi vain ihailla.

Fables #6 Homelands (2006, DC Comic's Vertigo)


Alussa lyhyttarina David Hahnin kynästä, tarinana Jackin seikkailut Hollywoodissa. Turhan suoraviivaista piirtämistä, ei kiitos. Lisäksi en oikein jaksa lämmetä Jackin hahmolle joten luin tarinan vähän pakkopullana.

Albumin nimitarinassa seurataan Blue Boyn matkaa Homelandsissa. BB:n tavoitteena on löytää kadonnut rakastettuna Red Riding Hood ja samalla kylvää mahdollisimman paljon tuhoa pahan Adversaryn imperiumin joukkoihin. Tarina tarjoaa paljon hämmentäviä yllätyksiä ja nyt kun on joutunut odottamaan seitsemättä albumia jo useamman viikon alkavat sormet syyhytä.

Tänään varattiinkin kirjastosta vihdoin osat 7-10, kun eivätpä ne lukematta meidän taloudessamme kovin kauan ehdi olla. Suurimmat ongelmat tulevat siitä, kun toinen vahingossa jättää albumin auki kohdasta johon toinen ei ole vielä ehtinyt. Aijai.

Mutta lyhyesti: mainio, mainio sarja.

Salla on ehtinyt jo osaan 13 asti, tässä linkki kaikkiin hänen arvioihinsa.

Tämä postaus on muutenkin omistettu Sallalle, joka eilen hoputti minua julkaisemaan Fables-tekstejä.

Paul Dini & Bruce Timm: Mad Love and other stories

Tutustumiseni DC Comicsin sarjakuviin jatkui Paul Dinin ja Bruce Timmin teoksella Mad Love and other stories (DC Comics, 2009).

Face it Harl. You're a certified nutzo wanted by the law in two dozen states... and hopelessly in love with a murderous, psychopathic clown.

Sarjakuvateoksen aloittaa nimisarja Mad Love, joka valottaa Jokeriin toivottomasti rakastuneen Harley Quinnin taustoja. Tarina on rakennettu todella taitavasti, se on kiinnostava ja avaa jälleen kerran sitä, kuinka kajahtunut Jokeri todella on.

Mad Love on myös voittanut erillisenä sarjakuvana amerikkalaisen Eisner-palkinnon, enkä ihmettele. Kukapa ei tuntisi henkilöä, tai olisi jopa itse käyttäytynyt samalla tavalla kuin Harley Quinn, eli rakastanut pyyteettömästi tyyppiä, joka on täysin kajahtanut eikä todellakaan ansaitse sinua. Niinpä.

Loppuosaan teoksesta on koottu lyhyempiä Batman-tarinoita, joita yhdistää se, että niitä on ollut tekemässä joko Paul Dini, Bruce Timm tai molemmat. Erikoismaininnan näistä ansaitsevat Jolly Ol' St. Nicholas, jouluspesiaali jossa nähdään Batgirl ja Clayface ja todella upea, film noir tyyliin tehty Two-Face tarina Two of a kind, jonka Bruce Timm on sekä piirtänyt että käsikirjoittanut. Harmi kyllä en löytänyt netistä yhtään hyvää ruutua tästä sarjiksesta, mutta uskokaa pois: se on upea ja todella surullinen, aitoon film noir - henkeen.

Ruutu Mad Lovesta. Bruce Timm.

Minä todella nautin Bruce Timmin piirrosjäljestä; se on mukavan pyöreä, hyvin sarjakuvaan sopiva ja todella ilmeikäs. Hahmot näyttävät sarjakuvahahmoilta, mutta tällä tyylillä niihin on saatu niin paljon persoonaa ja eloa että ihan hengästyttää. Täten Bruce Timm sai uuden fanin minusta.

Ei muissakaan piirtäjissä ole mitään vikaa, kaikki kirjan sarjakuvat ovat hienoja. En vain pääse yli Timmin kuvista; hän piirtää miehekkäitä miehiä (ks. Batmanin kulmikas leuka) ja seksikkäitä, mutta ei silti (liian) överiksi meneviä naishahmoja (ks. Harley Quinn yllä). Tämä sarjistyttö on tyytyväinen.

Bill Willingham & Mark Buckingham: Fables #1 ja #2

Kiitos sinulle Salla tämän sarjan esittelemisestä!

Tutustuminen Bill Willinghamin käsikirjoittamaan ja Mark Buckinghamin piirtämään Fables - sarjakuvaan on ollut mahtavaa. Tiivistettynä Fables kertoo satuolentojen, siis fablejen elämästä New Yorkissa sen jälkeen, kun vihollinen on ajanut kaikki maanpakoon satujen maailmasta eli Homelandsista. Elämä tavisten eli mundyjen maailmassa ei ole satujen hahmoille ihan helppoa, sillä erikoista luonnettaan ei tietysti saisi paljastaa ja näin pois päin.

Ensimmäisessä osassa, Legends in Exile, esitellään sarjan päähahmoja dekkarimaisen juonen kautta. Snow Whiten sisaren, Rose Redin, asunto on tuhottu täysin ja Rosen epäillään olevan joko siepattu tai kuollut. Ongelmaa ryhtyy tutkimaan Bigby Wolf (l. Iso Paha Susi), joka muistuttaa epäilyttävän paljon Ryhmä-X:n Wolverinea (seikka, joka ei fanityttöä haittaa laisinkaan).

Kuva: Mark Buckingham (pencils) / Steve Leialoha & Craig Hamilton (inks) / Sherilyn van Valkenburgh (colours)

Toisessa osassa, Animal Farm, perehdytään eläinhahmoisten satuolentojen elämään mystisellä farmilla, joka on taikojen avulla suojattu "tavallisten ihmisten" katseilta. Juonesta nyt sen verran, että jos on lukenut George Orwellin Eläinten vallankumouksen niin voinee jo vähän päätellä mihin suuntaan ollaan menossa. Kakkososa eroaa ykkösestä siinä, että se on toiminnallisesti jo paljon vauhdikkaampi eikä väkivallaltakaan säästytä. Överiksi silti ei mielestäni mennä ja tämän jälkeen haluan ehdottomasti lukea kaikki loputkin albumit. (paljon rakkautta Tikkurilan kirjastolle, jossa nämä taisivat olla melkein kaikki hyllyssä!)

Toinen osa kehittää hahmoja jo paljon enemmän ja sivuhahmotkin pääsevät näyttämään persoonaansa. On Wizard of Ozista peräisin oleva apina, Bluebeard (Ritari Siniparta) ja se rasittava Prince Charming (Prinssi Uljas). Snow White eli Lumikki on varsinainen tähti eikä mikään turhanaikainen prinsessa; toimeen tartutaan jos siihen on tarvetta.

Kuva: Mark Buckingham (pencils) / Steve Leialoha (inks) / Daniel Vozzo (colours)

Piirrostyyli muistuttaa minua eniten supersankarisarjakuvien tyylistä, saman oli huomannut Salla verratessaan tätä nimenomaan tuohon Ryhmä-X:ään. Tämä selittänee osan viehättymyksestäni, sillä teininä mm. luin aina ennen pikkuveljeäni hänelle tilatun Spiderman - lehden ja meidän dvd-hyllystämme löytyy tällä hetkellä melkein kaikki tähän mennessä tehdyt supersankarielokuvat. Pitää kyllä kehua Mark Buckinghamin (pencils), Steve Leialohan (inks) ja (colours) yhteistyötä; näyttää harkitulta ja tyyliin sopivalta.

Juteltiin miehen kanssa tästä myös verkon välitse ja tuo esitti hirveän hyviä pointteja, joten lainailen tässä niitä. Hän siis mietti sitä, että jos mietit että se eka albumi ois käsitellyt pelkästään sitä miten ne lähti pois sieltä Homelandsista ja ois ollut pitkää laahaavaa selostusta että voi voi, katsokaa nyt näitä, mitenköhän näiden tuolla oikeessa maailmassa käy! Ja olen kyllä ihan samaa mieltä, ei tällainen Sormusten ritarit - tyyppinen vaeltaminen toiseen maailmaan olisi varmaan sarjakuvaa kannattanut. Se olisi ollut tylsä. Nyt fablesit ovat olleen "ihmisten" maailmassa jo vuosikymmeniä ja se on toiminut näin ja näin.

Plussaa tosin kyllä siitä, että itse sarjiksen jälkeen oli ykkösosassa vielä novellimainen kertomus siitä, miten Bigby Wolf päätyi lopulta elämään ihmismäisten fablesien kanssa eikä suinkaan farmille. Samalla vähän taustoitettiin sitä siirtymää, mikä oli maailmasta toiseen tehty. Näin, jes.

Kuten jo sanoin, nämä lainataan meille varmasti ihan kaikki, luetaan vuoronperään ja sitten jutellaan. Koska on muuten kiinnostavaa.

Tässä vielä suorat linkit Sallan arvioihin sarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta. Sallan lukupäiväkirjasta löytyy muuten arvioita albumeista osaan 11 asti.

Grant Morrison & Frank Quitely: All-star Superman (volume 2)

Kuten alkukuussa jo uhkailin niin olihan tässä nyt luettava Grant Morrisonin ja Frank Quitelyn toinen osa All-star Supermaniin (DC Comics, 2009).

Here the choice is simple. To remain at play within the field of living, fluid consciousness. Or to turn and face down evil one last time.

All-star Supermanin kakkososassa jatketaan luonnollisesti siitä, mihin ensimmäinen osa jäi: Superman on kuolemassa saatuaan liikaa Auringon radioaktiivista säteilyä. Ennen odotettua kuolemaa Supermanin on suoritettava kaksitoista ihmetekoa, joista hänelle kertoi aikamatkustaja Samson. Supermanin voimat kuitenkin heikkenevät nopeasti, eivätkä tehtäviä helpota lainkaan jos jonkinlaiset maapallolle hyökkäävät olennot kuin juonitteleva Lex Luthorkaan.

Vähän tässä pänni, että selvästi viitattiin monesti muissa sarjoissa tapahtuneisiin asioihin. Ei siinä sinänsä mitään, mutta kun Superman-tuntemukseni edelleen on niin pinnallinen niin kyllähän tässä paljon meni asioita ohi. Esimerkiksi Bizarro-planeetasta olisin ihan mielelläni saanut lisää tietoa.

Täytyy tosin myöntää, että ei tätä sarjaa varmasti turhaan kehuta vaikka minulla ei niin paljon vertailupohjaa olekaan. Loppuratkaisu jätti minutkin ihmettelemään: aikamoista. Lisäksi pidän edelleen Quitelyn piirrosjäljestä, vahvoista viivoista ja Jamie Grantin tarkasta tussauksesta ja kirkkaasta värityksestä.

Saa nyt sitten nähdä, luenko minä näiden sarjakuvien innostamana lisää Supermania. Ehkä, ehkä en. Mutta en ainakaan ihan heti. Taidan keskittyä ensin odottelemaan The Dark Knight Rises - elokuvaa DC:ltä.

Kuva: Frank Quitely / Jamie Grant

Ykkösosasta kirjoittelin täällä.

Grant Morrison & Frank Quitely: All-star Superman (volume 1)

Superman ei ole koskaan ollut minulle mitenkään läheinen sarjakuvasankari; en ole katsonut yhtään hänestä kertovaa elokuvaa tahi katsonut Smallvilleä, joitakin piirrettyjä jaksoja tai elokuvia lapsena kyllä. Ei mitenkään yllätyksellisesti tämä on siis taas sarjakuva, jonka mies lainasi kirjastosta ja kehotti lukemaan, eikä vähiten siksi että sarjakuva on voittanut Yhdysvalloissa Eisner Awardin joka annetaan luovista saavutuksista amerikkalaisen sarjakuvan alalla. Tässä siis All-star Superman, volume 1 (DC Comics, 2009).

"...the measure of a man lies not in what he says but what he does."

All-star Superman alkaa, kun Superman pelastaa ensimmäisen miehitetyn aurinkolennon miehistön - tuhoisin seurauksin. Lähes voittamaton Superman nimittäin saa matkalla liian suuren annoksen auringonsäteilyä ja hänen solunsa aloittavat apoptoosin eli tuhoutuvat itsestään. Yhtäkkiä Supermanissa on paljon enemmän jotain inhimillistä, kun hänen yllään leijailee kuoleman mahdollisuus.

Näistä lähtöasetelmista seikkaillaan kuuden episodin verran, jossa Superman muun muassa joutuu pohtimaan omaa kuolevaisuuttaan, haastattelee Clark Kentinä kuolemantuomiotaan odottavaa Lex Luthoria  ja keskittyy, edelleen, Lois Lanen piirittämiseen.

Sarjakuva on Grant Morrisonin käsikirjoittama ja Frank Quitelyn piirtämä. Digitaalisesta tussauksesta ja värityksestä on puolestaan vastannut Jamie Grant. Pidin sarjakuvan piirrostyylistä; ihmishahmot ovat sopivan ihmismäisiä mutteivät liian huoliteltuja. Toinen huomioonotettava seikka on se, että ns. mieslukijoille suunnattuja ruutuja oli melkoisen vähän eivätkä nekään saaneet minua tuhahtelemaan paheksuvasti.

All-star Superman on mielenkiintoinen paketti ja tällainen Superman-aloittelija kuten minä sai myös tarinasta paljon irti. Sarjakuvan seuraaminen vaatii ehkä jonkin verran pohjatietoja Superman, mutta suurimman osan siitä minä ainakin olen saavuttanut ihan populaarikulttuurin tuntemuksen avulla enkä kokenut olevani mitenkään pihalla tarinan edetessä.

Kuva : Frank Quitely / Jamie Grant (Fair Use)

Sarjakuva jäi sen verran kesken (siis kuoleeko Superman?) tässä ykkösosassa että kaipa tuo toinenkin osa on nyt luettava, onneksi sitäkin saa meidän kirjastostamme.

Brian Azzarello & Lee Bermejo: Joker

Mies käski lukea Brian Azzarellon käsikirjoittaman ja Lee Bermejon taiteileman sarjakuvan Joker (DC Comics, 2008) koska se on ihan kamala. Kannesta päätellen, joka tosiaan on melkoisen hirvittävä, uskoin mutta luinpa silti. Mutta en illalla, vaan keskellä päivää.

Well, I'm not crazy anymore... ... just mad.

Jokerissa Jokeri pääsee pois Arkhamin mielisairaalasta, Arkham Asylumista, monien vuosien jälkeen ja haluaa takaisin hallinnan ja varat jotka hänellä ennen oli. Tarinan kertojana ja samalla jonkinlaisena Jokerin tukihenkilönä toimii Jonny Frost.

Palatessaan kuvioihin Jokerille käy ilmi, että lojaalisuutta ei roistojen keskellä ole. Apua saa uhkaluilla, kiristämisellä ja väkivallalla. Tarinassa vierailee Jokerin lisäksi muitakin Arkham Cityn tunnettuja roistoja kuten Pingviini ja Arvuuttaja, jotka ovat kuitenkin vanhentuneita ja lähinnä varjoja entisestä.

Ja tosiaan, Joker ei missään nimessä ole miellyttävä sarjakuva. Siinä on seksiä ja väkivaltaa, verta ja suolenpätkiä. Eikä siinä oikeastaan päästä mihinkään lopputulokseen, paitsi siihen että Jokeri on aina. Jokeri, joka on täysin sekaisin ja vallanhimoinen, mutta samalla jollain häiriintyneellä tavalla todella inhimillinen. Ei nyt varsinaisesti säälittävä, mutta ehkä surullinen hahmo, kaikessa sekopäisyydessään.

Kuva: Lee Bermejo

Jonny Frostin asemasta tässä tarinassa en osaa oikein sanoa mitään. Hän seuraa Jokeria joka paikkaan, ei juuri vastustele ja on jotenkin todella vässykkä. En oikein saanut hahmosta otetta, potentiaalia olisi voinut olla.

Muistin tätä lukiessani, miten tuntemattomia DC:n sarjakuvat loppujen lopuksi minulle ovatkaan. Minä olen tottunut enemmän Marvelin, no, vähemmän kamaliin tarinoihin. Jollain tavalla kuitenkin kutkuttaa tutustua näihinkin enemmän.

Oliko tämä hyvä? En oikein osaa sanoa. Ihan kamala ainakin. Vähän pelottava. Ja jollain tavalla silti mielettömän kiinnostava. Ihan niin kuin mies sanoi.

Tekijöistä vielä sen verran että tussauksen on tehnyt Mick Gray ja värityksen Patricia Mulvihill. Joker on myös suomennettu nimellä Jokeri (Egmont-kustannus, 2011).

Oivallinen arvio tästä samasta sarjakuvateoksesta löytyy Comically Graphic -blogista.