Keskinkertaisuuksia englanniksi - Setterfieldin Bellman & Black ja Palahniukin Beautiful You

Korvanlotkautus.

Joskus lyhyestä virsi kaunis, niin ehkä tälläkin kertaa. Näiden kahden englanninkielisen teoksen bloggaus on vanunut jo niin pitkään, että lätkäisin kaverit samaan postaukseen.

Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus oli joitakin vuosia sitten (eli vuonna 2006) jonkinasteisen kuhinan kohteena ja itsekin muistelen pitäneeni kirjasta varsin paljon. Ystävä sitten länttäsi käteen tuossa taannoin Setterfieldin toisen teoksen Bellman & Black (Orion, 2013) ja pisti lukemaan. Bellman & Black alkaa kun nuori William Bellman tappaa vahingossa korpin. Asia jää vaivaamaan poikaa ja syystäkin, sillä mustat linnut tulevat vainoamaan Williamia koko hänen elämänsä. Vaikka William alkaa vähitellen menestyä elämässään hyvin,

Idealtaan Bellman & Black oli kiinnostava ja kirjoitustyyliltään vetävä, mutta jotain jäi puuttumaan. Kirjaa mainostetaan kummitustarinana, mutta kummitukset tuntuivat loistavan poissaolollaan ja korppienkin osiota olisi voinut laajentaa. Asiat eivät myöskään tunnu saavan minkäänlaista selitystä ja kirjan loppuessa olo olikin vähän hämmentynyt kun juoni ei tuntunut pääsevän loppuunsa asti. Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin ihan mukiinmenevä kirja, joskaan ei sellainen goottityylinen kauhutarina kuin takakansi antoi ymmärtää.

***

Chuck Palahniukin uusin romaani Beautiful You (2014) päätyi kotikirjahyllyyn spontaanina ostoksena miehelle, joka pitää kovasti kirjailijasta. Teos jäi pyörimään olohuoneen pöydälle ja koska se oli mukavan pieni pokkari nappasin sen päivänä muuanna mukaani laukkuun. Beautiful Youssa Penny Harrigan on jokseenkin tavallinen avustaja lakifirmassa, kunnes eräänä päivänä monimiljönääri Linus C. Maxwell kutsuu tämän päivälliselle. Päivällinen johtaa mittaviin seksuaalisiin kokeiluihin pariisilaisessa hotellissa ja Penny nauttii sydämensä kyllyydestä, kunnes saa tietää olevansa lähinnä testikappale Maxwellin suunnittelemalle naisille suunnattujen seksilelujen sarjalle. Suhde päättyy ja Beautiful You -nimiset tuotteet päätyvät myyntiin mullistaen naisten elämän, mutta Maxwellin suunnitelmissa on muutakin kuin saavuttaa liuta tyydyttyneitä naisia. Hurjistunut Penny päättää estää Maxwellin suunnitelmat, mutta se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Palahniukille ominaiseen tyyliin Beautiful You ei kaunistele tai sievistele, vaan esittelee eritteet sun muut hyvin kirkkaassa valossa. Tämä ei itsessään juuri hätkähdyttänyt, paikoin jopa pitkästytti, mutta eniten tässä pänni kuitenkin teoksen naiskuva. Seksileluista hullaantuneista naisista tulee melkoisen tahdottomia vajukkeja, ärsytti. Lisäksi loppuratkaisu oli niin absurdi, että purskahdin nauruun enkä ole ihan varma että kävikö näin hyvällä tavalla. Oli tässä silti hyvääkin, Maxwellin suunnitelmissa oli tiettyä nerokkuutta ja ei Palahniuk huono kirjailija ole. Ei vaan ollut nyt yhtään meikäläiselle suunnattu tämä.

Diane Setterfield: Bellman & Black 
Orion, 2013. 307 s.
Kannen kuvat: Getty

Chuck Palahniuk: Beautiful You
Anchor, 2015. (alkup. 2014) 240 s.
Kansi: Rodrigo Corral / Kevin Washburn

Chuck Palahniuk: Tukehtuminen

Sarjassamme mieheni lukee minulle Chuck Palahniukia olemme päässeet toiseen osaan, eli Tukehtumiseen (2009, Like; Choke 2011). Lukeminen aloitettiin heinäkuussa automatkalla Nilsiästä kotiin ja saatettiin loppuun myöhään eilen illalla.

Joku pelastaa henkesi ja rakastaa sinua ikuisesti. Kyseessä on vanha kiinalainen tapa, jonka mukaan hengenpelastaja on ikuisesti vastuussa pelastetusta. Aivan kuin tämä olisi hänen lapsensa. Ne ihmiset kirjoittelevat minulle koko loppuikänsä. He lähettävät minulle merkkipäiväkortteja. Syntymäpäiväkortteja. Masentavaa, miten monet keksivät saman ajatuksen. He soittavat tarkistaakseen, että olen kunnossa. Nähdäkseen, tarvitsisinko kenties piristystä. Tai rahaa.

Victor Mancini on seksiaddikti ja lisäksi muutenkin vähän ikävä ihminen. Hän asuu yksin, käy töissä 1730-luvun siirtokunnassa, siis menneen ajan museossa, hengailee klubeilla ystävänsä Dennyn kanssa, hankkii lisätuloja tukehtumalla ja pelastumalla ravintoloissa sekä yrittää elättää sairasta äitiään, joka on sairaskodissa.

Tukehtuminen ei ole millään tavalla miellyttävä kirja. Siinä voidaan huonosti, huijataan, pannaan, ollaan epätietoisia ja yritetään miten kuten selviytyä elämästä. Tarinankertojana Palahniuk on taitava ja ovela, kirja vetää mukaansa, mutta mukava Tukehtuminen ei missään nimessä ole. Meillä oli kotona tänään aamulla pitkä keskustelu siitä, miksi ihmeessä Palahniukin kirjat ovat niin iljettäviä. Emme oikein löytäneet mitään järkevää syytä tähän.

Aina välillä käydään kurkistelemassa Victorin hankalaan lapsuuteen, toisinaan yritetään suorittaa seksiaddiktien parantumisen neljättä askelmaa tuloksetta ja päästään tässä pohtimaan sitäkin mahdollisuutta voisiko Victor tosiaan olla Messiaan toinen tuleminen. Mitä Jeesus ei tekisi? Ja unohtaa ei tule myöskään kaikkia niitä naisia joita kirjassa tavataan, Nicoa, Gweniä, erityisesti Paige Marshallia.


Olen puoleksi ulkona ikkunasta kun sanon: "Ai niin, muuten.."
Sanon "puudeli" ja kuulen, kuinka takanani alkaa varsinainen huuto.


Tukehtuminen ei ollut mielestäni yhtä ehjä kirja kuin Eloonjäänyt, ja Eloonjäänyt oli muutenkin ehkä helpommin lähestyttävä. Ehkä myös hieman vähemmän epämiellyttävä? Joka tapauksessa Tukehtuminen oli mielenkiintoinen kokemus, ja siitä on taas kiittäminen osittain miehen äänenlukutapaa, sitä miten kaikkien hahmojen persoonasta pystyi päättelemään äänen perusteella niin paljon. Tukehtuminen inhottaa, kiinnostaa ja hämmentää ihmeellisillä juonenkäänteillä. En suosittele herkkätunteisille, mutta vetävää kerrontaa tämä tarjoaa yhtä kaikki.

Seuraavaksi on minun vuoroni lukea miehelle jotain. Luettavaksi tulee eräs minulle tärkeä kirja rakkaalta kirjailijalta, joka arvotaan lukemisen jälkeen täällä blogissa hyvään kotiin joten pysykää kuulolla.

Chuck Palahniuk: Eloonjäänyt

Minulle ja miehelleni muodostui hyvin nopeasti tapa, jossa luemme toisillemme ääneen. Minä luin hänelle viime syksynä iänikuisen Jonathan Carrolini Naurujen maan. Mies halusi ehdottomasti, luettuaan minulle ensin ihanan Uppo-Nalle eksyksissä, tutustuttaa minut erääseen suosikkiinsa eli Chuck Palahniukiin. Ensimmäiseksi Palahniukikseni valikoitui siis Eloonjäänyt (Like, 2002, Survivor 1999).

Testaan, testaan. Yksi kaksi kolme.
Testaan, testaan. Yksi kaksi kolme.
Ehkä tämä toimii, en minä tiedä. En tiedä, kuuletteko te edes minua.
Mutta jos kuulette, kuunnelkaa. Ja jos kuuntelette, olette löytäneet tarinan siitä miten kaikki meni pieleen. Tämä on lennon 2039 lentopiirturi. Se jota sanotaan mustaksi laatikoksi, vaikka oranssi se on ja sen sisällä on sähkölanka joka tallentaa kaiken. Olette löytäneet tarinan siitä mitä tapahtui.

Eloonjäänyt on Veli Bransonin, creedish-kultin viimeisen hengissä olevan jäsenen, tarina. Kirja alkaa edellä lainaamallani katkelmalla, eli lähdemme liikkeelle lopusta. Se onkin ensimmäinen poikkeuksellinen piirre tässä teoksessa, sillä jopa lukujen ja sivujen numerot ovat käänteiset. Aloitamme siis sivulta 297.

Palahniuk ei ole mitenkään helppo eikä mukava kirjailija suorapuheisuudessaan. Kirjoitustaitoa ei kuitenkaan voi epäillä, ja monena iltana kuuntelin Veli Bransonin tarinaa taistellen väsymystä vastaan jotta voisimme lukea vielä yhden luvun.

Veli Branson on osa suojeluohjelmaa, jolla pyritään pitämään loput creedish-kultin jäsenet hengissä. Suurin osa creedisheistä nimittäin otti hengen itseltään, kun julistettiin Vapautuksen ajan tulleen. Koska tässä ei selvästikään ole Palahniukille tarpeeksi, tarinaan tuovat jännitystä niin creedish-kultin omituisuudet kuin mystinen kaikkitietävä Fertility-niminen nainen.Viimeisen eloonjääneen elämästä tehdään yhtä sirkusta, sillä julkkis se on kuolemanlahkon viimeinen jäsenkin.

Eloonjäänyt on myös hetkittäin todella hauska kirja, jos niin voi sanoa. Riemukasta on esimerkiksi se, kuinka Veli Branson kuvailee siivoamistyössään oppimiaan niksejä, kajahtaneita työnantajiaan tai ihan vain se, kuinka asiat esitetään. Täsmällisesti, kiertelemättä. Kaikki liiankin yksityiskohtaiseksi menevät lakoniset selostukset.

Puhdistaa sitä sitten tahraa, kalaa tai taloa, kuvittelee aina tekevänsä maailmaa vähän paremmaksi, mutta itse asiassa kaikki menee yhä huonompaan suuntaan. Ajattelee että kunhan vain ahkeroi lujemmin, kaaos on hallittavissa, kunnes viisi vuotta kestävää pihalamppua vaihtaessaan yhtäkkiä tajuaa, että sen lampun ehtii ennen kuolemaansa vaihtaa enää korkeintaan kymmenen kertaa.

Häiriintyneisyydestään huolimatta aloin väistämättä jollain tasolla pitämään Veli Bransonista ja koko tarina kaikessa karuudessaan piti minut kevyesti otteessaan loppuun saakka. Omat kehunsa ansaitsee mieheni, joka ansiokkaalla ääninäyttelyllä loi upeat persoonat kaikille kirjan henkilöille.

"Minä tiedän kaiken", suu sanoo. "Me varastetaan punainen auto jossa on automaattivaihteet, koska minä en osaa käyttää vaihdetankoa."
"Okei", pyssy sanoo. "Olkoon sitten punainen."
"Okei", suu sanoo.

Seuraavaksi luemme kuulemma Palahniukin Tukehtumisen. Odotan kauhunsekaisella kiinnostuksella, sillä Eloonjäänyt on kuulemma herran teoksista vähiten omalaatuisen kamala.