Lainasin joskus vuoden alussa innoissani runokirjoja, mutta sopivaa hetkeä ei tuntunut löytyvän. Lainasin uudelleen ja uudelleen, kunnes ilmoitus tuli: liikaa uusimisia. Teokset kuitenkin houkuttelivat niin paljon, että päätin ahmia ne. Toinen teoksista oli Caj Westerbergin Yönmusta, sileä (Otava, 2011), toisesta kirjoitan myöhemmin.
Ja onneksi ahmin, koska etenkään Westerbergiä en olisi halunnut jättää välistä. Westerberg kirjoittaa ilmavia, pääosin lyhyitä runoja. Runoja, jotka eivät ole hankalia, vaan ovat pikemminkin kuin kuvia johonkin lyhyeen hetkeen. Kuten tämä:
Hiljaisuudessa
kellon tikityksen kaktus.
osiosta Talvi
Ymmärrätte ehkä mitä tarkoitan.
Westerberg muistuttaa minua ikisuosikistani Risto Rasasta. Runon ei tarvitse aina olla monimutkainen, kielikuviltaan hämärä, riimitykseltään tarkka. Se voi vain olla.
Samaa tunnelmaa hehkuu koko kirjan taitto. Teos on miellyttävän neliömäinen, kanneltaan kaunis, sivuilla on tilaa sanoille, runot saavat olla valkoisella paperilla ruuhkautumatta. Outi Oittinen sanoo Savon Sanomissa ilmestyneessä arviossaan: Vaatii rohkeutta ja kokemusta käyttää kokonainen valkoinen sivu yksinkertaisesti sanoille: "Yönmusta, sileä".
Hippiäinen
piirtää männikön hiljaisuuteen
hiushalkeaman
osiosta Kesä I
Ainut, mikä kokoelmassa jäi harmittamaan, oli se että sen osioihin ei kuulunut Syksyä. Talvi, Kevätkunnostus ja Kesä kyllä löytyivät, mutta minä olisin halunnut nähdä Westerbergin syksyn.
Tämän kokoelman aion hankkia sitten uuteen kotiin, rakkaan Rasan Tuhat purjetta -teoksen vierelle, että ehdin tutustua siihen vielä rauhassa.
Westerbergiin ovat tutustuneet myös Jenni (jonka jutusta teoksen löysin ja joka kirjoittaa muutenkin kiinnostavasti runojen lukemisesta) ja Maria.
Otava, 2011. 71 s.
Kannen kuva: Marjatta Nuoreva.
Sarja-asun suunnittelu: Päivi Puustinen.