Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogistanian Kuopus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogistanian Kuopus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. tammikuuta 2017
Blogistanian Finlandia - ja Kuopus-ehdokkaani
Viime tingassa ehdin naputella tämänkin kasaan. Tänään useissa kirjablogeissa julkistetaan heidän valitsemansa ehdokkaat Blogistanian Finlandia -, Globalia-, Kuopus- ja Tieto-kategorioissa. Viralliset voittajat julkistetaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. klo 10, linkit niihin löydät edellisestä virkkeestä.
Itse osallistun tänä vuonna kahteen äänestykseen.
Blogistanian Finlandia -ehdokkaani
Minna Rytisalo: Lempi (3p)
Sykähdyttävä teos, jonka luin lähes yhtä kyytiä Hangon kallioilla.
Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet (2p)
Upea unenomainen episodiromaani, joka saa synkkyydestä huolimatta toivon nousemaan.
Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita (1p)
Ihan vaan koska teki hyvää tuulettaa omia ennakkoluuloja enkä ole hetkeen nauranut niin makeasti.
Blogistanian Kuopus -ehdokkaani
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (3p)
Tärkeä, kaunis kirja. Kiitos.
Jos olisin ehtinyt blogata Kepler62-sarjan kirjoista olisin äänestänyt myös niitä, ensi vuonna sitten.
Peukkuja ihanille kirjoille!
maanantai 26. tammikuuta 2015
Blogistanian kirjapalkinnot 2014 - omat ehdokkaani
Vuoden tärkeimmät kirjallisuuspalkinnot jaetaan aivan pian, luvassa ovat nimittäin Blogistanian kirjapalkinnot. Kaikki äänestyspostaukset julkaistaan tänään maanantaina 26.1. klo 10 ja tulosten voi odottaa ilmestyvän kutakin kategoriaa emännöivässä blogissa tiistaina 27.1. klo 10. Blogistanian Finlandiaa ja Globaliaa on äänestetty jo neljänä vuonna, Kuopus ja Tieto tulevat nuorempina palkintoina hieman jäljessä. Kattavan selostuksen äänestyksestä, sen etenemisestä ja emäntäblogeista löydät Finlandiaa isännöivästä Kirjavinkeistä.
Omat ehdokkaani löytyvät alta.
Blogistanian Finlandia - kilpailua isännöi Kirjavinkit
Anni Kytömäki: Kultarinta (3p)
Aivan vuoden lopulla lukemani Kultarinta asettui suoraan osaksi parhaiden koskaan lukemieni teosten listaa. Sen luettuani olisin toisaalta halunnut kertoa siitä kaikille ja vielä voimakkaammin pitää upean lukukokemuksen kokonaan itselläni.
Maria Carole: Tulen tyttäriä (2p)
Tulen tyttäriä lämmitti lukijaa talvisessa viimassa tarkkanäköisellä tekstillään, romantiikallaan ja raudanlujillla naisillaan. Maailma on luotu taiten ja teoksen hahmot ovat kiinnostavia, rikkinäisyydessään aitoja. Hyvin kirjoitettua fantasiaa, joka ei rypistele otsaansa liikaa.
Elias Koskimies: Ihmepoika (1p)
Koskimiehen nuoruudenkuvaus muista poikkeavasta ihmepojasta on sydämeenkäypää luettavaa. Suomalaiseen ahdistusmentaliteettiin ei kuitenkaan taivuta, vaan erilaisuudesta kasvatetaan itselle omat voimavarat.
Blogistanian Kuopus - kilpailua emännöi Notko, se lukeva peikko
Helena Waris: Vuori (3p)
Joululomalla luettu Vuori vei mennessään heti alkusivuilta ja jatkoi samaan tahtiin loppuun asti. Mytologiaan nojaava fantasiateos ilahdutti menevyydellään, hienolla tarinallaan ja valmiudellaan.
Jenna Kostet: Lautturi (2p)
Harva esikoisteos onnistuu olemaan heti näin hieno ja kypsä. Lautturi on erinomainen kirja, jossa pohditaan nuorten elämään olennaisesti liittyviä asioita ja samalla nivotaan tarinaan saumattomasti tarina Tuonelan virrasta. Kostet osaa jättää tarinansa sopivan verran auki ja luottaa lukijaan.
Magdalena Hai: Susikuningatar (1p)
Viime vuonna äänestin Kuopus-kategoriassa Gigi ja Henry -sarjan toista osaa. Nyt en voi mitenkään jättää äänestämättä tätä sarjan päättävää osaa, sillä Susikuningatar oli tavattoman hieno. Hai ei käsittele hahmojaan silkkihansikkain, mutta rakkaus sarjaan ja sen maailmaan tuntuu.
Blogistanian Tieto - kilpailua emännöi 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä
Hanna Nikkanen & Antti Järvi: Karanteeni - kuinka aids saapui Suomeen (3p)
Karanteeni on asiallinen, kattava ja helppolukuinen tietoteos aidsista, taudin tutkimimisesta ja saapumisesta Suomeen. Laaja tutkimustyö näkyy ja kuuluu kirjassa, taudista kerrotaan moniäänisesti ja monipuolisesti.
Liisa Vihmanen: Varpaille: balettia koko elämä (2p)
Liisa Vihmasen tietoteoksessa näkyy rakkaus balettiin ja tanssiin. Kauniissa teoksessa valotetaan baletin historiaa Suomessa ja haastatellaan monia tanssin ammattilaisia. Samalla pohditaan poikien asemaa baletin kentällä. Selkeästi kirjoitettu ja elegantti tietoteos.
Sitten vain jännittämään, viralliset tulokset julkaistaan huomenna!
maanantai 27. tammikuuta 2014
Blogistanian parhaat kirjat 2013 - omat ääneni
On tammikuu ja taas tullut aika kirjabloggaajien äänestää viime vuoden parhaita kirjoja. Kategorioita on neljä, Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto, ja niistä ja äänestyksestä voi lukea tarkemmin vaikkapa Kuopuksen emäntäblogista Les! Lue!
Jokaisessa kategoriassa voi siis äänestää kolmea kirjaa, joille annetaan pisteitä kolmesta yhteen. Kirjan on oltava julkaistu vuonna 2013 ja lisäksi siitä täytyy löytyä bloggaus äänestäjän omasta blogista. Kaikki äänet julkaistaan tänään maanantaina 27.1. klo 10 ja viralliset tulokset kunkin kilpailun emäntäblogissa huomenna 28.1. niin ikään klo 10.
***
Omat ääneni ovat tänä vuonna seuraavat:
Blogistanian Finlandia
Pohtiessani ääniäni Finlandiaan mietiskelin viime vuodelta mieleenjääneitä ja niinpä päädyin äänestämään näin. Emäntäblogina toimii Sallan lukupäiväkirja.
Petteri Hannila: Kaukamoinen (3p)
Vaikka kirjan tekstissä onkin pieniä epätasaisuuksia, on tarina sellainen joka on jäänyt mieleeni.
J. Pekka Mäkelä: Alas (2p)
Päädyn taas äänestämään näemmä fantasia-sci-fi-painotteisesti, mutta olkoon niin. Alas tarjoilee mielenkiintoisia kertojaratkaisuja, hyvää jännityksen rakennusta ja kiinnostavia visioita.
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen (1p)
Karuun ja omalaatuiseen saaristoon sijoittuva romaani oli hieno lukukokemus vuoden viimeisille päiville.
Blogistanian Globalia
Tuntuu, että luin viime vuonna todella vähän uutta käännettyä kirjallisuutta. Murakamin uusinta olisin äänestänyt, mutta koska luin sen jo aikoja sitten ja silloinkin englanniksi, jätän toivoni muiden äänestäjien varaan ja äänestän itse toisin. Emäntäblogina toimii Kirjasfääri.
Peter Watts: Sokeanäkö (3p)
Sokeanäkö on hämmentävä, runsas ja monipuolinen, älykäs romaani. Hieno lukukokemus.
Blogistanian Kuopus
Tällä listalle olikin tänä vuonna kaikista eniten tunkua. Monesta hyvästä oli vaikea valita, tämän päivän mututuntumalla mennään seuraavasti. Emäntäblogina toimii Les! Lue!
Jussi Siirilä: Barrikadikesä (3p)
Siirilän raikas kuvaus nuorten tyttöjen kesästä, yt-neuvotteluista ja tosi-tv:stä oli sen verran riemukas, että pääsee tällä kertaa ensimmäiselle äänestyspaikalle.
Magdalena Hai: Kellopelikuningas (2p)
Kellopelikuningas jatkoi Gigi ja Henry -sarjaa sen verran kunniakkaasti, että se ansaitsee paikkansa tällä listalla ilman sen kummempia selittelyjä.
Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli (1p)
Pienoiseksi pettymykseksi jääneen sarjan toisen osan jälkeen Ruben ja ratikkaralli ihastutti kovasti vauhdikkuudellaan ja sydämellisyydellään.
***
Blogistanian Tieto -palkinnon äänestykseen en tänä vuonna taivu, sillä taisin lukea vain yhden uuden suomenkielisen tietokirjan. Ensi vuosi on onneksi uusi vuosi ja silloin toivottavasti mukana äänestämässä myös niissä ympyröissä.
Nyt vain jännityksellä odottamaan kisan tuloksia ja uusia lukuvinkkejä!
lauantai 1. joulukuuta 2012
Blogistanian Kuopus 2012 -ehdokkaani
Tänä vuonna Blogistanian kirjakilpailuihin on ilmestynyt uusi tulokas, Blogistanian Kuopus. Kilpailua emännöi Saran kirjojen Sara. Kyseisen linkin takaa löytyvät kilpailun viralliset säännöt. Lyhyesti ideana on, että bloggaaja saa esittää maksimissaan kolme kirjaa ehdolle Blogistanian Kuopus -kilpailuun. Kilpailuun voi ehdottaa kirjoja, jotka ovat vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kirjat laitetaan järjestykseen niin, että bloggaajan parhaimmaksi ajattelema kirja saa 3 pistettä, toinen 2 pistettä ja kolmas 1 pisteen.
Oma listani näyttää seuraavalta:
1. J.S.Meresmaa : Mifongin perintö
Mifongin perintö pääsi ensimmäiselle sijalle ihan siitä syystä, että se on mainio fantasiaromaani ja toiseksi siksi, että olisin ihastunut kirjaan teininä vielä enemmän. Meresmaan kieli on rikasta, toimintaa riittää ja kiinnostus toista osaa kohtaan on suunnaton.
2. Magdalena Hai : Kerjäläisprinsessa
Kerjäläisprinsessa tutustutti minut steampunkiin ja muutamaan sen verran mainioon hahmoon, että tästäkin sarjasta odotan innolla lisäosia. Hailla on värikäs sanavarasto ja taito kuvittaa maailmasta eläväinen. Lisäplussaa vaihtoehtohistorian taustojen selvittämisestä.
3. Netta Walldén : Ruben ja Harman kartano
Tämä Ruben-sarjan toinen osa ei ollut aivan edeltäjänsä veroinen, mutta edustaa mielestäni silti laadukasta lastenkirjallisuutta. Saarnilaaksossa asustelu on sopivan jännittävää, mutta silti lastenkirjamaisen hauskaa ja sympaattista. Lisää tällaista, kiitos.
Aänestyksen tulokset julkaistaan 3.12. Saran kirjoissa, pysykää kuulolla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)