Näytetään tekstit, joissa on tunniste Art Spiegelman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Art Spiegelman. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Art Spiegelman: Maus


En muista mistä Art Spiegelmanin Maus (WSOY, 2003 [sis. osat 1 ja 2]; alkukieliset 1986 ja 1991) osui ensimmäisen kerran silmääni. Jossain vaiheessa se alkoi pomppia blogeissa esiin eri yhteyksissä ja kun yhteisnide tuli kirjastossa vastaan, nappasin sen mukaan.

Maus on omaelämäkerrallinen sarjakuva Art Spiegelmanin elämästä, vaikka hahmot ovatkin hiiriä, kissoja, koiria, sikoja ja niin edelleen. Tai oikeastaan kysessä on Spiegelmanin isän, Vladekin, tarina. Tarina, jonka Spiegelman ensin nauhoittaa ja sitten piirtää.

Vladek selvisi aikanaan vaimonsa Anjan, eli Spiegelmanin äidin, kanssa keskitysleireistä ja muista sodan kauhuista päästen lopulta Ruotsin kautta pakoon Yhdysvaltoihin. Sota kuitenkin jätti jälkensä niin vanhempiin kuin heidän lapseensakin, joka ei sodan kauhuja joutunut kokemaan vaan syntyi Ruotsissa.

Itse ajan- ja sotakuvauksen lisäksi tarina liikkuu nykyajassa ja siinä, kuinka Spiegelman pyrkii tulemaan toimeen vanhan isänsä kanssa. Kauhuista selvinnyt mies ei nimittäin ole aina mikään ihailun kohde, vaan vaikealuonteinen vanhus, jonka kanssa Spiegelmanin on vaikea tulla toimeen. Asiaa ei myöskään helpota se, että herkkä Anja on jo poistunut perheestä.

Kuva: Art Spiegelman

Spiegelman kertoo isänsä ja sukunsa tarinaa todella yksityiskohtaisesti ja lukijaa säästelemättä. Keskitysleirien kuvat piirtyvät verkkokalvolle ja järkyttävät. Myös perheen sisäisiä suhteita ruoditaan säästelemättä, eikä Spiegelman päästä itseäänkään helpolla.

En lainkaan ihmettele, että Maus on palkittu niin monessa yhteydessä. Eläinhahmojen ei pidä antaa hämätä, sillä tarina on todella vaikuttava ja kauhistuttava. Juutalaisvainoista on tullut kuultua monessa yhteydessä, mutta harvoin sen ajan historia pääsee näin paljon ihon alle. Jossain päin maailmaa tätä sarjakuvaa on käytetty ihan opetuksessakin. Toinen, samaa aihetta käsittelevä ja samankaltaisen vaikuttavat kokemuksen minulle on antanut Roberto Benignin hieno, Oscar-palkittukin elokuva Kaunis elämä (La Vita e Bella), jonka traileria en suosittele katsomaan youtubesta, koska se spoilaa.

Suosittelen sekä Mausia että edellä mainittua elokuvaa lämpimästi.

Teoksesta on kirjoittanut myös ainakin anni.M, joka myös suosittelee tätä.

Luettu osana So American -haasteen Jewish-American Experience -kategoriaa.

Art Spiegelman: Maus - selviytyjän tarina. (Volume I: My Father Bleeds History, 1986; Volume 2: And Here My Troubles Began, 1991)
WSOY, 2003. Erillisosat 1990 ja 1992.
Suomentanut: Jukka Snell.

ps. Yläkuvassa ystäväni kissakaunotar Helmi.
pps. Ja kehtaanpa tässä vielä sanoa, että jos kiinnostaa humoristisempi ja vähän erilainen suhtautuminen natsi-Saksaan niin leffateattereissa pyörii tällä hetkellä varsin pätevä Iron Sky-elokuva.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...