Hämmentävä kirja x 2

Lukumaratonin aikana luin kaksi minut hieman hämmentyneeksi jättänyttä kirjaa. Halusin kirjoittaa niistä vielä jotain tyhjentävämpää, lopulta päädyin laittamaan ne tähän samaan tekstiin.

Ensimmäinen niistä oli Carlos María Dominguezin Paperitalo (Basam Books, 2006; La casa de papel, 2002). Kirjan idea on huikea. Se alkaa siitä, kun Bluma Lennon jää auton alle lukiessaan Emily Dickinsonin Runoja. Eikä Lennon jää ainoaksi kirjallisuuden uhriksi.

Kukaan ei halua hukata kirjaa. Mieluummin kadotamme sormuksen, kellon tai sateenvarjon kuin teoksen, jota emme enää lue mutta joka sointuvassa nimessään kenties vaalii vanhaa ja hukattua tunnetta.

Teoksen minäkertoja saa postissa Blumalle osoitetun, sementinmurusilla kuorrutetun Joseph Conradin Varjolinjan. Kirja johdattaa kertojan lopulta Etelä-Amerikkaan selvittämään lähettäjän henkilöllisyyttä ja historiaa. Paperitalo kertoo kauniisti ja jopa raadollisesti kirjoista, niihin liittyvistä tunteista ja jopa siitä kuinka ne voivat muuttua taakaksi. Miten kaikissa kirjoissa on muistoja.

Luulen lukevani tämän pienen kirjan joskus uudelleen, maratonpäivänä en saanut siitä oikein otetta. Paperitalo ansaitsisi varmaankin rauhallisemman lukuhetken. Tyhjentävämpää tekstiä Paperitalosta voi etsiä vaikka Kirjasfääristä.

***

Jos Paperitalo oli hämmentävä iltapäivällä luettuna, oli ilta-aikaan avattu Antti Karumon Männyt (WSOY, 2006) vielä kummallisempi. Kirja on päätynyt minulle joskus Viikin kirjaston ilmaiskorista ja olut mukana jo kahdessa muutossa, lukemattomana. Lukumaraton oli hyvä sysäys lukea tämä pieni kirja vihdoin ja viimein.

Jukka on matkustanut suvun kesäpaikalle, palannut alkuruutuun. Tunnelma on jännittynyt. Metsässä olevat kantarellit pitäisi jättää isän veljelle, Leifille. Aidan leikkaus on ajankohtainen. Tärkeistä asioista ei puhuta. Kaikki puuhaavat omiaan, pienistä sivulauseista voi tehdä päätelmiä.

Kunnes jokin kääntää hänen silmänsä. 
Jokin ääni.
Hän kuuntelee kuuliko oikein, työntyy käsiensä varaan istualleen, nousee ylös ja katsoo verhojen raosta metsän poikki huvilan autotallille. 
Autotallin luona seisoo kameli.

Paitsi että sitten on ne kamelit ja palmut. Ne ilmestyvät Karumon tekstin lomaan äkkiarvaamatta, autotallin kulmalle tai hotellin kellariparkkiin. Enkä aivan ymmärtänyt, tai en oikeastaan ymmärtänyt ollenkaan. Että miten ne kamelit nyt tähän oikeasti liittyivät, tai miksi.

Vaikka tarina itsessään oli ihan vinkeästi kirjoitettu. Se alkaa kahdesti, samalla tavalla muttei kuitenkaan. Kupruiset tapetit ja kanterellit, rapisten kääntyvät lehden sivut, vanhempien hiljaisuus. Ja kun pintakerroksen raaputtaa pois, löytyy kaksi tahoillaan onnetonta miestä, jotka eivät saa sitä sanotuksi.

Vinkeydestään huolimatta Männyt ei sytyttänyt. Se oli kummallinen sellaisella tavalla, että olo jäi vähän vaivautuneeksi. Harmitti. Karumo kirjoittaa mielenkiintoista tekstiä, josta en saanut otetta. Vien kirjan meidän kirjastomme ilmaishyllyyn, ehkä joku muu saa siitä paremman otteen.

Carlos María Domingues : Paperitalo (La casa de papel, 2002)
Basam Books, 2006. 134 s.
Suomentanut: Einari Aaltonen
Kansi: Ina Kallis

Antti Karumo : Männyt
WSOY, 2006. 160 s.
Kansi: Kirsi Kujansuu
Kannen kuva: Eva Persson

Lukumaraton alkaa än-yy-tee...

Huomenna 24.7. alkaa hurja kiritys kun (kirja)blogistanian toinen kesälukumaraton alkaa. Itse aloitan lukemisen aamulla kunhan herään tai kunhan Pöly herättää. Alustava kirjalista löytyy täältä. Päivittelen fiiliksiä ja väliaikatietoja sekä tänne että blogin facebook-sivuille ja mahdollisesti myös twiittaan. Laskuri pyörähtää käyntiin 00.00 ja päättyy samaan kellonaikaan seuraavan vuorokauden koittaessa. Aamuun!

5.30
Pöly herätti aika tarkalleen 5.12 joten ylös oli noustava. Käytiin pihalla keräämässä aamiaismarjoja ja keitin teetä. Valitsen ensimmäiseksi kirjaksi Gilbreth & Careyn Tusinoittain halvemmalla. Väsyttää vähän.

8.00
Myönnetään, 6.30 alkoi nukuttaa ihan kauheasti joten torkuin puoli kahdeksaan. Äsken tehtiin aamiaista, vihdoin kahvia. Tusinoittain halvemmalla vaikuttaa hauskalta. Tsemppaan loppupäivän, kahvi on Vilijonkka-mukissa.

Sivuja luettu 96.

10.45

Ensimmäinen kirja luettu. Tusinoittain halvemmalla oli lämminhenkinen ja hauska omaelämäkerrallinen kertomus Gilbrethin perheen elämästä. Perheen isä opastaa suurperhettään systemaattisesti ja omalaatuisesti. Pidin kirjasta kovasti, mutta pää on jotenkin niin tyhjä etten saa sanottua oikein mitään. Seuraavaksi novelli.

Sivuja luettu 305.

11.02

Luin kitalaenpuhdistusnovelliksi Miina Supisen Apatosauruksen maasta ensimmäisen, Hieno ihminen, paitoja, Amy Kakkunen. Taidan pitää Miina Supisesta. Pistaasipähkinäpussin pähkinät ovat viallisia, tarvitsen jonkun vasaran näiden avaamiseksi.

Sivuja luettu 317.

12.16

Carlos Maria Dominguezin Paperitalo on nyt teen ja ruisleivän siivittämänä. Hämmentävä kirja, jossa hienoja ajatuksia kirjoista ja niiden omistamisesta, lukemisesta ja siihen koukuttumisesta. Seuraavaksi taas Supista ja sitten kenties Parkkista, Janssonia tai Kalliota. En tiedä vielä.

Sivuja luettu 415.

14.02

Jukka Parkkisen Karhukirjeitä Karhumäestä ei ollut aivan sarjan ensimmäisen osan veroinen, mutta hauska se oli silti. Mainioita lainauksia oli paljon, esimerkiksi sillä kukaan ei ollut niin viisas kuin insinööri, paitsi majava, joka ui sateella veden alla. Lisäksi luin kaksi Supisen novellia, Tavarat/ihmiset sekä Kitkerä - aistimellinen teos. Absurdia huumoria, kuten takakannessa luvattiinkin.

Tuomas tuli kotiin. Teen fetaparsakaalipiirakkaan pohjan ja sitten taidan jatkaa Janssonin parissa.

Sivuja luettu 537.

15.17

Kesäkirja on puolessavälissä, se on ihana. Syön ja sitten lähdetään Pölyn kanssa ulos. Pää tuntuu tunkkaiselta.

18.21

Välissä oli ulkoilua ja ruokailua. Luin Kesäkirjan loppuun. En ihmettele, että toiset lukevat sen joka kesä. Jansson kirjoittaa viisaasti ja isoäidissä on jotain nuuskamuikkusmaista. Tahdon saaristoon kuuntelemaan alleja. Taidan avata novellin (seuraavana kirjassa on Miinus 200 astetta) jälkeen Kallion Elokuvamuistin.

Sivuja luettu 680.

20.12

Elokuvamuisti oli juuri sopiva tähän väliin. Se oli kevyt, helppolukuinen ja sai fiilistelemään omia elokuvamuistoja. Supisen Maustepippuri-novelli puolestaan oli aika pelottava absurdissa arkisuudessaan. Tai ei pelottava, mutta sellainen levottomuutta herättävä. Seuraavaksi lukuun Antti Karumon Männyt, jonka olen joskus napannut kirjaston ilmaishyllystä ja pyhästi luvannut lukea.

Tein evääksi poppareita.

Sivuja luettu 853.

22.00

Karumon Männyt oli kummallinen, jonkinlainen kurkistus maagiseen realismiin. Tai melkein ainakin. Tekee mieli kantarelleja. Supisen Vaari ja ravintola oli jotenkin todella surullinen. Ajattelin lukea seuraavaksi Kyrön Miniän jos se olisi kevyempi. Kaksi tuntia aikaa.

Sivuja luettu 1031. (aiemmat sivumäärät korjattu pienen laskuvirheen vuoksi, tämän pitäisi nyt olla oikein)

23.16

Nyt taitaa olla tämän vuorokauden luvut luettu, sillä silmät painuvat väkisin kiinni ja lukuseuralainen haukkuu väsyksissään omaa heijastustaan ikkunassa. Miniä oli oikein sympaattinen ja jäi hyvä mieli. Puran tätä päivää varmaan huomisen puolella enemmän, kun ajatus taas kulkee. Iso kiitos tsemppaajille ja kommentoijille!

Lopullinen sivumäärä 1153. Luettuna 7 kirjaa ja 6 novellia.

Maratonin jälkimainingit ja koonnin voi käydä lukemassa täältä.