Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala, 2012) on kerännyt puoleensa tänä vuonna jos jonkinlaista suitsutusta, viimeisenä lienee kärkikahinapaikka Finlandia-palkintoehdokkaana. Nälkävuosi sijoittuu nimensä mukaisesti Suomeen suuriin nälkävuosiin ajalle 1867-1868.
Sillan ylitettyään Teo kääntyy vielä katsomaan taakseen. Voi teitä, Katajanokan huorat ja hampparit. Noilla jyrsityillä kynsillänne te yritätte roikkua kiinni tässä maailmassa.
Toisaalla ovat hyväosaiset Renqvistin veljekset, toinen senaatin palveluksessa, toinen lääkäri. Vaikka ruokaa on vähän, sitä on kaupungissa vielä jonkin verran. Lars elää onnellisehkossa avioliitossa, mutta Teon tilanne ei ole rakkauden suhteen kummoinen. Toisaalla ovat Marja, Mataleena ja Juho. Perhe, jolla ei ole ruokaa eikä enää juuri voimiakaan. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, vaan oma kotitila on jätettävä ja aloitettava matka kauas kohti Pietaria.
Kuoleman väri on valkoinen. Hautajaisissa pukeudutaan mustaan, elävät pukeutuvat. Vainajakin on mustissaan, kun se on puettu parhaimpiinsa mitä eläessään on omistanut, mutta kasvot sillä on aina valkoiset. Kun sielu jättää ihmisen, vain valkoinen jää jäljelle.
Ollikaisen kieli on ilmavaa ja jäisen pistävää, kaunista ja julmaa kuin huuruava hengitys kirkkaassa talvipäivässä. Toisinaan kirja on peittelemättömän ja suoran realistista ja toisinaan liikutaan varsin hurjissa unikuvitelmissa. Pieneen kirjaan mahtuu monta tarinaa, eikä liene yllättävää että monellakaan niistä ei ole onnellista loppua.
Pohdin huumasivatko blogisavut minuun nyt väärällä tavalla. Odotin Ollikaiselta jotain ja sitten en ehkä saanutkaan sitä mitä odotin. Ehkä odotin väärin tai väärällä tavalla. Ei Nälkävuosi silti ollut missään nimessä huono lukukokemus eikä varsinaisesti pettymyskään. Ollikainen kirjoittaa ehdottoman hienoa kieltä ja osaa maalata lukijan silmien eteen niin lämmittäviä kuin suorastaan pelottaviakin mielikuvia.
Joka tapauksessa Nälkävuosi on kuulaan kaunis ja jäisen viiltävä esikoinen. Tarina jäänee mielen nurkkiin tuivertamaan, vaikkei kirja ehkä sydämeen asti tällä kertaa päässytkään.
Saralle Nälkävuosi oli pieni helmi, Kirsi kuvaa tätä kypsäksi esikoisromaaniksi.
Siltala, 2012. 141 s.
Graafinen suunnittelu: Elina Warsta / Solmu