Mahdottomia murhia äänikirjoina

Huhtikuisen hammaslääkärikäynnin jälkeen iski pahemmanlaatuinen äänikirjankaipuu, joten marssin vierailulle Laajasalon viehättävään kirjastoon ja nappasin sieltä mukaani Agatha Christien Seitti-teoksen. Loppupeleissä Seitti osoittautui jonkinlaiseksi porttihuumeeksi Svedbergin lukemiin äänikirjoihin ja toisaalta on sittemmin innostanut satunnaislainailuun äänikirjaosastolla.

Charles Osborne on muokannut Agatha Christien näytelmästä Seitti kerronnallisen version ja äänikirjana se toimii erinomaisesti. Luonnollisesti suurin osa tarinankuljetuksesta tapahtuu replikoinnin keinoin ja täten se oli äänikirjaformaattina miellyttävää kuunneltavaa, etenkin kun Svedberg lukijana erotteli hahmojen ääniä riittävästi muttei tuhottoman ärsyttävästi.

Seitissä diplomaattirouva Clarissalle, joka pitää kovasti taiten suunnitelluista kepposista, on ilmaantunut ongelma eli ruumis olohuoneen matolle. Poliiseja ei voi kutsua paikalle, sillä miehelle on tulossa arvovaltainen vieras kylään. Clarissan on siis punottava ovela suunnitelma ruumiin piilottamiseksi, sotkettava soppaan useampikin kartanossa vierailevista herrasmiehistä ja tehtävä kaikki tyylillä. Tietenkään asiat eivät ole miltä näyttävät, moni seikka menee vikaan, väärinkäsitykset meinaavat saada katastrofaalisia mittasuhteita ja niin päin pois, mutta asiat saadaan luonnollisesti lopulta ratkaistua. Murhamysteerinä Seitti ei ollut kovin kummoinen, teatterikappaleena se voisi puolestaan olla onnistuessaan kovin hauska.

Yksi kirja ei riittänyt tyydyttämään nälkääni Svedbergin kuuntelemiseksi, joten nappasin kirjastosta seuraavaksi mukaani Christien teoksen Ruumis kirjastossa. Parhaita hetkiä tässä teoksessa olivat neiti Marplen säpäkät huomautukset ja havainnot, mieleeni tupsahti aika ajoin Downton Abbeyn ihastuttava leskikreivitär sekä oma mumini.

Eversti Arthur Bantryn kirjaston matolta löytyy eräänä aamuna ruumis ja hänen vaimonsa Dolly soittaa siltä seisomalta ystävälleen neiti Marplelle. Poliisit ratkovat tapausta tahollaan, mutta luonnollisesti loppuratkaisun selvittämiseksi tarvitaan terävää neitiämme. Suurin osa rikoksen ratkomisesta tehdään paikallisessa hotellissa, jossa uhri oli töissä, ja jotenkin murhaan liittyvät niin tennisopettaja, leikatut kynnet, elosteleva elokuva-alan mies, tanssijuus ja paikallinen partiotyttö. Paikoin Ruumis kirjastossa on hyvinkin synkkä eikä se myöskään ole mielestäni Christien parhaita, mutta nasakan mittaisena äänikirjana se oli kuitenkin viihdyttävä.

Näistä kuuntelukokemuksista opin, että Lars Svedberg tosiaan on oikein mainio ja ilmeikäs lukija ja että en pysty enää ahmimaan Christien teoksia montaa peräkkäin. Tai en ainakaan näitä sanoisinko keskinkertaisempia sellaisia. Akuuttiin äänikirjanälkään voin kuitenkin suositella molempia lämpimästi.

Agatha Christie ja Charles Osborne: Seitti (Spider's Web, 2000)
WSOY, 2011.
Suomentanut: Kiti Kattelus
Lukija: Lars Svedberg
Kansi: Sami Saramäki

Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (The Body in the Library, 1942)
WSOY, 2011. 6 h 32 min.
Suomentanut: Ragni Rossi
Lukija: Lars Svedberg
Kansi: Anders Carpelan

Lavalta: Kymmenen naista (Teatteri Tuike)

Kuvat ja juliste: Reeta Kantanen

Helatorstaina kelpaa suunnata paikalliseen eli siis teatteri Tuikkeeseen tuohon naapuriin. Tällä hetkellä esitystilassa pyörii Tuikkeen ilmaisukoulun aikuisten Hehku-ryhmän kevätnäytös Kymmenen naista, joka pohjaa Agatha Christien romaaniin Eikä yksikään pelastunut. Luvassa siis aurinkoiseen kevätpäivään loistavasti sopivia murhia ja mysteereitä.

Kymmenessä naisessa vieraat, jotka eivät tunne toisiaan, on kutsuttu autiolle saarelle. Isäntäväkeä ei kuitenkaan näy eikä kuulu ja kukaan ei itse asiassa ole edes tavannut kutsujaa aiemmin. Ensimmäisenä iltana rahiseva gramofoniäänite paljastaa ikävyyksiä kaikista vieraista ja ei aikaakaan kun lavalle saadaan myös ensimmäinen ruumis. Kuolemat tuntuvat mukailevan oudosti kartanon seinällä olevaa runoa kymmenestä pienestä intiaanista ja samaan aikaan katoavat vähitellen myös salin pöydällä majailevat kymmenen patsasta. Mutta kuka oikein on murhaaja ja mikä on motiivi?

Itse olen lukenut Christien teoksen muistaakseni viidennellä luokalla, joten etenkin näytelmän alkupuolen sai itsekin vähän jännittää että mitäs kaikkea tässä sitten tapahtuikaan. Melko pian muisti kuitenkin vetreytyi ja sen jälkeen sai sitten fiilistellä Hehku-ryhmän toteutusta. Lavalla vain yhteen huoneeseen sijoittuva näytelmä on alusta loppuun asti hyvää puheteatteria. Esityskaudellisesti satuimme tosin haastavaan toiseen näytökseen, mutta työryhmä suoritui haasteesta kuitenkin mallikkaasti.

Näytelmä alkaa jokseenkin verkkaisesti, sillä aikaa käytetään huolella jokaisen hahmon esittelyyn. Niin sanotusti menetetty aika otetaan loppuvaiheessa sitten kiinni, kun porukkaa alkaa putoilla kuin kärpäsiä ja vauhti kiihtyy. Alun rauhallisuus ei siis ollut lainkaan pahitteeksi, sillä nyt oli helpompi seurata mitä ja kuka ja kuinka. Kiitettävä on myös lopun visuaalisesti hienoa ja alkuteoksen mukaista loppua, jota on esimerkiksi West Endin ja elokuvaversiossa kuulemma väistelty. Ei mitään hilpeää teatteria siis, mutta äärimmäisen viihdyttävää kuitenkin.

Kiitettävä on mainioiden näyttelijäsuoritusten lisäksi myös valosuunnittelua, sillä täysillä pimennyksillä ja asemointivaihdoksilla saatiin lavalle aikaan komeita leikkauksia. Mahtavaa! Kokonaisuutena Kymmenen naista oli oikein mainio, sopivan perinteinen muttei tunkkainen, kestoltaan juuri sopiva ja tunnelmaltaan erinomaisen jännittävä!

Tsemppiä Hehku-ryhmälle viimeisiin näytöksiin ja teille lukijoille suosittelen lämpimästi tutustumista tähän meidän mainioon paikallisteatteriimme!