Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuva. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Jorma Tenovuo: Utön linnut - Fåglarnas Utö

Haahkaemot Hangossa kesällä 2016.

Jorma Tenovuon tietoteos Utön linnut - Fåglarnas Utö hyppäsi vastaan Hublan sivuilta, en tosin tiedä kuinka vanhasta numerosta kun luen lehtiä vähintäänkin epämääräisessä järjestyksessä. Joka tapauksessa valokuvateos ulkosaariston linnustosta ja luonnosta kuulosti kiehtovalta ja sai henkisiä plussapisteitä kaksikielisyydestään, joten laitoin kirjan varaukseen.

Tenovuo kuvailee kirjassaan ulkosaariston linnustoa keskittyen lähinnä Utön alueeseen, jolla kaikki kuvatkin on otettu. Vuodenkiertoa seuraten päästään tutustumaan vuosittaisiin muuttolintuihin, eteläsaaristoon eksyneisiin harvinaisuuksiin ja talvien traagisiin joskin luonnollisiin lintukohtaloihin. Kirja esittelee linnustoa pienimmistä sirkuttajista suuriin merikotiin. Kuvat ovat ehdottomasti kirjan parasta antia, linnut ovat niissä lähellä karun kauniissa saaristomaisemassa.

Teksti on selkeää luettavaa ja Tenovuo tietää mistä puhuu. Välillä rinnakkain kulkevat suomen- ja ruotsinkieliset tekstit tuntuivat aiheuttavan liian tiuhaa sivujenkääntelyä, teksti kun on taitettu kapeisiin palstoihin, mutta tämä nyt on pieni miinus. Mukavaa, että luontokirja on julkaistu lähtökohtaisesti kaksikielisenä.

Tenovuon tekstistä paistaa läpi kotiseuturakkaus ja hyvä niin. Utö näyttäytyy jonkinlaisena karuna lintubongarin paratiisina, jossa kuitenkin myös eletään ihan tavallista elämää ja ihmetellään aika ajoin paikalle pölähtäviä lintuihmisten vaelluksia. Lintutietouden lisäksi Tenovuo jakaa vinkkejä alueelle matkustamiseen ja muistuttaa toki myös hyvistä käytöstavoista asuinalueilla liikkuessa.

Eniten kirja herätti kaipuun lähteä saaristoon istumaan avokallioille ja kiikaroimaan lintuja. Eikä niitä kiikareitakaan välttämättä tarvitsisi, kunhan saisi kuunnella merituulen suhinaa ja bongata jonkin linnun. Ehkä joskus pääsen Utöseenkin asti, kesäkuussa kutsuvat taas Hanko, haahkat ja merimetsot.

Jorma Tenovuo: Utön linnut - Fåglarnas Utö
Vrakplundrarförlaget Ab, 2015. 143 s.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Lavalta: FR33MHZ: Shakespeare400 (European theatre collective)


Ikiaikaista rakkaudenpaloa kaupungin kulmauksissa

Kulttuurikeskus Caisan salissa on hämärää. Lavalla on neljä valkokangasta ja mikrofoni, siihen ei tosin kukaan puhu missään vaiheessa. Kankaille heijastetaan videokuvaa ja sitä myöten European theatre collectiven FR33MHZ-esityssarjan osa Shakespeare400 alkaa. Auditiivisessa ja visuaalisessa esityksessä on yhdistelty sekä näyttelijöiden että niin sanotusti tavallisten ihmisten lukemia Shakespearen sonetteja David Kozman kuvaamiin muuntuviin videokuviin Helsingistä. Taustalla junnaa Romulus Chiciucin matalataajuinen ambient-musiikki.

Noin tunnin kestävä esitys on pienieleisyydestään huolimatta haastava katsottava. Mieli tempoo milloin mihinkin suuntaan ja ihmettelee videoiden merkityksiä, yrittää löytää punaista lankaa ja yhdistelee asioita hektisesti. Sisällä velloo tarve ymmärtää ja saada kokonaisuus haltuun.

Irti päästäessä olo helpottaa. Kaikella ei ole välttämättä merkitystä tai jos on, se lienee vapaasti löydettävissä. Voin ihan hyvin keskittyä hetkeksi tuijottamaan aaltoilevaa videokuvaa satama-alueesta, metrolaiturista tai kaupunkimaisemasta ja tunnistamaan tuttuja paikkoja.

Sonetit löytyvät sieltä kaiken keskeltä suomeksi ja englanniksi luettuina irtonaisina mutteivät irrallisina pätkinä. Kyse on rakkaudesta, siitä miten se välillä pettää monin eri tavoin ja toisinaan taas jättää sanattomaksi. Vaikka sonetit ovat vanhoja, on niiden sanoma läsnä tässäkin päivässä. Osa tekstistä tosin soljuu ohi korvien, muuntuu osaksi äänimaisemaa ja jää kytemään jonnekin taustalle.

Esityksen jälkeen olo on pöllämystynyt mutta rentoutunut. Pinnalle jää tunne rakkaudesta ihmisiin, kaupunkiin, tähän paikkaan. Aina se rakkaus ei ole ruusuista tai kesäpäivän kaltaista, vaan toisinaan riipivää ja rumaa, mutta rakkautta se on kuitenkin. Ja rakkauspuhetta tähän maailmaan mahtuu aina vähän enemmän.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Raameissa: Veden kätkemiä huoneita (Jaakko Heikkilä/Kansallismuseo)

Vesi. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Jaakko Heikkilän Veden kätkemiä huoneita on ensimmäinen Kansallismuseossa esillä oleva laaja nykyvalokuvataiteen näyttely. Vuonna 2005-2016 otettujen kuvien kautta saadaan kurkistaa venetsialaisten aatelisten palatseihin, nähdään henkilökuvia aatelisista itsestään ja päästään kokemaan myös Venetsian kaupunkikuvaa. Valokuvien lisäksi esillä on Kansallismuseon kokoelmista esiin nostettuja upeita venetsialaisia huonekaluja 1800-luvulta.

Tunnelma näyttelyssä on lähes harras. Valo siivilöityy sisään Kansallismuseon lukuisista ikkunoista, melkein voi kuvitella ulkona olevan kesäisen paahteisen Venetsian. Noin viidessäkymmenessä valokuvassa vuorottelevat lähikuvat ihmisistä, silmäykset palatsien runsaaseen loistokkuuteen, kohtaukset kaduilta ja veden heijastamat kaupunkikuvat. Asettelu on harmoninen. Salien keskiöön on nostettu lasiesineitä ja huonekaluja, kuten upea helmiäismaalilla maalattu simpukaksi muotoillut tuolit.

Omia suosikkejani näyttelyssä olivat lopulta Vesi-nimiset työt, ne joissa Venetsian katumaisemat vääristyvät veden liikkeiden mukaan ja saavat taianomaisen lisän. Nämä työt jotenkin korostavat sitä, kuinka Venetsian aika on rajallinen. Uppoava kaupunki pitää loistostaan kiinni, mutta luonnon voimia vastaan on lopulta turha taistella.

Näyttely muistuttaa jollain tasolla tv-sarja Downton Abbeysta. Molemmissa aateliston asema muuttuvassa maailmassa on horjuva, mutta jo hiipuvasta loistosta pidetään kiinni. Heikkilän kuvissa venetsialaiset palatsit näyttävät aikaan jähmettyneiltä, nykyaikaan ne tuovat vain niissä esiintyvät henkilöt nykyaikaisissa pukimissaan.

Poistun näyttelystä hieman surullisena, tunnelataus on vahva. Olen silti iloinen että kävin, kuvat ovat upeita ja näyttely on taiten rakennettu. Menen varmasti vielä uudestaan ihmettelemään palatsien loistoa ja ihmisten katseita, onneksi on vielä aikaa.

Jaakko Heikkilän valokuvat ovat esillä Kansallismuseossa 28.8. asti. Museokortittomille tiedoksi, että perjantaisin museoon on vapaa pääsy klo 16-18.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Terveiset Prahasta!

Kaarlen silta siltatornista Malá Stranan suuntaan.

Tämän kesän reissukohteeksi valikoitui satunnaisotannalla Praha. Valinnan perusteena oli se, että Praha on (eurooppalainen) kaupunki jossa kumpikaan meistä ei ollut vielä käynyt. Lisäksi lennot ja hotellit saatiin sopuhintaan, joten sekään ei ollut este matkalle. 

Heinäkuinen viikko Prahassa oli jossain määrin sateinen. Tämä ei kuitenkaan tahtia haitannut, sillä sateet olivat lähinnä kuuroja ja ainoastaan yhtenä päivänä kastuimme kunnolla illalla matkalla hotellille. Ajoittaiset sateet myös pitivät lämpötilan mukavan viileänä, joten jaksoimme tarpoa kaupungissa ympäriinsä.


Maailman ainut kubistinen katulamppu.

Asustimme pienessä Old Time Hotelissa lähellä I.P.Pavlovan metroasemaa. Hotelli oli enemmänkin apartment-tyyppinen ratkaisu ja henkilökuntaa näkyi vain harvoin, mutta aamupalaa oli joka päivä tarjolla ja huone siisti joten valittamista ei ole. Huvittava sattumus kuitenkin kävi saapuessamme myöhään illalla hotelliin, kun huoneen 120-vuotias sänky hajosi spontaanisti istuessani sen laidalle selaamaan matkaopasta. Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä saimme samoin tein uuden huoneen ja pääsimme nukkumaan.

Sade ei turisteja haitannut.

Matkustimme siis Prahaan maanantai-iltana ja paluulento lähti perjantaina, myöhään illalla sekin. Aikaa kaupunkiin tutustumiseen jäi siis varsin runsaasti ja tästä otimmekin ilon irti. Tiistain vietimme lähinnä kävellen ja saalistaen geokätköjä läpi Nové ja Staré Mêston sekä Malá Stranan kaupunginosien. Samalla näimme paljon olennaisia nähtävyyksiä, kuten Astronomisen kellon, Kaarlen sillan ja Prahan linnan, jonka alueelle emme tosin tällä kertaa menneet. Lounaan söimme aivan torin lähistöllä sijaitsevassa loistamassa kasvisravintola Maitreassa (keitto ja lämmin ruoka maksoi 115 CZK eli noin neljä euroa). Pääruokana ollut "lammas" olisi mennyt täysin lihasta, ellei olisi tiennyt sen olevan kasvisruokaa. Mainiota. Kävimme myös Mucha-museossa, joka oli ihailtavan kompakti ja kaunis museo Alfons Muchan töistä. Näyttelyssä pääsee myös katsomaan puolen tunnin dokumentin taiteilijan elämästä.

Lennon Wall.

Letnan puistossa oli Alien-hevosia.

Keskiviikkona matkasimme uudelle alueelle Holésoviceen tutustumaan paikalliseen Tekniikan museoon. Olemme joka reissullamme käyneet joko luonnontieteellisessä tai tekniikan museossa, joten täälläkin se päätyi osaksi ohjelmaa. Museo oli hieno ja suuri, mutta lukuunottamatta osia näyttelyistä se oli hieman, no, tylsä. Tämä seikka varmasti johtui siitä, että samankaltaisissa museoissa on tullut käytyä jo moneen kertaan eikä näyttelyissä ollut juuri mitään uutta. Toiminnallisuutta löytyi lähinnä "lasten osastolta", jossa pääsi pelaamaan ja kokeilemaan erilaisia vakoiluun ja tarkkailuun liittyviä laitteita, mutta kahden aikuisen sulautuminen melskaavaan lapsijoukkoon ei oikein onnistunut joten jätimme puuhailun suosiolla pienemmille. 

Tekniikan museon suurin sali on kulkevälineintoilijan unelma.

Museon jälkeen matkasimme kohti Žižkovia ja TV-tornia. Torni olikin aikamoinen näky, lievästi sanottuna häiritsevä sellainen. Korkean rakennelman seiniä kiipeää yhdeksän kasvotonta vauvaa, eikä meille oikein selvinnyt miksi arkkitehtuuri oli päätynyt juuri tähän ratkaisuun. Tunnelmasta tuli mieleen Uusi uljas maailma. Samalla alueella kävimme lounaalla Kure v Hodinkáchissa, musiikkiteemaisessa baarissa, josta sai varsin mainioita dumplingseja ja goulashia. 

Hämmentävä TV-torni.

Keskiiviikkoillaksi olimme budjetoineet reissun tyyreimmän syömisen, suuntasimme ystävän suosituksesta kaupungin parhaaksi aasialaiseksi ravintolaksi kutsuttuun Sasazuun. Neuvojen mukaan pyysimme tarjoilijalta mahdollisuutta chef's menuun ja joimme listan drinkkejä. Satsaus kannatti, sillä seitsemän ruokalajin illallinen sekä jälkiruoka kiilasivat saman tien tiensä parhaiden koskaan syömieni aterioiden listalle. Miehen sanoin: ruoka oli niin hyvää, että nauratti. Myös hinta-laatu-suhde oli kohdallaan. Kotimatkalla pistäydyimme vielä steampunk-henkisessä Cross Clubissa drinkeillä ja painuimme hotellille.

Cross Club.

Pilvisenä torstaina uskaltauduimme lähtemään vähän kaupungin ulkopuolelle ja suuntasimme Prahan eläintarhaan. Eläintarha oli ilahduttava kokemus, sillä eläinten tilat olivat tilavia ja eläimet itse vaikuttivat terveiltä ja hyvinhoidetuilta. Alue oli laaja ja tutustuimme siihen samalla kun metsästimme alueelta muutamaa mysteerigeokätköä. Hauskimmat kokemukset olivat varmaankin lemurihäkissä oleilu, tapiirin ja elefanttien sekä gorillojen ja orangin näkeminen sekä yleinen vaeltelu. Reissuun sai helposti kulutettua useamman tunnin.

Lemuriläjä.

Eläintarhareissun jälkeen suuntasimme takaisin kaupungille tarkoituksenamme vuokrata polkuvene. Sateisen ilman vuoksi moni vuokraliikkeistä oli suljettu, mutta Slav Islandin yksi vuokrapiste oli auki ja vaikka töissä ollut henkilö vaikutti siltä että olisi mieluummin lähtenyt kotiin, suostui hän kuitenkin vuokraamaan meille veneen. Kaupunki näytti kauniilta joelta katsottuna ja kahden pienen saaren välissä seilailu oli hauskaa. Näkipä vedestä myös Kaarlen sillan uudesta näkövinkkelistä.

Näkymä joelta kohti Kaarlen siltaa.

Loppuillaksi lähdimme Petrinin kukkulalle. Hankimme mukaan eväät ja nousimme huipulle köysiratavaunulla. Huipulla voi ihailla kauniita puutarhoja, luostarin pihaa ja näkötorniksi Prahan maailmannäyttelyyn rakennettua Eiffel-tornin pienoisversiota. Me jätimme näkötornin väliin, mutta kävelimme puutarhassa ja tutustuimme myös maailmannäyttelyä varten tehtyyn peilitaloon. Viimeisenä kävimme vielä tutustumassa tsekkiläiseen olutkulttuurin aivan Stáre Mêston keskiössä sijaitsevassa "kultaisessa tiikerissä" eli U Zlatého Tygrassa. Täyteenahdetussa baarissa hanasta saa Pilsner Urquellia (keskusta-alueelle poikkeuksellisesti) sopuhintaan ja tunnelma on leppoisa. Samaiseen baariin Václav Havel toi aikoinaan Bill Clintonin ja olipa seinän kuvien perusteella siellä käynyt myös yksi ikisuosikkini, Helen Mirren.

Ilta-auringossa kylpevä Praha Petrinin kukkulalta käsin.

Perjantaille olimme jättäneet vielä yhden museon. Veimme laukut aamupäivällä säilytykseen juna-asemalle ja suuntasimme kohti Juutalaismuseota. (vinkki: lippuja ei kannata jonottaa sisäänkäynnillä, vaan ne voi ostaa toimistosta joka on hautausmaan sisäänkäynniltä korttelin päässä) Kävimme tutustumassa museoon kuuluviin synagogiin (lukuunottamatta Vanhauutta synagogaa). Vaikuttavin oli ehdottomasti Pinkaksen synagoga, joka Toisen Maailmansodan jälkeen on muutettu muistomerkiksi vainoissa kuolleille juutalaisille. Seiniin on kirjoitettu käsin 77 297 vainoissa kuolleen nimet, syntymäajat ja katoamispäivät. Hämmentävä oli myös vanha juutalainen hautausmaa, jossa vanhat kivet nojaavat sekamelskassa toisiinsa. Hautausmaalta löytyy muun muassa rabbi Loewin hauta. Tarina kertoo Loewin luoneen golemin suojelemaan Prahan juutalaisia.

Vanha juutalainen hautausmaa.

Museokäynnin jälkeen kävimme vielä syömässä loistavassa Lokal-nimisessä paikassa, joka tarjoilee perinteistä tsekkiläistä ruokaa. Meillä oli vielä maistamatta Prahan kinkku, joten söimme sitä kevyenä lounaana. Hyvää oli. Loppuajan käytimme vaellellen. Kävimme The Globe Bookstoressa toisella lounaalla (koska emme onnistuneet löytämään toista Shakespare & Sons -myymälää) ja selasimme kirjahyllyjä, mutta jätimme ostokset tällä kertaa väliin. Lisäksi kävimme noutamassa vielä muutaman hauskan geokätkön. Lopulta tuli aika hakea laukut ja matkustaa takaisin lentokentälle. Praha hyvästeli meidät upealla auringonlaskulla, tänne palaamme varmasti vielä uudelleen.


***

Lopun täsmävinkit:
- Joukkoliikenne toimii mainiosti,  suosittelemme kolmen päivän korttia (310 CZK). Toisaalta kaupunki on mukavan kompakti, joten kävellen ja edullisilla kertalipuilla pärjää myös.
- Varaa mukaan hyvät kävelykengät, mielellään kahdet. (nimim. kävelin päivän kiilakorkokengissä, koska kengät eivät kuivuneet edellisillan sateen jäljiltä)
- Ruoka on edullista, ainakin jos katsoo hieman missä syö. Jos tuoppi olutta maksaa enemmän kuin 40 CZK, on hyvin todennäköistä että siitä kiskotaan ylihintaa. Kaupungissa on huikea määrä kasvisravintoloita, joissa ruoka on usein hyvää ja edullista.
- Kävely kuhisevien Nové ja Staré Mêston alueilla on mukavaa. Samalla pääsee näkemään aimo liudan nähtävyyksiä. 
- Polkuveneily Vltavalla on äärimmäisen suositeltava ja hauska kokemus. Vuokraamiseen tarvitaan henkilöllisyystodistus.
- Petrinin kukkula on ihanteellinen piknik-paikka.
- Nauti matkasta. Lisävinkkejä ja hyviä karttoja kaipaaville voin lämpimästi suositella Lonely Planetin Prague & The Czech Republic -opusta, syksyllä tulee myös uusi versio pienemmästä Prague Encounter -kirjasta.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vuosi kuvina, 11 asiaa ja älä tee näin teatterissa -bingo (eli kesälöpinää)

18.5. Istutuslaatikko on juuri valmistunut.

Muistin taas yllättäen tämän vuosi kuvina -haasteen samaan syssyyn kun Viiden jälkeen -Heidi viskasi minulle 11 asiaa -haasteen. Kiitokset siis sekä haasteesta että muistutuksesta! Kuvatkin olen melkein muistanut ottaa. Toukokuussa havahduin sentään kuun puolivälin jälkeen ja tämän kuun suhteen, no, tänään. 

Piha muuttuu vehreämmäksi koko ajan. Kukissa ollaan siirrytty sinisen sävyihin, ne eivät tosin näy koska penkki on tuolla kuvassa vasemmalla. Toukokuun kuvassa keskellä pihaa nököttävä istutuslaatikko on päässyt omalle paikalleen ja siinä asustavat yrtit ja salaatit. Ainakaan vielä kotilot eivät ole osanneet pujotella laatikkoon hienon kasvutunnelin läpi (sellainen muovista ja kepeistä siihen päälle viritettävä systeemi, tiedättehän).

Blogikuulumisia tähän ennen haastehöpinää sen verran, että siirryin älykkyyspuhelinaikaan ja sitä myöten blogilla on nyt oma Instagram-tili. Esimerkiksi tänään siellä on tosin ollut lähinnä kuvia Pölystä, mutta on siellä kirjoja ja teatteriakin. 

Mutta sitten se haaste. Ideana siis a) kertoa 11 asiaa itsestään ja b) vastata 11 haastajan esittämään kysymykseen. Tässä siis ensin satunnaisia asioita:

1. Olen aloittanut ranskan opettelun Duolingolla. En tiedä opinko oikeasti mitään, mutta osaan muun muassa sanoa että ankka on musta.
2. Rakastan mantelimassaa.
3. Haaveilen toisesta koirasta Pölylle kaveriksi. Koska kyllähän bedlingtoneita pitää olla kaksi.
4. En uskalla ladata puhelimeeni yhtään peliä, koska muuten pelkäisin koukuttuvani niihin täysin.
5. Olennaisimmat syyt tähän uuteen puhelimeen olivat a) siihen saa Audiblen ja b) saan e-kirjan mukaani myös pienimpään käsilaukkuuni.
6. Olen vihdoin ymmärtänyt, että kunnollisen kynsilakan hankkiminen nostaa radikaalisti lakkauksen onnistumisprosenttia. 
7. Kun luin hiljattain Neil Gaimanin Coralinea jouduin sen jälkeen lukemaan hetken tylsähköä tietokirjaa uskaltaakseni mennä nukkumaan.
8. Olen edelleen vähän huvittunut (mutta onnellinen) siitä, että hankin meille urkurharmonin (jota en itse osaa soittaa).
9. Minusta on ihanaa hakea posti.
10. En tahtoisi päivittää sukunimeäni kirjastolle, koska silloin joutuisin todennäköisesti luopumaan vanhasta violetista kirjastokortistani.
11. Istun, jos mahdollista, lähijunassa aina samoinpäin riippumatta siitä mihin suuntaan juna menee (keskustaan mennessä menosuuntaan, takaisin tullessa selkä menosuuntaan).

10.6. On kuulkaa vihreetä ja vehreetä.

Ja sitten vielä Heidin kysymykset ja vastaukset niihin.

1. Miltä kesäsi maistuu eli mikä maku kuvaa kesääsi parhaiten? Tämän päivän perusteella sanoisin, että jäätelö ja lakritsitee. Yleisesti ottaen sanoisin silti, että paistettu ahven ja uudet perunat.
2. Mikä tuoksu kuuluu kesään? Järvi. Tai meri. Vesistöt.
3. Vietätkö kesän ennemmin maalla kuin kaupungissa? Tämä kesä tulee vietettyä paljolti kotona, mutta täällä puutalolähiössä on vähän kuin maalla.
4. Kuuluuko kesääsi jokin kohde, jossa vierailua ei voi ohittaa? Ryhmäteatterin kesäteatteri Suomenlinnassa. Torikahvit Kauppatorin Toripojilla.
5. Menetkö mieluummin kesäfestareille vai -teatteriin? Teatteriin, ei varmaankaan kovin yllättäen. Olen itse asiassa ollut festareilla vain kerran, ja nekin olivat Helsingissä järjestettävät yhden päivän festarit.
6. Oletko elämänvaiheessa, jolloin kesäjuhlat ovat pääsääntöisesti häitä, rippijuhlia, kastejuhlia vai hautajaisia? Häät ja kastejuhlat taitavat tällä hetkellä olla jonkinlaisessa tasapainossa.
7. Mikä kappale tai artisti soisi kesääsi kuvaavalla soundtrackilla? Siis juuri tätä kesää? Apua. Ukkosmaine toimii aina.
8. Mikä on mieluisin uimapaikka sinulle: maauimala, järvi vai meri? Meri voittaa aallon mitalla.
9. Pitääkö kesälomalla matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle? Ei välttämättä. Jos siltä tuntuu, niin sitten kyllä.
10. Jos saisit ylimääräisen tuhat euroa kesälomakassaasi, mitä tekisit sillä? Vuokraisin talon tai asunnon Hangosta ja viettäisin siellä aikaa. Tai lähtisin Pariisiin. Mutta ehkä juuri nyt ottaisin mieluummin Hangon.
11. Mitä odotat eniten kesältä 2014? Lomaa, sitä että saa lukea. Ja Prahan matkaa.

En nyt tällä kertaa haasta ketään nimeltä, mutta haasteen voivat halutessaan mukaansa ottaa kaikki jotka aikovat tai haluaisivat käydä kesällä kesäteatterissa. 

Ja siispä kirsikkana kakun päällä tässä vielä tämä hienoakin hienompi älä tee näin teatterissa -bingo. Termi syntyi ihan vahingossa yhden teatteritekstin kylkeen ja mies totesi, että pitäähän tästä ihan oikea bingo tehdä. Osa bingoidean kunniasta kuuluu myös Le Masque Rouge -blogiin, jossa kesän kunniaksi on aloitettu kiva kesäkirjabingo. Mutta siis, tätä ruudukkoa voi sitten teatterireissulla täytellä, toiminee parhaiten kesäteatterissa tai pikkujoulukaudella.

Mainiota luku- ja teatterikesää!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Vuosi kuvina: helmikuu ja iloista ystävänpäivää


Unohdin kivan vuosi kuvina -haasteen kuun alkupuolen kiireissä, joten kauniit lumipenkat jäivät tällä kertaa kuvaamatta. Sen sijaan pihaa kaunistavat sulavat lumikasat, edelleen syreeniin nojaamaan jäänyt harava ja jännästi siirtyneet tuolit. Ehkä tässä kuitenkin vielä saadaan sitä lunta lisää, toivoisin ainakin.

Ystävänpäivän kunniaksi aloitin Graeme Simsionin Vaimotestin lukemisen ja haaveilen, että ehtisin ja saisin aikaiseksi kirjoittaa sekä Howeyn Siilosta että Siri Kolun Pelko ihmisessä -kirjasta. Illemmalla menemme katsomaan romanttisesti Lego elokuvaa.

Minä ja Pöly toivotamme teille kaikille lukijoille

maanantai 6. elokuuta 2012

Copycat-kirjankansikilpailun uusi tuleminen

Amma käynnisti blogissaan järjestyksessä toisen copycat-kirjankansikilpailun. Lyhyesti kerrottuna tarkoituksena on ottaa kuva jonkin kirjankannen inspiroimana. Itseäni ispiroiva kirjankansi oli mielessä melkein samoin tein ja sunnuntai-iltana sitten lähdimme toteuttamaan tätä ideaa miehen kanssa.

Tämä on siis periaatteessa minun ja mieheni yhteisosallistuminen, koska molemmat osallistuivat kuvan valmiiksi saattamiseen omalta osaltaan. Minä hoidin designin ja mallina toimimisen, mies kuvasi ja editoi värit kohdalleen ja töpselit pois kuvasta (ja kesti hienosti juputukseni kun editointi ei ollut vielä mieleni mukainen). Ensimmäisenä esittelyssä Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertojan kaunis kansi, sitten meidän versiomme siitä.

Alkuperäinen kansi: Wil Immink Design / Getty Images
Kirjan julkaisija: Siltala

Kuva: Linnea/Tuomas

Kuvan ottaminen oli sekä hauskaa että haasteellista. Ensin oli tietysti raivattava tilaa makuuhuoneesta, jotta allekirjoittanut mahtuisi siellä pomppimaan. Onneksi meillä on sen verran huonekorkeutta, että pään lyöminen ei ollut käytännössä mahdollista. 

Seuraavaksi ongelmaksi muodostui mekko: helma nousi hyppiessä turhankin korkealle eikä suostunut pysymään alhaalla edes painoilla. Loppupeleissä mekko sitten teipattiin kiinni toiseen jalkaan ja vihdoin se suostui pysymään suhteellisen siveästi (onneksi en ole malli, mainoskuvauksissa on varmaan kamalaa). Mies oli harvinaisen kärsivällinen kuvaaja ja ohjeisti ammattimaisesti ja vaati riittävän määrän toistoja (se on selvästi katsonut monta kautta Muodin huipulla). Hiki tuli, mutta noin kolmenkymmenen kuvan ja useamman kymmenen hypyn jälkeen kumpikin oli tyytyväinen.

Tässä siis minun (meidän) panoksemme kisaan, odottelen innolla muiden osallistujien kuvia koska viime kerralla kuvat olivat ihan huippuja!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Anni Sinnemäki & Milka Alanen: Sokeana hetkenä


Anni Sinnemäen ja Milka Alasen runoista ja valokuvista koostuva teos Sokeana hetkenä (Nemo, 2003) joutui odottelemaan yöpöydällä luvattoman pitkään. Runojen ja kuvien muodostamiin tuokioihin oli hankala upota, kun päässä pyörivät graduasiat.

Nyt halveksin haaveita
joita rakastin silloin
se mitä toivoin oli vailla
todellista syvyyttä
eikä edes maksanut mitään

Halusin lapsia ja rapistuneen talon
minuun vetosivat runot
joista en ymmärtänyt mitään

Runosta Minä olin nuorena niin kypsä

Useimmille Anni Sinnemäki lienee tutuin pesteistään sekä Ultra Bran että eduskunnan riveissä, minulle enemmän Ultra Bran kautta. Osaan monta UB:n kappaletta ulkoa ja Vesireittejä-kappaletta oli mahtava kuunnella sinä kesänä, jona ajoin joen vartta ennen aamukuutta töihin. Sen sijaan Ultra Bran keikalla en ole koskaan ollut, eikä yhtye sijoittune ihan suosikkieni top kymmeneen, mutta aika lähelle kuitenkin.

Sokeana hetkenä on kiinnostava kokoelma Sinnemäen tekstejä, joita kuvittavat Milka Alasen häikäisevän värikkäät valokuvat. Ultra Bran levyttämiä runoja tai tekstejä oli minulle selkeästi hankalampi lukea, ne kun eivät tuntuneet samalta luettuina kuin kuultuna. Sen sijaan ne, joita en ollut koskaan kuullut, niin, osa niistä hiipi jonnekin mielen kulmaan ja teki sinne pesän.

Miehillä on suuret
kämmenet
joilla aivan vastasyntynyt
voi levätä
vaikka he lapsena käyttäisivät
sukkahousuja
eivät he enää tee niin

Runosta Leveä selkä

Sinnemäen esikoisrunokokoelma sisältää kiinnostavia ajatuksia elämästä, etenkin rakkaudesta. Runot ovat omalla tavallaan kovin arkisia, joskus puhekielisiäkin (Hei tuu jo takain / ja sitten vastaisit / mustakin on ollut tosi / kurjaa ilman sua). Juodaan kahvia, poltetaan tupakkaa ja käännetään tyynyjä.

Myönnän, keskityin tähän teokseen huonosti. Mutta sanon että lukekaa, tai kuunnelkaa. Vaikka runo kerrallaan, kesämökin laiturilla tai ratikkapysäkillä.

Sokean hetken ovat kokeneet myös ainakin Hanna ja Sara.

Anni Sinnemäki & Milka Alanen: Sokeana hetkenä
Nemo, 2003. 117 s.
Ulkoasu: Ilona Ilottu / dog design.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Täydellinen sunnuntai


Pentti Sammallahden Retrospektiivi-näyttely oli Valokuvataiteen museossa viimeistä päivää. Kävin katsomassa. Upeita mustavalkoisia kuvia.




Kahvila Regatassa oli kuhinaa. Hyvää kahvia, kaakaota ja pullaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...