Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityömessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsityömessut. Näytä kaikki tekstit

2018/04/16

KÄSSÄ-ÄIDIN LAPSIMESSUJEN 2018 TÄRPIT (ja lippuarvonta)

Meidän eka jäbä lapsimessuilla keväällä 2016




Blogiyhteistyö, messuliput saatu itselle ja arvontaan

Lapsimessuista Helsingin Messukeskuksessa on tullut jo semmonen kevätperinne meille, ihana piristys rapakelien keskelle! Mä nyt oon messuihminen, mut toi toinen aikuisihminen meidän perheessä ei kyllä oo yhtään. Silti se lähtee ihan mukisematta mukaan näille messuille. Koska jos ei mitään muuta, niin onhan se mieltä lämmittävää katsoa, kun lapsi viihtyy. Vuosi sitten me mm. juostiin niiden pehmomaskottihahmojen perässä (tai no lapsi juoksi niiden perässä, äiti juoksi lapsen perässä) kun niitä piti päästä halaamaan, ihmeteltiin kauko-ohjattavia traktoreita ja rakenneltiin legoalueella. No tietty myös väänneettiin aika monen pöydän ääressä että miksi ei osteta jotain lelua/herkkua, mutta messuilla oli onneksi niin paljon nähtävää, että helposti siirtyi huomio aina seuraavaan juttuun. Ja niitä juttujahan riittäisi. Esim. yläkerrasta löytyvään Eläinystäväni -messuilla ei taidettu ehtiä sviime vuonna edes piipahtamaan!

Aiemmin näiden messujen yhteydessä on usein ollut myös käsityömessujen puoli, mikä teki tietenkin messuista meikäläisen näkökulmasta erityisen joo jeessit ja mainiot. Tänä vuonna niitä ei kuitenkaan ole, mutta ei hätä ole tämän näköinen! Nimittäin osallistujalistaa kun katselin, niin kappas, siellä on montakin kankaita(kin) myyvää putiikkia. Laitoinkin mailia kaikille firmoille joilla mun tiedon mukaan on ainakin jonkin verran kangasmyyntiäkin, ja kysyin että tuleeko kankaita mukaan. Ja kuulkaas, aika monella tulee! Että vapise sinä jo valmiiksi hoikka lompakkoni, käsityömessuttomuus ei ole este, eikä varmaan edes se hidaste! Eli:


KANKAITA/LANKAA:
  • Story of Roo (6e40, mukana kuulemma kunnon valikoima ja tarjoushinnoin)
  • Taival clothing (6e31, mukana on pieni erä sekä uuden malliston että vanhan malliston kankaita)
  • Ommellinen (6f20, kankaita mukana hyvä valikoima, myös uutuuskankaita)
  • Nuppu Print (6m29
  • Paapii (6d2 ja vinkkinä, Paapiin kuosiin pukeutumalla saa vielä -5% alea)
  • Verson Puoti (6b48
  • Riemuli (6d11, loppuunmyynnin vuoksi luvassa kuulemma huimia tarjouksia kankaista!)
  • Naperonuttu (7c125, mukana pieni määrä valmispaloja)
Metsolalta (6b2) en saanut vahvistusta, mutta yleensä heillä on ollut messuilla aina myös kangasmyyntiä ja kuulemma nytkin on. Aarrekid ei myöskään ole (vielä) vastannut, mutta aimmin heillä ei ole mun mielestä ollut kankaita messuilla mukana. Lisäksi kysyin Papulta ja Vimmalta, heillä ei ole kankaita mukana.

  • Lankaa jos haeskelee, kannattaa suunnata Adlibriksen osastolle (6m48). Ainakin heidän omasta Socki -sukkalangasta näytti olevan hyvä tarjouskin messuilla (5kerää/10€)

Alla messujen osastokartta. Merkkailin siihen sekä kangasmyyntipisteet että muutkin meidän must see -jutut. Ihan en oo varma menikö joka pallero kohdilleen, sillä osastokoodit oli välillä vähän vaikea sijoittaa kartalle, mutta noin niinkun suurinpiirtein niiden pitäisi olla kohdillaan.

Kuva aukeaa isommaksi klikkaamalla. Alkuperäinen kuva täältä

Samalla kun kävin läpi mahdollisia kangasmyyjiä, tein myös listaa, mitä ostotarpeita meillä olisi näillä messuilla, millaista ohjelmaa on tarjolla ja mitkä olisi ehkä ne must see jutut meille. Ihan vaan jo senkin takia, että en ollenkaan usko, että ehdin siellä paikan päällä kiertämään vauvan ja kolmevuotiaan kanssa joka kulmaa tai pysähtyä tutkimaan aikatauluja. Kaikki näytteilleasettajat löydät täältä ja ohjelman täältä. Tässä siis vielä mun ja meidän listaa siitä mitkä muutoin on meidän perheen tärpit messuille osastojen ja ohjelman osalta.


MEIDÄN PERHEEN TÄRPIT


OSTOSLISTA:
  • Aurinkolasit kolmevuotiaalle 
  • Dippilusikka sormiruokailijalle
  • Squeasy Snacker -pullo myös sormiruokailijalle
Ylläolevia katon ainakin seuraavilta osastoilta: Kotto (6n11), Ipanainen (6m30), Baby Idea (6n8), AT Lastenturva (6n2), Bebeliini (6h40) ja  Tiitiäinen ja Tyllerö (6h9).

Lisäksi haussa on:
  • Mehujehu, kadonneen tilalle. Tietenkin Mehujehun osastolta (6b69)
  • Tarramonsterin alekoodi (6n19)
  • Kidday, eli lasten äänikirjaapplikaatio kiinnostaa hieman, sitä ehkä käydään tutkailemassa (6h78
  • Muumimaailman koju (6m60), joskos heillä olisi kesäksi jotain tarjousta
  • Hoplop (7d120) myös jos sattuisi olemaan tarjouksia 
  • Oppi ja Ilo (6f70), joskos tarttuisi jokin heidän erinomaisista tehtäväkirjoista mukaan
Ja vielä messujen tarjoussivuston perusteella käyn tsekkaamassa ainakin:
  • Puiset leikkiruoat (2€/kpl) Emma's & Mama'sin kojulta (6f76)
  • Myrkyttömät Jovidecor -akryylimaalit (10€ värisarja) JOVI-askartelulta (6m89)
  • Softshellhaalarit Name itin kojulta (jossa kaikki tuotteet -30%) (6d48)


OHJELMAA LAPSILLE (kaikkeen ei ehditä, mutta yritetään!!)
  • Käydään varmasti moikkaamassa poliisia ja katsomassa lähempää poliisiautoa/-mopoa. Sakot ja niiden antaminen on nyt leikeissä in, yleensä leikissä ajetaan ylinopeutta ja heitetään saadut sakot pois.
  • Lasten liikennekaupunki pitänee käydä testaamassa
  • Pomppulinna/karuselli, jos sattuu että ei olisi pahat jonot
  • Satuhahmokulkue, se oli viimeksi hitti! 
  • Kikattavan Kakkiaisen Disco Vekarat lavalla lauantaina klo 12:00
  • Funky monkey club -muskari Vekarat lavalla lauantaina klo 16:00
  • Ihan kuin oikea satama -näyttely Hupicon alueella (7m150 ja 7m140)
  • Ruffle Armyn jättisaippuakuplaesitys! Esikoinen tulee sekoamaan! Lauantaina 15:40 (7c101)

OHJELMAA AIKUISILLE (yritän päästä edes hetkeksi kuuntelemaan):
  • Keynote: Tue lapsen itsetuntoa ja hyvinvointia Neuvola lavalla la klo 14:00 
  • Simppeliä sormiruokailua, eli Marjutia moikkaamaan Neuvola lavalle klo 16:30

HUOLTOPISTEET:
  • Imetys tuki ry:n imetyspiste (6p8)
  • Liberon vaippavarikko (6r30)
  • TwoDads-eväsparki (pyritään pärjäämään ruokapuoli omin eväin)


Messujen rauhallisempaa pöhinää vuodelta 2016

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!
Arpa osui Ellaan, joka veikkasi että autoilla on suunta hukassa.  Kiitos mahtavista vastauksista, kerron ne kolmevuotiaalle ja Ellalle lähtee sähköpostia :)


Ja sitten se arvonta!

Eli, sain myös arvottavaksi teidän lukijoiden kesken messulippuja, lippuja on yhteensä kolme, joten tehdääs nyt sillä lailla, että arvon joka somekanavalla yhden. Eli yhden täällä blogissa, yhden Instagramin puolella ja yhden Facebookissa. Tervetuloa osallistumaan vaikka jokaiseen arvontaan! Liput ovat sähköisessä muodossa, joten voittajalle lippu kilahtaa sähköpostiin. 


Ja siis, messuthan ovat jo tällä viikolla, joten pistetääs nopeasti arpoen! Täällä blogissa voi siis voittaa yhden lipun. 

Ja koska on kyse lapsimessuista, kolmevuotias auttoi mua osallistumiskysymyksen keksimisessä. Kaikki vastaukset ovat (luullakseni, heh) oikeita!! Eli, osallistu arvontaan vastaamalla kommentteihin että

Miksi aulot (=autot) ajaa väärällä tiellä?

Ja HUOM! Koska aikataulu on nopea, laita mukaan toimiva sähköpostiosoite (jos ei esim. profiilista sitä löydy), niin saan voittajan ajoissa kiinni.

Arvonta alkaa nyt, ja päättyy jo keskiviikkona 18.4. klo 12:00. Onnea arvontaan!!


-hanne

2017/11/15

KUINKA SELVIYTYÄ TAMPEREEN KÄDENTAIDOT -MESSUILTA PÄIVÄSSÄ



Ohoi, kässäsisaret, ainakin meikäläisen vuoden messukohokohta, Tampereen kässämessut lähestyy! Ne järjestetään 17-19.11. Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa. Siis ihan just nyt! Mä meen pitkästä aikaa sinne vain yhdeksi päiväksi, koska en jaksa kahta päivää kulkea siellä vauvan kanssa, enkä toisaalta halua olla vauvasta erossakaan.

Nämä messut ovat suuret. Siis todella suuret. Ja koska oon nyt vain yhden päivän, pitää laatia kunnon taistelusuunnitelma käytettävissä olevan messuajan optimoimiseksi! Ja koska tälläkin kertaa meen messuille blogisti -lappu rintapielessä, päätin että yhdistän nämä kaksi ja hoidan tämän blogiosion jo etukäteen jakamalla teillekin mun taistelusuunnitelman! Varsinaista messutunnelmaa voi sitten seurata vaikkapa instagramista ja tietty monista monista muista blogeista! Sitten asiaan!


LINKIT JA KANAVAT

Messujen kotisivut kannattaa luonnollisesti ottaa haltuun ennen messuja
Facebook -sivut taas sitten pitävät sisällään mm. tärppejä, joita ei muualta ehkä löydä!
Näytteilleasettajat voi tutkia messujen sivuilta läpi erilaisin hakukriteerein. Mä kävin läpi halli kerrallaan.
Opaskartta on näppärä tulostaa etukäteen ja merkkailla siihen ainakin ne must see -näytteilleasettajat!
Ohjelmaan kannattaa samoin paneutua ja laittaa muistiin mielenkiintoisten juttujen kloajat ja lavat
Liput on näköjään perjantaille ja sunnuntaille vähän edullisemmat kuin lauantaille, ja ennakkoon ostettuna säästää jokaisen päivän lipusta pari euroa, ja välttyy jonoista messuille mentäessä!
Saapuminen messuille on olennaista lukaista, varsinkin jos tulee kauempaa. Parkkipaikkoja on rajoitetusti, mutta bussit kyllä kulkee hyvin!

Messujen virallinen hashtag on #kädentaidot


KULKEMINEN

Mä menen paikanpäälle Helsingistä autolla vanhempieni kyydissä ja lähden pois junalla. Mä oon ollut vain kerran messuilla autolla, silloin paikka löytyi ihan helposti parkkialueelta, joskin kyllä pienen kävelymatkan päästä. Parkkeeraus maksaa 6€. Nyt on kuitenkin kovasti etukäteen varoiteltu ruuhkasta ja käytössä on myös maksuton!! etäpysäköinti, josta on ilmainen bussikuljetus. Suosittelen harkitsemaan sitä jos tulee autolla!

Pois menen siis junalla, asemalle messuhallilta pääsen näppärästi bussilla. Busseja (bussit nro 14 ja 14y ainakin) kulkee Tampereen keskustan ja messujen välillä tiheästi, noin 10min välein koko messujen ajan. Matka kestää muistaakseni noin 20min vai vähän enemmänkin, ja koska varsinkin poislähtiessä on kova ruuhka, kannattaa aikaa varata reippaasti, sillä välttämättä et mahdu heti ensimmäiseen lähtevään bussiin.

Myös muuten junat saattavat olla normaalia täydempiä, joten lippu kannattaa hankkia hyvissä ajoin jos junalla kulkee.




MITÄ MUKAAN

Oma listani on kutakuinkin tällainen:

Kännykkä
Varavirta+laturi
Kamera?
Lompakko (ja jonkin verran myös käteistä, vaikka monilla myyjillä käykin nykyään kortti)
Aluekartta merkintöineen
Blogistivahvistus
Juomapullo
Pientä purtavaa
Neuletyö matkalle 
Käsidesi
Särkylääkkeet (varoiksi, koska mikään ei rasita enempää kun havahtua alkavaan migreeniin heti messupäivän alkuun...)
Vaatetuksen osalta jotain kevyttä ja näppärää
Vauvan tarvikkeet (rengasliina tai kantoreppu, vaipat, harsoja, peppupyyhkeitä, vaihtovaatteita, vaunut, leluja, pari tuttia, vaipanvaihtoalusta, vaunuverho tuomaan omaa rauhaa)

Mulla on messuilla siis vaunut koko ajan mukana, joten laukku voi olla mikä vaan vaunuihin mahtuva. Jos ei olisi vaunuja, nappaisin mukaan varmaankin repun.


OHJELMA

Kannattaa ehdottomasti tsekata etukäteen mitä ohjelmaa on niillä päivillä jolloin on messuille menossa. Ajat sekä esiintymislavat (ja halli!) kannattaa myös merkata ylös, lavoja nimittäin riittää! Lisäksi messuilla on aina useampia näyttelyjä, työpajoja jne. Merkkaa nekin karttaan, jos ne yhtään kiinnostaa!

Nettisivujen ohjelma -sivu on musta vähän hankala, päiväkohtaista ohjelmaa ei näe helposti kerralla, vaan ne pitää vähän kaivella esiin lava kerrallaan. Mulle mielenkiintoisimmat jutut pyörii C-hallin Idealavalla. Lisäksi tutkin tarkkaan osastoilla tarjolla olevan ohjelman. Myös Taito -lava kiinnostaa.

Mä oon siis menossa perjantaina ja silloin haluaisin mennä katsomaan ainakin osin seuraavia esityksiä:

Idealava:
klo 11.30 Pikselivirkkaus, Novita
klo 12.00 Välkyt vanttuut ja muita heijastavia asusteita, Jenny Saarimaa
klo 13.30 Molla Mills ja uusi Virkkuri-kirja
klo 14.30 Monitoimisaha tositoimissa, Neorex Oy

Taitolava:
Klo 12.30 Ryijyn ompelu. Pieni persoonallinen ryijy syntyy itse suunnitellen ja ommellen valmiille ryijynpohjakankaalle, Taito Ylä-Savo

Lisäksi mua kiinnostaa Taitaja2018 -näytös: 100-vuotiaan Suomen vaatekaappi Ohjelmalavalla klo 13:15 sekä BÄÄ!-lankalaboratorio (osasto A30) ja Suomenlippu -näyttelyn. Ja monet osastoilla olevat työnäytökset.

Ja kuten näkyy, kaikkiin näihinkään en mitenkään voi ehtiä!




OSTOSTÄRPIT

Mä en yleensä kuluta messuilla ihan kauheasti rahaa, mutta jotain aina tarttuu mukaan. Nyt tänä vuonna oon hieman koonnut listaa millaisia asioita ainakin pitäisi etsiä ja tutkia:

- Vegaaninahka! Ompeluryhmissä syksyn hittituotetta, vegaaninahkaa on aiemmin löytynyt ainakin Ullakan (c 1119) kojulta. Samoin heillä on ainakin verkkokaupan valikoimissa myös esim. korkkikangasta mitä kiinnostaisi kokeilla. Näihin käyn ottamassa näppituntumaa.
- Sock blank on mulla vielä kokeilematta! Niitä siis aion käydä tutkimassa ainakin Kässäkerho PomPomin kojulla (c 814)
- Metsolalla oon nähnyt ihanaa Pupu Tupuna ja Traktori -kangasta. Oiskohan messuillakin saatavilla? (c 119)
- Tarvisin lapasiin jonkun paksun ihanan herkkulangan. Ehkä Snurresta? (c227)
- Silityskalvoja ajattelin myös tutkia, niitä löytynee ainakin Wenströmiltä? (a 175)
- Nahkaiset yksityiskohdat vaatteissa on myös aika hitti nyt. Toivottavasti muutamat paikalla olevat nahkurit ovat villityksestä tietoisia ja tuovat mukanaan myyntiin pieniä nahkapalasia! 

Mä siis ihan istahdin alas ja selasin kartta kourassa näytteilleasettajat halli kerrallaan, ja samaan tahtiin merkkasin värikoodein tai/ja kirjoittaen omaan karttaani mun must see -kohteet. Näitä on sekä ne samat vanhat tutut että joitakin uusia tuttuja, ja sitten ihan ylläreitä. Esimerkkeinä nyt vaikka Jujuna (c 127), joka on kaavoineen nyt ensimmäistä kertaa messuilla, samoin kankaita myyvä Lalia (c 672) on uusi messuilija. Nämä ainakin on mun kartalla! Sitten esim. Tyypit (e 316) nostin listalle ihan vaan kun oli niin kiinnostava nimi ja nettisivut nopealla vilkaisulla vakuutti ja Ekolikka (a 907) taas kiinnostaa ekologisesti valmistettujen lankojen takia. Kankaiden parissa esim. luomupuuvillankäyttö onkin aika yleistäkin, mutta lankojen kohdalla tästä ehkä vähemmän puhutaan. Ja sitten on vielä moooooonta muuta.


RUOKAPUOLI JA VESSAHOMMAT

Ruokapuoli on messuilla aina vähän haastavaa. Messuhallien ruokapaikat on mun kokemuksen mukaan usein pikkusen tyyriitä mun kukkarolle, lisäksi haluaisin hoitaa ruokailut aina nopeasti pois alta. Tampereen messuilla oonkin käynyt aina vetäisemässä jossain kohtaa semmosen, no, vähän kämäisen hampurilaisaterian pääsisäänkäynnin lähistöllä. Kun en mä messuille koskaan ruuan takia ole mennyt! Se on vaan pakollinen paha mikä pitää aina nopeasti hoitaa alta pois. Siispä tuo pikaruoka on aina ollut toimiva, eikä jonoja oo siellä yleensä mitenkään ihan kauheasti ollut. Lisäksi kannattaa varata mukaan edes vähän omia eväitä, vaikka toki messujen Deli -kojuiltakin löytyy kaikenlaista.

Vauvan ruokapuoli hoituu meillä vielä omalla tuotannolla ja sopivasti tänä vuonna ensimmäistä kertaa messuilta löytyy myös jonkinlainen imetystila! Se sijaitsee jossain E-hallin eteläisen sisäänkäynnin lähistöltä. Tämä onkin ollut musta selvä puute aiemmin, joten jee tälle! Toivottavasti siellä olisi myös nyt mikro käytettävissä kiinteitä syöville ja pulloruokailijoille.

Vessojen osalta kannattaa suosia muita kuin pääaulassa olevia. Niihin on usein jonoa ja perällä olevissa vessoissa taas sitten usein ei ole. Koskaan en oo minnekkään vessaan tampereella ihan kauhean pitään odotellut, joten kaippa niitä siellä riittävästi on.


MESSUILLA MUUTEN

Mä oon siis menossa paikanpäälle vaunujen kanssa. Tämä ei missään nimessä mitenkään päin ole kauhean näppärää. Tampereen messuilla on valtavasti porukkaa, varsinkin lauantaina. Ja vaikka käytävät on kohtalaisen leveät, ne menee silti aika ajoin tukkoon. Perjantaina taitaa olla hiljaisinta (joskin silloinkin porukkaa riittää....), joten se on mun valinta. Pidän myös perjantain tunnelmasta, siinä on jotain erilailla jännittynyttä ja odottavaa, kaikki ovat innoissaan ja hyllyt täynnä tavaraa! 

Messuilla on muuten yleensä ollut mun mielestä todella lämmin, ja mä oon yleensä vilukissa! Joten vaatetta ei kannata kauheasti kantaa mukaan. Aulasta löytyy ulkovaateille valvottu narikka 2€ hintaan.

Semmosta! Sitten mukaan kannattaa varata myös tietty hyvät hermot ja iloista asennetta, ettei vaikka käy harmittamaan yksi käytäviä vaunuillaan ruuhkauttava bloggari, heh. Nähdäänlö messuilla?! Saa myös vinkata omat vinkit ja tärpit!!

-hanne

2016/11/23

TAMPEREEN KÄDENTAIDOT 2016 HUHHEIJAA!

SNURRE / Hedgehog Fibers
LANKAVA / Metsä -teemaisen Lankava inpiraatiolehden tuotteita
JOHANNA K. DESIGNin vaatteita muotinäytöksessä



Suomi 100-vuotta sukkakilpailun satoa





Tampereen kädentaidot -messut taas läpäistynä!

Mielestäni käytin tavallista vähemmän kameraa tämän reissun aikana, mutta silti yllättäen muistikortilta löytyi jälleen ihan valtava määrä kuvia. Johtuu varmaan siitä, että nämä Tampereen kässämessut ON ihan tosissaan VALTAVAT. Ja myös valtavan tositosi supernihananmukavat! Niin että mahtava reissu taas takana!

Tänä vuonna olin ekaa kertaa messuilla vaan päivän, ja siinä ei kyllä ole mitään järkeä. Tai siis jos ei pääse ollenkaan tai vaan päiväksi, niin kannattaa mennä päiväksi, mutta jos jotenkin vaan saa järkkäytymään kaksi päivää, niin suosittelen. Kolmesta messuhallista ehdin kiertämään kunnolla kaksi, kolmannessa vaan piipahdin. Ja nyt kun on saanut selata messuraportteja monista blogeista, voin huomata että multa on jäänyt huomaamatta vaikka ja mitä! No, toisaalta mun messubudjetti oli myös kaikkien aikojen pienin, että ehkä hyvä näin! Mutta tässä siis pientä yhteenvetoa mun 


MATERIAALIT / TEKIJÄLLE
 
OMMELLINEN / merinovillaneulosta
VANJA SEA / neuloskankaita
VERSON PUOTI


Kangaskojujen osalta kävin hipelöimässä mm. Nuppu Printin, Metsolan, Indie Fabricsin, Paapiin, Kangaskapinan, Verson puodin, Ommellisen, Tyyne Esterin ja Vanja Sean tarjonnan. Ommellinen (ex Pehemiä) oli käsittääkseni messuilla ekaa kertaa, ja kojulla oli semmonen vilinä, että kameroineni oikein lähelle meinannut päästä! Jos ylempänä kuvissa näkyvää raitaista/ruudullista merinovillaa olisi ollut vielä jäljellä mun budjettiin sopiva pala, niin en kyllä olisi voinut varmaan vastustaa. Merinovillaa löysin sitten itselleni onneksi sopivan palasen Käpysen kojulta.

Verson puodin kojulta taas kotiutin suunnitelmani mukaan palan Leijonamieltä. Mikään kuosi ei oo hetkeen aiheuttanut semmosia sydämen sykähtelyjä kuin se! Vanja Sean kojulla kävin perinteisesti upottamassa käteni neuloksiin, joka on ihastuttavan erilainen materiaali tällä suomen kangaskauppojen kentällä. Kauan haaveilemani Parvi oli kylläkin jälleen lennähtänyt myyntipöydältä jo muiden ostajien kasseihin.

SILMU&SOLMU / Väinämöinen
TUKUWOOLin uusi sukkalanka ehdolla vuoden uutuustuotteeksi
SNURREn kojulla
 
Lankoja kävin hivelemässä mm. Snurren, Silmu&Solmun, Kerän, Lankavan ja Titityyn kojuilla. Messuhurmoksessani unohdin (!!!) käydä ottamassa näppituntumaa TukuWoolin uuteen sukkalankaan, joka oli muuten ehdolla myös vuoden uutuustuotteeksi. Mahtava homma! Tarkoitus oli etsiä myös lanka uusiin kännykkälapasiin, jotka pitäisi ottaa kiireesti puikoille. Mutta meillä oli messuilla myös pikainen tapaaminen pienen kässäblogiporukan kesken ja siellä naureskeltiin kaikkien tunnistamalle "yhden vyyhdin ongelmalle". Tiedättekö sen? Löydätte ihanauskomattomankäsittämättömän herkkulangan, jota on pakko saada vyyhti. Ja koska se yksi vyyhti ei yleensä oikein riitä kuin vain pipoon/lapaisin, niin se sitten jääkin jemmaa kaunistuttamaan! Multakin löytyy useampia näitä tämmöisiä herkkuvyyhtejä. Päätinkin olla kerrankin fiksu tyttö ja pidättäytyä ostamasta uutta vyyhtiä, ja selata sen sijaan eka jo ne olemassa olevat läpi. Mutta saap nähdä oonko kuitenkin kohta kolkuttelemassa Snurren ovea...

Mutta sen pistin merkille, että kuvissakin vilahtelevat käsinvärjätyt herkkulangat eivät ole kyllä menettämässä suosiotaan. Päin vastoin! Samoin erityismateriaalit on isossa osassa, tai no, voiko esimerkiksi alpakkaa enää sanoa erityismateriaaliksi? Ei ehkä....mutta kamelia varmasti voi! Voihan?


 LANKAVA inspiraatio -lehti näytti löytyvän usean ostoskassista
KERÄ / supermainio Knitters graph paper journal -muistivihko neulesuunittelua varten
KONSTA SHOP / kuvansiirtoaineella tehtyjä töitä
ULLAKKA / lämmöllä muotoiltava taikahuopa(!!) ja vegaaninen nahkapaperi (!!)
SILMU&SOLMU kojulla Karuselli/Novamelinan valmistamia puikkosäilyttymiä ja kässäpusseja
BLOCKWALLAH / käsin kaiverrettuja leimasimia






Messuilta löytyy toki tekijälle valtaisa määrä kaikkea muutakin kuin lankaa ja kangasta. Nyt mieleen jäi (ja osin ostoskassiinkin hyppäsi) mm. Käsityöpuoti Silmu & Solmun kojulla myynnissä olleet Novamelinan tekemät puikkosuojat ja projektipussukat, Lankavan metsä -teemainen inspiraatiolehti, Konsta Shopin kojun ilmeisen myyntiryntäyksen aiheuttanut kuvansiirtoaine (saatoinpa itsekkin yhden pullon ostaa...), Kerän kojulla ihastelemani Knitters Knitters graph paper journal, jonka sivujen ruudukko on tuollainen kirjoneulekuvioiden suunnitteluun soveltuva. Niin ja vaikka en oo leimasinihmisiä (= en ole niitä kauheasti käyttänyt), niin nuo yllänäkyvät käsinkaiverretut Blockwallahin leimasimet olivat kerrassaan kauniita! Samalta kojulta kotiutin myös kauniin käsin taotun messinkikulkusen.  

Ullakan kojulta ostoskassiin päätyi nyt vaan magneettinepparit, mutta mieltä jäi kyllä kaivertamaan tuo lämmöllä muotoiltava taikahuopa sekä selluloosasta valmistettava nahkapaperi, jota pystyy pesemään, kirjailemaan, ompelemaan ja voi siihen piirtääkiin/tulostaakin. Sitten lisämainintana ainakin Succapplokin uusi lahjapaperi neulojilla (unohdin käydä lähemmin tutkimassa). 
 

VALMIIT IHANUUDET

VALONA DESIGN / Vuoden uutuustuotteena palkittu Halo -korusarja
MARIA KUPI / huovutetut eläinhahmot
PIENI KALENTERIKAUPPA (ELLIS) /  ihanat kalenterit, kortit ja muut paperituotteet
MARJAANA NISKANEN DESIGN / eläinaiheiset tuotteet
NANQ / Päänaukomispipot


Valmiiden tuotteiden kirjokin on tietty myös laaja näillä messuilla. Koska mulla oli nyt aiempaa tiiviimpi aikataulu, pysähdyin kuvaamaan vain sellaisia tuotteita, joita oli ohikävelyn jälkeen pakko palata katsomaan kohta uudelleen. Tässä niistä muutama.

Valona Designin puiset, herkät Halo -korut viehättivät jo ehkä siksi, kun puusta on tullut tässä vuoden sisään kovin mieluisa materiaali teknisentyön opintojeni myötä. Omat puuntyöstätaidot on hieman eritasolla vaan vielä tuon herkkyyden osalta, heh! Maria Kupin huovutettuja eläinhahmoja oli myös pakko pyörtää takaisin tutkimaan lähemmin. Mulla ei ikinä riittäisi kärsivällisyys näin yksityiskohtaiseen huovutustyöhön! Pieneen kalenterikauppaan pysähdyin taas pläräämään kalenteria, jossa kerrankin oli tilaa: ensin yksi sievä kuukausisivu ja sen perään monta tyhjää sivua! Ko. putiikista löytyi myös mm. yksittäisistä sivuista koostuva vuosikalenteri, ystävänkirjasivuina toimivia piirroskortteja, joulukortteja ja paljon muita piirrettyjä ihanuuksia. Marjaana Niskasen eläinaiheisista painotöistä mut pysäytti erityisesti tuo lehmä. Mähän oon maitotilan tyttöjä, ja jotenkin tuohon kuvaan on saatu kyllä vangittua tosi onnistuneesti ja tutun tuntuisesti semmosen lempeän lypsylehmän olemusta. Niskanen on kuvittaa tuotteensa itse valokuvaamiensa eläinten kuvia. Yritys on uusi, ja mä kovasti toivoisin sille menestystä. Näistä tuli jotenkin niin tosi hyvä mieli! Onko se vaan tää mun maalaisuus mitä kuvat puhuttelee? Viimeisenä vielä NANQ:n nokkelat päänaukomispipot. Näitä voi pitää sekä vetoketju kiinni että auki, ja sinä aikana kun nopeesti nappasin kuva, varmaan neljä seuruetta pysähtyi kommentoimaan tuotteen nokkelaa nimeä. 

Semmosta! Tätä kirjoittaessani tajuan, että multa jäi kokonaan kuvaamatta oma messusaalis. Hups! Mutta instagramissa se kyllä vilahti. Nyt toinen kangas on jo melkein leikelty ja muutkin jutut on jo hyllytetty, joten olkoon nyt kuvaus. 

Ens vuonna meen kyllä muuten taas kahdeksi päiväksi, jos vaan suinkin kykenen! 
Niin ja kertokaas nyt vielä, että mikä oli se teille paras juttu näillä messuilla, minkä mä missasin? :D

-hanne

2016/10/02

SEINÄJOEN KÄSITYÖMESSUT 2016


Nuppu Print Companyn kankaita
Nappikauppaa


Annie Eleanooran kirjotut riipukset
Imetyksen tuki ry:n imetysvarikko
Kansallispukunäyttely


Taito Etelä-Pohjanmaan amppelitarvikepaketin tuotoksia
Varsapuun ihania keinuhevosia
Sinooperin pillihimmelipaja
Seinäjoen Kästityömessut on mun osalta taputeltu! Lähtö oli pitkään vähä epävarmaa, mutta lopulta pakkasin kuin pakkasinkin itseni ja poikaseni junaan ja kohti isovanhempien hellää huomaa. Ja taas ennemmin kannatti lähteä kuin olla lähtemättä!  Perjantaina sain, kiitos isovanhempien, nauttia messuista itekseni ja lauantaina sitten poikasen ja äitini seurassa. Kivoja päiviä molemmat.

Seinäjoen käsityömessuilla on kaiken kaikkiaan mukava meno ja meininki! Esimerkiksi lauantaina, kun pahimpaan ruuhkaan saavuttiin paikalle vaunujen kanssa, auttoi henkilökunta vaunut alas (hissi oli toisella sisäänkäynnillä), ja kun ihmisvilinässä vahingossa törmäsin hieman kahteen vanhempaan rouvaan ja pahoittelin tätä, niin he olivat sitä mieltä että minä en törmännyt vaan he olivat tiellä, heh!

Rustoopuori/Taito Etelä-Pohjanmaa


Poikanen Näppi käsityö- ja muotoilukoulun rättipajalla työn touhussa


Mieltä lämmitti kovasti myös miten messuilla oli huomioitu vauvapuoli. Viime vuonna imetin vauvaa messuilla vähän hankalasti tunikan pääntietä venyttäen leikkipaikan nurkassa, tänä vuonna Imetyksen tuki ry oli yhdistänyt messujen kanssa voimansa ja messuilta löytyikin imetysvarikko, jossa sai käydä rauhassa imettämässä tai vaikka vaan nappaamassa ilmaiset kestoliivinsuojat tai ohjeen neulottuun tissiin. Ja paikalla oli koko ajan imetystukiäiti, jonka kanssa sai käydä juttelemassa. Niin, ja messuille pääsi vieläpä sylivauvan kanssa puoleen hintaan! Tämä oli asia, mikä valkeni mulle vähän mutkien kautta....nimittäin äitini kanssa kun lauantaina mentiin paikalle, huikkasi äiti mulle lippukassalta jotain että "vauva kanssa 6 euroa" ja jostain mystisestä syystä mä ymmärsin tämän niin, että vauvasta pitää myös maksaa sisäänpääsy 6 euroa. Juuh. Ehdin siinä asiasta jo tovin vauhkota lipunmyyjille, että miten ihmeessä vauvasta voidaan veloittaa 6e sisäänpääsymaksu, ennenkuin mulle vihdoin upposi kaaliin että ei, vauvasta 6e, VAAN vauvaN KANSSA tarvitsee maksaa VAIN 6e. Nolo minä! Mutta kiva ele messuilta tämä ale siis!

Ai ja Seinäjoella on myös lapsiparkki! Siitäkin iso plussa, vaikka tänä vuonna lapsiparkista ei harmillisesti löytynyt tuollaiselle taaperokokoiselle varsinaisesti leluja/leikkipaikkaa, vaan puuhat oli selvästi tarkoitettu isommille lapsille.


Intarsiatöitä / Taneli Äikäs
Lankavan kojun Muurarin käsityölankaa
Kestoliivin suojia jaossa imetysvarikolla


Sisääntulo messuille oli tänä vuonna ehkä aavistuksen sekava jonokäytäntöjen osalta, eikä viikonloppurannekkeita saanut kuulemma lainkaan pääovelta. Tämän huomaaminen olisi saattanut vähän harmittaa, jos olisi pitkään eka sinne jonottanut. Itse messualue on taas sitten todella kivan selkeä, ja käytävät sellaiset, että kovimmassa ruuhkassakin pääsee (ainakin ilman vaunuja) kohtalaisen hyvin eteenpäin. Ruoan puolesta olisin kaivannut jotain muutakin vaihtoehtoa kuin Areenassa vakituisesti majailevan Amican tarjonta, mutta tässä lienee joku sopimushässäkä ehkä, että suolainen murkina oli vain heidän takanaan. No, on sitä ennenkin metrilakun voimalla messuiltu!

Messut on kooltaan niin isot, että kierrettävää riittää hyvin päiväksi, mutta toisaalta se päivä kyllä riittää, jos messukunto vaan kestää kiertää kaiken kerralla. Ohjelmaa oli sopivasti, vaikka nyt en kyllä ite käynyt kuin vaan paria ohjelmaa vähän kuuntelemassa. Myyjiä oli tänä vuonna ehkä vähän enemmän(?) kuin viimeksi ja ilokseni pistin merkille, että semmosia tv-shop siivousihmeitä ja pölypusseja myyviä kojuja oli vähemmän kuin viime vuonna. Tai siis oikeasti niitä oli mun mielestä ihan jokunen vaan! Valmiiden tuotteiden myyjiä oli ehkä pikkasen enemmän kuin materiaalimyyjiä. 

Kaiken kaikkiaan Seinäjoen kässämessut on toimiva ja kiva paketti, enemmän ja vähemmänkin kässääville!

Poikanen testaa Varsapuun keinuhevosia
Annie Eleanooran heijastimia, koruja ja kangastuotteita

Riimingan Viola -tunika
Mielettömän hieno merinovillainen Usva -neuletakki / Riiminka
väritä ite kirjoneulekuvio -neulekortit / Annie Eleanoora
Nuppu Print Companyn paperituotteita





Messutarjonnasta mun VAU top kolmoseksi nousi, kuten voi ylläolevista päätellä, Riimingan kauniit vaatteet, Nupu Print Comppany ihastuttavat kukkakuosit ja Annie Eleanooran korut ja muut tuotteet. Joskin kolikkoni kilautinkin kyllä nyt vaan pariin yksiväriseen Poppanavakan trikoopalaan, nappeihin ja kuminauhaan. Vähä tylsää, tiedän.

Riiminka oli mulle hyvä esimerkki siitä, että miten hyvin tahansa viimeksi messut kiersin, aina on jäänyt jotain huomaamatta. Tällä kertaa se oli Riiminka. Nyt silmään pisti heti vaatteiden kauniit ja mielenkiintoiset leikkaukset! Varsinkin tuo merinovillainen Usva -tunika oli täydellinen! Voi minä ja parin kympin opiskelijabudjettini! Voisitteko aloittaa ehkä myös kaavamyynnin?!

Nuppu Print Company ihastuttavine kukkakuoseineen on taas tuttu jo facen ompeluryhmistä, joissa kuosit on vilahdelleet, vaikka yritys on vasta syksyllä startannut! Eniten innoissani oon siitä, että näitä ihastuttavia kukkakuoseja saa siis myös trikoisena, kun yleensä tämän henkisiä kankaita löytää vain kudottuna kankaana.

Annie Eleanooran osalta saatan olla vähän puolueelinen, sillä nainen yrityksen takana on mun opiskelukaveri. Mutta silti uskallan väittää että Annie Eleanooran korut, heijastimet ja kassit/pussit/tyynyt olivat ehdottomasti yksiä messujen tyylikkäimmistä tuotteista. Miksen ite osaa, vaikka samaa koulua käyn, kysynpä vaan! Sain kuiteski lohdutukseksi Annielta itelleni mukaan pari minikokoista, puista kirjontakehikko -koruaihiota, että voin ainakin yrittää osata, heh! Ja pohdintiinpa siinä messuilla, että mitäs jos Annie laittaisi jatkossa messuille myyntiin myös noita suomessa teetettyjä, puisia kirjontakehikkoja. Mä ainakin ostaisin! Mitä ootte mieltä, meniskö kaupan? 

 
Muina tärppeinä messuille voisin heitellä vielä Näpin Rättipajan, jossa todistetusti taaperoinenkin saattoi väritellä isälle tuliaisiksi rätin kangastusseilla. Ja sitten nyt kuvaamatta jääneitä: Aina ihana Indie fabrics, varsin edukas Poppanavakka, Suomen langan ihanat kalalankavärit, uusi tamperelainen lankaputiikki Kaupunkilanka....ja no, monen monta muuta! 

Menkää ja katselkaa! Messut on vielä tänään sunnuntaina täydessä tohinassa, vielä siis ehtii! Minä taasen pakkaan taas itseni ja poikasen takasin junaan ja helsinkiä kohti. Kiitti messut, eiköhän me ens vuonna taas nähdä!




-hanne

ps. Terkkuja vielä sille yhdelle lukijalle, joka tulit nyppäämään hihasta! On aina mukava moikata! :)