Tampereen kässämessuilla se minäkin
olin! Koko alkuviikon on pukannut postauksia messuista, onpa ollut
hauska lukea millaisia bongailuja ja ostoksia muut on tehnyt. Meikä nyt
aivan ilmeisen mattimyöhäisenä liittyy postausten putkeen!
Messut
nautin niin kuin mun mielestä kuuluu; kaksi pitkää messupäivää
maustettuna hotellihyöpymisellä! Ainut piiiikkanen ero oli, että
elämäntilanteesta johtuen mukana seikkaili bebe vaunuineen. Ei
laisinkaan optimaalisinta, mutta tänä vuonna se oli tämmönen tilanne.
Huoltojoukkoina mukana oli onneksi taas äiti, joten pystyttiin välillä
vuorottelemaan vauvavahtihommissa. Mutta kyllä kuulkaas silti se
kiertäminen oli vähän eritasoista kuin aikaisemmin. Pitikin tehdä
myönnytyksiä, joita yksi on se, että en nyt saanut olleskaan niin
kattavaa raporttia koottua, kuin olisin halunnut. En myöskään tänä
vuonna yksinkertaisesti ehtinyt oman messuvierailuni päätteeksi kiertää
lankakojuja ja toteuttuaa parina viime vuonna toteuttamaani
"mikä oli suosituin lanka" -kyselyä. Harmittaa ja oikeesti olisin halunnut lisätä
kyselyyn myös kangaskaupat ja suosituimman kuosin! Mutta ens vuonna
sitten.
Ai ni! ja vaikka messuilla kuvaaminen on muutenkin hankalaa väenpaljoudesta ja vaihtuvista valaistuksista johtuen niin vauvan mukana roudaamisen lisäksi kehitin itelleni vielä lisähaastetta nakkaamalla kameran hotellin lattialle. Objektiivi sanoi naks vaan ja kuvia ottaessa pitikin kikkailla että mötikkä pysyi kasassa. Tosi hyvä!
TUOTTEET / OSTAJALLE
 |
| Wood4u:n kauniit ja orgaaniset puukorut ja koriste-esineet. |
 |
| Voi nostalgiaa! RIP norjalaiset villapaidat :D Willatar Redesing jatkaa niidenkin elämää uusina tuotteina! |
Nyt kun kässämessuja on tullut kierrettyä useampana vuotena aikas aktiivisesti, niin paljon tulee vastaan jo vanhoja tuttuja myyjiä. Mutta kuten joka vuosi, niin kyllä sitä joka vuosi löytää tästä käsittämättömästä kädentaitajien määrästä (kolme messuhallillista!!) aina jotain uutta ja toisten blogaajien postauksista huomaa, että on ite missannut vaikka mitä. Tänä vuonna tutkin valmiiden tuotteiden tarjontaa vain tooosi pintapuolisesti, ja tässä onkin vaan ihan pari mieleen jäänyttä.
Niinkuin Seinäjoen kässämessuillakin, jännästi silmiin osui nyt opiskelujen myötä puutuotteet ja rautatuotteet, kuten nyt vaikka nuo puiset korut! Tuo
Wood4u tekee ihanuutensa alusta asti ja oman metsän puista,
Koruina taas yhdistää puuhun kivasti vanhoja valokuvia tai vaikka omiakin kuvia. Mä tykkään! Kierrätystuotteet on tulleet jäädäkseen, ja hyvä niin! Nyt mieleen jäi erityisesti Willatar Redesignin tuotteet, siis varsinkin nuo norjalaisista villapaidoista tehdyt jutut. Mä oon katsokaas elänyt ajan, jolloin (yläasteella) joka jäbällä oli toi neule päällä. Niiiiin nostalgista! Willatar järjestää myös
työpajoja, jos mielii joku mielii päästä kässähommiin ohjatusti.
Myös lastevaatekojuja tutkin tänävuonna tarkemmin. Mä oon valitettavasti onneton ostaja kun tykkään ennemmin tehdä itse, mutta nyt osaa ihan eri tavalla arvostaa muiden työnjälkeä ja oivalluksia näissäkin jutuissa. Esimerkiksi
Napikkan ihanan hupparin huppumalli oli aivan loistava! Lisäksi pitää vielä nostaa esiin
Käskimalluksen kirjotut heijastimet, joista unohdin nyt napata kuvan. Kauneimmat heijastimet koskaan ikinä milloinkaan!
MATERIAALIT / TEKIJÄLLE
Materiaalit, niistä mä tykkään. Vaikka ostokset oli mulla maltilliset, niin musta on vaan niin ihana käydä hypistelemässä asioita joista voisi tulla vaikka mitä. Ne inspiroi mua ehkä vielä enemmän kuin valmiit jutut ja muiden oivallukset! Aikataulullisista haasteista ja omista mielenkiinnonkohteista johtuen keskityin nyt lähinnä kangas- ja lankakauppoihin, vaikka toki piti nopeesti käydä pyörähtämässä myös Succaplokissa ja parissa ompelutarvikkeita myyvässä kojussakin.
Mähän oon tässä kuluneen vuoden
aikana aloittanut vakavan luokan kangashamstrauksen lankahamstrauksen
lisäksi. Ei hyvä! Messuilla olinkin ekaa kertaa tosissani kiinnostunut
myös niistä kangaspöydistä, ja se kuulkaas toi uusia ulottuvuuksia tähän
touhuun. Kangaskojuilla menee nääs ne halutuimmat kuosit HETI ja niiden saamiseksi saakin tehdä vähän töitä. Niinpä heti messuille päästyäni käytännössä juoksin
Viljamin puodin kojulle nappaamaan sitä minttua Pandaa, siltä kiireellä
Verson puotiin hamstraamaan Ahman perintöä ja sitten vielä
INDIE Fabricsiin tsekkaamaan uutuudet.
Kangaskapinan kojulla olin molempina päivinä liian myöhään, enkä saanut haluamaani harmaata, edullista joustokollaria. Melkein ostinkin sitten lohdutukseksi tosi hämmentävää jouluista digiprinttiä (ja nyt tuo sama kangas oottaa heikkoa hetkeä nettikaupan ostoskorissa...).
Tyyne-Esterin ja
Poppanavakan kojutkin kollasin läpi. Lankakauppojen osalta kävin hivelemässä
Titityyn,
Snurren,
Vihreä vyyhdin,
Tapion kaupan ja
Lentävän lapasen valikoimia.
Kerässä lopulta taivuin Madelinetoshin uskomattoman kauniin vyyhdin edessä.
Messuilla tulee muuten joka vuosi vastaan myös joitakin uusia
tekniikoita. Tai jos nyt ei uusia, niin ainakin semmoisia "ai niin
tääkin on olemmassa, pitäis kokeilla" -juttuja. Tänä vuonna mulle
sellainen oli Taito Pohjois-Karjalan Makramee-solmeilu tekniikka. Näin
joskus pätkän tekniikaa telkkarissa ja silloin jo mietin että tuota
pitää kokeilla. Perinteisten seinävaatteiden ja amppeleiden lisäksi
voisin kuvitella että tuolla voipi tehdä vaikkas ja mitä!
Ai ja yksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen tämän vuoden löytö oli nuo kuvittaja Pia Westerholmin valtavan kauniit siirtokuvat! Nämä on siis tarkoitettu siirrettäväksi vaaleapohjaiselle kankaalle. En yhtään osaa sanoa mitä näistä tulee, mutta pakko oli saada! Joku kassihommeli nyt ainakin voisi olla ihana. Pialla ei ole nettikauppaa, mutta etunimi.sukunimi ja luukku.com niin kuulemma voisi mailitsekin näitä tilailla ;)
 |
| Omista ostoksista löytyi siis kangasta, lankaa, siirtokuvia ja Silmuccamerkit |
Ja vielä muita juttuja...
Me oltiin Hupsistarallaa Terhin ja Mehukekkereiden Veeran kanssa sovittu että lauantaina pidetään pienet vapaamuotoiset kässätreffit. Noh, pidettiinhän me, mutta mun osalla ei kyllä voinut kässästä oikein puhua, kun vauvelsson oli siinä kohtaa kiivaasti murkinaa ja jaloittelua vailla. Mutta vaikka neule jäikin siis sinne vaunukoppaan koskemattomana, niin olipa mukavaa silti nähdä taas sekä vanhoja tuttuja että uusia tuttavuuksia. Niin ja kiitos messujen järjestelijöille tuosta Meeting point -alueesta!
Vauvahommista vielä sen verran, vaikka kyseessä ei tietty olekkaan perhemessut, niin elämää olisi kyllä helpottanut jonkin moinen lastenhoitohuone/tila, jossa olisi hoitopöydän, vesipisteen ja mikron lisäksi ollut myös vaikka joku pieni matonpalanen mihin tommosen ryömiväisen/seisovaisen olisi voinut hetkeksi laskea. Vaipanvaihdot me kyllä hoidettiin just siellä missä satuttiin ne hoitamaan, kun ei tuo kiemurtelija muutenkaan pitkään paikallaan pysy, mutta ruoan lämmittäminen olisi ollut kyllä helpompaa, jos tuolla kohtalaisen jättimäisellä messualueella olisi ollut käytettävissä enemmän kuin kaksi mikroa.
*****
Mutta siis, jos joku on jaksanut lukea tänne asti, niin toteenpa vielä, että oli kokonaisuudessaan taas mitä mukavimmat messut! Mä vaan nautin suunnattomasti siitä vilskeestä ja messufiiliksestä, johon ei pääse käsiksi missään muualla. Niin että ensivuonna taas, aivan ehdottomasti!
-hanne