Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY häät. Näytä kaikki tekstit

2015/07/12

SILLOIN TANSSITTIIN (ja tehtiin töitä)

Juhlapaikka hääpäivänä 2011. Kuva: Netta-Natalia

Juhlapaikka eilen


Meidän häistä tulee aivan kohta neljä vuotta! 

Tänään vähän kiertelin tässä vanhempieni pihapiirissä paikkoja, joissa häitä silloin helteisenä heinäkuun päivänä tanssittiin. Selasin myös kuvia hääpäivästä ja häiden rakentamisesta. Nyt kun vaikka tuolla konehallissa kävelee, niin tuntuu uskomattomalle että me saatiin loihduttua siitä niinkin tunnelmallinen tila! 

Mutta eihän se ihan helposti käynytkään, kyllä me duunia tehtiin ja saatiin myös aivan valtavasti apua. Löysin kuvia, jossa jopa Joken siskon 4v tytär istui pesuvadin edessä ja tiskasi leikkimökin leluastioita juhlakuntoon(!!) Että meillä todella pääsi vähä niinku koko suku ja vielä lauma kavereita tekemään töitä näiden juhlien eteen. Huh hei, kiitos vieläkin kaikille! Ja pahoittelut niille onnettomille, jotka häiden alla sattuivat liian lähelle meidän pihapiiriä, ja tulivat tempaistuksi mukaan rakennusprojektiin (mä kyllä silloin varoitin!)

Bändilava ja tanssilattia. Kuva: Netta-Natalia
Ne purettiin pois jo seuraavana päivänä häiden jälkeen.

Kuva vasemmalla: Netta-Natalia


 
Konehallin muutokseen kuului seinien ja lattian painepesuripesun sekä bändilavan ja tanssilattian rakentamisen lisäksi hallaharson ripustaminen kattoon, sillä ihan katon rajassa pesi useampikin pääskynen. Oltais saatu ehkä joku ikuinen hygieniapassikielto, jos linnut olis lennellyt ruokapöytien päällä hääjuhlassa. Hallaharsoa laitettiin hartaudella, niskat kierossa kattoparruihin nitojalla nitoen.

Yksi iso duuni konehallissa oli myös heinäpaaliseinän rakentaminen. Tuonne heinäpaalien taakse jää piiloon nääs pannuhuone sekä sen vieressä oleva iso turveläjä. Nämä nyt ei visuaalisesti oikein täyttänyt (morsiamen) juhlapaikkavaatimuksia, ja pelkkä hallaharsoseinä ei tuntuntu riittävältä, joten isä kekkasi roudata paikanpäälle heinäpaaleja ja pinota niistä kolmimetrinen seinä. Mietitytti kyllä mahdolliset heinäallergikot, heh, mutta juhlatila oli hyvin ilmastoitu, muutamaa allergikkovierasta varoitettu (plus sijoitettu vähän kauemmas paaleista) ja vessojen tarvekoreissa oli tarjolla Heinixiä. Ne kyllä taisi jäädä käyttämättä. 

Vanha kuivaaja kesällä 2010, vuosi ennen häitä


Bar Kuivaaja kesällä 2011, muutama päivä ennen häitä
Bar Kuivaajaa eilen



Häiden "jatkopaikka", Bar Kuivaaja, aukeni kahvittelun ja toisen ohjelmatuokion jälkeen. Bar kuivaajasta löytyi sohvia, tuoleja, karkkibuffetti sekä tee-se-itse -drinkkibaari (täällä vilahdus Bar Kuivaajasta hääpäivänä). Juhlaa varten pihaan ajettiin uusi sora (ettei piha olisi mahdollisten sateiden sattuessa aivan mudalla), ja kuivaajan edusta koristeltiin kukkasin. Tuossa kesän 2011 kuvassa kaikki järjestelyt ei ole vielä ihan paikallaan. Niin ja vuosi ennen häitä, siis 2010, kuivaajan sisällä olevat viljakaukalot purettiin, viljaluukkuihin rakennettiin ikkunat ja etupuolelle kaksi ovea, lisäksi koko komeus maalattin. No ok, kuivaaja oli jokatapauksessa tarkoitus joko purkaa pois tai kunnostaa, joten ihan pelkästään häitä varten ei kuivaajaa laitettu. Bar Kuivaaja toimii tänäpäivänä ulkovarastona, mutta esim. baaritistki sekä karkkibuffettipöytä ovat siellä yhä paikallaan.




Jooh, vähän tuli tosiaan hurahdettua häihin! Näiden yllämainittujen puuhien lisäksi häihin rakennettiin ja näperreltiin mm. useita heinäseiväsaitoja, kylttejä, servettirenkaita, valaisimia, vedettiin sähköjä, metsästettiin kirpputoreilta kamaa, kollattiin omia ja sukulaisten varastoja, rakennettiin liitutauluja ikkunankehyksistä, väkerreltiin keksitelineitä, kunnostettiin maitokärryt sun muita kohteita, ommeltiin viirinauhaa ja leivottiin kakkuja. Sekä mulle henk.koht. isoimpana duunina oli 146 koristetyynyn painaminen ja ompeleminen vieraille tuoleille paikkamerkeiksi ja istuintyynyiksi. Koska en tuolloin vielä blogannut (ja siis kuvannut kaikkea tekemääni) ei noista tyynyistä ole kuin muutama hassu kuva olemassa, tuossa yllä olevat siis lähinnä.

Näin neljä vuotta myöhemmin koko projekti tuntuu osittain ihan kajahtaneelta, mutta jos nyt pitäisi uudelleen valita, niin...kyllä mä päätyisin tekemään koko projektin uudelleen! No, ehkä pienin muutoksin. Tämä puolen vuoden häiden rakentamisprojekti oli ehdottomasti suurin, vaativin ja mielenkiintoisin projektini ikinä. Ja juuri Jokeltakin varmistin, että enhän oo ainut, jonka mielestä koko työ oli kaiken lisäksi todella antoisaa ja hauskaa. En ollut. Projekti paisui osittain senkin vuoksi, että itseni lisäksi ideoimassa oli lauma muitakin yhtä innostuineita kässämuijia ja remonttireiskoja!

En kuitenkaan suosittele tätä kaikille :D Ylipäätänsä häitään suunnitteleville antaisin kaksi ohjetta: 
1) Häiden pitää olla täysin oman näköiset
2) Se, minkälaiset (ja siis kuinka suuritöiset) häät haluaa, olisi hyvä päättää puoli vuotta ennen häitä. Koska vitsi mua olis harmittanut jos olisin vaikka vasta 2kk ennen häitä keksinyt, että haluankin tehdä tämän ja tuon. En olisi ehtinyt!

Nyt ehdin, nautin ja iloitsin!

-hanne

ps. sain myös häiden myötä itselleni erihyvän aviomiehen! :D

2012/10/26

sitä vaan että


...meidät ja meikkisten häiden karkkibuffetin voi bongata Häät -lehden syysnumerosta, joka ilmestyipi eilen kauppoihin. Juttu on "viimeisin villitys" osiossa, vaikken nyt ehkä oikein usko, että karkkibuffetti on enää mikään aivan se viimeisin villitys. Soisin sen kuitenkin olevan hyvin pitkäkestoinen villitys. Karkille kerran HEI! Lisäksi haluaisin kertoa, vaikkei tämä ehkä tuukkaan varsinaisena yllätyksenä, että yhtäkkiä onkin melkein talvi. Ja epäilemättä tämän johdosta mun kaakaomieltymys heilahti hetkessä kylmästä kaakaosta kuumaan kaakaoon. Piristää päivää kuin päivää, kokeikaa vaikka. Siihen päälle vielä kermavaahtoklöntti, niin johan saa viikonloppu arvoisensa alun!

-hanne

2012/07/22

vuosi sitten

Tasan vuosi sitten oli meidän häiden aatto. Taisipa olla silloin hieman vauhdikkaampaa, kun me viime hetkillä vielä tehtiin kaikkea sellaista mitä ei kannattaisi missään nimessä viimehetkille jättää. Mutta hyvät häät saatiin pystyyn, ja kaikin puolin mukava(t) päivä(t) vietettiin. Vaikka oon mä kyllä nauttinut tästäkin, kun tänään koko päivän työläin puuha on ollut kuivumassa olleiden betonitöiden tsekkaus. Oi loma loma.

Ja häistä puheen olleen, Ellit.fi on tehnyt jutun hääjuhlatilan koristeluista, siellä vilahtaa myös kovin tutunnäköiset kemut. 

Nyt me lähetään pariksi päivää mökkeilemään ja hääpäivää viettelemään, je!


-hanne

2012/04/18

meidän DIY häät [10/10: vieraskirja]


Viimeistä viedään!

DIY vieraskirja häihin


Miksi/mihin:
Vieraskirjan teko (tulostus) jäi meillä kirjaimellisesti viimeiseen iltaan, kun suunnitelma photoboothista hylättiin viime metreillä. Halusin kuitenkin jonkin muun vieraskirjan, kuin ihan vaan kirjan...Itse oon ainakin onneton keksimään nopeasti mitään muuta kirjoitettavaa kuin vain oman nimeni, jos seuraava kirjoittaja seisoo jo oven selän takana odottamassa...Ja mulla on vielä niin ruma nimmarikin! Ajattelin, että meillä olisi kuitenkin paljon vieraita joilla olisi muutakin sanottavaa, jos he vain saisivat ajan ja paikan mihin sen sanoa. 

Määrä/materiaalit/miten:
Viime hetkillä päätettiin, että Jokke tekisi pöytiin saman tyyppiset "vastauskortit", kuin mitkä meidän kutsuissa oli mukana RSVP -kortteina. Kortit sijoitettiin pöytiin ihan vaan nipuiksi ja viereen kyniä lasipurkkiin. Joken mielestä kynien olisi pitänyt olla järjestään klassisia bic-kyniä tai jotain hienoja lyijykyniä, mutta valitettavasti näitä ei tähään hätään enää saatu. Isän kynäkokoelma sai kelvata.

Sovitusti seremoniamestarit mainostivat sitten muutamaan otteeseen päivän aikana, että kaikki kirjoittaisivat edes nimensä korttiin. Ei ollut väliä kirjoittaako jokainen oman kortin vai koko perhe samaan korttiin, pääasia että johonkin sen nimensä pistäisi. Juhlapaikalla oli myös palautuspaikka korteille (vanha maitohinkki). 



Ja voi että millaisia kortteja me saatiin!
Me saatiin mitä mielikuvituksellisimpia toivotuksia ja onnitteluja, mm. toivottiin ettei meitä ammutta ja että meidän edes mennyt koira nousisi kuolleista(!), paljon toivoteltiin myös rahaa ja lapsia, sitten oli piirustuksia, runoja, sitaatteja, kommentteja juhlista ja jopa tiukka arvostelu kakkubuffetin kakuista. Tottakai joukossa oli niitäkin kortteja, joissa oli vain nimet ja rastit toivotusruuduissa, mutta yllättävän monet olivat innostuneet tuhertelemaan koko kortin täyteen...no, ties mitä! Ja palautuspisteestä huolimatta muutamat vieraat olivat napanneet kortin mukaansa ja saimme niitä sitten hiljalleen postitse pitkin syksyä, viimeisin tuli jouluna.

Tämä oli loppujen lopuksi ehkä jopa yksi onnistuneimmista jutuista meidän häissä. On mukavaan että käteen jäi konkreettisesti jotain näin hauskaa vierailta! Kortti ja sen visuaalinen ilme on siis kokonaan Joken käsialaa.



Ja se olis sitten siinä!!
Vieraskirja päättää tämän hääpostausputken.Vielä tosiaan jäi esittelemättä meidän överit paikkamerkit ja kiitoskortit, jälkimmäiset siksi kun ne ovat edelleen tekemättä. Huoh. Mutta ehkä vielä joskus. 

Hirveesti me (ja joukko sukulaisia ja ystäviä) duunailtiin meidän häiden eteen, ja monet kysyikin että oliko kaikki todella sen yhden päivän arvoista. No täytyy kyllä sanoa, että ei se sen yhden päivän arvoista ollut, mutta mä en ainakaan tehnyt tätä missään välissä pelkästään hääpäivän takia. Eikä näin isoa työmäärää ehkä kannatakaan ajatella tekevänsä "vain" häiden takia. Meille (okei, erityisesti mulle :) häiden järjestämisestä tuli sellainen puolen vuoden tiivis ja hauska harrastus, me valittiin että me hoidetaan tämä tälleen pitkän kaavan kautta ja otetaan irti siitä muutakin kuin avioliitto (ja tietty hyvät bileet).  Tämä suunnitteleminen, rakentaminen, maalaaminen, askartelu, ompeleminen ja kaikki muu näpertely olikin yhtä mieleenpainuvaa kuin sitten se itse päivä.


Nyt henkäisen pari päivää, sitten taas palajan hieman tavallisempiin aiheisiin.

Iso kiitos kaikille mukana roikkuneille sekä kommenttinsa jättäneille!
Teitä on ollut joka päivä ihan tosi paljon ja hirmuisesti on tullut myös uusia mukaan. Toivottavasti pysytte mukana edelleenkin!

-hanne

2012/04/17

meidän DIY häät [9/10: opastekyltit]


DIY opastekyltit


Miksi/mihin:
Matka kirkolta hääpaikalle on vain noin 1km ja vieraista ehkäpä 85% oli käynyt meillä aikaisemmin vähintään kerran. Monet paljon useamminkin. Eli tavallaan opasteita ei olisi ehkä tarvinnut lainkaan...Mutta kun morsian halusi :) 
Matkan lyhkäisyyden ja tutuuden vuoksi me ei koettu kuitenkaan tarpeelliseksi kirjoitella kyltteihin H <3 J juttuja. Kolmesta kyltistä ensimmäisessä luki "tännepäin", seuraavassa "tuonne" ja viimeisessä "täällä". Ja tuon viimeisen "täällä" kyltin päällä luki siis myös "häät", jos jollekin oli asia oli jäänyt vielä epäselväksi. Juhlapaikan pihalla seisoi sitten isompi tienviitta vähän suuntaa antamaan. Ja kyllä, meillä oli myös puskapissipaikka. Se oli hieno, isä rakensi sinne oikein kulkureitit, aidat ja kaikki.

Materiaalit/määrä:
  • Vanhaa lautaa
  • Maalia

Miten:
Nämä syntyi melko helposti, kun sattui rakentamaan häitä keskellä lakeuden latomaisemia ja entisellä lypsykarjatilalla. Me käytiinkin repäisemässä parit lahot laudat irti purkua odottavan ladon seinästä. Isä kaivoi vielä esiin vanhan heinäseipään (tuo ison kyltinrykelmän paaluksi) sekä kolme vanhan aitapaalua opastekylttejä varten.

Kyltit olivat itsessään jo ihan sievät, mutta me koristeltiin paria niistä vielä kukkalasipullolla. Myös kynttilälyhdyt olisivat varmasti toimineet jos olisi ollut hämärämpää. Kaaso maalasin kyltteihin tekstit, maalina käytettiin jotain vaan varastosta löytynyttä, valkoista huonekalumaalia.


-hanne

2012/04/16

meidän DIY häät [8/10: purkkivalaisin]


DIY purkkivalaisin


Miksi/mihin:
Meidän häät jakautui kahteen tilaan. Toinen, isompi tila oli ladossa, joka näkyy myös täällä. Siellä siis syötiin, vedettiin ohjelmat, hypittiin bändin soittaessa ja tietenkin tanssittiin. Pitää vilauttaa vielä yksi kuva, kun tässä on niin kiva tunnelma :)

Toisena tilana meillä oli ladon vieressä oleva vanha kuivaaja, sympaattinen pienempi rakennus. "Bar Kuivaaja" avattiin illemmalla, ja sieltä löytyi baari, karkkibuffetti sekä sohvia ja pöytiä vapaata oleskelua varten. Kuivaajan valaisemiseksi Jokke (jälleen) naputteli näppärästi kuusi valaisinta litran hillopurkeista, tulevan vaimonsa suureksi riemuksi.


Määrä/materiaalit:
  • Kannellinen purkki (kannen pitää kiertyä napakasti paikalleen). Meidän omat oli ostettu ihan vaan Prismasta
  • Lampunpidin ja siihen sopiva lamppu
  • Työvälineinä pora, jossa on metalliporanterä(t) sekä jonkinlainen puristinsysteemmi, millä purkin kannen saa pysymään napakasti paikallaan poraamisen ajan


Miten:
Purkin kanteen tarvitaan isompi reikä jonka läpi laitetaan lampunpidin, sekä muutamia pienempiä reikiä ilmanvaitumista varten. Ison reiän on oltava niin iso että lampunpitimen johtoon kiinnittyvä osa mahtuu juuri ja juuri reiästä läpi, mutta niin pieni että lampunpitimen irti ruuvattava suojakaulus osio taas ei mahdu. Jos reikä jää niin isoksi että suojakaulus sujahtaakin sen läpi, pääsee koko purkkiosuus putoamaan. Lampunpitimen osien kiertäminen yhteen kannattalee siis koko purkkia. Mittaa siis tarvittavan reiän koko tarkasti. Ilmanvaihtoaukkojen koolla ei tietenkään ole väliä, mutta ne ovat ehdottoman tärkeitä, sillä ilman kannen "henkireikiä" lamppu kuumeenee liikaa lasipurkin sisällä.

Kiinnitä purkin kansi hyvin paikalle esim. puristimilla. Jos kantta yrittää pitää käsin paikoillaan poraamisen aikana, se lähtee hyvin nopeasti pyörimään terän mukana. Jokke teki reiät poraamalla kanteen siis suoraan oikean kokoisilla poranterillä.


Kuva yllä. Kun reiät on porattu, kierrä lampunpidikkeestä suojakaulus irti. Pujota lampunpitimen johto-osio purkin kannen ison reijän läpi, ja ruuvaa sitten suojakaulus takaisin napakasti paikalleen. Varmista että osat ovat tiukasti yhdessä ja puristavat samalla purkinkannen väliinsä.


Kuva yllä. Ruuvaa lamppu paikalleen. Kierrä sitten purkki kanteen kiinni. Tarkista että purkki asettuu hyvin kierteisiin ja että kansi kiertyy paikoilleen mahdollisimman tiukalle.


-hanne

2012/04/15

meidän DIY häät [7/10: hiuskoriste]

 

DIY hiuskoriste häihin


Mihin/miksi:
En halunnut huntua, mutta jotain kuitenkin. Jotain pientä ja simppeliä. Etsystä löytyi monta hienoa pantaa ja nauhaa, mutta päädyin kuitenkin näpertelemään sellaisen itse. Valmiin pannan/nauhan kanssa mietin vielä pitkään, että olenko siihen tyytyväinen...se sai mun mielestä näyttää siltä että se on itse tehty, mutta ei siltä että se on itse kyhätty. Tämä kyhäysfiilis tuli varmaan siitä kun tämä(kin) tuli näperreltyä Ilosaarirockin leirintäalueella, kännykän valossa. Tosi protason työskentelyä! Käytössä hiuskoriste oli kuitenkin sitten ihan tosi kiva ja juuri sellainen kuin pitikin. Se vilahtaa myös yhdessä aikaisemmassakin postauksessa.

Määrä/materiaalit:
  • Ohutta, korutöihin sopivaa rautalankaa
  • Lasihelmiä
  • Satiininauhaa


Miten:
Leikkaa piiiitkä pätkä rautalankaa. Pujota rautalankaan 9 helmeä ja vie helmet rautalangan keskikohtaan. Ota sitten 1 helmi ja pujota rautalangan päät helmen läpi ristiin (katso yllä oleva kuva). Kiristä niin, että helmi painuu tiukasti 9 ensin pujotetun helmen yläpuolelle. Varmista, että rautalangan päät ovat about yhtä pitkät. Pujota molempiin rautalankoihin 8 helmeä. Pujota sitten taas rautalangat ristiin yhden helmen läpi, kiristä. Sitten taas 8 helmeä molempiin rautalankoihin, 1 kiristyshelmi jne. Jatka kunnes nauha on sopivan pituinen. Mun nauha oli noin 47cm pitkä. Päättele rautalangan päät pujottelemalla rautalankoja jonkin verran takaisin päin helmien sisällä ja kierrä vielä lankoja toisiinsa. Katkaise rautalangat ja pujota päät helmien sisään ettei ne jää törröttelemään. Pujota aloitus ja lopetus lenkkien läpi satiininauha. Muotoile vielä helmilenkkejä sen mukaan, haluatko niistä pyöreämpiä vai kapeampia.


-hanne

2012/04/14

meidän DIY häät [6/10: kukka-asetelmat]

Kukka-asetelmat


Miksi/mihin:
Mä en ollut halukas laittamaan ihan kauheasti rahaa häiden kukka-asetelmiin, vaikka toisaalta halusin paljon kukkia vähän sinne tänne. Ristiriitaista. Lisäksi me jouduttiin, valitettavasti, hommaamaan ruokatarjoilua varten teltta. Ei mikään kaunein ratkaisu, mutta pakon edessä...En keksinyt mitään muuta tapaa edes vähän kaunistaa sitä, kuin kukat. Törmäsin näihin tällaisiin kukka-astelmiin (taas) Green Wedding Shoes -sivustolla. Nättiä, simppeliä ja edullista. Ja vielä edullisemmin pääsee, kun kasvattaa kukkia mahdollisimman paljon itse ja hakee sitten vaan nipun erilaisia leikkokukkia kukkakaupasta lisäksi.

Materiaalit/määrä:
  • Paaaaljon pulloja. Kolua mummon kaapit, ulkovaraston ylähyllyt, kierrätyskeskukset, äidin mehupullovarastot,  laita mies juomaan paljon Froosh smoothieta, juo itse monta pientä punkkupulloa ja pyydä kaasoa toistamaan nämä.
  • Tukevaa narua, me käytettiin juuttinarua
  • kukkiakukkiakukkia

Miten:
Vinkkinä, että katosta roikkumaan ripustettavina pulloina ei kannata käyttää yli puolen litran pulloja. Pullon plus veden painosta tulee muuten helposti pienehkö turvallisuusriski. Roikkuvissa pulloissa olisi myös hyvä olla kunnon porrastus kaulassa ja naru kannattaa köyttää, solmia, köyttää, solmia ja köyttää, solmia moneen kertaan. Meidän roikkuvat pullot roikkuivat siis teltan katosta, ruokapöydän yläpuolella.



Hei muuten vielä.
Eilen tein sai eilen SADANNEN google käyttäjäraati -lukijansa. Niin hienoa! Mä ajattelin joskus jouluna että jos joskus tulee 100 lukijaa täyteen, niin voisin pistää vaikka jonkun pienen arvonnan käyntiin. Mutta tämä kävi niin äkkiä! Kesken postausputken ja kaikkea. Mutta tämä satasen täyttyminen on kuitenkin lämmöllä noteerattu ja syvälle mieleen ja mietintään painettu. Kiva että olette liittyneet mukaan! Ja yhtälailla lämmin hei hei myös teille, jotka seuraatte näitä touhuja Bloglovinin, Blogilistan, Facebookin tai vaikkapa kirjanmerkkien kautta (niin mä seuraan blogit. Old school, I know). Hienoa että tulette. Jee te!

-hanne

2012/04/13

meidän DIY häät [5/10: keksiteline kahvikupeista]


DIY keksiteline


Miksi/mihin:
Oho, ollaan jo puolessa välissä postausputkea!

Näitä DIY keksitelineitä löytyy ympäri nettiä. Nyt näissä käytetään paljon esim. spray -maalattuja kynttilänjalkoja ja ne on kyllä ihan superhienoja. Mä googlailin näitä joskus vuosi sitten kun veljen vaimo vihjasi tästä ideasta. Silloin vielä vastaan tuli lähinnä vain tällaisia kahvikupeista tehtyjä kokonaisuuksia ja teinkin keväällä pari keksitelinettä just tälla tavalla. 

Ne-Na linkkaili mulle sitten vähän myöhemmin vielä kuvan missä oli käytetty just kynttilänjalkaa ja tuollaisia vanhoja alpakka -tarjottimia, ja oli yllättäen pakko tehdä vielä yksi :) En kuitenkaan löytänytkään hetihetipianpianNYT! sopivaa kynnilänjalkaa vaan käytin tuollaista shamppanjalasia vai mikä nyt onkaan. Keräsin kyllä sitten vielä vähän myöhemmin kauheat kasat kynttilänjalkoja ja lisää noita alpakkalautasia, mutta sitten oltiin jo niin lähellä häitä etten enää ehtinyt liimailemaan näitä telineeksi asti. Kolme sai nyt siis riittää. Ehkä mä väännän vielä joskus niistä lopuista jotain..

Määrä/materiaalit:
  • Tasoiksi vanhoja keraamisia lautasia, alpakkalautasia/-tarjottimia yms.
  • Jaloiksi kahvikuppeja, jalallisia laseja, kynttilänjalkoja yms yms.
  • HYVÄÄ liimaa. Mä käytin näissä keramiikka/lasi/metalli -telineissä Loctite Super Glue Special Glass -liimaa. Tämä liima on siis erityisesti lasin liimaamiseen soveltuvaa ja se mainostaa olevansa myös tiskikoneen kestävä. Ainakin meidän telineissä tämä liima toimi. Mutta jos käyttää esim. puisia kynttilänjalkoja niin sitten tuo liima tuskin käy.

Miten:
Ehkä näihin ei tarvitsisi sen kummempaa ohjetta...mut kirjoitellaan nyt, formaatin mukaisesti :)

Korkein keksiteline (ylin kuva):
  1. Suunnittele rakennelma. Mulla se meni näin: iso lautanen --> kahvikuppi oikeinpäin --> kahvikuppi ylösalaisin --> vähän pienempi lautanen --> kahvikuppi oikeinpäin --> kahvikuppi ylösalaisin --> pieni lautanen. 
  2. Pese kaikki osat hyvin! 
  3. Hae tarkasti keskikohdat lautasista että saat telineistä tasapainoiset. Jos teline jää kallelleen, liimasaumaan kohdistuu toispuoleisesti painoa. Mä myös piirsin lautasiin kuppien reunoja pitkin merkit, että tiesin mihin kohtaa liima kannattaa levittää. Mä laitoin siis liiman lautaseen, en kupin reunoille. Liima on sen verran juoksevaa ettei onnistunut muuten.
  4. Lue hyvin liiman käyttöohjeet :) 
  5. Mä liimasin ensin kupit kiinni lautasiin. Eli isoimpaan lautaseen kuppi päälle oikein päin, keskikokoisen lautasen alapuolelle kuppi ylösalaisin (siis pohjat yhteen) ja lautasen päälle kuppi oikeinpäin. Sitten vielä yksi kahvikuppi pienimmän lautasen alapuolelle ylösalaisin. Anna kuivua yön yli.
  6. Liimaa sitten vielä kupit yhteen. Nämä mun käyttämät kupit oli niiiin kapeareunaisia, että kosketuspintaa oli hirmu vähän. Lisäksi reunat oli kuluneet epätasaiseksi. Päädyinkin sitten asettamaan kuppien sisään ison massapallon, jota vähän vuolin oikea kokoiseksi niin että kun kupit painoi yhteen, ne samalla kiilautui/tukeutui hieman massapalloa vasten. Jokin muu tukisysteempi voisi olla parempi, mutta kyllä tämäkin pikaratkaisu toimi. 

Alpakkakeksiteline ja toinen kuppikeksiteline:
  1. Suunnittele taas rakennelma ja pese osat hyvin.
  2. Tarkista ja merkkaa keskikohdat sekä kohdat mihin tulee kuppien/lasin reunat (taas liiman levittämistä varten).
  3. Liimaa osat yhteen. Nytkin mä tein tämän levittämällä liimaa ensin lautasen/lautasten pohjiin ja painoin sitten kuppien suut pohjiin paikalleen ja vasta sitten liimasin kupin kupin pohjan lautasen päälle. Mun mielestä kohdistaminen oli näin helpompaa, mutta tämä lienee myös maku-/tekniikka-asia.

 

-hanne

2012/04/12

meidän DIY häät [4/10: ikkunankehys -liitutaulu]


DIY liitutaulut vanhoista ikkunankehyksistä


Miksi/mihin: 
Häissä tarvitsee, tai ainakin me tarvittiin useampiakin ilmoitustaulu -tyyppisiä juttuja infoa varten. Me ratkaistiin kaikki nämä liitutauluilla. Niistä tuli varsin kivat ja hyvin meidän häiden henkiset. Mä vähän mietin että mihin me ne tungetaan häiden jälkeen, varsinkin tuon jättkikokoisen...Mutta yllättäen meidän pitopalvelu pitikin niistä niin paljon, että osti kaikki jotka vaan suostuimme myymään. Näppärää.

Määrä/materiaalit:
Meillä oli yksi istumajärjestystä varten, yksi ohjema -taulu ja yksi "baarin" puolelle.
  • Vanhoja ikkunankehyksiä. Näitä löytyy esim. kierrätyskeskuksista.
  • Liitutaulumaalia
  • (tekotavasta riippuen) kovalevyä, pohjamaalia


Miten: 
Nämä ovat siis Joken tekemiä. Jokke teki näitä kahdella tavalla:

Tapa 1: Tämä on se yksinkertaisempi tapa. Pese lasi hyvin. Peitä maalarinteipillä tarkasti kehyksen reunat ja pohjamaalaa lasiosuus. Jokke muisteli että olisi käyttänyt ihan vaan spray -pohjamaalia. Maalaa sitten lasiosuus liitutaulumaalilla parin kerroksen verran. Maalipinnasta tuli hyvä ja kestävän oloinen, vaikka alkuun epäiltiin ettei maali tarttuisi kunnolla lasiin. Tämän tekotavan huonoksi puoleksi mainittakoon, että jos tällaisen liitutaulun tiputtaa lattialle, se menee rikki. Myös pari päivää ennen häitä.

Tapa 2: Suosittelemme yhteistuumin tätä tapaa, vaikka se on vähän työläämpi ja ehkä kalliimpi. Irrota kehysten takaa alaolevassa kuvassa näkyvä kapea lista (siis tuo metalliosion ja lasin välissä kulkeva lista), joka pitää ikkunaa paikoillaan. Irrota siten ikkunalevy. Piirrä lasia mallina käyttäen kovalelylle lasin ääriviivat. Maalaa ko. alue liitutaulumaalilla 2 kertaa. Kovalevyä ei ole tarpeen pohjamaalata, ellei sitten välttämättä halua. Sahaile maalattu osio oikeaan kokoonsa ja aseta kehyksiin. Jokke hoiti kiinnityksen ihan vaan niittipyssyllä, mutta tietenkin ikkunalistatkin voi asetella takaisin paikoilleen jos ne on saanut ehjänä irti. Tämä tekotapa kestää muutaman kolhaisun ja pudottamisenkin.


-hanne

2012/04/11

meidän DIY häät [3/10: pöytänumerointi]

 

DIY pöytänumerot


Miksi/mihin:
Ilmankin olisi ehkä pärjännyt, mutta kyllä numerointi helpottaa oman paikan löytämistä ja paikalle ohjaamista.

Materiaalit/määrä: 
Niin monta kuin pöytiä on :)
  • Vanhoja kehyksiä. Katsasta esim. kierrätyskeskukset, Fidat ja SPR:n kirpparit
  • Paperia 

Miten:
Alunperin kun hamstrasin kirppareilta ja kierrätyskeskuksesta vanhoja valokuvakehyksiä, suunnittelin että olisin maalannut näiden lasin liitutaulumaalilla. Tämä oli kuitenkin yksi sellainen puuha mistä luovuin hetkellisessä aikataulurealismin pilkahduksessa. Jokke tekikin sitten kehyksiin numerot, jotka me tulostettiin tukevalle paperille. Numeroista tuli hieman liian isot, sillä mä olin mitannut Jokelle kehysten koot nokkelasti tuon pelkän näkyvän lasiosion mukaan, enkä siis koko kehyksen koon mukaan. Älkää tehkö siis näin. Tämän pienen mokan myötä numeroiden ylä- ja alapuolella olleet sievät koukerot jäivät monissa kehyksissä piiloon. Mutta ehkä niitä ei kuitenkaan kukaan osannut kaivata?


-hanne