CURIOUS FEET

Siriraj Medical Museum on ollut vierailulistallani jo useamman vuoden. En siis voinut jättää sitä välistä viime Bangkokin reissullani. Tämä kiehtova museo sijaitsee vähän kauempana keskustasta, Sirirajin kaupunginosassa, samoissa tiloissa sairaalan kanssa.

Siriraj Medical Museum on takuulla mielenkiintoinen vaikkei olisi järin kiinnostunut lääketieteestä. Museon lempinimi on Death Museum ja se onkin hyvin kuvaava. Tällaista museota ei joka kaupungissa olekaan.

Esillä museossa on muun muassa sikiöitä, epämuodostuneita vauvoja, tietoa eri syövistä, kuvia junan alle jääneistä ihmisistä irronneine päineen ja kuolemaan tuomittujen raiskaajien ruumiita. Yksi esillä olevista muumioituneista ruumiista on Si Queyn, joka 1940-luvulla saalisti lapsia ja söi heidän sydämensä. Si Quey saatiin kiinni vuonna 1950, jolloin hänet hirtettiin.

Suurin osa tekstistä oli thaiksi (Parat-näyttelyn puolta lukuunottamatta), mutta kuulokkeet englannin kielisellä selostuksella saa pyydettäessä vastaanotosta. Esillä olevat näytteet ja kuvat tosin puhuivat todellakin puolestaan. Aika-ajoin minua suorastaan kuvotti, välillä suretti, mutta suurimman osan aikaa näyttely kiehtoi. Vierailu täytti odotukseni ja voin suositella sitä mikäli ei ole herkimmästä päästä ja ruumiiden katselu syystä tai toisesta kiinnostaa.

Sisäänpääsy museoon on 200 bahtia eli vajaa viisi euroa. Paikan päälle pääsee taksilla (oma kyytini MBK:lta maksoi satasen plus tipit) tai veneellä, jotka vievät myös ihan liki sairaalaa. Venekyydin voi napata Suurelta palatsin takaa noin 30 sentillä. Bussit 57, 81, 146, 149 ja 157 vievät perille. Bussilla matkustaminen Bangkokissa on halpaa ja mukavaa.

Museossa ei saa valokuvata ilman lupaa, mutta pari jälkimmäistä kuvaa on museon kotisivuilta luvalla ladattuja.

Kamala beach sijaitsee Phuketin länsirannikolla, suositun Patongin yläpuolella. Yhdellä moporetkistämme Phuketissa päädyimme tälle rannalle, koska olihan se mielenkiintoista käydä katsomassa kuinka kamala Kamala on. Odotin rannan olevan Patongin kaltainen, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Olinkin hieman yllättynyt kun Kamalan rantahiekka on täynnä ravintoloita. Ranta-alueen seutu on ehdottomasti Patongia pienempi ja varmasti rauhallisempikin, mutta yllätyin siis siitä, että olutta voi nauttia rantaravintolan terassilla, toisinkuin Patongilla.

Me kulutimme ensin aikaa yhdessä rantaravintolassa syöden. Kahvitilaukseni sai ystävällisen tarjoilijan tulemaan useamman kerran vahvistamaan, että hän ymmärsi tilaukseni varmasti oikein. Kahvi kermalla, niin pyysin. Lopulta sain kahvin kermavaahdolla ja viereen vielä tilkan maitoa, se kelpasi hyvin. Ruoka oli hieman ylihintaista, mutta palvelu ystävällistä ja maisemissa ei ollut valittamista.

Ruokailun jälkeen pulahdimme vielä mereen uimaan ja rantahietikolle hetkeksi kellumaan. Vesi oli matalalla ja hiekkaan muodostuneet pienet lammikot olivat oivia paikkoja maata paikallaan. Siinä vaiheessa kun aurinko alkoi painua alaspäin, lähdimme me mopolla ajamaan auringonlaskuun. Eksyimme vähän aiotulta reitiltämme, mutta päädyimmekin lopulta jonkun kukkulan päälle ravintolaan auringonlaskua ja pimenevää iltaa ihailemaan. Ruoka oli maittavaa ja palvelu täälläkin hyvin ystävällistä. Onneksi eksyimme.

Ei se Kamala beach niin kamala ranta ole.

Kävimme Phuketissa muutaman kerran melomassa merellä ja katsastamassa lähistöllä olevia saaria. Autioita, pieniä saaria on paljon ja melominen on muutenkin hauska harrastus, joten melontaretkillä pääsee kivasti nauttimaan auringosta ja rauhasta. Muutamat minimatkamme merellä olivat ihania!

Muutaman kerran pistäydyimme Koh Tapao Noin saarella, jolla on majakka. 

Löysin paikasta videonkin Youtubesta, mutta kyllä näytti vähän erilaiselta paikan päällä. Majakkatorni on kyllä paikallaan, mutta sen ympärillä olevat talot ovat pahasti hajoamassa. Ylhäältä pitäisi olla hienot maisemat, mutta emme päässeet lukittuun torniin ja puskien takaa emme ylhäältä niin hirveästi mitään maisemia nähneet. Ylikasvaneita puskia ja hämähäkinseittejä sen sijaan kyllä mikä on toisella tavalla kaunista.

Saari on luonnonsuojelualuetta, mutta sen ranta on roskainen. En ole varma käydäänkö siellä vielä siivoamassa viikoittain, mutta ensimmäisellä kerralla törmäsimme saarella ystävälliseen, paikalliseen jamppaan, joka asusteli lähellä ja oli siivoamassa rannalta roskia. Meri tuo mukanaan kaikenlaista.

Itse saari on hieno ja sen ranta on todella kaunis. 

Istuessamme lämpimässä vedessä, toisella ananasmehu ja toisella olutpullo kädessä, ohikulkevia laivoja katsellen, ajattelin tuon aution rannan olevan paratiisi. Ja siinä meressä istuen se olikin, oli paras "rantabaari"-kokemukseni pitkään aikaan. Vesi oli kirkasta ja rantahietikko oli täynnä kauniita simpukoita ja kiviä. Ja lisäksi siinä oikein vilisi erakkorapuja! Niitä oli mielettömästi ja kävellessä piti varoa, ettei vain astu päälle. Todella suloisia eläimiä, niiden vipeltämistä oli hauska katsella meressä istuen. Tapao Noin ja viereisen Tapao Yain saarilla pitäisi olla mahdollista nähdä myös sarvinokkia ja odotin sitä innoissani. Me emme niitä kuitenkaan nähneet Noin rannalla olevia patsaita lukuunottamatta.

Saari oli tosiaan loistava melontakohde ja se olisi ollut todellinen paratiisi ilman yhtä pienen suurta seikkaa lukuunottamatta; pieniä kärpäsiä. Meressä lilluessa ne eivät juuri häirinneet ja ensimmäisellä kerralla hädin tuskin näimme niitä. Ensimmäisen reissun jälkeen minä olin jotenkin onnistunut välttämään puremat kokonaan, mutta Tonin selkä oli mielenkiintoisen näköinen seuraavana aamuna. Toisen kerran jälkeen olimme molemmat sitten puremia täynnä ja rasvasimme toisiamme kookosöljyllä ja minkälie itikkapuremavoiteen avulla minkä kerkesimme.

Yhtenä iltana katselimme mereltä käsin auringonlaskunkin. 

Siinä meloessa auringonlaskua kohti oli fiilis kohdallaan. Jäin siinä istuessani pohtimaan hetkeksi lapsuuttani ja rakasta pappaani, joka vei minua usein järvelle, kesät talvet. Ne muistot kuuluvat lapsuuteni parhaimpiin, kiireettömät kalareissut papan veneellä ja potkukelkan kyydissä. Siinä olin nyt, hankkimassa elinikäisiä muistoja puolisoni kanssa. Kiitollisuus oli tunne, joka nousi viime reissullakin pintaan säännöllisesti. 

Päivät merellä olivat itikoiden puremista huolimatta rauhoittavia, kauniita. Luulen, että tältä reissulta ne päivät jäävät voimakkaimpien muistojen joukkoon.

Kansallispuisto sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Phuket townista, saaren pohjoispuolella. Kansallispuiston alueelle on 200 bahtin pääsymaksu turisteilta. Alueella on nätti vesiputous sekä Gibbonien kuntoutuskeskus ja käsittääkseni ainakin ensin mainittu vetää paikalle paikallisia sekä jonkin verran matkailijoita. Halusin ehdottomasti päästä käymään paikan päällä vähän patikoimassa, ihastelemassa vesiputousta sekä katsomassa millaiset oltavat huostaanotetuilla gibboneilla ovat.

Alueella on ilmeisesti mahdollisuus patikoida vähän pidempiäkin reittejä. Me lähdimme vesiputoukselta samoilemaan polkua pitkin ylös päin. Polku kulkee melko korkealle ja kävellessään kannattaa olla varovainen, erityisesti sateella, mutta haastava reitti ei ainakaan alkupäästä ole. Emme itse ehtineet kävellä kuin ehkä muutaman kilometrin verran kun taivas aukesi. Vettä tuli taivaalta kiitettävästi ja Thaimaan lämpötiloissa, sehän vain virkistää. Mutta repussamme olevat puhelimet sekä kamera eivät valitettavasti pidä vesisateesta ja me typerykset olimme jättäneet sadetakit moottoripyörän luokse. Läksimme sitten litimärkinä takaisin päin kävelemään, ehtihän siinä metsän rauhasta tovin aikaa nauttiakin. Vesiputouksen seutu metsineen kyllä on komea! 

Kuntoutuskeskuksella sopeutetaan luontoon gibboneita, joita on pidetty lemmikkeinä tai baareissa matkailijoiden huvina. Baareissa olevia apinoita on toisinaan huumattu, niille on syötetty roskaruokaa ja hupina on ollut laittaa vaikkapa tupakka gibbonin huuleen matkailijaa hauskuuttamaan. Kasvettuaan gibboneista tulee aggressiivisia lemmikkejä ja silloin ne on saatettu hylätä tai tappaa.

Gibbonien kuntoutuskeskus on toiminut yli kaksikymmentä vuotta ja yhden gibbonin kuntouttamiseen menee yleensä aikaa 7-10 vuotta. Kansallispuiston alue on hyvää seutua vapauttaa gibboneja luontoon, koska siellä salametsästäminen on hankalampaa ja se käsitellään vakavammin. Keskuksella on paljon tietoa asiasta, joten toivoisin useamman Phuketissa matkailevan vierailevan paikan päällä. Ehkä joku paikan päälle eksyvä miettiikin uudemman kerran haluaako poseerata kameralle apina olkapäillä. Kuntoutuskeskusta pyörittävät mukavat vapaaehtoiset, jotka kertovat mielellään keskuksen toiminnasta. Alueella on maksutonta käydä, lahjoituksia saa toki antaa joko rahana tai pienestä kaupasta ostettavien edullisten tuotteiden kautta.

Paikan gibboneita sopeutetaan luontoon, joten niitä ei tietenkään pääse kovinkaan läheltä näkemään, jotta ne eivät tottuisi ihmisiin. Muutamaa yksilöä pääsee katsomaan, mutta usean metrin päästä, nämä veijarit ovat sellaisia, joita ei voi enää vapauttaa luontoon. Esimerkiksi yksi gibboneista on menettänyt toisen jalkansa ja kätensä eikä siksi selviäisi luonnossa. Toista kaveria taas on yritetty seitsemän kertaa vapauttaa luontoon, mutta hän on aina palannut takaisin. Molemmille on kuitenkin tarjottu rakastava koti kuntoutuskeskuksesta eikä apinoiden tarvitse enää olla väkivaltaisessa kodissa tai baarissa matkailijoita viihdyttämässä. 

Kuntoutuskeskuksella ja metsässä samoilun jälkeen istahdimme vielä alas alueella sijaitsevaan ravintolaan. Retki oli mielenkiintoinen niin luonnon kuin kuntoutuskeskuksen puolesta, onneksi kävimme. Kaunis kansallispuisto on kyseessä, kuvani eivät anna oikeutta, joten suosittelen poikkeamaan jos Phuketissa matkailette!