Viikonlopun kuvapäiväkirja

Katso äiti, se loistaa

Remppaa ja rakennusjuttuja

Siemailen täällä kuumaa inkiväärihunaja-juomaa ja yritän karkottaa jo neljättä päivää kestänyttä flunssaa, allergiaa tai mitä lie tämä nyt onkaan. Kaikki muut ovat terveitä ja vain minä niiskutan ja puhun käheällä äänellä.

Tämä päivä on kulunut enimmäkseen sisätiloissa ja ollaan pienemmän tytön kanssa mietitty mitä kaikkea sitä voisikaan täällä sisällä tehdä ja mieluiten siten, että äiti voisi maata sohvalla ja huilata kuuman juomansa kanssa. Tyttö ehdotti, että voitaisiin tehdä remppaa, tarkemmin ottaen taloremppaa ja siis sellaista, mihin tarvitaan työkaluja.

Sen verran ajatus leikkaa vielä, etten suostunut remppaan, vaan houkuttelin tytön rakennushommiin. Tällä kertaa rempan sijaan rakennettiin junarataa, kelpasi tähän remppa/rakennus intoon mainiosti.

Nyt lisää kuumaa juomaa kuppiin ja takaisin sohvalle!

Viikon varrella

Viikon varrella oivallettua / mieleen muistunutta / todettua asiaa.

Meiltä ajaa Hankoon vain tunnin.

Lapset tarvitsevat "ei mitään".

Lapset eivät koskaan palele, jos vaan on vettä ja aurinko paistaa.

Hiekka hieroo kivasti liian yksipuolisiin aistikokemuksiin tottuneita jalkapohjia.

Tutkittavaa riittää ilman ainuttakaan järjestettyä, tutkittavaksi tarkoitettua asiaa.

Meren rannalla tuulee aina.

Auton takapenkillä käydään jatkuvaa keskustelua ja aihe vaihtuu nopeaan tempoon. Jos isompi ilmoittaa alkavansa isona kampaajaksi tai poliisiksi, niin pienemmän ei auta muu, kuin kertoa alkavansa rosvoksi.

<3

Vihreällä retkellä

Meidän lemppari retkipaikka alkaa lasten leikkipaikan tuntumasta. "Leppikset ovat heränneet äiti!" huusi tyttö silmät loistaen. Ollaan taidettu viimeksi käydä täällä yhdessä silloin, kun leppikset (keinulaudan molemmissa päissä on siis leppäkertun kuvat) olivat vielä maahan jäätyneet. Eivät olleet enää, vaan aivan täysin hereillä :)

Päätin jo eilen illalla, että tänään lähdemme pikkuisen kanssa heti aamulla metsään. "Tehdään vihreä retki" ideoi tyttö, kun kerroin suunnitelmista. Ja aika vihreää siellä olikin.

Metsä <3 Ja retket <3 Ja eväät <3 Ja se pikkuinen käsi mun kädessä kiinni <3

Synttäritytöt

Meillä juhlitaan viikonloppuna

7-vuotiasta

ja (kohta) 3-vuotiasta

Mun tytöt, niin isot jo ja kuitenkin vielä niin hurjan pienet <3

Auringon ihmeitä

Aamu alkoi päivän suunnitelmien peruuntumisella ja yleensä sopeudun äkkinäisiin muutoksiin aika huonosti... en osaa tehdä nopeasti uutta suunnitelmaa ja aika kuluu useimmiten ihan vaan haahuiluun (mikä sekin on joskus ihan tervetullutta). Tänään oli kuitenkin ihan toinen tilanne. 

Ne taisivat olla auringon tekemät valoläiskät keittiön verhossa, jotka saivat minut pakkaamaan pikkusiskon autoon ja lähtemään vähän kauemmas retkelle, meidän lempparipaikkaan. Aurinko, metsä ja lähikaupasta matkalla haetut eväät saavat aina hymyn huulille :) Ja pikkuisen huomiot ja kommentit tutun polun varrella <3

Siinä kohtaa, missä kesällä opetin tytöille "tämä on ketunleipää, tätä voi syödä", pieni pysähtyi ja kyykistyi maahan. "Äiti voiko tätä syödä?" kysyi tyttö ja näytti hangen alta pilkottavaa puolukanvarpua...

En tiedä sainko auringosta yliannostuksen, kun kotiin päästyämme kävin lattialle tumman lakanan päälle inspiroitumaan. Pikkusisko veteli sikeitä ja join päiväkahvini ihmeellisessä hiljaisuudessa. Kuului vain rauhallinen hengitys olohuoneen sängyltä ja lintujen keväinen viserrys ruutuikkunan takaa. 

Valohoitoa, raitista ilmaa, metsän lumoa ja pysähtymistä. Vieläkin hymyilyttää :)

Hei hei tammikuu

Tarina tammikuusta

Olipa kerran pikku Elise ja Josefina. Oli talvi. Siskokset huomasivat, että pulkkamäki kutsui heitä. Elise ja Josefina menivät pihalle ja tietenkin he menivät hiihtämään ja pulkkamäkeen.

Josefina sai ystävän nimeltään Marieela. Marieela sanoi "Voi kun mulla olisi kuumaa kaakaota". Josefina sanoi "Mutta minullahan on kuumaa kaakaota ja minulla on pipariakin. Voimme jakaa nämä tuon kuusen alla".

Nyt tytöt huomasivat Josefinan pikkusiskon ja he jättivät Eliselle vähän kaakaota ja viisi piparia. Seuraavaksi kaikki kolme tyttöä menivät takaisin pulkkamäkeen ja laskivat pimeään asti. Loppu.

kirjoittanut, Josefina 6v.

Mitä mulla jo on

Sain eilen perheeni fb-viestiketjuun kuvaviestin, kuinka siskoni 4-vuotias poika on harjoitellut kirjainten ja sanojen kirjoittamista. Sanoista muodostui lista, josta joku kysyikin oliko se toivelista jouluksi. Vastauksena tuli "me harjoitellaan nyt ensin näitä, mitä meillä jo on".

Aloin tietysti heti miettiä tästä vähän syvällisempää, kuin kirjoittamisen tai hienomotoriikan harjoittelua.

Aloin miettiä sitä, miten suuri ero sillä on, katsooko asioita yleisesti "mitä mulla ei vielä ole" vai "mitä kaikkea mulla jo on" -näkökulmasta. Ja olen ihan varma, että myös siskoni perheessä oli asiaa mietitty tältä kantilta ja myös sitä, miten voi ohjata lasta kiitollisuuteen niistä asioista, joita hänellä jo on.

Ja itseään myös.

Siitä kertoo myös tämä arkinen mutta kultaakin kalliimpi kuvasarja.

Kaunista sunnuntaita!