Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkusisko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkusisko. Näytä kaikki tekstit
30. lokakuuta 2016
9. syyskuuta 2016
23. elokuuta 2016
Remppaa ja rakennusjuttuja
15. kesäkuuta 2016
Viikon varrella
| Viikon varrella oivallettua / mieleen muistunutta / todettua asiaa. |
| Meiltä ajaa Hankoon vain tunnin. |
| Lapset tarvitsevat "ei mitään". |
| Lapset eivät koskaan palele, jos vaan on vettä ja aurinko paistaa. |
| Hiekka hieroo kivasti liian yksipuolisiin aistikokemuksiin tottuneita jalkapohjia. |
| Tutkittavaa riittää ilman ainuttakaan järjestettyä, tutkittavaksi tarkoitettua asiaa. |
| Meren rannalla tuulee aina. |
| <3 |
11. toukokuuta 2016
Vihreällä retkellä
| Päätin jo eilen illalla, että tänään lähdemme pikkuisen kanssa heti aamulla metsään. "Tehdään vihreä retki" ideoi tyttö, kun kerroin suunnitelmista. Ja aika vihreää siellä olikin. |
| Metsä <3 Ja retket <3 Ja eväät <3 Ja se pikkuinen käsi mun kädessä kiinni <3 |
15. huhtikuuta 2016
Synttäritytöt
| Meillä juhlitaan viikonloppuna |
| 7-vuotiasta |
| ja (kohta) 3-vuotiasta Mun tytöt, niin isot jo ja kuitenkin vielä niin hurjan pienet <3 |
16. helmikuuta 2016
Auringon ihmeitä
1. helmikuuta 2016
Hei hei tammikuu
Tunnisteet:
arjen askareet,
elämä,
fiilis,
isosisko,
kuukausikooste,
lapset,
pikkusisko,
talvi
22. marraskuuta 2015
Mitä mulla jo on
| Aloin tietysti heti miettiä tästä vähän syvällisempää, kuin kirjoittamisen tai hienomotoriikan harjoittelua. |
| Ja itseään myös. |
| Siitä kertoo myös tämä arkinen mutta kultaakin kalliimpi kuvasarja. |
| Kaunista sunnuntaita! |
Tunnisteet:
ajatuksia,
arjen askareet,
fiilis,
isosisko,
lapset,
Lifestyle,
pikkusisko,
talvi
Tilaa:
Kommentit (Atom)