- Ensimmäinen Hoitokerta.
- Odotushuoneessa jännitti ihan hirveästi,
- En ole ikinä kokenut mitään tälläistä,
- Vaikka paljon kaikenlaista on ollutkin.
- En yhtään osannut ennakoida,
- Miten kaikki täst’eteenpäin tapahtuu.
Onneksi kauaa ei tarvinnut odotella.
Saimme kuulla, että Ahti-Rakkaani saa olla tukenani, sillä siellä oli vapaana
Yhdenhengen huone.
Näin KORONA aikana hoitohuoneeseen ei muuten läheistäkään päästetä.
Taisi se SuojelusEnkeli olla asialla❤️
Kohta tippui ensimmäinen lääke.
Se kesti vain noin 15 minuuttia,
Sen jälkeen tippui hetken keittosuolaa, jotta kaikki lääke tuli hyödyksi.
Sitten tippui toinen suoneen tiputettava lääke.
Ahti oli kanssani koko ajan.
Piti kädestäni kiinni,
Kuunteli ja lohdutteli, antoi vettä,
Ja tarjosi välipalaa, ettei tullut huono olo.
Aika paljon oli tippatelineessäkin ”tarjouksia”
Voimavärit esillä,
Kynsilakkaa, mekkoa, ja virkkaamaani bonzoa myöten.
Punainen on minun ikioma voimavärini, kaikki sen sävyt.
Tarvitsen myös muita värejä, punaista korostamaan 😁
Jokunen korukin piti mukana olla, tietysti❤️
Tämä kuva olisi kuulunut alkukuvaksi,
Mutta mielikuvitelkaa se sinne.
Aamulla kotoa lähtiessämme aamutaivas hymyili meille.
Ja illalla sitten otin levon kannalta,
Jännittävän päivän päätteeksi.
Kaikkinensa olin kokenut hyvin myönteisen päivän.
Hoitajat olivat aivan Ihania,
Yhtään ei ollut huonoa oloa,
Käden kipu, tuli aivan viime minuutilla,
Siihen auttoi Panadoli
Ja huomaan, että jokainen aamu on vienyt kipua pois.
Ei ole siis pysyvä olotila sekään.
Ja tässä jo seuraavan päivän aamupala.
Se maistui ilman pahaa oloa, se taitaa johtua oikein valituista
Estolääkkeitä, joita ihana (syöpä)lääkäri määräsi otettavaksi.
Rusinana pohjalla:
Ahti palkitsi reippaudesta, sain uuden lintulaudan, kun wanhan, joka on palvellut vuosia,
Tuli tiensä päähän, kun Tikka Poikineen hakkasi siihen reiän kylkeen.
Maalaan tuon meille ”sopivan” väriseksi, ja niin saan seurata lintuja myös ensitalvena.
Kiitos, Te kaikki Läheiset, Rakkaat, Ystävät❤️
Kiitos, kun kuljette tätä polkua kanssani❤️
+++++
P.s
Nyt mennään niin, että syön kaksi viikkoa sitä kolmatta lääkettä suun kautta,
Joka tähän komboon kuuluu.
Sitten seuraa viikon tauko ja kaikki alkaa alusta.
Elämäni on siin paloiteltu kolmen viikon jaksoihin,
” Piristyksenä” ankaraan eristykseen kotona,
Pääsen käymään labrassa välillä…
Ennen seuraavaa satsia, kuulen sitten tuloksia taas lääkäriltä.
Näillä mennään😘😘
Terveisin tuksu-mummi ja Ahti-vaari