Onneksi olkoon, Matti!
Melko varhaisessa elämäsi vaiheessa olet haaveillut trubaduurin urasta. Päämäärääsi olet päässyt "erinomaisin arvosanoin", olen sen itsekin päässyt kuulemaan muutamaan kertaan. Täten voin uskoa todeksi ne sanat, mitkä olen muiltakin kuullut.
(Kilkkaamalla kuvia saat ne isommaksi.)
(Kilkkaamalla kuvia saat ne isommaksi.)
Kun Mummin kanssa muutimme Taivalkoskelta syntymäkotiini Sääksmäelle vuonna 2005, silloin meillä kävi usein lapsiamme lapsineen vierailulla.
Tänä kesänä Jukan ja Virpin Elina sekä Jannen ja Pian Jonas ja Samu olivat olleet kesäkuun alusta Mummilassa kesää viettämässä. Kesäkuun lopulla Jukka ja Virpi ja nuorimmat lapset Tuomas, Reetta ja Juho tulivat porukkaan mukaan. Jukan perhe asui vielä tuolloin Kuusamossa.
Lähes joka kerta, kun sinä olit joukossa mukana, sinulla oli kitara mukana ja usein myös huuliharppu, kuten tässäkin kuvassa.
Mummi oli tehnyt täytekakun Tuomaksen 8-vuotissynttäreiden kunniaksi. Juho seuraa tapahtumaa silmä tarkkana. Tuomaksen oikea synttäripäivä oli 11.6.
Tämä oli sitä aikaa, kun Mummilassa ei ollut vielä ainuttakaan kristallikruunua.
Reetta istuu Virpi-äidin sylissä ja Samu ottaa valokuvaa täytekakusta.
Reetta oli Matin ykkös-fani.
Tässä vielä kuva todisteeksi.
Taustalla on pyykinkuivausteline vm. 2005. Virpikin nauttii Matin soitannasta.
Tällainen muistelo tällä kertaa. Taasen pääsi muutama kuva ensimmäistä kertaa päivänvaloon. Hyvin oli värit säilyneet vuosien saatossa.
Hyvää jatkoa elämällesi tässä erikoisessa maailmanlaajuisessa korona-tilanteessa!
Asioilla on tapana järjestyä!
Rakkaudella Isi ja Äiti