torstai 31. lokakuuta 2013

Hania-päivä Kreetalla 21.6.2013

Perjantaina kävimme pistäytymässä Haniassa. Päätarkoitus oli löytää Iidalle koulureppu.
Nimipäiväni kunniaksi käytin myös Iidaa uimassa!
http://lukkala.kuvat.fi/09_130621.html
Terveisin Ahti-Vaari

Ihan hiukan verhoista vielä...

Joku teistä kysyi, mistä malli verhoihin oli.
Vastaan:
Äidin perintönä sain kauniin verhon, jonka mallin hän oli saanut
Veljensä vaimolta.
Minulla oli kaunis malli ja
sillä mallilla tein verhot Tuvan ikkunoihin.
+++++
Kolmeen ikkunaan mulla oli kapat,
Yksi jäi vaille,
joten maanantai-iltana aloitin tekemään sitä

Tässä se nyt on.
Samalla mallilla olen virkannut lukuisia kappoja 
läheisilleni.
Yksi oli minullakin ennestään tallessa,
joten nyt pellon puolisissa ikkunoissa....

...on kukkakapat


Minä tykkään tuosta mallista.
Se on ollut joskus 70-luvulla jossain virkkauslehdessä.


Nyt sitten tämä projekti on valmis.
+++++
Nyt pitää alkaa kutomaan sukkia...
ja kun mikään sukkataituri en ole,
teen aivan perus-tyhmiä
mutta lämpöisiä sukkia :)
+++++++
Palataan taas Wanhan Mummulan tutkalle :)
tuksu
P.s.
Anneli pyysi ohjetta verhoihin.
Sitä minulla ei ole, on vain Äidin virkkaama verho ja sitä en voi lainata malliksi.
Kapan reunuksen ruutumalli on tässä. Jokainen lisää omaan ikkunaan sopivaa korkeutta.

Ruutumalli verhonkapan reunukseksi

Innokaat sitten vain virkkaamaan :)


tiistai 29. lokakuuta 2013

Uusi viikko, uudet kuviot :)

Kiitos teille, jotka jaksatte niin runsaslukuisesti täällä, 
Wanhassa Mummulassa piipahtaa 
se tekee mieleni iloiseksi.
++++
"Rankan" verhoprojektin jälkeen
oli semmonen tyhjä olo.
++++
Aloitin tekemään sitä puuttuvaa kappaa:
Malli Wanha, tuttukin, sillä
olen tällä mallilla tehnyt lukuisia kappoja,
yhden jopa itselleni,
Rakkaalle Kostonjärven mökillemme.
Tällä hetkellä se onkin käytössä yhdessä tuvan ikkunassa.
++++
Tuvassa on neljä ikkunaa, joten kappojakin
pitää olla neljä.
Kahdessa ikkunassa on "pöllökapat"
Kahteen tulee sitten tuo "kukkakapat"
++++
Vaari on ahertanut, ja polkaissut
tuon "länsipäädyssä"
olevan Wanhan Tuvan remontin käyntiin.
Lämmityslaitteeksi sinne
hankimme pienen kamiinan:
Se on nätti ja sopii juuri hyvin tuonne.
Iida on kuvassa "mittatikkuna"
Wanhassa Tuvassa on vielä paljon puuhaa,
mutta kerron kyllä sitä mukaa,
kun se valmistuu :)
Olen niin kauan unelmoinut tuosta, että
siellä voi saunan jälkeen istuksia,
ja nautiskella :)

Vaari viritteli lintulautaa "uuteen uskoon"
Harakat kun meinasivat vallata koko laudan...
...ensin hän laittoi Tuijan oksia..

...se piti harakat loitolla pari päivää,
vaan sitten piti vielä lisätä...

Pieniä pajuja ympärille ja virittää katiskalankaa
niidenkin ympärille.
Toivotaan, että se nyt tepsii.
Nuo Harakan pirulaiset, kun tyhjäävät
laudan antimet välittömästi :(
+++++
Viikonloppuna sain ihanalta
"pikkuminiältäni"
Ihanan ruusukimpun :)

Ihania vaaleanpunaisia ruusuja

Vieläkin ne ovat kauniit!
Rakkaudella tuodut!
Ihanat!
+++++
Pikku-Iida, ekaluokkalinen tulee
muutamana päivänä viikossa
meille, ennen ja jälkeen koulun...

Se on ihanaa!
Tänää oli meillä ruokana
jauhelihakastiketta,
Iidan ehdoton lemppariruoka :)
Ruoka siis odottaa koulusta palaavaa...

Kurkku on Iidan lempivihannes :)


"Tää on hyvää"


++++++
Meidän puutarhan riesana on Myyrät!
YÖK! Inhoon noita...
Katsokaa:
Meidän vaivalla tekemän, uuden kukkapenkin
ympäristö täynnä kasoja.
Tuolla on kyllä maisemakangas pohjalla,
mutta jospa ne myllääkin siinä pehmeässä multakerroksessa :(
++++++
Tälläistä tänään!
Nähdään taas Wanhan Mummulan tutkalla!
tuksu :)







sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Viimeyönä 1.11... Äitini olisi ollut ylpeä minusta :)

...luulen ainakin niin...
++++
Nyt ne ovat valmiit!
Tuvan neljän ikkunan verhot :)
++++
Tästä se alkoi...
Elokuun puolivälissä suurinpiirtein..
ja...

päivä päivältä eteni...

n.1/2 cm kerros...
n. 10 päivän päästä
ensimmäinen verho oli valmis :)
...puutui enää 7 pituutta :)
"Hullun hommaa",
vaan minä istuin koukku kourassa ja virkkasin, virkkasin, virkkasin..
Samalla ajattelin Äitiäni,
tuota upeaa, viisasta naista,
jolta olin virkkuuoppini
ja
paljon muuta hyvää saanut...
Nyt huomaan, että
surutyöni työstämiseen kuului se,
että sain istua ja virkata
surua enemmän ymmärrettäväksi,
että se raskas suru muuttuisi
kauniiksi muistoiksi,
niitä on niin paljon :)
+++++
Ensimmäinen ikkuna on valmis.
Kapan olen virkannut Äidilleni joskus
70-luvun lopulla.

Olin hämmästynyt, 
kuinka kauniit verhot olin osannutkaan tehdä..
vaikka eihän noissa mitään ihmeellistä
osaamista, sitkeyttä paremminkin :)


Tuo malli on ihana!
Äiti on joskus kertonut saaneensa mallin
veljensä vaimolta,
luulen, että hänkin oli tehnyt nuo verhot.


pitkän tovin
seisoin ja ihailin :)


ja yritin saada kuviakin muistoksi
tästä vaiheesta...


Sitten sitkeästi eteenpäin...
oli ikkuna 2. vuoro:
Sama kaava...
Aina kun istahdin, otin virkkuun...
(Anteeksi lastenlapset!!)

pikkuhiljaa työ edistyi
sen n. 1/2 cm kerrallaan :)


...ja niin oli ikkuna 2. saanut verhot..


niissä kappana 
on Taivalkosken, Koston mökille virkkaamani 
"pöllökappa"


vielä yksi kuva tuosta 2. ikkunasta:

Ikkuna 3.
Yllättävän nopeasti "projekti"
edistyi.
Aloin jopa muistamaan "ulkoa" tuota alaosan mallia :)
Mitenkäs se sanonta menee:
"Matokin oppii, tuhannella kerralla"


Tämän ikkunan edessä on
Perinnöksi saamani tuolit.
Nämäkin tuovat mieleeni Äidin,
sillä hän oli saanut ne perintönään
omasta lapsuutensa kodista.
Mielestäni ne ovat nyt arvoisessaan paikassa.
Tässä kappana myös Koston mökille tekemäni...


Sitten olikin enää yksi ikkuna
vailla verhoja :
Eilen illalla,
puuttui enää muutama kerros...

yöllä klo 1.11
Oli viimein kaikki kahdeksan verhoa virkattu...
Maltoin tuskin mennä nukkumaan...
ja aamulla heti höyryttämään verhot
ikkunaan pantaviksi :)


Siinä ne nyt ovat:


Kaikki tuvan neljä ikkunaa
ovat saaneet
Äidin mallilla tehdyt verhot.
Tähän ikkunaan mun pitää vielä kappa,
sopivaa ei runsaassa "virkkuuvarastossa" ollut
+++
Lanka: Novita kalalankaa menekki noihin
oli n. 71/2 puolaa,
hinnaksi tuli langoille n. 90 euroa.
Koukkuna CLOVERIN 1,5 koukku
Työtä tein aika intensiivisesti 2ja 1/2 kuukautta :)
joten hintaa noille olisi ihan mahdoton arvioida.
++++
Muttei onneksi tarvii :)
En tehnyt, kuin meidän kotiin :)
+++++
Tänään käyn sytyttämässä kynttilän Äidin haudalle.
+++++++
Nähdään taas Wanhan mummulan tutkalla
tuksu :)