Oli sovittuna, että perjantaina kolmen aikaan käyn hakemassa Vilpun ja Valtin viikonlopunviettoon Wanhaan Mummulaan.
Aamuseitsemältä tuli poikien äidiltä viesti, että Vilppu on oksennellut koko yön. Päivän mittaan seurailtiin tilannetta. Puolenpäivän tietämillä tilanne näytti siltä, että pahin vaihe olisi ohitettu. Lähdin siis kolmen maissa poikia hakemaan.
Kun pääsin ovesta sisään, poikien äiti kertoi, että Valtti on juuri oksentanut. Tunnin verran siinä tilannetta seurattiin.
Tulimme siihen tulokseen, että Vilppu lähtee Mummilaan ja Valtin tilanne katsotaan huomenna.
Mitä sitten tulee "kolmanteen pyörään" Iidaan, niin hänellä oli tänään naapurin tytön synttärijuhlat, jotka kestävät ystävän luona yöhön saakka.
Mutta katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan.
Kotonaan Vilppu oli syönyt puolikkaan banaanista ja juonut paljon nestettä. Mummilassa hän halusi mannapuuroa. Sitä hän söi muutaman lusikallisen.
Suomi - Valkovenäjä -ottelun hän katsoi, ja vähän jotain muuta. Mutta sitten vuode kutsui. Varmuuden välttämisen torjumisen ehkäisemiseksi toin vuoteen viereen ämpärin kaiken varalle.
Näyttäisi siltä, että parempaan päin ollaan menossa!
Huomista innolla odotellen!
Terveisin Wanhan Mummulan Wanhukset